Kauan kadoksissa olleen käsikirjoituksen löysi sitten temppelistä ylimmäinen pappi Hilkia niiden laajojen kunnostustöiden aikana, joihin kuningas Joosia oli ryhtynyt saadakseen tuon pyhän rakennuksen säilymään. Ylimmäinen pappi antoi tämän arvokkaan kirjan oppineelle kirjuri Saafanille, joka luki sen ja vei sen sitten kuninkaalle sekä kertoi tälle sen löytymisestä. AO3 203.3
Joosia liikuttui syvästi, kun hänelle ensi kertaa luettiin tämän vanhan käsikirjoituksen kehotuksia ja varoituksia. Koskaan aikaisemmin hän ei ollut niin täysin käsittänyt, että Jumala näin selvästi oli asettanut Israelin eteen »elämän ja kuoleman, siunauksen ja kirouksen» (5 Moos. 30: 19), ja miten monta kertaa heitä oli kehotettu valitsemaan elämän tie, jotta he voisivat olla ylistykseksi maassa ja siunaukseksi kaikille kansoille. »Olkaa lujat ja roh- keat», oli Mooses rohkaissut Israelia, »älkää peljätkö älkääkä säikähtykö heitä, sillä Herra, sinun Jumalasi, käy itse sinun kanssasi; hän ei jätä eikä hylkää sinua» (5 Moos. 31: 6). AO3 203.4
Kirjassa oli runsaasti vakuutuksia siitä, että Jumala oli valmis pelastamaan täydellisesti ne, jotka kokonaan luottivat häneen. Samoin kuin hän oli vapauttanut heidät Egyptin orjuudesta, hän auttaisi heitä voimallisesti asettumaan Luvattuun maahan ja sijoittaisi heidät maan kansojen kärkipäähän. AO3 204.1
Samalla kun profetiat lupasivat siunauksia kuuliaisille, ne julistivat tuomioita tottelemattomille. Kun kuningas kuunteli noita innoitettuja sanoja, hän ymmärsi niiden kuvailevan oloja, jotka todella vallitsivat hänen valtakunnassaan. Niiden ennustusten yhteydessä, jotka kuvasivat Jumalasta luopumista, hän huomasi hämmästyksekseen selviä lausuntoja onnettomuuden pikaisesta tulosta, mitä ei enää mitenkään voitu välttää. Tämä oli selvää puhetta, eikä sanojen merkityksestä voinut erehtyä. Kirjan lopussa esitettiin yhteenveto Jumalan menettelystä Israelia kohtaan sekä kertaus tulevista tapahtumista, jolloin nämä asiat tulivat vielä kaksin verroin selvemmiksi. Kaiken Israelin kuullen Mooses oli julistanut: AO3 204.2
»Kuunnelkaa, te taivaat,
kun minä puhun,
ja kuulkoon maa
minun suuni sanat!
Sateena pisaroikoon
minun opetukseni,
kasteena valukoon puheeni
niinkuin vihma vihannalle,
niinkuin sadekuuro ruohikolle.
Sillä minä julistan
Herran nimeä;
antakaa kunnia meidän
Jumalallemme.
Hän on kallio;
täydelliset ovat hänen tekonsa,
sillä kaikki hänen tiensä
ovat oikeat.
Uskollinen Jumala
ja ilman vääryyttä,
vanhurskas ja vakaa hän on.» 5 Moos. 32:1-4.
AO3 204.3
»Muistele muinaisia päiviä,
ajattele menneiden
sukupolvien vuosia
Kysy isältäsi, niin
hän sen sinulle ilmoittaa,
vanhimmiltasi,
niin he sen sinulle sanovat.
Kun Korkein jakoi
perinnöt kansoille,
kun hän erotteli
ihmisten lapset,
silloin hän määräsi
kansojen rajat
israelilaisten luvun mukaan.
Sillä Herran kansa
on hänen osuutensa,
Jaakob on hänen
perintöosansa.
Erämaasta hän löysi hänet,
autiosta, ulvovasta korvesta;
hän otti hänet suojaansa
ja hoitoonsa,
varjeli hanta
kuin silmäteräänsä.» Jakeet 7-10.
AO3 204.4
Mutta Israel »hylkäsi Jumalan,
joka oli tehnyt hänet,
ja halveksui
pelastuksensa kalliota. AO3 204.5
He herättivät
Hänen Kiivautensa
vierailla jumalillaan,
he vihoittivat hänet
kauhistuksillansa.
He uhrasivat riivaajille,
epäjumalille, jumalille,
joita he eivät tunteneet,
uusille, äsken tulleille,
joista teidän isänne
eivät tienneet.
Kalliota, joka sinut synnytti,
sinä et muistanut;
sinä unhotit Jumalan,
joka sinulle elämän antoi.
Herra näki sen
ja hylkäsi heidät,
sillä hän vihastui
poikiinsa ja tyttäriinsä.
Hän sanoi: ‘Minä peitän
heiltä kasvoni, minä katson,
mikä heidän loppunsa on;
sillä he ovat nurja suku,
lapsia, joissa ei ole
uskollisuutta.
