Luku 30—Pyhäkkö ja sen palvelukset

Mooseksen ollessa vuorella Jumalan kanssa hänelle annettiin käsky: “Tehkööt he minulle pyhäkön asuakseni heidän keskellään.” Hän sai myös pyhäkön täydet rakennusohjeet. Mutta luopumuksensa tähden israelilaiset menettivät Jumalan läsnäolon siunauksen, eikä pyhäkön pystyttäminen Jumalalle heidän keskuuteensa ollut tällöin mahdollista. Mutta heidän päästyään jälleen taivaan suosioon Mooses alkoi täyttää saamaansa taivaallista käskyä.PJP 323.1

Jumala antoi työhön valituille miehille erikoista taitoa ja viisautta pyhän rakennuksen pystyttämiseen. Jumala itse antoi rakenneselityksen ja yksityiskohtaiset ohjeet pyhäkön koosta ja muodosta, siihen käytettävistä rakennustarvikkeista ja kalusteista. Pyhäkkö ja kaikki siihen ihmiskätten työnä tehtävät pyhät esineet olisivat “sen oikean kuva” ja “taivaallisten kuvat” (Hebr. 9: 24,23) — pienoiskuva taivaallisesta temppelistä, jossa Kristus, suuri Ylimmäinen pappimme, oli uhrattuaan henkensä suorittava palvelustaan syntisen hyväksi. Jumala näytti Moosekselle vuorella taivaallisen pyhäkön ja käski hänen tehdä kaiken näkemänsä mallin mukaisesti. Mooses kirjoitti tarkoin muistiin kaikki nämä ohjeet ja tiedotti ne kansan johtajille.PJP 323.2

Pyhäkön rakentaminen edellytti suuria ja kalliita valmisteluja. Siihen vaadittiin suuret määrät arvokkaita ja kalliita tarve- aineita. Mutta Herra hyväksyi vain vapaaehtoiset lahjat. “Jokaiselta, jonka sydän on siihen altis, ottakaa vastaan anti minulle”, kuului Jumalan käsky, jonka Mooses toisti kansalle. Jumalalle pyhittäytyminen ja uhrimieli olivat Korkeimman asuinsijan rakentamisen tärkeimpiä edellytyksiä.PJP 323.3

Koko kansa oli yksimielisesti valmis uhraamaan. Sitten he tulivat takaisin, jokainen, jonka sydän häntä siihen vaati, ja jokainen, jonka henki oli siihen altis, ja toivat antinsa Herralle ilmestysmajan valmistamista varten ja kaikkea siinä vietettävää jumalanpalvelusta varten ja pyhiä vaatteita varten. He tulivat, sekä miehet että naiset, jokainen, jonka sydän oli siihen altis, ja toivat solkia, korvarenkaita, sormuksia ja kaulakoristeita, kaikkinaisia kultakaluja — jokainen, joka toi Herralle kultaa heilutusuhriksi.PJP 324.1

“Ja jokainen, jolla oli punasinisiä, purppuranpunaisia ja helakanpunaisia lankoja, valkoisia pellavalankoja, vuohenkarvoja, punaisia oinaannahkoja tai sireeninnahkoja, toi niitä. Ja jokainen, joka voi antaa anniksi hopeata ja vaskea, toi annin Herralle. Ja jokainen, jolla oli akasiapuuta, toi sitä kaikkinaisten töiden valmistamista varten.”PJP 324.2

“Ja kaikki taitavat naiset kehräsivät omin käsin ja toivat kehräämänsä punasiniset, purppuranpunaiset ja helakanpunaiset langat ja valkoiset pellavalangat; ja kaikki naiset, joiden taidollinen sydän heitä siihen vaati, kehräsivät vuohenkarvoja.”PJP 324.3

“Mutta päämiehet toivat onyks-kiviä ja muita jalokiviä kasukkaa ja rintakilpeä varten, ja hajuaineita ja öljyä seitsenhaaraista lamppua varten sekä voiteluöljyksi ja hyvänhajuiseksi suitsutukseksi” (2 Moos. 35:23—28).PJP 324.4

Pyhäkköä rakennettaessa toivat vanhat ja nuoret — miehet, naiset ja lapset — jatkuvasti uhrilahjojaan, kunnes työnjohtajat totesivat saadun tarpeeksi ja enemmänkin kuin voitiin käyttää. Ja Mooses antoi kuuluttaa koko leirissä: “ ‘Älköön kukaan, mies tai nainen, enää valmistako mitään anniksi pyhäkköä varten.’ Ja niin kansa lakkasi tuomasta lahjoja.” Israelilaisten napinat ja Jumalan rangaistustuomiot heidän syntiensä tähden ovat kirjoitetut muistiin varoitukseksi jälkipolville. Toisaalta heidän antaumuksensa, intonsa ja anteliaisuutensa ovat seurattavaksi kelpaavana esimerkkinä. Kaikki jotka sydämestään haluavat palvella Jumalaa ja arvostavat hänen pyhän läsnäolonsa siunausta, osoittavat samaa uhrimieltä valmistaessaan pyhättöä, jossa hän voisi kohdata heitä. He haluavat tuoda Herralle uhrin parhaasta mitä heillä on. Herralle rakennettua huonetta ei saisi jättää velkaiseksi, sillä se tuottaa häpeää hänelle. Annettakoon auliisti niin paljon kuin tarvitaan työn saattamiseksi päätökseen, niin että työmiehet voisivat sanoa pyhäkön rakentajien tavoin: “Älkää enää tuoko mitään anteja.”PJP 324.5

