Jumalan rakkaus kuvataan meidän aikanamme luonteeltaan sellaiseksi, että se estää häntä tuhoamasta syntistä. Ihmisten järkeily perustuu heidän omaan puutteelliseen käsitykseensä oikeudenmukaisuudesta. “Sinä luulet, että minä olen sinun kaltaisesi” (Ps. 50:21). He mittaavat Jumalaa itsellään. He miettivät, miten he toimisivat samanlaisissa olosuhteissa, ja päättävät sitten, että Jumala toimisi samalla tavalla. - - TKK 162.7
Mikään valtakunta tai hallitus ei anna lainrikkojien päättää, miten lainrikkojia rangaistaan. Kaikesta, mitä meillä on, kaikista armon runsaista siunauksista, olemme velkaa Jumalalle. Yhtä vähän kuin voimme mitata taivaan vaaksan mitalla, yhtä vähän voimme arvioida, miten synti loukkaa Jumalaa. Jumala on paitsi Isä myös moraalinen hallitsija. Hän on lainantaja. Hän säätää ja toimeenpanee lait. Laki on voimaton, jos siihen ei sisälly rangaistusta. TKK 163.1
Voidaan väittää, että rakastava isä ei antaisi lastensa kärsiä Jumalan tulen rangaistusta jos pystyisi heidät siitä pelastamaan. Jumala kuitenkin rankaisee lainrikkojaa alamaistensa hyvinvoinnin ja turvallisuuden vuoksi. Jumala ei toimi ihmisen suunnitelman mukaisesti. Hän pystyy jakamaan ääretöntä oikeutta, mihin ihmisellä ei ole lupaa. Nooa olisi aiheuttanut Jumalalle mielipahaa, jos hän olisi hukuttanut jonkun häntä kiusanneista pilkkaajista, mutta Jumala itse hukutti koko maailman. Lootilla ei ollut oikeutta rangaista vävyjään, mutta Jumala pystyi tekemään sen täysin oikeudenmukaisesti. TKK 163.2
Kuka sanoo, että Jumala ei tee, mitä hän sanoo tekevänsä? - 12MR 207-209; 10MR 265 (1876). TKK 163.3