Luku 63—Daavid ja Goljat

Kun kuningas Saul käsitti Jumalan hyljänneen hänet ja tunsi tunnossaan profeetan julistaman hylkäystuomion ankaruuden, hän joutui epätoivon valtaan ja katkeroitui kapinamieliseksi. Tosi katumus ei ollut lannistaunt kuninkaan ylpeää mieltä. Hän ei tajunnut syntinsä loukkaavaa luonnetta eikä ryhtynyt parantamaan elämäntapojaan, vaan katsoi Jumalan kohdelleen häntä väärin syöksemällä hänet Israelin valtaistuimelta ja epäämällä kuninkuuden hänen jälkeläisiltäänkin. Toiminnallaan hän oli aina jouduttanut huonettaan kohtaavaa tuhoa. Hänen mielestään sen uljuuden, jota hän oli osoittanut taistelussa vihollisiaan vastaan, piti riittää hänen tottelemattomuuden syntinsä vastapainoksi. Hän ei ottanut nöyrästi varteen Jumalan kuritusta vaan suistui kopeudessaan syvään epätoivoon, kunnes oli vähällä menettää järkensä. Neuvonantajat kehottivat häntä ottamaan palvelukseensa jonkun taitavan soittajan toivoen, että vienoäänisen soittimen tyynnyttävät sävelet hälventäisivät hänen mielensä ahdistuksen. Jumalan johdatuksesta Daavid noudettiin taitavana kanteleensoittajana kuninkaan luo. Ylevillä ja taivaan innoittamilla sävelmillään hän saikin aikaan toivotun vaikutuksen. Se poisti Saulia synkän pilven tavoin painaneen raskasmielisyyden.PJP 629.1

Kun Daavidin palveluksia ei enää tarvittu Saulin hovissa, hän palasi jälleen lampaidensa luo ylämaahan ja pysyi edelleenkin mieleltään ja tavoiltaan vaatimattomana. Aina kun tarvittiin, hänet kutsuttiin uudelleen palvelemaan kuningasta ja viihdyttelemään hänen levotonta mieltään, kunnes paha henki taas väistyi hänestä. Mutta vaikka Saul sanoikin pitävänsä kovasti Daavidista ja hänen musiikistaan, tuo nuori paimen palasi hyvinkin huojentuneena ja mielihyvin taas kotoisille laidunmailleen.PJP 629.2

Daavid sai kasvaa Jumalan ja ihmisten suosiossa. Hänelle oli opetettu Herran tietä, ja nyt hän päätti entistä täydemmin menetellä kaikessa Jumalan tahdon mukaan. Hänellä oli paljon uutta ajateltavaa. Hän oli ollut kuninkaan hovissa ja nähnyt, miten vastuullista kuninkuus oli. Hän oli havainnut muutamia Saulin mieltä vaivaavista kiusauksista ja päässyt selville eräistä Israelin ensimmäisen kuninkaan luonnetta ja toimintaa koskevista salaisuuksista. Hän oli nähnyt surun synkän pilven varjostavan kuninkuuden loistoa ja tiesi Saulin ja hänen perheensä kotielämän olevan kaikkea muuta kuin onnellista. Kaikki tämä huoletti häntä, koska hänet oli voideltu Israelin kuninkaaksi. Mutta syvissä mietteissään ja tuskaisten ajatusten ahdistamana hän alkoi näppäillä kanneltaan, ja sen soinnukkaat sävelet ylensivät hänet ajattelemaan kaiken hyvän Antajaa ja hälvensivät tulevaisuuden taivaanrantaa synkentävät pilvet.PJP 630.1

Jumala opetti Daavidille vastuun ja luottamuksen läksyjä. Kuten Moosesta harjoitettiin tehtäväänsä, Herra valmensi lisäin poikaakin valitun kansan oppaaksi. Suojellessaan lammaslaumojaan hän oppi arvostamaan suuren Ylipaimenen huolenpitoa laitumensa lampaista.PJP 630.2