Pyhäkkö oli rakennettu sellaiseksi, että israelilaiset saattoivat purkaa sen ja kuljettaa sitä mukanaan kaikilla matkoillaan. Se oli Sentähden pieni, pituudeltaan noin 18 metriä ja kuutisen metriä leveydeltään ja korkeudeltaan. Rakennukseen ja sen kalusteisiin käytettiin akasiapuuta, joka oli kestävintä kaikista Siinailla tavattavista puulajeista. Seinät tehtiin pystylaudoista, jotka tuettiin hopea j alustoilla, pylväillä ja poikkitangoilla, ja kaikki silattiin kullalla, niin että koko rakennus vaikutti kullasta tehdyltä. Kattona oli nelinkertainen peite, jonka sisimmäinen kerros tehtiin “kerratuista valkoisista pellavalangoista ja punasinisistä, purppuranpunaisista ja helakanpunaisista langoista; ja niihin tehtiin taidokkaasti kudottuja kerubeja”; muut kerrokset tehtiin vuohenkarvoista, punaisiksi värjätyistä oinaannahois- ta ja päällimmäinen sireeninnahoista, kaikki niin järjestettyinä että ne antoivat rakennukselle täyden suojan.PJP 325.1

Rakennuksen jakoi kahteen osaan kallisarvoinen ja kaunis verho eli esirippu, jota kullalla silatut pylväät kannattivat; ja samanlainen uudin sulki etummaisen osan oviaukon. Nämä verhot samoin kuin katon sisin peite olivat loistavan värikkäitä: sinipunaisia, purppuraisia ja helakanpunaisia, värit keskenään taidokkaasti järjestettyinä. Niihin oli kulta- ja hopealangoilla kirjailtu kerubeja kuvaamaan taivaallisen pyhäkön toimintaan liittyviä joukkoja, jotka palvelevina henkinä avustavat maan päällä olevaa Jumalan kansaa.PJP 325.2

Pyhäkkö sijaitsi aukiolla, jota kutsuttiin esipihaksi. Sen suoja- aitana olivat vaskipylväiden tukemat ympärysverhot. Tähän aitaukseen päästiin itäiseltä sivulta. Sen portissa oli kalliista materiaalista taidokkaasti tehty kaunis uudin, joka kuitenkaan ei ollut pyhäkön verhojen vertainen. Koska pihan aitaverho oli vain likimain puoliksi niin korkea kuin pyhäkön seinät, saattoi kansa pihan ulkopuoleltakin hyvin nähdä rakennuksen. Esipihassa ja lähinnä sisäänkäyntiä oli vaskinen polttouhrialttari. Tällä alttarilla suoritettiin kaikki polttouhrit Herralle, ja sen sarviin siveltiin sovintoverta. Alttarin ja pyhäkön oven välillä oli niinikään vaskinen pesuallas. Se oli tehty peileistä, jotka Israelin naiset olivat vapaaehtoisesti lahjoittaneet. Pesualtaassa tuli pappien pestä kätensä ja jalkansa aina kun he menivät sisälle pyhäkköön tai lähestyivät alttaria uhratakseen polttouhrin Herralle.PJP 325.3

Pyhäkön etuosassa eli pyhässä sijaitsivat näkyleipäpöytä, seitsenhaarainen lamppu ja suitsutusalttari. Näkyleipäpöytä oli huoneen pohjoisseinustalla. Se oli silattu puhtaalla kullalla, ja sitä kiersi koristeellinen kultareunus. Tälle pöydälle pappien tuli joka sapatti latoa kaksitoista leipää kahteen pinoon ja panna niiden päälle suitsuketta. Pöydältä poistettavat leivät katsottiin pyhiksi, ja pappien tuli syödä ne. Eteläseinustalla oli seitsenhaarainen lampunjalka ja siinä seitsemän lamppua. Se oli kokonaan kullasta tehty ja sen haarat erittäin kauniisti koristeltu liljoja muistuttavilla kukkakuvioilla. Koska pyhäkössä ei ollut ikkunoita, eivät kaikki lamput koskaan olleet samalla kertaa sammuksissa, vaan lampunvaloa oli kaiken aikaa öin ja päivin. Aivan pyhän ja kaikkeinpyhimmän välisen esiripun edessä oli kultainen suitsutusalttari. Tällä alttarilla papin tuli polttaa suitsuketta joka aamu ja ilta; sen sarviin siveltiin syntiuhrin verta, ja sille pirskotettiin verta suurena sovituspäivänä. Jumala itse sytytti tulen tälle alttarille, ja pyhänä tulena siitä pidettiin hyvää huolta. Yötä päivää pyhä suitsutus levitti tuoksuaan pyhäkön joka puolelle ja uloskin kauas pyhäkön ympäristöön.PJP 326.1