He ovat herättäneet
minun kiivauteni jumalilla,
jotka eivät jumalia ole,
ovat vihoittaneet minut
turhilla jumalillansa;
niin minäkin herätän
heidän kiivautensa
kansalla, joka ei ole kansa,
vihoitan heidät houkalla
pakanakansalla.
Minä kasaan onnettomuuksia AO3 205.1
heidän päällensä,
kaikki nuoleni
minä heihin ammun.
He nääntyvät nälkään
ja menehtyvät ruttoon,
kulkutautien poltteeseen.
Sillä he ovat neuvoton kansa,
eikä heissä ole ymmärrystä.
Jos he viisaita olisivat,
niin he käsittäisivät tämän,
he ymmärtäisivät,
mikä heidän loppunsa on.
Kuinka yksikin ajaisi
tuhatta takaa,
kuinka kaksi ajaisi pakoon
kymmenentuhatta,
jollei heidän kallionsa
olisi heitä myynyt
ja Herra luovuttanut heitä!
Sillä heidän kallionsa ei ole
niinkuin meidän kalliomme;
niin vihollisemmekin
päättelevät.
Eikö sitä ole talletettuna
minun takanani,
sinetillä lukittuna
minun aitoissani?
Minun on kosto ja
rankaiseminen,
säästetty siksi ajaksi,
jolloin heidän jalkansa horjuu.
Sillä heidän onnettomuutensa
päivä on lähellä,
ja mikä heitä odottaa,
se tulee rientäen.» Jakeet 15-21, 23, 24, 28-31, 34, 35. AO3 206.1
Nämä ja toiset samankaltaiset lausunnot osoittivat Joosialle, miten Jumala rakasti kansaansa ja inhosi syntiä. Kun kuningas luki ennustuksia pikaisesta tuomiosta, joka kohtaisi itsepintaisesti kapinoivia, tulevaisuus aivan vapisutti häntä. Juudan turmeltuneisuus oli ollut suuri; mikä olisikaan seurauksena heidän jatkuvasta luopumuksestaan? AO3 206.2
Kuningas ei ollut suhtautunut välinpitämättömästi epäjumalanpalvontaan aikaisempinakaan vuosinaan. »Kahdeksantena hallitusvuotenaan, ollessansa vielä nuorukainen», hän oli vihkiytynyt kokonaan palvelemaan Jumalaa. Neljä vuotta myöhemmin, kahdenkymmenen ikäisenä, hän yritti vakavasti poistaa kiusauksen alaisiltaan ja »alkoi puhdistaa Juudaa ja Jerusalemia uhrikukkuloista ja aserakarsikoista sekä veistetyistä ja valetuista jumalankuvista. Baalin alttarit kukistettiin hänen läsnäollessaan, ja niiden yli kohoavat auringonpatsaat hän hakkasi maahan, ja aserakarsikot sekä veistetyt ja valetut jumalankuvat hän murskasi ja rouhensi ja sirotteli niiden haudoille, jotka olivat niille uhranneet. Ja pappien luut hän poltti heidän alttareillaan. Niin hän puhdisti Juudan ja Jerusalemin» (2 Aikak. 34: 3-5). AO3 206.3
Eikä tämä nuori hallitsija tyytynyt suorittamaan perusteellista työtä vain Juudan maassa, vaan hän ulotti toimintansa Israelin kymmenen heimon entisille asumaalueille, missä nyt asusti vain vähäinen jäännös. Sana kertoo, että hän toimi »Manassen, Efraimin ja Simeonin kaupungeissa aina Naftaliin asti, yltympäri» tällä hävitettyjen kotien alueella, »kukisti alttarit, löi palasiksi ja rouhensi aserakarsikot ja jumalankuvat, ja hän hakkasi maahan kaikki auringonpatsaat koko Israelin maassa». Vasta »sitten hän palasi Jerusalemiin» (jakeet 6, 7). AO3 206.4
Näin Joosia oli varhaisista miehuusvuosistaan lähtien koettanut käyttää hyväkseen asemaansa kuninkaana korottaakseen Jumalan pyhän lain periaatteita. Kirjuri Saafanin lukiessa nyt hänelle lain kirjasta kuningas havaitsi tämän kirjan todelliseksi tiedon aarteeksi ja itselleen voimalliseksi avuksi siinä uudistustyössä, jonka hän aikoi suorittaa maassa. Hän päätti vaeltaa sen neuvojen valossa ja tehdä kaiken voitavansa tutustuttaakseen kansansa sen opetuksiin, jotta se, mikäli mahdollista, oppisi kunnioittamaan ja rakastamaan taivaan lakia. AO3 207.1
Mutta oliko tarvittavan uudistuksen aikaansaaminen mahdollista? Israel oli miltei saavuttanut jumalallisen pitkämielisyyden rajan. Kohta Jumala ryhtyisi rankaisemaan niitä, jotka olivat tuottaneet häpeää hänen nimelleen. Herran viha oli jo syttynyt kansaa kohtaan. Suruissaan ja kauhuissaan Joosia repäisi vaatteensa ja lankesi tuskaisena Jumalan eteen anoen anteeksiantoa paatuneen kansan synneille. AO3 207.2