Yksinäiset kukkulat ja autiot rotkot, joissa Daavid liikkui laumoineen, olivat myös petoeläinten väijyntäpaikkoja. Usein leijona lähti Jordanin tiheiköstä tai karhu vuorenrinteen pesästään nälissään saalistamaan lampaita. Sen ajan tavan mukaan Daavidilla oli aseinaan vain linko ja paimensauva, mutta jo varhain hän osoitti pystyvänsä puolustamaan laumaansa voimakkaasti ja rohkeasti. Myöhemmin hän kuvaili näitä ottelu- jaan petojen kanssa seuraavaan tapaan: “Jos leijona tai karhu tuli ja vei lampaan laumasta, niin minä hyökkäsin sen jälkeen, löin sen maahan ja tempasin saaliin sen suusta; ja jos se karkasi minua vastaan, niin minä tartuin sen partaan, löin sen maahan ja tapoin sen” (1 Sam. 17: 34,35). Näissä kokemuksissaan Daavid joutui koetteelle, ja ne kehittivät hänen rohkeuttaan, mielenlu j uuttaan ja uskoaan.PJP 630.3

Daavid oli tunnettu urotöistään jo ennen kuin hänet kutsuttiin Saulin hoviin. Virkailija, joka kertoi hänestä kuninkaalle, sanoi hänen olevan “kelpo mies ja sotilas sekä ymmärtäväinen puheiltaan”, ja lisäsi: “Ja Herra on hänen kanssaan.”PJP 631.1

Kun Israel ryhtyi sotimaan filistealaisia vastaan, kolme lisäin poikaa liittyi Saulin joukkoihin, mutta Daavid jäi kotiin. Jonkin ajan kuluttua hän lähti kuitenkin käymään Saulin leirissä. Hänellä oli terveiset ja lahja isältään vanhemmille veljilleen, joiden vointia ja terveyttä hänen oli tiedusteltava. Mutta Iisai ei tiennyt, että nuorelle paimenelle oli uskottu tärkeämpikin tehtävä. Israelin joukot olivat vaarassa, ja enkelin ohjeen mukaan Daavidin oli pelastettava kansansa.PJP 631.2

Leiriä lähestyessään Daavid kuuli hälinää, mikä tuntui enteilevän lähestyvää taistelua, ja todellakin juuri silloin “lähti sotaväki taistelurintaan ja nosti sotahuudon”. Israel ja filistealaiset asettuivat rintamaan toisiaan vastaan. Daavid riensi joukkojen luo ja tervehti veljiään. Hänen puhellessaan heidän kanssaan astui esiin filistealaisten sankari Goljat. Pilkaten hän häpäisi Israelia ja kehotti heitä valitsemaan riveistään jonkun kaksintaisteluun kanssaan. Hän esitti haasteensa toistamiseen, ja kun Daavid huomasi koko Israelin olevan peloissaan ja sai kuulla filistealaisen sinkoilevan loukkauksiaan heidän kuultavakseen päivästä toiseen, hänen mielensä kuohahti. Hän halusi kiihkeästi käydä puolustamaan elävän Jumalan kunniaa ja kansansa mainetta.PJP 631.3

Israelin sotaväki oli masennuksissaan ja pelon vallassa. Miehet sanoivat toisilleen: “Katsokaa miestä, joka tuolla tulee! Hän tulee häpäisemään Israelia.” Häpeän ja inhon vallassa Daavid huudahti: “Mikä tuo ympärileikkaamaton filistealainen on häpäisemään elävän Jumalan taistelurivejä?”PJP 631.4

Kun Eliab, Daavidin vanhin veli, kuuli nämä sanat, hän tiesi hyvin, mitkä tunteet kuohuttivat nuorukaisen mieltä. Jo paimenenakin Daavid oli ollut harvinaisen uskalias, rohkea ja voimakas. Ja Samuelin salaperäinen käynti heidän isänsä talossa ja huomaamaton poistuminen sieltä oli saanut veljekset epäluuloi- siksi hänen vierailunsa todellisesta tarkoituksesta. He olivat tulleet kateellisiksi nähdessään Daavidia kunnioitettavan enemmän kuin heitä, eivätkä he kunnioittaneet ja rakastaneet häntä niin kuin hänen kunnollisuutensa ja veljellinen lempeytensä olisivat edellyttäneet. He pitivät häntä vain paimenpoikana, ja hänen esittämänsä kysymys oli Eliabin mielestä tarkoitettu moitteeksi hänen arkuudestaan, koska hän ei mitenkään yrittänyt vaientaa filistealaisten jättiläistä. Niinpä vanhempi veli huudahti vihaisesti: “Miksi sinä olet tullut tänne, ja kenelle olet jättänyt sen pienen lammaslauman siellä erämaassa? Minä tunnen sinun julkeutesi ja pahan sisusi; sinä olet tullut tänne katsomaan sotaa.” Daavid puolestaan sanoi kunnioittavasti mutta päättävästi: “Mitä minä sitten olen tehnyt? Saaneehan tuon verran kysyä.”PJP 631.5