Sisemmän esiripun takana oli kaikkeinpyhin, jonne keskittyi sovitusta ja välitystoimintaa kuvaava palvelus sekä taivaan ja maan välinen yhteydenpito. Pyhäkön tässä osassa sijaitsi akasia- puusta tehty arkki. Se oli silattu kullalla sekä sisältä että päältä, ja kultareunus kiersi sen kantta. Se valmistettiin niiden kivitaulujen säilytyspaikaksi, joihin Jumala oli kirjoittanut kymmenen käskysanaa. Tästä syystä arkkia kutsuttiin Jumalan liiton arkiksi, koska kymmenet käskyt olivat Jumalan ja Israelin välisen liiton perustana.PJP 326.2

Pyhän arkin kantta kutsuttiin armoistuimeksi. Se oli täyttä kultaa, ja sen päällä oli kaksi kultaista kerubia, yksi kannen kummassakin päässä. Kummankin enkelin toinen siipi oli kohotettu ylöspäin ja toinen taivutettu peittämään ruumista (ks. Hes. 1: 11) kunnioituksen ja nöyryyden merkiksi. Kerubien kasvot olivat vastakkain ja käännetyt kunnioittavasti alas arkkia kohti. Tämä asento ilmaisi taivaallisen väen kunnioitusta Jumalan lakia kohtaan ja mielenkiintoa lunastussuunnitelmaa kohtaan.PJP 326.3

Armoistuimen yläpuolella oli Sekina, Jumalan läsnäolon ilmestys; ja kerubien välistä Jumala ilmaisi tahtonsa. Toisinaan pilvestä kuuluva ääni tiedotti ylimmäiselle papille jumalallisia sanomia. Toisin ajoin oikeanpuoleisen enkelin ylle lankesi valo, joka merkitsi hyväksymistä tai suostumusta, välistä taas peittyi vasemmanpuoleinen varjoon tai pilveen, mikä merkitsi asian hylkäämistä tai kieltämistä.PJP 327.1

Arkissa säilytetty Jumalan laki oli vanhurskauden ja tuomio- oikeuden suuri ohjesääntö. Tuo laki julisti kuoleman rikkojalleen; mutta lain yläpuolella oli armoistuin, ja sen yllä Jumala ilmaisi läsnäolonsa ja siitä suotiin katuvalle syntiselle anteeksianto sovituksen ansion perusteella. Näin siinä Kristuksen lunas- tustyössä, jota pyhäkköpalvelus kuvasi, “armo ja totuus tapaa- vat toisensa”, ja “vanhurskaus ja rauha antavat suuta toisillensa” (Ps. 85: 10).PJP 327.2

Mikään kieli ei pysty kuvailemaan pyhän sisänäkymien loistokkuutta. Kullalla silatut seinät heijastivat kultaisen seitsen- haaraisen lampun valoa. Runsaasti kirjaillut verhot välkkyvine enkelikuvioineen antoivat pyhäkölle omaa monisävyistä väri- loistoaan. Pöytä ja suitsutusalttari lisäsivät osaltaan kullan kimallusta. Ja sisäverhon takana oli pyhä arkki salaperäisine ke- rubeineen, ja sen yllä pyhä Sekina, Herran läsnäolon näkyvä ilmestys. Ja kuitenkin tämä kaikki oli vain vähäistä kajastusta taivaassa olevan Jumalan temppelin kirkkaudesta, ihmisen hyväksi tehtävän lunastustoiminnan suuren keskuksen ihanuuksista.PJP 327.3

Pyhäkön rakentaminen kesti noin puoli vuotta. Sen valmistuttua Mooses tarkasti rakentajien kaiken työn ja vertasi sitä vuorella näkemäänsä malliin ja Jumalalta saamiinsa ohjeisiin. “He olivat tehneet sen niin, kuin Herra oli käskenyt. — — Silloin Mooses siunasi heidät.” Innokkaina israelilaiset kerääntyivät katselemaan tuota pyhää rakennusta. Heidän mietiskelles- sään näkemäänsä kunnioittavan tyytyväisinä pilvenpatsas leijui pyhäkön kohdalle ja laskeutuen sen ylle peitti sen. “Ja Herran kirkkaus täytti asumuksen.” Jumalallinen ylevyys ilmeni niin voimakkaana, ettei Mooseskaan voinut vähään aikaan mennä sisälle. Syvästi liikuttuneena kansa katseli tuota merkkiä siitä, että Herra hyväksyi heidän kättensä työn. Mutta he eivät puhjenneet osoittamaan iloaan äänekkäästi. Kaikkien mielen täytti pelonsekainen juhlallisuus. Silti sisäinen riemu purkautui ilon kyyneleinä, ja he kuiskailivat hartaasti kiitostaan siitä, että Jumala oli suostunut pysymään heidän keskuudessaan.PJP 327.4

Jumalan ohjeen mukaisesti Leevin heimo erotettiin hoitamaan pyhäkön palvelusta. Varhaisimpina aikoina jokainen mies toimi pappina omassa perhekunnassaan. Aabrahamin päivien pappeutta pidettiin vanhimman pojan esikoisoikeutena. Kaikkien Israelin esikoisten asemesta Herra hyväksyi Leevin heimon huolehtimaan pyhäkön tehtävistä. Korottamalla heidät tähän kunniaan Herra osoitti hyväksyvänsä heidän uskollisen palveluksensa sekä hänen rankaisutuomionsa toimeenpanon silloin kun Israel lankesi palvomaan kultaista vasikkaa. Pappeus rajoitettiin kuitenkin vain Aaronin perheeseen. Vain Aaron poikineen sai palvella Herran edessä; muille heimon jäsenille uskottiin pyhäkön ja sen kalusteiden hoito. Heidän tuli myös avustaa pappeja näiden palvelustehtävissä, mutta he eivät saaneet uhrata, polttaa suitsuketta eivätkä nähdä pyhiä esineitä näiden ollessa peittämättöminä.PJP 328.1

