Luku 22—Mooses

Saadakseen itselleen ruokaa nälänhädän aikana Egyptin kansa oli myynyt valtiolle karjansa ja maansa joutuen lopulta elinikäiseen orjuuteen. Joosef järjesti heille viisaasti vapautumisen mahdollisuuden; hän salli heidän jäädä kuninkaan alustalaisina viljelemään valtiolle luovuttamiaan tiluksia ja maksaa viidennen osan sadosta vuotuisena vuokrana.PJP 222.1

Mutta Jaakobin lapsia eivät tällaiset sopimusehdot koskeneet. Joosef oli palvellut Egyptin valtiota niin ansiokkaasti, että he eivät ainoastaan saaneet maakuntaa asuttavakseen vaan nauttivat lisäksi verovapautta, ja koko nälänhädän ajan heille tuotiin runsaasti ruokatarpeita. Kuningas tunnusti julkisesti, että vain Joosefin Jumalan armollinen asioihin puuttuminen oli suonut Egyptin nauttia runsautta muiden kansojen kärsiessä nälkää. Hän näki myös maansa vaurastuneen suuresti Joosefin huolehtiessa valtakunnan asioista, ja niin hän osoitti kiitollisena suosiotaan myös Jaakobin perheelle.PJP 222.2

Mutta ajan mittaan tuo suuri mies, jota Egypti sai kiittää niin paljosta, sekä hänen teoistaan nauttimaan päässyt sukupolvi vaipuivat hautaan. “Niin Egyptiin tuli uusi kuningas, joka ei Joosefista mitään tiennyt.” Kyllä hän oli tietoinen Joosefin palveluksista valtiolle, mutta hän ei tahtonut antaa niille mitään tunnustusta, vaan halusi niin pitkälle kuin mahdollista painaa ne unohduksiin. “Tämä sanoi kansallensa: ‘Katso, israelilaisten kansa on suurempi ja väkevämpi kuin me. Tulkaa, menetelkäämme siis viisaasti heitä kohtaan, että he eivät lisääntyisi eivätkä, jos sota syttyisi, liittyisi hekin vihollisiimme ja sotisi meitä vastaan ja lähtisi maasta pois.’”PJP 222.3

Israelilaisten lukumäärä oli jo suuresti kasvanut; he “olivat hedelmälliset ja sikisivät, lisääntyivät ja enenivät hyvin suuri- lukuisiksi, niin että maa tuli heitä täyteen”. Joosefin hyvässä hoidossa ja silloisen kuninkaan suosiossa he olivat nopeasti levinneet koko maahan. He olivat kuitenkin pysyneet erillisenä kansana eivätkä olleet vähääkään omaksuneet Egyptin tapoja tai uskontoa. Siksi heidän voimakas lisääntymisensä sai kuninkaan ja hänen kansansa pelkäämään, että he sodan syttyessä liittyisivät Egyptin vihollisiin. Kuitenkaan heidän karkottamisensa maasta ei ollut edullista. Monet heistä olivat ammattitaitoisia ja taitavia työmiehiä, ja maan vaurastuminen oli suureksi osaksi heidän ansiotaan. Kuningas tarvitsi sellaisia työläisiä rakentaessaan suurenmoisia palatsejaan ja temppeleitään. Niinpä hän rinnasti heidät egyptiläisiin, jotka olivat myyneet omaisuutensa valtiolle. Pian heille asetettiin työnjohtajia, jotka orjuuttivat heidät täydellisesti. “Niin egyptiläiset pitivät israelilaisia orjantyössä väkivalloin ja katkeroittivat heidän elämänsä kovalla laasti- ja tiilityöllä ja kaikenlaisella työllä ulkona kedolla, kaikenlaisella työllä, jota he teettivät heillä väkivalloin.” “Mutta kuta enemmän kansaa rasitettiin, sitä enemmän se lisääntyi, ja sitä enemmän se levisi.”PJP 223.1

Kuningas ja hänen neuvonantajansa olivat toivoneet voivansa alistaa israelilaiset kovalla työllä, vähentää siten heidän lukumääränsä ja lannistaa heidän itsenäisen mielensä. Mutta epäonnistuttuaan tässä he jyrkensivät toimenpiteitään. Egyptiläisille kätilövaimoille annettiin käsky surmata heprealaiset poikalapset synnytyksen yhteydessä. Tämä käsky oli lähtöisin saatanasta. Hän tiesi että vapauttaja nousisi israelilaisten keskuudesta, ja saamalla kuninkaan tuhoamaan heidän lapsensa hän toivoi estävänsä jumalallista suunnitelmaa toteutumasta. Mutta kätilö- vaimot pelkäsivät Jumalaa eivätkä uskaltaneet toteuttaa julmaa käskyä. Herra hyväksyi heidän menettelynsä ja antoi heidän menestyä. Mutta aikeensa epäonnistumisesta suuttuneena kuningas vielä tehosti ja laajensi käskyään. Koko kansa määrättiin nyt etsimään ja tappamaan näitä avuttomia uhreja. “Niin farao antoi käskyn kaikelle kansallensa, sanoen: ‘Kaikki poikalapset, jotka syntyvät, heittäkää Niilivirtaan, mutta kaikkien tyttölasten antakaa elää. ’”PJP 223.2

