Valkeneva aamu toi israelilaisten näkyville sen, mitä heidän mahta-vasta vihollisestaan oli jäljellä - aaltojen rannalle heittämiä sotavarusteisia ruumiita. Yhdessä yössä he olivat täysin pelastuneet mitä hirveimmästä vaarasta. Tuo lukuisa, avuton kansanjoukko - taistelemaan tottumatonta orjaväkeä vaimoineen, lapsineen ja karjoineen, voimakkaiden egyptiläisjoukkojen takaa-ajamina ja merenrantaan ahtautuneina - oli nähnyt, miten tie avattiin heille vetten halki ja miten heidän vihollisensa menehtyivät kesken suurvoiton odotuksiaan. Herra yksin saattoi heidät näin vapauttaa, ja häntä he nyt halusivat sydämestään kiittää ja häneen us-koa. Heidän tunteensa purkautuivat ilmoille ylistyslauluina. Jumalan Hengen innoittamana Mooses johti kansaa seuraavan voitonvirren veisuussa. Tämä hymni on varhaisin ja yksi ylevimmistä jälkipolville säilyneistä kiitoslauluista. AO1 270.1
»Minä veisaan Herralle,
sillä hän on ylen korkea;
hevoset ja miehet
hän mereen syöksi.
Herra on minun väkevyyteni
ja ylistysvirteni,
ja hänestä tuli minulle pelastus.
Hän on minun Jumalani,
ja minä ylistän häntä.
Hän on minun isäni Jumala,
ja minä kunnioitan häntä.
Herra on sotasankari,
Herra on hänen nimensä.
Faraon vaunut
ja hänen sotajoukkonsa
hän suisti mereen,
hänen valitut vaunusoturinsa
hukkuivat Kaislamereen.
Syvyys peitti heidät;
he vajosivat pohjaan
niinkuin kivi.
Sinun oikea kätesi, Herra,
sinä voimassa jalo,
sinun oikea kätesi, Herra,
murskaa vihollisen. - -
Herra, kuka on sinun vertaisesi
jumalien joukossa!
Kuka on sinun vertaisesi,
sinä pyhyydessä jalo;
sinä ylistettävissä teoissa
peljättävä,
sinä ihmeitten tekijä! —
Mutta armossasi sinä johdatit
lunastamaasi kansaa,
sinä veit sen voimallasi
pyhään asuntoosi.
Kansat kuulivat sen
ja vapisivat. -
Kauhu ja väristys
valtasi heidät;
sinun käsivartesi väkevyyden
tähden he kävivät mykiksi
niinkuin kivi.
Niin sinun kansasi, Herra,
kulkee perille,
kulkee perille se kansa,
jonka olet itsellesi hankkinut.
Sinä viet heidät perille
ja istutat heidät vuorelle,
joka on sinun perintöosasi,
paikkaan, jonka sinä, Herra,
olet asunnoksesi valmistanut.» (2 Moos. 15: 1-16) AO1 270.2
Kuin suuresta syvyydestä kan-tautuvana tämän juhlallisen ylis-tysvirren ääni kohosi Israelin val-taisan kansanjoukon keskeltä. Siihen yhtyivät Israelin naiset Mirjamin, Mooseksen sisaren, johdolla vaskirumpuja lyöden ja kar- keloiden. Iloinen laulu kantautui kauas erämaahan ja merelle, ja vuoren kyljestä kajahtivat kaikuna takaisin heidän ylistyslaulunsa sanat: »Veisatkaa Herralle, sillä hän on ylen korkea.» AO1 270.3
Tämä laulu ja sen kertoma suuri vapautus on painunut lähte-mättömästi heprealaisen kansan mieleen. Aikakaudesta toiseen Is-raelin profeetat ja laulajat kaiuttivat sitä todistaen, että Herra on häneen luottavien voima ja pelastus. Mutta tämä laulu ei kuulu vain juutalaisille. Se viittaa eteenpäin vanhurskauden kaikkien vihollisten häviöön ja Jumalan Israelin lopulliseen voittoon. Patmos-saaren profeetta saa nähdä valkoisiin puettuina niiden, »jotka olivat saaneet voiton», seisovan »lasisen meren, tulella sekoitetun», päällä, ja heillä on »Jumalan kanteleet” ja he veisaavat »Mooseksen, Jumalan palvelijan, virttä ja Karitsan virttä» (Ilm. 15: 2, 3). AO1 271.1