Papeille säädettiin erikoiset virkapuvut. “Teetä veljellesi Aaronille pyhät vaatteet, kunniaksi ja kaunistukseksi”, kuului Mooseksen saama jumalallinen ohje. Tavallisen papin pukuna oli valkeasta pellavasta tehty saumaton viitta. Se ulottui miltei jalkateriin asti, ja se sidottiin vyötärölle vyöllä, joka oli tehty sinipunaisesta, purppuranpunaisesta ja helakanpunaisesta kirjo- kudoksesta. Pukua täydensi vielä pellavainen käärelakki eli turbaani. Palavan pensaan luona Moosesta käskettiin riisumaan kenkänsä, koska hän seisoi pyhällä paikalla. Samoin eivät papitkaan saaneet mennä kengät jalassa pyhäkköön. Pölyiset asusteet saastuttaisivat pyhän paikan. Ennen pyhäkköön menoaan heidän piti jättää jalkineensa esipihalle. Heidän piti myös pestä kätensä ja jalkansa ennen kuin ryhtyivät palvelemaan pyhäkössä tai polttouhrialttarin luona. Näin tähdennettiin jatkuvasti sitä, että Jumalaa lähestyvien tuli poistaa itsestään kaikki saastaisuus.PJP 328.2

Ylimmäisen papin vaatteet olivat hänen korkeaan asemaansa soveltuvasti kallista materiaalia ja kaunista tekoa. Ensin hänellä oli tavallisen papin vaatetta vastaava pellavainen ihokas ja sen päällä saumaton sinipunainen viitta. Sen helma koristeltiin ympäriinsä kultatiu’uilla ja granaattiomenilla, jotka tehtiin puna- sini-, purppura- ja helakanpunalangoista. Viitan päällä oli vielä sitä lyhyempi kasukka, joka tehtiin kullasta ja sinipunaisista, purppuranpunaisista, helakanpunaisista ja valkeista langoista. Se kiinnitettiin kauniisti tehdyllä vyöllä, jossa olivat kaikki nämä samat värit. Kasukka oli hihaton, ja sen kullalla kirjailtuihin olkakappaleisiin pantiin kaksi onykskiveä, joihin kaiverrettiin Israelin kahdentoista heimon nimi.PJP 329.1

Kasukan päällä oli rintakilpi, kaikkein pyhin pappisasusteista. Se oli samaa ainetta kuin kasukka, neliön muotoinen ja vaaksan mittainen. Kultarenkaiden välille solmitun punasinisen nauhan varassa se riippui olkakappaleista. Rintakilven etupinnaksi siihen kiinnitettiin kultakehyksiin ja neljään riviin samoja kalliita kiviä, jotka muodostavat Jumalan kaupungin kaksitoista perustusta. Rintakilven kiviä oli kaksitoista, ja niihin oli kaiverrettu heimojen nimet, yksi kuhunkin kiveen. Herran ohje kuului: “Aaron kantakoon jumalanvastausten rintakilvessä sydämensä päällä, astuessaan pyhäkköön, Israelin poikain nimet, että heidät alati johdatettaisiin muistoon Herran edessä” (2 Moos. 28: 29). Samoin Kristuksella, joka suurena ylimmäisenä pappina vetoaa verensä ansioon Isän edessä syntisen puolesta, on sydämellään jokaisen katuvan, uskovan sielun nimi. Psalmista sanoo: “Minä olen kurja ja köyhä, mutta Herra pitää minusta huolen” (Ps. 40: 18).PJP 329.2

Rintakilven oikealla ja vasemmalla sivustalla oli kaksi suurta ja erinomaisen kirkasta kiveä. Nimeltään ne olivat uurim ja tummim. Niiden avulla Jumala ilmaisi tahtonsa ylimmäisen papin välitettäväksi edelleen. Kun asioita esitettiin Herran ratkaistaviksi, ilmaisi oikeanpuoleisen kiven ympärillä oleva valo Herran suostumusta eli myönteistä vastausta, kun taas pilven varjostaessa vasemmanpuoleisen kiven tiedettiin Herran vastauksen olevan kielteinen tai hylkäävä.PJP 329.3

Ylimmäisen papin päähineenä oli valkoinen pellavaturbaani, ja siihen oli punasinisellä nauhalla sidottu kiinni kultainen otsa- koriste, johon oli kaiverrettu sanat: “Herralle pyhitetty”. Pappien asun ja esiintymisen tuli antaa katsojalle vaikutelma Jumalan ja hänen palvontansa pyhyydestä ja häntä lähestyvältä vaadittavasta puhtaudesta.PJP 329.4