Tämän käskyn voimassa ollessa syntyi poika Amramille ja Jookebedille, jotka olivat Leevin sukuun kuuluvia hartaita israelilaisia. Pienokainen oli “ihana lapsi”, ja vanhemmat päättivät olla uhraamatta lastaan, koska he uskoivat että Israelin vapauttamisen aika lähestyi ja että Jumala herättäisi vapauttajan kansalleen. Usko Jumalaan rohkaisi heitä “eivätkä he peljänneet kuninkaan käskyä” (Hebr. 11: 23).PJP 224.1

Kolmen kuukauden ajan äidin onnistui piilotella lastaan. Huomattuaan ettei enää voisi salata sitä hän tiivisti pienen kaisla- arkun vedenpitäväksi maapihkalla ja piellä, pani sitten pienokaisensa siihen ja sujautti arkun virran rantakaislikkoon. Hän tiesi vaarantavansa sekä lapsen että oman henkensä, jos jäisi paikalle vahtiin, mutta lapsen sisar Mirjam pysytteli lähettyvillä näköjään välinpitämättömänä mutta kuitenkin tarkoin pitäen silmällä miten pikkuveljen kävisi. Ja paikalla oli muitakin tarkkailijoita. Äiti oli hartain rukouksin uskonut lapsensa Jumalan hoivaan, ja enkelit leijuivat näkymättöminä tuon vaatimattoman leposijan yllä. Enkelit ohjasivat faaron tyttären paikalle. Pieni kaisla-arkku herätti hänen uteliaisuutensa, ja nähdessään siinä lepäävän kauniin lapsen hän tajusi heti tilanteen. Hänen tuli sääli itkevää pienokaista ja hän ajatteli myötätuntoisesti tuntematonta äitiä, joka oli tällä tavoin koettanut pysyttää rakkaan pienoisensa hengissä. Ja niin hän päätti pelastaa lapsen itselleen ottopojaksi.PJP 224.2

Mirjam oli salaa seurannut tapahtumain kehitystä, ja huomatessaan miten hellästi lapseen suhtauduttiin hän uskaltautui lähemmäksi ja lopulta kysäisi: “Menenkö kutsumaan sinulle hebrealaisen imettäjän, joka voi imettää sen lapsen sinulle?” Tähän suostuttiin.PJP 224.3

Sisar riensi kertomaan äidille iloista uutista, ja palasi kohta äidin kanssa faaraon tyttären luo. Tämä sanoi: “Ota tämä lapsi ja imetä se minulle, niin minä maksan sinulle siitä palkan.”PJP 224.4

Jumala oli kuullut äidin rukoukset ja palkinnut hänen uskonsa. Syvästi kiitollisena hän ryhtyi nyt turvattuun ja onnekkaaseen tehtäväänsä. Uskollisesti hän käytti saamansa tilaisuuden kasvattaakseen lapsensa Jumalalle. Hän uskoi lapsen pelastuneen jotakin suurta tehtävää varten ja tiesi joutuvansa pian luovuttamaan hänet kuninkaalliselle äidille ja siihen ympäris- töön, joka oli omiaan vieroittamaan lasta Jumalasta. Tämä kaikki sai hänet opettamaan häntä uutterammin ja huolellisemmin kuin muita lapsiaan. Hän koetti juurruttaa poikansa mieleen Jumalan pelkoa ja saada hänet mieltymään totuuteen ja oikeuteen, ja hän rukoili hartaasti, että hänen lapsensa varjeltuisi kaikelta turmelevalta vaikutukselta. Hän osoitti tälle epäjumalien palvonnan mielettömyyden ja synnillisyyden ja opetti hänet pienestä pitäen kumartamaan ja rukoilemaan elävää Jumalaa, joka yksin saattoi kuulla häntä ja auttaa häntä jokaisena vaaran hetkenä.PJP 224.5

Äiti piti lastaan luonaan mahdollisimman kauan mutta joutui luopumaan hänestä, kun poika oli noin kahdentoista ikäinen. Vaatimattomasta kotimajasta lapsi vietiin kuninkaan palatsiin faaraon tyttären hoiviin, “ja tämä otti sen pojaksensa”. Mutta sielläkään hän ei unohtanut pienenä saamiaan vaikutteita eikä äitinsä antamia opetuksia. Ne varjelivat häntä ylpeydeltä, uskottomuudelta ja paheilta, joka rehottivat tuossa loistoisassa hovissa.PJP 225.1

Miten kauaskantoinen olikaan seurauksiltaan tuon heprealaisen vaimon vaikutus, niin maanpakolainen ja orja kuin hän olikin! Mooseksen koko vastainen elämä ja hänen valtava tehtävänsä Israelin johtajana todistavat uskovan äidin työn tärkeydestä. Mikään muu työ ei ole sen veroista. Hyvin suureksi osaksi äiti pitelee käsissään lastensa kohtaloa. Hän käsittelee kehittyvää mieltä ja luonnetta eikä työskentele vain aikaa vaan myös iäisyyttä silmälläpitäen. Hän kylvää siementä, joka versoo ja tuottaa joko hyvää tai huonoa satoa. Hänen tehtävänään ei ole vain maalata kaunista muotoa kankaalle tai hakata sitä marmoriin vaan saada jumalallinen kuva painetuksi ihmissieluun. Varsinkin lasten varhaisvuosina heidän luonteensa muodostaminen on äidin vastuulla. Vaikutukset, jotka silloin painetaan heidän kehittyvään mieleensä, säilyvät siellä koko iän. Vanhempien tulisi opettaa ja harjoittaa lapsiaan näiden ollessa hyvin nuoria, jotta heistä tulisi kristittyjä. Heidät on annettu huostaamme kasvatettaviksi, ei minkään maisen maailmanvallan perijöiksi vaan Jumalan ruhtinaiksi, hallitsemaan halki ikuisuuksien.PJP 225.2