Daavidin sanat kerrottiin kuninkaalle, joka kutsutti nuorukaisen luokseen. Saul kuunteli hämmästyneenä paimenta, kun tämä sanoi: “Älköön kenenkään mieli masentuko hänen tähtensä. Palvelijasi käy taistelemaan tuota filistealaista vastaan.” Saul koetti saada Daavidin luopumaan aikeestaan, mutta nuorukainen ei ollut taivutettavissa. Hän kertoi koruttomasti ja kehuskelematta, mitä oli joutunut kokemaan vartioidessaan isänsä laumoja, ja sanoi sitten: “‘Herra, joka on pelastanut minut leijonan ja karhun kynsistä, pelastaa minut myös tämän filistealaisen käsistä.’ Silloin Saul sanoi Daavidille: ‘Mene, Herra olkoon sinun kanssasi.’”PJP 632.1

Neljänkymmenen päivän ajan oli filistealainen jätti saanut kopealla haasteellaan Israelin joukot vapisemaan. Hänen valtava kokonsa sai heidät pelkäämään, sillä hän oli kuuden kyynärän ja vaaksan pituinen. Päässään hänellä oli vaskikypärä ja yllään viisituhatta sekeliä painava rintahaarniska sekä säärissään vaskivarukset. Lisäksi hänellä oli yllään niin tiheä suomus- panssari, ettei mikään nuoli pystynyt iskeytymään sen lävitse. Selässään jättisoturi kantoi valtavaa vaskikeihästä. “Hänen peitsensä varsi oli niinkuin kangastukki; ja hänen peitsensä kärki, joka painoi kuusisataa sekeliä, oli rautaa. Ja kilvenkantaja kävi hänen edellänsä.”PJP 632.2

Aamuin ja illoin Goljat oli lähestynyt Israelin leiriä ja huutanut kovalla äänellä: “ Miksi te lähditte sotaan ja asetuitte sotarintaan? Minä olen filistealainen, ja te olette Saulin palvelijoita; valitkaa joukostanne mies, joka tulee tänne minun luokseni. Jos hän kykenee taistelemaan minua vastaan ja surmaa minut, niin me olemme teidän palvelijanne; mutta jos minä voitan ja surmaan hänet, niin te olette meidän palvelijamme ja palvelette meitä.’ Ja filistealainen sanoi vielä: ‘Minä olen tänä päivänä häväissyt Israelin taistelurivit. Antakaa tänne mies, niin me taistelemme keskenämme.’”PJP 632.3

Vaikka Saul olikin luvannut, että Daavid sai vastata Goljatin haasteeseen, ei hän paljonkaan uskaltanut toivoa hänen selviytyvän rohkeasta yrityksestään. Nuorukaisen käskettiin pukeutua kuninkaan omiin sotavarustuksiin. Vaskikypärä pantiin hänen päähänsä ja haarniska hänen ylleen, ja hänen sivullaan oli kuninkaan miekka. Näin varustettuna hän lähti suorittamaan tehtäväänsä, mutta kääntyi ennen pitkää takaisin. Huolestuneet katselijat luulivat ensin, ettei Daavid halunnut sittenkään vaarantaa henkeään ylivoimaista vihollista vastaan käytävässä ottelussa. Mutta sitä ei urhea nuorukainen lainkaan ajatellut. Palattuaan Saulin luo hän pyysi lupaa riisua yltään raskaat varusteet ja sanoi: “En minä voi näissä käydä, sillä en ole koskaan tällaisia koettanut.” Ja niin hän riisui yltään kuninkaan sota-asun ja sen sijaan otti käteensä vain sauvansa, reppunsa ja yksinkertaisen lingon. Hän valitsi purosta viisi sileää kiveä, pani ne reppuunsa ja linko kädessään lähestyi filistealaista. Jättimäinen soturi asteli rohkeasti vastaan odottaen kohtaavansa Israelin väkevimmän sotaurhon. Kilvenkantaja kulki hänen edellään, ja hän näytti kerrassaan voittamattomalta. Päästyään lähemmäksi Daavidia hän havaitsi tämän nuorukaiseksi, jota ikänsä puolesta kutsuttiin vielä pojaksi. Daavidin kasvoilla oli terve punerrus, ja varreltaan hyvin kehittyneenä hän teki ilman asevarus- teitakin edullisen vaikutuksen. Silti hänen nuorekkaan olemuksensa ja filistealaisen massiivisen muodon välillä oli silmiinpistävä ero.PJP 633.1