Koska sekä pyhäkkö että siinä tehtäviään hoitavat papit “palvelevat siinä, mikä on taivaallisten kuva ja varjo” (Hebr. 8: 5), oli se erinomaisen tärkeää, ja siksi Herra antoikin Mooseksen välityksellä erittäin tarkkoja ohjeita tämän vertauskuvallisen palveluksen jokaisesta yksityiskohdasta. Pyhäkköpalvelus jakaantui päivittäiseen ja vuotuiseen palvelukseen. Päivittäistä palvelusta suoritettiin pyhäkön esipihalla sijainneen polttouhrialttarin luona sekä sisällä pyhäkön etummaisessa osassa eli pyhässä, kun taas vuotuinen palvelus suoritettiin kaikkeinpyhimmässä eli pyhäkön takaosassa.PJP 330.1

Tätä pyhäkön sisempää osastoa ei saanut nähdä kukaan muu kuin ylimmäinen pappi, ja hänkin sai mennä sinne vain kerran vuodessa ja vain huolellisten ja juhlallisten valmistelujen jälkeen. Vavisten hän astui sisälle Jumalan eteen, ja kunnioittavan hiljaisuuden vallitessa kansa odotti hänen paluutaan ylentäen mielensä hartaasti rukoilemaan Jumalan siunausta. Armoistuimen edessä ylimmäinen pappi toimitti sovituksen Israelin synneistä, ja kirkkaassa pilvessä Jumala ilmestyi hänelle. Jos hän viipyi sisällä tavallista kauemmin, pelkäsi kansa että Herran kirkkaus oli saattanut tuhota hänet joko heidän tai omien syntiensä vuoksi.PJP 330.2

Päivittäinen palvelus käsitti aamun ja illan polttouhrin, hyväntuoksuisen suitsutusuhrin kultaisella alttarilla sekä tiettyjä yksilöllisiä syntiuhreja. Lisäksi uhrattiin määrättyinä sapatteina, uudenkuun aikoina ja erikoisina juhla-aikoina.PJP 330.3

Joka aamu ja ilta poltettiin alttarilla vuoden vanha karitsa ja sen yhteyteen kuuluva ruokauhri. Näin kuvattiin kansan päivittäistä pyhittäytymistä Herralle ja sen jatkuvaa riippuvuutta Kristuksen sovitusverestä. Jumala tähdensi erikoisesti sitä, että pyhäkköpalveluksen yhteydessä tuli jokaisen uhrin olla “virheetön” (2 Moos. 12: 5). Pappien oli tarkastettava kaikki paikalle tuodut uhrieläimet ja hylätä jokainen sellainen, jossa todettiin jokin virhe. Vain “virheetön” uhri saattoi kuvata hänen täydellistä puhtauttaan, joka tulisi uhraamaan itsensä virheettömänä ja tahrattomana karitsana (ks. lPiet. 1:19). Apostoli Paavali käyttää näitä uhreja kuvauksenaan puhuessaan siitä, mitä Kristuksen seuraajista pitäisi tulla. Hän sanoo: “Niin minä Jumalan armahtavan laupeuden kautta kehoitan teitä, veljet, antamaan ruumiinne eläväksi, pyhäksi, Jumalalle otolliseksi uhriksi; tämä on teidän järjellinen jumalanpalveluksenne” (Room. 12: 1). Meidän tulee antautua palvelemaan Jumalaa ja pyrkiä tekemään tämä uhrimme mahdollisimman täydelliseksi. Jumala ei hyväksy mitään vähempää kuin parhaan mitä voimme tarjota. Ne jotka rakastavat häntä koko sydämestään, pyrkivät antamaan hänelle elämänsä parhaan palveluksen, ja he koettavat jatkuvasti saattaa koko olemuksensa sopusointuun niiden lakien kanssa, jotka auttavat heitä tekemään hänen tahtoaan.PJP 330.4

Suitsutusuhri lähensi pappia Jumalaan välittömämmin kuin mikään muu päivittäinen palvelus. Koska pyhäkön sisempi esirippu ei ulottunut kattoon asti, pääsi armoistuimen yllä oleva Jumalan kirkkaus kajastamaan pyhäkön etuosaan. Uhratessaan suitsuketta Herran edessä pappi katsoi arkkiin päin, ja kun suitsutus kohosi pilvenä ylös, laskeutui jumalallinen kirkkaus armoistuimen päälle sekä täytti kaikkeinpyhimmän ja usein pyhäkön molemmat osat, niin että papin oli pakko perääntyä ulko-ovelle asti. Samoin kuin tässä esikuvallisessa palveluksessa pappi katsoi uskossa armoistuimeen päin, jota hän ei voinut nähdä, on Jumalan kansan nyt kohdistettava rukouksensa Kristukseen, suureen ylimmäiseen pappiinsa, joka inhimilliselle katseelle näkymättömänä rukoilee heidän puolestaan taivaallisessa pyhäkössä.PJP 331.1