Tuntekoon jokainen äiti hetkensä verrattomiksi; hänen työnsä joutuu koetukselle vakavana tilinteon päivänä. Silloin todetaan että monet miesten ja naisten epäonnistumisista ja rikoksista ovat aiheutuneet niiden tietämättömyydestä ja laiminlyönneistä, joiden velvollisuutena oli ohjata heidän lapsuusiän askeleitaan oikealle tielle. Silloin havaitaan että monet, jotka ovat levittäneet nerokkuuden, totuuden ja pyhyyden valoa maailman siunaukseksi, saavat kiittää rukoilevaa, kristittyä äitiään niistä periaatteista, joita noudattaen he saivat vaikutusvaltaa ja menestystä.PJP 225.3

Faaraon hovissa Mooses sai korkeimman siviili- ja sotilaskasvatuksen. Yksinvaltias oli päättänyt tehdä tyttärensä ottopojasta valtaistuimensa perijän, ja nuorukainen kasvatettiin korkeaa asemaansa silmälläpitäen. “Ja Mooses kasvatettiin kaikkeen egyptiläisten viisauteen, ja hän oli voimallinen sanoissa ja teoissa” (Ap.t. 7: 22). Hänen kyvykkyytensä sotapäällikkönä piti hä net Egyptin armeijan suosiossa, ja yleensäkin hän oli hyvässä maineessa. Saatanan aikeet olivat jälleen rauenneet tyhjiin. Heprealaisten lasten surmaamispäätöskään ei estänyt Jumalaa hankkimasta kansansa tulevalle johtajalle asianmukaista kasvatusta ja koulutusta.PJP 226.1

Enkelit ilmoittivat Israelin vanhimmille, että heidän vapautuksensa aika lähestyi ja että Jumala tulisi käyttämään Moosesta sen toteuttamiseen. Enkelit ilmoittivat myös Mosekselle, että Herra oli valinnut hänet lopettamaan kansansa orjuuden. Luullen heidän joutuvan asevoimin hankkimaan vapautensa hän odotti saavansa johtaa heprealaisten joukkoja Egyptin armeijaa vastaan, ja sitä silmälläpitäen hän hillitsi tunteensa, jottei hänen kiintymyksensä kasvatusäitiinsä tai faaraoon estäisi häntä vapaasti täyttämästä Jumalan tahtoa.PJP 226.2

Egyptin lakien mukaan piti kaikkien faaraoiden kuulua myös pappissäätyyn, ja niin tuli Mooseksenkin perintöprinssinä perehtyä kansallisen uskonnon salaisuuksiin. Tämä opetustehtävä uskottiin papeille. Mutta vaikka hän olikin innokas ja väsymätön oppilas, ei häntä saatu houkutelluksi osallistumaan jumalien palvontaan. Häntä uhattiin kruunun menetyksellä ja varoitettiin, että prinsessa hylkäisi hänet jos hän itsepintaisesti pysyisi heprealaisessa uskossaan. Mutta hän ei horjunut siinä päätöksessään, ettei palvoisi ketään muuta kuin yhtä Jumalaa, taivaan ja maan Luojaa. Hän keskusteli pappien ja epäjumalien palvojien kanssa ja osoitti, miten järjetöntä heidän oli taikauskoisesti kunnioittaa elottomia esineitä. Kukaan ei voinut kumota hänen väitteitään eikä muuttaa hänen kantaansa, mutta toistaiseksi hänen päättäväisyyttään siedettiin hänen korkean asemansa vuoksi ja koska hän oli sekä kuninkaan että kansan suosiossa.PJP 226.3

“Uskon kautta kieltäytyi Mooses suureksi tultuaan kantamasta faraon tyttären pojan nimeä. Hän otti mieluummin kärsiäkseen vaivaa yhdessä Jumalan kansan kanssa kuin saadakseen synnistä lyhytaikaista nautintoa, katsoen ‘Kristuksen pilkan’ suuremmaksi rikkaudeksi kuin Egyptin aarteet; sillä hän käänsi katseensa palkintoa kohti” (Hebr. 11: 24—26). Mooses oli kypsä täyttämään paikkansa tämän maan valioiden joukossa, esiintymään loistokkaasti sen johtavan suurvallan hovissa ja pitämään kädessään tämän valtikkaa. Älyltään hän poikkeaa edukseen kaikkien aikojen suurmiehistä. Historioitsijana, runoilijana, filosofina, sotapäällikkönä ja lainsäätäjänä hän on vertaansa vailla. Mutta vaikka maailma oli hänen edessään, hänellä oli kuitenkin siveellistä voimaa kieltäytyä rikkauden, suuruuden ja maineen imartelevista tarjouksista ja ottaa “mieluummin kärsiäkseen vaivaa yhdessä Jumalan kansan kanssa kuin saadakseen synnistä lyhytaikaista nautintoa”.PJP 227.1

