Paavali kirjoitti kirjeensä »Kolossassa asuville pyhille ja uskoville veljille Kristuksessa» ollessaan vankina Roomassa. Apostoli toteaa iloitsevansa siitä lujuudesta, jota he ovat osoittaneet uskossa ja josta hänelle oli tuonut tiedon Epafras, joka - kuten apostoli kirjoitti - »on kertonut meille teidän rakkaudestanne Hengessä». »Sentähden emme mekään», hän jatkoi, »siitä päivästä alkaen, jona sen kuulimme, ole lakanneet teidän edestänne rukoilemasta ja anomasta, että tulisitte täyteen hänen tahtonsa tuntemista kaikessa hengellisessä viisaudessa ja ymmärtämisessä, vaeltaaksenne Herran edessä arvollisesti, hänelle kaikessa otollisesti, kaikessa hyvässä työssä hedelmää kantaen ja kasvaen Jumalan tuntemisen kautta, ja hänen kirkkautensa väkevyyden mukaan kaikella voimalla vahvistettuina olemaan kaikessa kestäviä ja pitkämielisiä, ilolla.» AO6 323.2
Näin Paavali puki sanoiksi toiveensa Kolossan uskovien suhteen. Kuinka ylevä onkaan se ihanne, jonka nämä sanat asettavat Kristuksen seuraajille! Ne osoittavat kristillisen elämän suurenmoiset mahdollisuudet ja tekevät selväksi, että siunaukset, jotka ovat Jumalan lasten ulottuvilla, ovat rajattomat. Kasvaen alati Jumalan tuntemuksessa he voivat saada yhä enemmän voimaa ja nousta yhä korkeammalle kristil-lisessä kokemuksessa, kunnes he »hänen kirkkautensa väkevyyden» voimasta tulevat »soveliaiksi olemaan osalliset siitä perinnöstä, mikä pyhillä on valkeudessa». AO6 323.3