Israelin rukousten ohessa ylös kohoava suitsutus kuvaa Kristuksen ansioita ja välitystoimintaa sekä hänen täydellistä vanhurskauttaan, joka uskon kautta luetaan hänen kansansa hyväksi ja joka yksin voi tehdä syntisten olentojen palvonnan kelvolliseksi Jumalalle. Pyhäkön pyhimmän osaston verhon edessä oli ikuisen välitystoiminnan alttari ja sen etummaisen osaston edessä oli jatkuvan sovituksen alttari. Jumalaa oli lähestyttävä veren ja suitsutuksen välityksellä. Nämä kuvasivat suurta Välimiestä, jonka kautta syntiset saavat lähestyä Herraa ja jonka ainoan välityksellä armo ja pelastus voidaan suoda katuvalle, uskovalle sielulle.PJP 331.2

Kun papit aamuin ja illoin astuivat sisälle pyhäkköön suitsutuksen aikana, oltiin esipihalla valmiina suorittamaan päivittäinen uhraaminen siellä olevalla alttarilla. Jumalanpalvelukseen kokoontuneet seurasivat tätä suurella mielenkiinnolla. Ennen kuin he papin palveluksen välityksellä pääsivät Jumalan eteen, heidän oli vakavasti tutkisteltava sydäntään ja tunnustettava syntinsä. Katse pyhäkköön suunnattuna he yhtyivät hiljaiseen rukoukseen. Näin heidän pyyntönsä kohosivat suitsutuksen pilvessä ylös ja uskonsa kiinnittyi sen luvatun Vapahtajan ansioihin, jota sovitusuhri kuvasi. Aamun ja illan uhriaikoja pidettiin pyhinä, ja myöhemmin niitä noudatettiin jumalanpalvelukseen määrättyinä aikoina koko Israelissa. Ja kun juutalaiset sitten aikanaan joutuivat maanpakolaisina hajaantumaan kaukaisiin maihin, he näinä määräaikoina yhä käänsivät kas vonsa Jerusalemia kohti ja rukoilivat Israelin Jumalaa. Tästä tavasta kristitytkin saavat esimerkin aamu- ja iltarukouksesta. Vaikka Jumala ei hyväksykään pelkkiä muotomenoja, jotka ovat vailla jumalanpalveluksen henkeä, hän mielihyvin näkee häntä rakastavien kumartuvan aamuin ja illoin pyytämään anteeksi tekemiään syntejä ja anomaan tarvitsemiaan siunauksia.PJP 332.1

Näkyleivät pidettiin aina Herran edessä jatkuvana uhrina. Näin ne sisältyivät päivittäiseen uhraamiseen. Näkyleipää kutsuttiin myös “läsnäolon leiväksi”, koska se oli aina Herran kas vojen edessä. Se oli ihmisen tunnustus siitä, että hän on riippuvainen Jumalan antamasta sekä ajallisesta että hengellisestä ruuasta ja että hän saa sitä vain Kristuksen välitystoiminnan avulla. Jumala oli ruokkinut Israelia erämaassa taivaan leivällä, ja häneen heidän täytyi yhä turvautua saadakseen sekä ajallista ruokaa että hengellisiä siunauksia. Sekä manna että näkyleipä viittasivat Kristukseen, elävään leipään, joka aina Jumalan luona ollen edustaa meitä. Hän itse sanoi: “Minä olen se elävä leipä, joka on tullut alas taivaasta” (Joh. 6: 48—51). Leipien päälle pantiin suitsuketta. Kun leivät sapattisin vaihdettiin tuoreisiin, poltettiin suitsuke alttarilla uhriksi Jumalalle.PJP 332.2

Tärkeimpänä osana päivittäisistä toimituksista oli eri henkilöiden hyväksi suoritettu palvelus. Katuva syntinen toi uhrinsa pyhäkön ovelle ja pannen kätensä uhrieläimen pään päälle tunnusti syntinsä. Näin hän vertauskuvallisesti siirsi ne itseltään viattomalle uhrille. Omin käsin hän sitten surmasi eläimen, ja pappi kantoi veren pyhäkköön ja pirskotti sitä sen esiripun edessä, jonka takana oli arkin sisällä syntisen rikkoma laki. Tällä toimituksella synti siirrettiin veren välityksellä vertauskuvallisesti pyhäkköön.(Ks. Liite , viite n:o 6.) Papin tuli sen jälkeen syödä uhrieläi men liha, Aaronin poikien Moosekselta saaman seuraavan ohjeen mukaisesti: “Hän [Jumala] on antanut sen teille, että poistaisitte kansan syntivelan” (3 Moos. 10: 17). Molemmat uhri- nenot kuvasivat samanvertaisesti synnin siirtämistä katuvalta pyhäkköön.PJP 332.3

Tämänkaltainen toiminta jatkui vuoden mittaan päivästä toiseen. Israelin synnit tällä tavoin pyhäkköön siirrettyinä saastuttivat sen, ja niin oli synnit poistettava sieltä erikoisin toimenpitein. Jumala käski toimittaa pyhäkön molempien osien sovituksen, ja alttari oli puhdistettava ja pyhitettävä “israelilaisten saastaisuudesta” (3 Moos. 16: 19).PJP 333.1

Kerran vuodessa, suurena sovituspäivänä, pappi astui sisälle kaikkeinpyhimpään puhdistaakseen pyhäkön. Siellä suoritettu työ päätti pyhäkköpalveluksen vuotuisen kierron.PJP 333.2