Moosekselle oli selitetty, mikä lopullinen palkinto annettaisiin Jumalan nöyrille ja kuuliaisille palvelijoille, ja sen rinnalla maailmalliset edut jäivät omaan vähäiseen arvoonsa. Moosesta yritettiin suostutella kuninkaallisen palatsin ja valtaistuimen houkutuksilla, mutta hän tiesi loistoisan hovielämän synnillisten nautintojen vain saavan ihmiset unohtamaan Jumalan. Hän suuntasi katseensa ohi komean palatsin ja hallitsijan kruunun siihen kirkkauteen ja kunniaan, joka on tuleva Korkeimman pyhien osaksi siinä valtakunnassa, jota synti ei ole saastuttanut. Hän loi uskon katseensa siihen katoamattomaan seppeleeseen, jonka taivaan Kuningas on painava voittajan kulmille. Tämä usko sai hänet luopumaan maan mahtavista ja liittymään siihen vaatimattomaan, köyhään ja halveksittuun kansaan, joka halusi mieluummin totella Jumalaa kuin palvella syntiä.PJP 227.2

Mooses viipyi hovissa neljänkymmenen vuoden ikäänsä asti. Hän ajatteli usein kansansa alennustilaa, kävi tapaamassa orjuudessa eläviä veljiään ja rohkaisi heitä vakuuttamalla että Jumala kyllä huolehtisi heidän vapautuksestaan. Usein hän vihastui nähdessään, miten heitä kohdeltiin epäoikeudenmukaisesti ja sorrettiin, ja paloi halusta saada kostaa heidän kärsimänsä vääryydet. Eräänä päivänä, kun hän näin oli ulkosalla, hän näki egyptiläisen miehen lyövän israelilaista. Silloin hän riensi paikalle ja iski egyptiläisen kuoliaaksi. Israelilaisen lisäksi ei paikalla ollut ketään näkemässä tapahtumaa, ja Mooses kätki ruumiin heti hiekkaan. Hän oli nyt osoittanut olevansa valmis puolustamaan kansansa asiaa ja toivoi näkevänsä heidän nyt nousevan saadakseen takaisin vapautensa. “Ja hän luuli veljiensä ymmärtävän, että Jumala hänen kätensä kautta oli antava heille pelastuksen, mutta he eivät sitä ymmärtäneet” (Ap.t. 7: 25). He eivät olleet vielä valmiit vapauteen. Seuraavana päivänä Mooses näki kahden heprealaisen tappelevan keskenään, ja toinen heistä näkyi ilmeisesti olevan syypää kinaan. Mooses nuhteli syyllistä, mutta tämä ei katsonut hänellä olevan mitään oikeutta puuttua heidän välienselvittelyynsä, koska oli itsekin syypää rikokseen. “Kuka on asettanut sinut meidän päämieheksemme ja tuomariksemme”, hän sanoi halpamaisesti. “Aiotko tappaa minutkin, niinkuin tapoit egyptiläisen?”PJP 227.3

Koko asia tuli pian egyptiläisten tietoon ja kantautui suuresti liioiteltuna myös faaraon korviin. Kuninkaalle selitettiin, että tällä teolla oli suuri merkityksensä: Mooses näet aikoi nostattaa kansansa egyptiläisiä vastaan, kukistaa hallituksen ja nousta itse valtaistuimelle. Valtakunta ei voinut olla turvassa niin kauan kuin hän eli. Ja niin kuningas päätti heti että Mooseksen oli kuoltava, mutta saatuaan vihiä häntä uhkaavasta vaarasta Mooses pakeni ja suuntasi kulkunsa Arabiaan.PJP 228.1

Herra ohjasi hänen matkaansa, ja niin hän pääsi asumaan Jetron, Midianin papin ja ruhtinaan, kotiin. Jetro oli myös Jumalan palvelija. Jonkin ajan kuluttua Mooses sai vaimokseen yhden hänen tyttäristään ja jäi sinne appensa palvelukseen, paimentamaan hänen lampaitaan, neljäksikymmeneksi vuodeksi.PJP 228.2

Surmatessaan egyptiläisen Mooses syyllistyi samaan virheeseen, jonka hänen isänsä niin usein tekivät ottamalla omiin käsiinsä työn, jonka Jumala oli luvannut tehdä. Jumala ei tahtonut vapauttaa kansaansa sodankäynnillä, kuten Mooses luuli, vaan omalla väkevällä voimallaan, jotta hän yksin saisi siitä kunnian. Mutta Jumala käänsi Mooseksen ajattelemattoman teonkin palvelemaan tarkoituksiaan. Mooses ei vielä ollut valmis suureen tehtäväänsä. Hänen oli vielä opittava sama läksy, jonka Jumala oli opettanut Aabrahamille ja Jaakobille — ettei tullut luottaa inhimilliseen voimaan tai viisauteen vaan Jumalan voimaan, kun oli kyse hänen lupaustensa täyttämisestä. Ja siellä vuorten yksinäisyydessä Mooses saisi muitakin opetuksia. Kieltäymysten ja ankaran elämän koulussa hänen tuli oppia olemaan kärsivällinen ja hillitsemään väkevät tunteensa. Hänen tuli harjaantua kuuliaiseksi ennen kuin hän osaisi hallita viisaasti. Hänen oman sydämensä oli oltava täysin sopusoinnussa Jumalan kanssa ennen kuin hän saattoi opettaa Israelille hänen tahtonsa tuntemusta. Oman kokemuksen tuli valmistaa häntä huolehtimaan isällisesti kaikista, jotka tarvitsivat hänen apuaan.PJP 228.3