»Älä meille, Herra, älä meille, vaan omalle nimellesi anna kunnia armosi ja totuutesi tähden» (Ps. 115: 1). Tällainen mieli oli kauttaaltaan Israelin vapautuksen laulussa, ja tällaisen mielen tulisi vallita kaikissa, jotka rakastavat ja pelkäävät Jumalaa. Vapauttamalla sielumme synnin orjuudesta Jumala on aikaansaanut meille suuremman vapautuksen kuin se, minkä heprealaiset saivat kokea Punaisenmeren rannalla. Heprealaisten joukon tavoin meidän tulisi ylistää Herraa mielellämme ja kielellämme »hänen ihmeellisistä teoistaan ihmislapsia kohtaan». Ne jotka mietiskelevät Jumalan suuria armon osoituksia eivätkä unohda hänen vähäisempiäkään lahjojaan, vyöttävät itsensä riemulla veisatakseen sydämessään kiitosta Herralle. Meidän tulisi jatkuvasti kiittää päivittäisistä siunauksista, joita saamme Jumalan kädestä, ja ennen muuta siitä, että Jeesus on kuolemallaan tuonut onnen ja taivaan ulottuvillemme. Mitä armahtavaisuutta ja verratonta rak-kautta Jumala onkaan osoittanut meitä kadotettuja syntisiä kohtaan yhdistämällä meidät itseensä ollaksemme hänen omaisuutensa! Minkä uhrin Vapahtajamme onkaan antanut, jotta meitä voitaisiin kutsua Jumalan lapsiksi! Meidän pitäisi ylistää Jumalaa siitä autuaasta toivosta, jonka pelastussuunnitelma antaa meille; meidän pitäisi ylistää häntä taivaallisesta perinnöstä ja hänen runsaista lupauksistaan, ylistää häntä siitä, että Jeesus elää rukoillakseen meidän puolestamme. AO1 271.2
»Joka kiitosta uhraa», sanoo Luojamme, »se kunnioittaa minua» (Ps. 50: 23). Kaikki taivaan asukkaat yhtyvät ylistämään Jumalaa. Opetelkaamme tuota enkelten laulua jo nyt osataksemme laulaa sitä sitten, kun yhdymme heidän loistavaan joukkoonsa. Yhtykäämme psalmistan sanoihin: »Minä ylistän Herraa kaiken ikäni, veisaan kiitosta Jumalalleni, niin kauan kuin elän.” »Sinua, Jumala, kansat kiittäkööt, sinua kaikki kansat kiittäkööt» (Ps. 146: 2; 67: 6). AO1 271.3
Kaitselmuksessaan Jumala johti heprealaiset meren edessä olevaan vuoristoon voidakseen heidän vapauttamisensa yhteydessä ilmaista voimansa ja nöyryyttääk- seen heidän sortajainsa ylpeyden. Hän olisi voinut pelastaa heidät miten tahansa muutenkin, mutta hän valitsi tämän tavan koetellakseen heidän uskoaan ja vahvistaakseen heidän luottamustaan häneen. Väki oli uupunutta ja kauhuissaan, mutta elleivät he Mooseksen käskyn mukaan olisi lähteneet liikkeelle, Jumala ei koskaan olisi aukaissut heille tietä. »Uskon kautta he kulkivat poikki Punaisen meren ikäänkuin kuivalla maalla» (Hebr. 11: 29). Astumalla suorastaan veteen he osoittivat uskovansa Mooseksen esittämän Jumalan sanan. He tekivät kaiken voitavansa, ja sitten Israelin Väkevä halkaisi meren aukaisten siten tien heidän kuljettavakseen. AO1 271.4
Tähän sisältyy suuri opetus kaikille ajoille. Kristityn elämä on usein vaaran alaista, ja velvollisuuden täyttäminen näyttää vaikealta. Mielikuvitus näkee vain edessä uhkaavan tuhon ja takana orjuuden tai kuoleman. Kuitenkin Jumala lausuu selvästi: »Käy eteenpäin.» Meidän pitäisi totella tätä käskyä, vaikkemme näkisikään eteemme pimeässä ja vaikka olisimmekin jo astuneet kylmään veteen. Etenemisemme esteet eivät väisty, niin kauan kuin emmimme ja epäilemme. Ne jotka aikovat totella vasta sitten, kun ei enää ole mitään epävarmuutta eikä epäonnistumisen tai tappion vaaraa, eivät tottele koskaan. Epäusko kuiskaa: »Odottakaamme, kunnes esteet poistuvat ja näemme selvästi eteemme.» Mutta usko kehottaa meitä rohkeasti etenemään toivoen kaiken ja uskoen kaiken. AO1 272.1
Pilvi, joka egyptiläisille oli pimeänä muurina, valaisi kirkkaasti koko heprealaisten leirin ja heidän edessään olevan tien. Samoin kokee epäuskoinen Jumalan sallimuksen pelkkänä pimeytenä ja epätoivona, kun se taas Jumalaan luottavalle tuo runsaasti valoa ja rauhaa. Jumala saattaa johtaa kulkumme erämaan halki tai meren poikki, mutta hänen tiensä on aina turvallinen. AO1 272.2