Sovituspäivänä tuotiin kaksi kaurista pyhäkön ovelle, ja ylimmäinen pappi heitti niistä arpaa, “toisen arvan Herralle ja toisen Asaselille”. Se kauris, jonka arpa määräsi Herralle, oli uhrattava kansan syntiuhriksi. Ja papin oli vietävä sen verta esiripun sisäpuolelle ja pirskotettava sitä armoistuimelle. “Ja näin hän toimittakoon pyhäkölle sovituksen israelilaisten saastaisuudesta ja heidän rikoksistaan, olivatpa heidän syntinsä minkälaiset tahansa; näin hän tehköön myös ilmestysmajalle, joka on heidän tykönänsä, keskellä heidän saastaisuuttansa.”PJP 333.3

“Ja Aaron laskekoon molemmat kätensä elävän kauriin päälle ja tunnustakoon siinä kaikki israelilaisten pahat teot ja kaikki heidän rikkomuksensa, olipa heillä mitä syntejä tahansa, ja pankoon ne kauriin pään päälle ja lähettäköön sen, sitä varten varatun miehen viemänä, erämaahan. Näin kauris kantakoon kaikki heidän pahat tekonsa autioon seutuun.” Kansa tunsi vapautuneensa syntiensä taakasta vasta sitten kun kauris oli näin lähetetty pois. Jokaisen oli tutkisteltava sieluaan niin kauan kuin sovitustyö oli käynnissä. Kaikki maiset toimet pantiin syrjään, ja koko Israelin kansa käytti sen päivän vakavaan nöyrtymiseen Jumalan edessä, rukoukseen, paastoon ja syvään sydämen tutkisteluun.PJP 333.4

Tämä vuosittainen palvelus opetti kansalle tärkeitä totuuksia sovituksesta. Vuoden varrella toimitetuissa syntiuhreissa oli sijainen hyväksytty syntisen tilalle, mutta uhrieläimen veri ei ollut aikaansaanut synnille täyttä sovitusta. Se oli vain mahdollistanut synnin siirtämisen pyhäkköön. Veriuhrilla syntinen tunnusti lain sitovuuden ja oman syyllisyytensä sen rikkomiseen sekä ilmaisi uskovansa häneen, joka oli ottava pois maailman synnin. Mutta hän ei vielä päässyt täysin vapaaksi lain tuomiosta. Kun ylimmäinen pappi oli sovituspäivänä toimittanut kansan syntiuhrin, hän vei sen verta kaikkeinpyhimpään ja pirskotti sitä armoistuimelle, lain taulujen yläpuolelle. Näin täytettiin se lain vaatimus, joka langetti kuoleman syntiselle. Sitten pappi välimiehen tehtävänsä mukaisesti sälytti synnit itselleen ja poistuen pyhäköstä kantoi muassaan Israelin syyllisyyden taakan. Pyhäkön ovella hän laski molemmat kätensä elävän kauriin pään päälle ja tunnusti siinä “kaikki israelilaisten pahat teot ja kaikki heidän rikkomuksensa, olipa heillä mitä syntejä tahansa” ja pani “ne kauriin pään päälle”. Ja kun kauris nämä synnit kantavana lähetettiin pois, niiden katsottiin sen mukana tulleen ikuisesti erotetuiksi kansasta. Näin toimitettiin se palvelus, “mikä on taivaallisten kuva ja varjo” (Hebr. 8: 5).PJP 334.1

Kuten edellä on jo mainittu, Mooses rakensi maanpäällisen pyhäkön sen mallin mukaan, joka hänelle näytettiin vuorella. Se oli “nykyistä aikaa tarkoittava vertauskuva, ja sen mukaisesti” siinä uhrattiin “lahjoja ja uhreja”. Sen pyhät osastot olivat “taivaallisten kuvat”. Kristus, suuri ylimmäinen pappimme, tekee pappispalvelusta “kaikkeinpyhimmässä, siinä oikeassa majassa, jonka on rakentanut Herra eikä ihminen” (Hebr. 9: 9,23; 8: 2). Apostoli Johannes sai näyssä katsella taivaassa olevaa Jumalan temppeliä, ja hän näki, miten “valtaistuimen edessä paloi seitsemän tulisoihtua”. Hän näki enkelin tulevan “pitäen kultaista suitsutusastiaa, ja hänelle annettiin paljon suitsukkeita pantavaksi kaikkien pyhien rukouksiin kultaiselle alttarille, joka oli valtaistuimen edessä” (Ilm. 4:5; 8:3). Tässä profeetta sai katsella taivaallisen pyhäkön etummaista osaa, ja hän näki siellä “seitsemän tulisoihtua” sekä kultaisen alttarin, joita maanpäällisessä pyhäkössä kuvasivat seitsenhaarainen lamppu ja suitsutusalttari. Edelleen “Jumalan temppeli taivaassa aukeni” (Ilm. li: 19), ja hän katsoi sisemmän esiripun taa kaikkeinpyhimpään. Siellä näkyi “hänen liittonsa arkki” (Ilm. 11: 19). Sitä kuvasi Mooseksen rakentama pyhä arkki, jossa oli määrä säilyttää Jumalan laki.PJP 334.2