Ihminen olisi myöntänyt helpotusta tuosta pitkästä aherruksen ja syrjässäolon kaudesta pitäen sitä suurena ajanhukkana. Mutta ääretön viisaus kutsui tulevan kansansa johtajan viettämään neljäkymmentä vuotta vaatimattomasti lammasten paimenena. Näin hän vähitellen tottuisi unohtamaan itsensä ja vartioimaan ja hellästi hoivaamaan laumaansa, ja näin hänestä kehittyisi sääliväinen ja kärsivällinen paimen myös Israelille. Mitkään inhimillisen koulutuksen tai sivistyksen tarjoamat edut eivät voineet korvata tätä kokemusta.PJP 229.1

Mooses oli oppinut paljon sellaista, mikä hänen täytyi unohtaa. Egyptin olojen vaikutukset — hänen kasvatusäitinsä rakkaus, hänen oma korkea asemansa kuninkaan tyttären poikana, ylellinen ja tuhlaileva elämä, hienostuneisuus, oveluus, väärän uskonnon mystiikka, epäjumalanpalveluksen loistokkuus, suurenmoiset rakennukset ja veistokset — kaikki nämä olivat vaikuttaneet syvästi hänen kehittyvään mieleensä ja jossakin määrin muovanneet hänen tapojaan ja luonnettaan. Aika, ympäristön muutos ja yhteys Jumalaan saattoivat hälventää nämä vaikutukset. Mooseksen tuli itsensä taistella kuin henkensä edestä voidakseen luopua väryydestä ja omaksua totuuden, mutta Jumala auttaisi häntä milloin taistelu kävisi hänelle inhimillisin voimin liian vaikeaksi.PJP 229.2

Kaikissa, jotka on valittu suorittamaan jotakin tehtävää Jumalalle, ilmenee inhimillisiä piirteitä. He eivät kuitenkaan ole olleet kaavoittuneita tavoiltaan ja luonteeltaan eivätkä ole tyytyneet jäämään tuohon tilaan. He ovat hartaasti halunneet saada viisautta Jumalalta ja oppia työskentelemään hänen palveluksessaan. Apostoli sanoo: “Jos joltakin teistä puuttuu viisautta, anokoon sitä Jumalalta, joka antaa kaikille alttiisti ja soimaamatta, niin se hänelle annetaan” (Jaak. 1:5). Mutta Jumala ei anna jumalallista valoa niille, jotka tyytyvät jäämään pimeyteen. Saadakseen apua Jumalalta ihmisen on tunnettava heikkoutensa ja vajavuutensa. Hänen on mielessään varauduttava hänessä aikaansaatavaan suureen muutokseen, ja hänen on ryhdyttävä vakavasti ja kestävästi rukoilemaan ja toimimaan. Väärät tavat ja tottumukset on karistettava pois, ja voitto voidaan saavuttaa vain pyrkimällä päättävästi korjaamaan näitä virheitä ja mukautumalla oikeisiin periaatteisiin. Monet eivät koskaan tavoita sitä asemaa mihin voisivat päästä, koska he odottavat Jumalan tekevän heidän puolestaan sen mitä varten Jumala on antanut heille kykyä jotta he tekisivät sen itse. Kaikkien joita Jumala pitää käyttökelpoisina on harjaannuttava erittäin ankaran henkisen ja siveellisen kurin alaisina, ja Jumala auttaa heitä liittämällä jumalallisen voimansa inhimilliseen toimintaan.PJP 230.1

Vuorenharjanteiden ympäröimänä Mooses oli yksin Jumalan kanssa. Egyptin suurenmoiset temppelit eivät enää vaikuttaneet hänen mieleensä taikauskollaan ja vääryyksillään. Ikuisten kukkuloiden juhlallinen ylevyys kuvasti hänelle Korkeimman majesteettiutta, johon verrattuina hän totesi Egyptin jumalat kovin voimattomiksi ja merkityksettömiksi. Luojan nimi oli nähtävissä kaikkialla. Mooses tunsi olevansa hänen läheisyydessään ja hänen voimansa verhoamana. Täällä hänen ylpeytensä ja itseriittoisuutensa häipyivät pois. Hänen erämaan elämänsä karu yksinkertaisuus hälvensi Egyptin joutilaisuuden ja ylellisyyden vaikutukset. Mooseksesta tuli kärsivällinen, kunnioittava ja nöyrä, “sangen nöyrä mies, nöyrempi kuin kukaan muu ihminen maan päällä” (4 Moos. 12: 3). Mutta hän uskoi lujasti Jaakobin voimalliseen Jumalaan.PJP 230.2

Vuosien vieriessä hän kuljeskeli laumoineen noita yksinäisiä seutuja pohtien kansansa sorrettua tilaa. Hän muisteli miten Jumala oli kohdellut hänen isiään ja mietiskeli lupauksia, jotka olivat valitun kansan perintöä, ja rukoili öin ja päivin Israelin puolesta. Taivaan enkelit levittivät valoaan hänen ympärilleen, ja täällä hän Pyhän Hengen innoittamana kirjoitti Ensimmäisen Mooseksen kirjan. Autiomaan yksinäisyydessä vietetyt pitkät vuodet olivat suureksi siunaukseksi paitsi Moosekselle ja hänen kansalleen myös koko maailmalle kaikkina tulevina aikoina.PJP 230.3

