Monet protestanttiset kirkot ovat seuranneet Rooman esimerkkiä liittoutumalla “maan kuninkaiden” kanssa - valtionkirkot suhteessaan maallisiin viranomaisiin, ja muut kirkot tavoitellessaan maailman suosiota. Nimitystä “Babylon” - sekaannus - voidaan soveltaa näihin yhteisöihin, jotka väittävät oppinsa perustuvan Raamattuun mutta ovat silti jakaantuneet lukemattomiin lahkoihin, joiden uskontunnustukset ovat ristiriidassa keskenään. ST 249.1
Eräässä roomalaiskatolisessa teoksessa väitetään, että “jos Rooman kirkko on suhteessaan pyhimyksiin syyllistynyt epäjumalanpalvelukseen, sen tytär, Eng-lannin kirkko, on syyllinen samaan syntiin, koska sillä on yhtä Kristukselle pyhitettyä kirkkoa kohti kymmenen Marialle pyhitettyä”. 13 Richard Challoner, The Catholic Christian Instructed, Preface, s. 21, 22. ST 249.2
Ja tri Hopkins sanoo: “Ei ole mitään syytä olettaa antikristillisen hengen ja käytännön rajoittuvan niin kutsuttuun Rooman kirkkoon. Protestanttisissa kirkoissa on paljon antikristillisyyttä, eikä niitä ole suinkaan kokonaan puhdistettu - turmeluksesta ja pahuudesta.” 14 Samuel Hopkins, “A Treatise on the Millenium”, Works, vol. 2, s. 328. ST 249.3
Käsitellessään presbyteerisen kirkon eroa Roomasta tri Guthrie kirjoittaa: “Kolmesataa vuotta sitten kirkkomme, avoin Raamattu lipussaan ja ‘Tutkikaa kirjoituksia’ iskulauseenaan, marssi ulos Rooman porteista.” Sitten hän esittää tärkeän kysymyksen: “Tuliko se puhtaana ulos Babylonista”? 15 Thomas Guthrie, The Gospel in Ezekiel, s. 237. ST 249.4