Maanpäällinen pyhäkkö rakennettiin “sen kaavan mukaan, minkä Mooses oli nähnyt”. “Majan ja kaikki palvelukseen kuuluvat esineet” Paavali katsoo valmistuneina olevan “taivaallisten kuvat” (Ap.t. 7: 44; Hebr. 9: 21,23). Ja Johannes sanoo nähneensä taivaallisen pyhäkön. Tämä pyhäkkö, jossa Jeesus palvelee hyväksemme, on se suuri alkuperäiskappale, josta Mooseksen rakentama pyhäkkö oli jäljennös.PJP 335.1

Taivaallinen temppeli, kuningasten Kuninkaan vakituinen olinpaikka, jossa “tuhannen tuhatta palveli häntä, ja kymmenen tuhatta kertaa kymmenen tuhatta seisoi hänen edessänsä” (Dan. 7: 10), on iankaikkisen valtaistuimen kirkkauden täyttämä, niin että serafitkin, sen loistavat vartijat, verhoavat kasvonsa kunnioituksesta. Sen avaruutta ja kirkkautta ei mikään maallinen rakennus voinut esittää. Kuitenkin maanpäällisen pyhäkön ja sen palvelusten oli määrä opettaa tärkeitä totuuksia taivaallisesta pyhäköstä ja siitä suuresta työstä, jota siellä suoritettiin ihmisen lunastamiseksi.PJP 335.2

Taivaaseen astumisensa jälkeen Vapahtajamme oli määrä aloittaa toimintansa ylimmäisenä pappinamme. Paavali sanoo: “Kristus ei mennyt käsillä tehtyyn kaikkeinpyhimpään, joka vain on sen oikean kuva, vaan itse taivaaseen, nyt ilmestyäkseen Jumalan kasvojen eteen meidän hyväksemme” (Hebr. 9:24). Kristuksen toiminnassa tulisi olemaan kaksi suurta vaihetta, jotka kumpikin täyttivät tietyn ajanjakson ja oman määrätyn paikkansa taivaallisessa pyhäkössä. Sitä kuvaavasti jakautui maanpäällinenkin pyhäkköpalvelus kahteen vaiheeseen, päivittäiseen ja vuotuiseen palvelukseen, ja pyhäkössä oli näille kummallekin omistettu oma osastonsa.PJP 335.3

Samoin kuin Kristus taivaaseen noustuaan ilmestyi Jumalan eteen vedotakseen verensä ansioon katuvien uskovaisten puo- Iestä, pirskotti pappi pyhäkössä päivittäin uhrieläimen verta syntisen puolesta.PJP 335.4

Joskin Kristuksen veren tuli vapauttaa syntinen lain tuomiosta, se ei kuitenkaan tyystin poistanut syntiä, vaan tämä pysyi muistiin merkittynä pyhäkössä lopulliseen sovitukseen saakka. Samoin esikuvallisesti syntiuhrin veri poisti synnin katuvalta, mutta se jäi pyhäkköön sovituspäivään asti.PJP 336.1

Johannes sai nähdä, miten suurena lopullisen palkanmaksun päivänä “kuolleet tuomittiin sen perusteella, mitä kirjoihin oli kirjoitettu, tekojensa mukaan” (Ilm. 20:12). Silloin kaikkien todella katuvien synnit pyyhitään pois taivaan kirjoista Kristuksen sovitusveren ansion perusteella. Siten pyhäkkö vapautetaan eli puhdistetaan syntien muistimerkinnöistä. Esikuvallisesti tätä suurta sovitustyötä eli syntien pyyhkimistä pois vastasi se palvelus, joka suoritettiin sovituspäivänä — maanpäällisen pyhäkön puhdistaminen, joka tapahtui poistamalla sieltä syntiuhrin veren perusteella ne synnit jotka sen olivat saastuttaneet.PJP 336.2

Kuten lopullisessa sovituksessa todella katuvien synnit poistetaan taivaan kirjoista, niin ettei niitä enää muisteta eivätkä ne enää mieleen johdu, niin ne esikuvallisestikin kannettiin ulos erämaahan, ikuisesti eroon kansasta.PJP 336.3

Koska saatana on synnin alkuunpanija ja suoranainen yllyttäjä kaikkiin niihin synteihin, jotka aiheuttivat Jumalan Pojan kuoleman, vaatii oikeudenmukaisuus, että saatanan on kärsittävä lopullinen rangaistus. Kun Kristus lopullisesti lunastaa ihmiset ja puhdistaa kaikkeuden synnistä, päättyy tämä toiminta siihen, että synti poistetaan taivaallisesta pyhäköstä, ja nämä synnit sälytetään saatanalle, joka näin joutuu kantamaan niiden lopullisen rangaistuksen. Samoin esikuvallisesti päättyi vuotuinen palveluksen kierto pyhäkön puhdistamiseen ja syntien tunnustamiseen kädet laskettuina sen kauriin pään päälle, joka lähetettiin erämaahan.PJP 336.4

Näin pyhäkkö ja myöhemmin sen sijaan tullut temppeli opettivat toimituksillaan kansalle päivittäin suuria totuuksia Kristuksen kuolemasta ja palveluksesta. Ja kerran vuodessa heidän ajatuksensa suunnattiin Kristuksen ja saatanan välisen suuren taistelun loppuvaiheisiin, maailmankaikkeuden lopulliseen puhdistamiseen synnistä ja syntisistä.PJP 336.5