“Ja kun oli kulunut pitkä aika, kuoli Egyptin kuningas. Ja israelilaiset huokailivat orjuuttansa ja valittivat; ja heidän huutonsa heidän orjuutensa tähden nousi Jumalan tykö. Ja Jumala kuuli heidän vaikeroimisensa, ja Jumala muisti liittonsa Aabrahamin, Iisakin ja Jaakobin kanssa. Ja Jumala katsoi israelilaisten puoleen, ja Jumala piti heistä huolta.” Israelin vapauttamisen aika oli tullut. Mutta Jumalan tarkoituksena oli suorittaa se sillä tavoin että inhimillinen ylpeys joutuisi häpeään. Vapauttaja joutuisi esiintymään vaatimattomana paimenena, vain sauva kädessään, mutta Jumala tekisi tuosta sauvasta voimansa tunnuskuvan. Kun Mooses eräänä päivänä johdatti laumaansa “Jumalan vuoren, Hoorebin, juurelle”, hän näki pensaan liekehtivän. Sen oksat, lehdet ja runko olivat tulessa, mutta se ei kuitenkaan näyttänyt palaessaan kuluvan. Hän asteli lähemmäksi tuota ihmeellistä näkyä, ja silloin hän kuuli miten ääni pensaasta kutsui häntä nimeltä. Vapisevin huulin hän vastasi: “Tässä olen.” Häntä varoitettiin lähestymästä pensasta epäkunnioittavasti: “Riisu kengät jalastasi, sillä paikka, jossa seisot, on pyhä maa. — — Minä olen sinun isäsi Jumala, Aabrahamin Jumala, Iisakin Jumala ja Jaakobin Jumala.” Siinä oli hän, joka liiton Enkelinä oli ilmestynyt isille menneinä aikoina. “Ja Mooses peitti kasvonsa, sillä hän pelkäsi katsoa Jumalaa.”PJP 231.1

Kaikkien jotka lähestyvät Jumalaa tulisi käyttäytyä nöyrästi ja kunnioittavasti. Jeesuksen nimessä saamme tulla hänen eteensä luottavaisesti, mutta emme saa lähestyä häntä julkean itsevarmasti aivan kuin hän olisi meidän tasollamme. Eräät puhuttelevat suurta, kaikkivaltiasta ja pyhää Jumalaa, joka asuu luoksepääsemättömässä valossa, samoin kuin puhutelisivat vertaistaan tai jopa alempaansa. Ja on niitä jotka käyttäytyvät Jumalan huoneessa tavalla jolla eivät tohtisi käyttäytyä maallisen hallitsijan vastaanotolla. Heidän olisi syytä muistaa olevansa hänen edessään, jota serafit palvovat ja jonka edessä enkelit verhoavat kasvonsa. Jumalaa tulee syvästi kunnioittaa; kaikki jotka todella tajuavat hänen läsnäolonsa kumartuvat nöyrästi hänen edessään, ja kuten Jaakob katsellessaan jumalallista näkyä, he huudahtavat: “Kuinka peljättävä onkaan tämä paikka! Tässä on varmasti Jumalan huone ja taivaan portti.”PJP 231.2

Odottaessaan siinä arkana ja kunnioittavana Jumalan edessä Mooses kuuli Herran puhuvan edelleen: “Minä olen nähnyt kansani kurjuuden Egyptissä ja kuullut heidän huutonsa sortajainsa tähden; niin, minä tiedän heidän tuskansa. Sentähden minä olen astunut alas vapauttamaan heidät egyptiläisten kädestä ja johdattamaan heidät siitä maasta hyvään ja tilavaan maahan, maahan, joka vuotaa maitoa ja mettä. — — Niin mene nyt, minä lähetän sinut faraon tykö, ja vie minun kansani, israelilaiset, pois Egyptistä.”PJP 232.1

Hämillään ja järkyttyneenä tästä käskystä Mooses kavahti taaksepäin ja sanoi: “Mikä minä olen menemään faraon tykö ja viemään israelilaisia pois Egyptistä?” Mutta Herra vastasi: “Minä olen sinun kanssasi; ja tämä olkoon sinulle tunnusmerkkinä, että minä olen sinut lähettänyt: kun olet vienyt kansan pois Egyptistä, niin te palvelette Jumalaa tällä vuorella.”PJP 232.2

Mooses ajatteli vastaisia vaikeuksia ja kansansa sokeutta, tietämättömyyttä ja epäuskoa; monet sen jäsenistä tuskin lainkaan enää tunsivat Jumalaa. “Katso”, hän sanoi, “kun minä menen israelilaisten luo ja sanon heille: ‘Teidän isienne Jumala on lähettänyt minut teidän luoksenne’, ja kun he kysyvät minulta: ‘Mikä hänen nimensä on?’ niin mitä minä heille vastaan?” Siihen Herra vastasi: “MINÄ OLEN SE, JOKA MINÄ OLEN. — — Sano israelilaisille näin: ‘MINÄ OLEN lähetti minut teidän luoksenne.’”PJP 232.3