Goljat hämmästyi ja julmistui. “Olenko minä koira”, hän huusi, “kun tulet sauva kädessä minua vastaan?” Sitten hän kirosi Daavidin kaikkien tuntemiensa jumalien kautta. Ivallisesti hän huusi: “Tule tänne minun luokseni, niin minä annan sinun lihasi taivaan linnuille ja metsän eläimille.”PJP 633.2

Filistealaisten sotasankari ei saanut Daavidia hervahtamaan. Astahtaen lähemmäksi hän sanoi vastustajalleen: “Sinä tulet minua vastaan miekan, peitsen ja keihään voimalla, mutta minä tulen sinua vastaan Herran Sebaotin nimeen, Israelin sotajoukon Jumalan, jota sinä olet häväissyt. Tänä päivänä Herra antaa sinut minun käsiini, ja minä surmaan sinut, katkaisen sinulta pään ja annan filistealaisten sotajoukon ruumiit tänä päivänä taivaan linnuille ja metsän pedoille; ja kaikki maat tulevat tietämään, että Israelilla on Jumala. Ja koko tämä suuri joukko tulee tietämään, ettei Herra anna voittoa miekan eikä keihään voimalla; sillä sota on Herran, ja hän antaa teidät meidän käsiimme.”PJP 634.1

Hänen sanoistaan kajahteli pelottomuus, ja voitonriemu sävähteli jo hänen kauniilla kasvoillaan. Tämän puheensa hän esitti selvästi ja soinnukkaasti, niin että hyökkäykseen järjestäytyneet tuhannet rintamasotilaat kuulivat sen selvästi. Goljatin se sai vihan vimmoihinsa. Raivoissaan hän työnsi otsaansa suojaavaa kypäriä taaksepäin ja ryntäsi kostonhimoisena vastustajaansa kohti. Mutta myös lisäin poika valmistautui käymään vihollistaan vastaan. “Kun filistealainen lähti tulemaan ja lähestyi Daavidia, niin Daavid juoksi nopeasti sotarintaan filistealaista vastaan. Ja Daavid pisti kätensä reppuun ja otti sieltä kiven, linkosi ja satutti filistealaista otsaan, niin että kivi upposi hänen otsaansa, ja hän kaatui maahan kasvoillensa.”PJP 634.2

Hämmästys valtasi molemmat armeijat. Daavidin oli uskottu varmasti saavan surmansa, mutta kiven viuhahtaessa ilman halki suoraan maaliinsa he näkivät, miten heidän sotasankarinsa vavahti ja peitti käsillään kasvonsa aivan kuin äkillisen sokeuden satuttamana. Jättiläinen huojahteli ja horjahteli ja jysähti lopulta maahan kuin kaadettu tammi. Daavid ei viivytellyt hetkeäkään. Hän juoksi pitkällään makaavan filistealaisen luo ja tarttui molemmin käsin Goljatin painavaan miekkaan. Vähän aikaisemmin jättiläinen oli kerskannut katkaisevansa sillä nuorukaisen kaulan ja antavansa hänen lihansa taivaan linnuille. Nyt se kohosi ilmaan ja samassa vierähti kerskurin pää irti ruumiista, ja koko Israelin leiri puhkesi riemuitsemaan.PJP 634.3

Filistealaiset joutuivat täysin kauhun ja sekasorron valtaan ja säntäsivät silmittömään pakoon. Voitonriemuisten heprealaisten huudot kaikuivat vuorten rinteillä, kun he ryntäsivät pakenevien vihollistensa perään “ja ajoivat filistealaisia takaa laakson suulle ja Ekronin porteille saakka; ja filistealaisia kaatui surmattuina Saaraimin tiellä, aina Gatiin ja Ekroniin saakka. Sitten israelilaiset palasivat ajamasta filistealaisia takaa ja ryöstivät heidän leirinsä. Ja Daavid otti filistealaisen pään ja vei sen Jerusalemiin, mutta hänen aseensa hän asetti majaansa.”PJP 634.4