Go to full page →

SEITSEMÄN VIIMEISTÄ VITSAUSTA, 30. marraskuuta PP 370

»Kurjat ja köyhät etsivät vettä, eikä sitä ole; heidän kielensä kuivuu janosta. Mutta minä, Herra, kuulen heitä, minä, Israelin Jumala, en heitä hylkää.» Jes. 41: 17. PP 370.1

Kun Kristus päättää välittäjäntyönsä taivaan pyhäkössä, vuodatetaan se sekoittamaton viha, millä on uhattu niitä, jotka kumartavat petoa ja sen kuvaa sekä ottavat sen merkin. Ne vitsaukset, jotka kohtasivat Egyptiä Jumalan ryhtyessä vapauttamaan Israelia, olivat samanlaisia kuin ne vielä pelot-tavammat ja laajakantoisemmat rangaistukset, jotka kohtaavat maailmaa juuri Jumalan kansan lopullisen vapautuksen edellä. Näitä hirveitä vitsauksia kuvaillaan Ilmestyskirjassa seuraavasti: “Tuli pahoja ja ilkeitä paiseita niihin ihmisiin, joissa oli pedon merkki ja jotka kumarsivat sen kuvaa.” Meri “tuli vereksi, ikäänkuin kuolleen vereksi, ja jokainen elävä olento kuoli, mitä meressä oli”. “Kolmas enkeli vuodatti maljansa jokiin ja vesilähteisiin, ja ne tulivat vereksi.” Niin hirveitä kuin nämä vitsaukset ovatkin, on Jumalan oikeudenmukaisuus kuitenkin täysin ilmeinen. PP 370.2

Nämä vitsaukset eivät ulotu yli koko maapallon, sillä siinä tapauksessa maapallon asukkaat häviäisivät sukupuuttoon. Kuitenkin ne ovat kauheimmat vitsaukset, mitä kuolevaiset ihmiset koskaan ovat kokeneet. Kaikkiin ihmisiä kohdanneihin rangaistustuomioihin on ennen koetusajan loppua ollut sekoitettuna armoa. Kristuksen sovittava veri on suojellut syntistä hänen syyllisyyttään vastaavalta täydeltä rangaistukselta; mutta viimeisessä rangaistuksessa viha vuodatetaan sekoittamattomana. 90ST 608, 609 PP 370.3

On mahdotonta antaa mitään käsitystä Jumalan kansan kokemuksesta tuona aikana, jolloin taivaallinen kirkkaus yhtyy kestettyihin vaivoihin. Se vaeltaa Jumalan valtaistuimelta virtailevassa valossa. Enkelten välityksellä ovat taivas ja maa jatkuvassa yhteydessä toisiinsa. 91Kirje 119, 1904 PP 370.4

Jumalan kansa ei ole vapaa kärsimyksistä; mutta sitä ei jätetä hukkumaan. Jumalattomien kuollessa nälkään ja ruttoon enkelit suojelevat vanhurskaita ja täyttävät heidän tarpeensa. Sille, joka “vanhurskaudessa vaeltaa”, on annettu lupaus: “Hänelle annetaan hänen leipänsä, eikä vesi häneltä ehdy.”92ST 609 PP 370.5