Mooseksen piti ensin koota Israelin vanhimmat, jaloimmat ja hurskaimmat heidän joukostaan, jotka olivat kauan murehtineet heidän orjuuttaan, ja julistaa heille Jumalan sanoma ja lupaus vapautuksesta. Sitten hänen tuli näiden vanhimpien kanssa mennä kuninkaan luo ja sanoa:PJP 232.4

“Herra, hebrealaisten Jumala, on kohdannut meitä. Anna siis meidän mennä kolmen päivän matka erämaahan uhraamaan Herralle, Jumalallemme.”PJP 232.5

Moosesta oli edeltä varoitettu siitä, ettei faarao suostuisi Israelin pyyntöön eikä päästäisi sitä menemään. Mutta Jumalan palvelija ei saisi masentua, sillä Herra käyttäisi tätä tilaisuutta ilmaistakseen voimansa egyptiläisille ja kansalleen. “Minä ojennan käteni ja lyön Egyptiä kaikenlaisilla ihmeilläni, jotka minä olen siellä tekevä, ja sitten hän päästää teidät.”PJP 233.1

Herra antoi myös ohjeita siitä, mitä heidän oli otettava matkalle mukaansa, ja hän auttaisi “niin että te lähtiessänne ette lähde tyhjin käsin. Vaan jokainen vaimo on pyytävä naapuriltaan ja luonaan majailevalta vaimolta hopea- ja kultakaluja ja vaatteita.” Egyptiläiset olivat rikastuneet siitä työstä, jota he teettivät israelilaisilla väkivalloin, ja kun nämä nyt olivat lähdössä matkalle kotimaahansa, oli vain oikein että he pyysivät palkkaa vuosikausien kovasta työstään. Heidän piti pyytää arvoesineitä, joita oli helppo kuljettaa mukana, ja Jumala antaisi heidän päästä egyptiläisten suosioon. Heidän vapauttamisekseen suoritettavat voimalliset ihmeet herättäisivät kauhua heidän sortajissaan niin että nämä suostuisivat maaorjien pyyntöihin.PJP 233.2

Mooseksen mielestä edessä olevat vaikeudet olivat ylipääsemättömiä. Miten hän voisi todistaa kansalleen, että Jumala todella oli lähettänyt hänet? “Katso”, hän sanoi, “he eivät usko minua eivätkä kuule minua, vaan sanovat: ‘Ei Herra ole sinulle ilmestynyt.’” Hänelle annettiin nyt todisteita, jotka hän saattoi havaita omilla aisteillaan. Hänen käskettiin heittää sauvansa maahan, ja kun hän teki niin, “se muuttui käärmeeksi; ja Mooses pakeni sitä.” Hänen käskettiin tarttua siihen, ja hänen kädessään se muuttui taas sauvaksi. Sitten hänen käskettiin pistää kätensä poveensa. Hän totteli, “ja kun hän veti sen ulos, niin katso, hänen kätensä oli pitaalista valkoinen niinkuin lumi.” Kun hän käskystä pisti kätensä takaisin poveensa ja veti sen jälleen ulos, se oli tullut taas muun ihon kaltaiseksi. Näillä merkeillä Herra vakuutti Moosekselle, että sekä hänen oma kansansa että faarao uskoisivat, että Egyptin kuningasta mahtavampi Olento vaikutti heidän keskuudessaan.PJP 233.3

Mutta Jumalan palvelija piti tätä outoa ja ihmeellistä tehtävää itselleen vieläkin ylivoimaisena. Huolissaan ja peloissaan hän nyt esteli sillä perusteella, ettei hän ollut mikään sanavalmis mies: “Oi Herra, minä en ole puhetaitoinen mies; en ole ollut ennen enkä senkään jälkeen, kun sinä puhuit palvelijallesi; sillä minulla on hidas puhe ja kankea kieli.” Hän oli ollut niin kauan poissa egyptiläisten parista, ettei hän enää niin hyvin muistanut eikä pystynyt käyttämään heidän kieltään kuin Egyptissä ollessaan.PJP 233.4

Herra vastasi hänelle: “Kuka on antanut ihmiselle suun, tahi kuka tekee mykän tai kuuron, näkevän tai sokean? Enkö minä, Herra?” Ja tähän lisättiin jälleen vakuutus jumalallisesta avusta: “Mene siis nyt, minä olen sinun suusi apuna ja opetan sinulle, mitä sinun on puhuttava.” Mutta Mooses pyysi vieläkin, että hänen tilalleen valittaisiin joku pätevämpi henkilö. Aluksi nämä estelyt johtuivat vaatimattomuudesta ja arkuudesta. Mutta kun Herra oli luvannut poistaa kaikki vaikeudet ja turvata hänen lopullisen menestyksensä, ilmaisi syrjään vetäytyminen ja oman kelvottomuuden valittelu vain epäluottamusta Jumalaa kohtaan. Se osoitti Mooseksen pelkäävän, ettei Jumala pystynytkään tekemään häntä sopivaksi siihen suureen tehtävään, johon hän oli kutsunut hänet, tai että Jumala oli erehtynyt valitsemaan väärän miehen.PJP 234.1

Herra kiinnitti Mooseksen huomion nyt Aaroniin, vanhempaan veljeen, joka käytettyään päivittäin egyptin kieltä osasi puhua sitä täydellisesti. Herra ilmoitti Aaronin tulevan juuri veljeään vastaan. Ja sitten Herra antoi Moosekselle seuraavan ehdottoman käskyn:PJP 234.2

