Sekä Paavali että Barnabas tunsivat hellää myötätuntoa niitä kohtaan, jotka olivat äskettäin vastaanottaneet evankeliumin sanoman heidän saarnatyönsä vaikutuksesta, ja he halusivat tavata heitä jälleen. Tätä myötätuntoaan Paavali ei kadottanut koskaan. Etäisilläkin lähetyskentillä, kaukana aikaisemmilta työsaroiltaan, hänellä oli jatkuvasti sydämessään halu kehottaa näitä käännynnäisiä pysymään uskollisina, saattamaan pyhityksensä »täydelliseksi Jumalan pelossa» (2 Kor. 7: 1). Alati hän koetti kehittää heidän luottamustaan ja auttaa heitä tulemaan kasvaviksi kristityiksi, vahvoiksi uskossa, palaviksi innossaan ja vilpittömiksi pyhittäytymisessään Jumalalle ja hänen valtakuntansa laajentamiselle. AO6 143.2
Barnabas oli valmis lähtemään Paavalin mukaan, mutta hän halusi, että he ottaisivat mukaansa myös Markuksen, joka oli jälleen päättänyt omistautua palvelustyölle. Paavali vastusti tätä. Hän »katsoi oikeaksi olla ottamatta - mukaan» miestä, joka heidän ensimmäisellä lähetysmatkallaan oli jättänyt heidät hädän hetkellä. Hän ei ollut halukas antamaan anteeksi heikkoutta, jota Markus oli osoittanut hylkäämällä työn ja palaamalla turvalliseen ja mukavaan kotiinsa. Hän tähdensi, ettei niin heikkotahtoinen henkilö ollut sovelias työhön, joka vaati kärsivällisyyttä, itsensä kieltämistä, rohkeutta, alttiutta, uskoa ja halua uhrata tarpeen tullen vieläpä henkensä. Niin sovittamaton oli kiista, että Paavalin ja Barnabaan tiet erosivat. »Ja Barnabas otti mukaansa Markuksen ja purjehti Kyprokseen. Mutta Paavali valitsi Silaan, ja veljet jättivät hänet Herran armon haltuun, ja hän lähti matkalle.» AO6 143.3