Luku 57—Toisen enkelin sanoma

Kun seurakunnat kieltäytyivät vastaanottamasta ensimmäisen enkelin sanomaa, hylkäsivät he taivaallisen valon ja kadottivat Jumalan suosion. He luottivat omaan väkevyyteensä, ja vastustamalla ensimmäisen enkelin sanomaa heille kävi mahdottomaksi nähdä toisen enkelin sanoman valoa. Mutta Jumalan rakastetut, sortoa kärsivät lapset ottivat vastaan sanoman: »Ba¬bylon on langennut» ja jättivät seurakuntansa.HK 264.1

Toisen enkelin sanoman lopulla minä näin suuren valon loistavan taivaasta Jumalan kansalle. Tämän valon säteet loistivat auringon kirkkaudella. Ja minä kuulin enkeliäänten sanovan: »Katso, ylkä tulee! Menkää häntä vastaan!»HK 264.2

Tämä oli keskiyön huuto, jonka tuli antaa voimaa toisen enkelin sanomalle. Taivaan enkeleitä lähetettiin rohkaisemaan masentuneita pyhiä ja vahvistamaan heitä suureen työhön, mikä heitä odotti. Oppineimmat ja lahjakkaimmat eivät olleet ensimmäisiä sanomaa vastaanottamaan. Enkeleitä lähetettiin niiden luo, jotka olivat nöyriä ja Jumalalle antautuneita, ja he pakot- tivat heitä huutamaan: »Katso, ylkä tulee! Menkää häntä vastaan!» Ne, joille sanoma uskottiin, kiiruhtivat julistamaan sitä Pyhän Hengen voimassa rohkaisten samalla alakuloisia veljiä. Tämä työ ei ollut ihmisten viisaudessa eikä opeissa, vaan Jumalan voimassa, ja hänen pyhänsä, jotka huudon kuulivat, eivät voineet vastustaa sitä. Hurskaimmat ja Jumalalle antautuneimmat ottivat sanoman ensiksi vastaan, ja ne, jotka aikaisemmin olivat johtaneet työtä, olivat nyt viimeisiä ottamaan sanomaa vastaan ja kaiuttamaan huutoa: »Katso, ylkä tulee! Menkää häntä vastaan!»HK 264.3

Joka paikassa maata loisti toisen enkelin sanoman valo, ja tuo huuto sulatti tuhansien sydämet. Se levisi kaupungista kaupunkiin ja kylästä kylään, kunnes Jumalan odottava kansa oli täysin valveutunut. Monissa seurakunnissa ei sallittu sanoman julistusta, ja suuri joukko niitä, joilla oli elävä todistus, erkani näistä langenneista seurakunnista. Sydänyöhuudon kautta suoritettiin suuri työ. Sanoma oli sydämiä tutkiva ja johti uskovaisia etsimään itsekohtaista elävää koke¬musta. He tiesivät, ettei toinen voinut turvata toiseen.HK 265.1

Pyhät odottivat hartaasti Herraansa paastoten, valvoen ja miltei lakkaamatta rukoillen. Vieläpä muutamat syntiset odottivat sitä aikaa kauhulla. Mutta suuri enemmistö ilmaisi saatanan henkeä vastustaessaan sanomaa. He pilkkasivat ja ivasivat sanoen kaikkialla: »Ei kukaan tiedä sitä päivää eikä hetkeä.» Pahat enkelit pakottivat heitä jatkuvasti kovetuttamaan sydämensä ja hylkäämään jokaisen taivaallisen valonsäteen, jotta he joutuisivat saatanan paulaan. Useilla, jotka sanoivat odottavansa Kristusta, ei ollut mitään osaa sanoman julistamisessa. Jumalan kunnia, jonka olivat nähneet, Kristusta odottavien nöyryys ja uhrautuvaisuus ja valtavien todistusten paljous saattoi heidät tunnustamaan, että he muka olivat vastaanotta- neet totuuden. Mutta heissä ei ollut tapahtunut kääntymystä, eivätkä he olleet valmiit kohtaamaan Herraansa.HK 265.2

Pyhät tunsivat kaikkialla vakavaa ja harrasta rukouksen henkeä. Pyhä vakavuus lepäsi heidän yllään. Enkelit tarkkasivat suurella mielenkiinnolla sanoman vaikutusta rohkaisten niitä, jotka ottivat sen vastaan, ja irroittaen heidän mielensä maallisista asioista, jotta he voisivat ammentaa runsaasti autuuden lähteestä. Jumala hyväksyi silloin kansansa. Jeesus katseli heitä mielisuosiolla, sillä hänen kuvansa kuvastui heissä. He olivat uhranneet kaikkensa, vihkiytyneet kokonaan Jumalalle ja odottivat nyt vain hetkeä, jolloin heidät muutettaisiin kuolemattomuuteen. Mutta heidän kohtalokseen oli taas tuleva katkera pettymys. Aika, jota he odottivat ja jolloin he luulivat pelastuvansa, meni ohi. He olivat vielä maan päällä, ja kirouksen vaikutukset eivät olleet vielä milloinkaan näyttäneet ilmeisemmiltä. He olivat kiinnittäneet sydämensä taivaaseen ja olivat suloisessa odotuksessa maistaneet ikuista vapautusta, mutta heidän toiveensa eivät toteutuneet.HK 266.1

Pelko, mikä oli vallannut monen, ei heti hävinnyt. He eivät kohta alkaneet riemuita niistä, jotka olivat pettyneet. Mutta kun ei mitään näkyväisiä Jumalan vihan merkkejä ilmaantunut, vapautuivat he tuntemastaan pelosta ja alkoivat pilkata ja ivata. Taas Jumalan kansaa koeteltiin. Maailma nauroi, pilkkasi ja nuhteli heitä. Ja ne, jotka olivat epäilemättä uskoneet, että Jeesus oli tuleva määrättyyn aikaan herättääkseen kuolleet, muuttaakseen elossa olevat pyhät ja ottaakseen valtakunnan itselleen ikuiseksi omaisuudeksi, tunsivat samoja tunteita kuin opetuslapsetkin Jeesuksen haudalla: »He ovat ottaneet Herrani pois, enkä tiedä mihin ovat panneet hänet.»HK 266.2

* * * * *