“Puhu sinä hänelle ja pane sanat hänen suuhunsa. Ja minä olen sinun suusi apuna ja hänen suunsa apuna ja opetan teille, mitä teidän on tehtävä. Ja hän on puhuva sinun puolestasi kansalle; niin hän on oleva sinulla suuna, ja sinä olet oleva hänelle jumalana. Ja ota käteesi tämä sauva, jolla olet tekevä nuo tunnusteot.” Nyt hän ei voinut enää vastustella, sillä kaikki estelyjen perusteet oli poistettu.PJP 234.3

Saadessaan Jumalalta käskyn Mooses oli vailla itseluottamusta, hidaspuheinen ja arka. Hän tunsi itsensä kelvottomaksi toimimaan Jumalan puhetorvena Israelille. Mutta kun hän sitten vastaanotti tehtävän, hän kävi siihen käsiksi kokosydämisesti ja täysin Herraan luottaen. Hänen tehtävänsä suuruus herätti toimintaan hänen parhaat sielunkykynsä. Jumala siunasi hänen aulista kuuliaisuuttaan, ja hänestä tuli kaunopuheinen, toiveikas, maltillinen ja hyvin kykenevä tuohon suurimpaan tehtävään, joka koskaan on ihmiselle uskottu. Tämä on vain yksi esimerkki siitä mitä Jumala tekee vahvistaakseen niiden luonnetta, jotka täysin luottavat häneen ja ryhtyvät varauksetta noudattamaan hänen käskyjään.PJP 234.4

Ihminen saa kykyä ja tehokkuutta ottaessaan suorittaakseen Jumalan antamia tehtäviä ja pyrkiessään koko sydämestään tekemään ne oikein. Joka Jumalan voimaan luottaen koettaa suorittaa työnsä uskollisesti, kasvaa tosi suuruuteen, vaikka hänen asemansa olisi miten vaatimaton ja kykynsä miten rajoittunut tahansa. Jos Mooses olisi turvautunut omaan voimaansa ja viisauteensa ja innokkaasti ottanut suorittaakseen tuon suuren tehtävän, hän olisi piankin osoittautunut täysin sopimattomaksi sellaiseen työhön. Kun ihminen tuntee heikkoutensa, hän ainakin jossain määrin osoittaa siten tajuavansa saamansa tehtävän suuruuden ja ottavansa Jumalan neuvonantajakseen ja voimakseen.PJP 235.1

Mooses palasi appensa luo ja kertoi haluavansa käydä tapaamassa Egyptissä olevia veljiään. Jetro antoi suostumuksensa ja siunauksensa ja sanoi: “Mene rauhassa.” Ja niin Mooses lähti vaimonsa ja lastensa kanssa matkalle. Hän ei uskaltanut ilmaista matkansa varsinaista tarkoitusta siitä pelosta, ettei heitä olisi päästetty hänen mukaansa. Ennen Egyptiin saapumista hän kuitenkin itse katsoi parhaaksi heidän turvallisuuttaan ajatellen lähettää heidät takaisin kotiin Midianiin.PJP 235.2

Niin kauan kuin Mooses mielessään salaa pelkäsi faaraota ja egyptiläisiä, jotka olivat vihastuneet hänelle neljäkymmentä vuotta sitten, hän oli suhtautunut Egyptiin palaamiseen varsin vastahakoisesti. Mutta kun hän suostui noudattamaan jumalallista käskyä, Herra ilmoitti hänelle että hänen vihamiehensä olivat kuolleet.PJP 235.3

Matkallaan Midianista Mooses sai hätkähdyttävän ja ankaran varoituksen Herran epäsuosiosta. Hänelle ilmestyi enkeli, ja näytti siltä kuin tämä olisi tahtonut heti surmata hänet. Mitään selitystä ei annettu, mutta Mooses muisti laiminlyöneensä Jumalan erään vaatimuksen: vaimonsa pyynnöstä hän oli jättänyt suorittamatta ympärileikkauksen menot nuorimmalle pojalleen. Hän ei ollut täyttänyt sitä ehtoa, jolla hänen lapsensa olisi päässyt osallistumaan Israelin kanssa tehdyn Jumalan liiton siunauksista, ja heidän johtajakseen valitun syyllistyminen moiseen laiminlyöntiin olisi pakostakin vähentänyt kansalle annettavien Jumalan määräysten tehokkuutta. Peläten miehensä tulevan surmatuksi Sippora suoritti nämä menot itse, jonka jälkeen enkeli salli Mooseksen jatkaa matkaansa. Suorittaessaan tehtäväänsä faaraon edessä Mooses joutui suureen vaaraan, ja vain pyhät enkelit saattoivat varjella hänen henkeään. Mutta hän ei olisi ollut turvassa niin kauan kuin hän ei ollut tehnyt sitä minkä tiesi velvollisuudekseen, sillä Jumalan enkelit eivät tuolloin olisi voineet suojata häntä.PJP 235.4

Vähän ennen Kristuksen tuloa vallitsevana ahdingon aikana taivaalliset enkelit varjelevat vanhurskaita. Mutta Jumalan lain rikkojilla ei ole mitään turvaa. Enkelit eivät voi suojella niitä, jotka suhtautuvat välinpitämättömästi yhteenkin jumalalliseen käskyyn.PJP 236.1