Sielun kuolemattomuusoppi ja viimeinen tuomio

Ennen kuin kukaan voi päästä autuaitten asuntoihin, hänen asiansa on käsiteltävä ja hänen luonteensa ja tekonsa tutkittava Jumalan edessä. Kaikki tuomitaan sen perusteella, mitä kirjoihin on kirjoitettu, ja kaikki saavat tekojensa mukaisen palkan. Tämä tuomitseminen ei tapahdu ihmisen kuollessa. Pankaamme merkille Paavalin sanat: »Hän on säätänyt päivän, jona hän on tuomitseva maanpiirin vanhurskaudessa sen miehen kautta, jonka hän siihen on määrännyt; ja hän on antanut kaikille siitä vakuuden, herättämällä hänet kuolleista» (Ap.t. 17: 31). Tässä Paavali selvästi osoittaa, että maailman tuomitsemista varten on määrätty erikoinen aika, joka Paavalin eläessä vielä oli tulevaisuudessa.AO8 59.1

Juudas viittaa samaan aikakaueen kirjoittaessaan Jumalasta,että »hän ne enkelit, jotka eivät säilyttäneet valta-asemaansa, vaan jättivät oman asumuksensa, pani pimeyteen iankaikkisissa kahleissa säilytettäväksi suuren päivän tuomioon». Ja hän lainaa Eenokin sanat: »Katso, Herra tulee tuhannen tuhansine pyhinensä tuomitsemaan kaikkia» (Juud. 6, 14, 15). Johannes kirjoittaa: »Minä näin kuolleet, suuret ja pienet, seisomassa valtaistuimen edessä, ja kirjat avattiin; — ja kuolleet tuomittiin sen perusteella, mitä kirjoihin oli kirjoitettu, tekojensa mukaan» (Ilm. 20:12).AO8 59.2

Mutta jos kuolleet jo ovat naut-timassa taivaan autuutta tai vään-telehtimässä helvetin tulessa, niin mitä varten on tuleva tuomio? Jumalan sanan opetukset näistä tärkeistä kysymyksistä eivät ole hämäriä eivätkä ristiriitaisia; tavalliset ihmiset voivat ne ymmärtää. Mutta kuka vilpitön ihminen voi vallalla olevassa teoriassa nähdä joko viisautta tai oikeudenmukaisuutta? Saavatko vanhurskaat, sen jälkeen kun heidän asiansa on tuomiolla tutkittu, kuulla sanat: »Hyvä on, sinä hyvä ja uskollinen palvelija. — Mene herrasi iloon», oltuaan hänen luonaan kenties jo pitkät ajat? Kutsutaanko juma-lattomat piinapaikastansa kuulemaan koko maailman tuomarin päätöstä: »Menkää pois minun tyköäni, te kirotut, siihen iankaikkiseen tuleen, joka on valmistettu perkeleelle ja hänen enkeleillensä»? (Matt. 25: 21, 41). Voi vakavaa pilkkaa, Jumalan viisauden ja oikeudenmukaisuuden häpeällistä syyttämistä!AO8 59.3

Sielun kuolemattomuusoppi oli Rooman kirkon pakanuudesta lai- naamia vääriä oppeja, jotka se liitti kristinuskoon. Martti Luther luki sen niiden »luonnottomien tarujen joukkoon, jotka ovat osana Rooman paavien käskykirjeiden muodostamassa tunkiossa.»380 Selittäessään Saarnaajan kirjassa olevia Salomon sanoja: »Kuolleet eivät tiedä mitään», uskonpuhdistaja sanoo: »Tämä on toinen kohta, joka osoittaa, että kuolleet ovat — tiedottomia. Hän sanoo, että siellä ei ole tekoa, ei ajatusta, ei tietoa eikä viisautta. Salomo päätteli, että kuolleet nukkuvat eivätkä ole mistään tietoisia. He lepäävät laskematta päiviä tai vuosia, ja kun he heräävät, heistä tuntuu siltä, kuin he olisivat nukkuneet vain hetkisen.»381AO8 59.4

Pyhässä Raamatussa ei ole sellaista kohtaa, jossa sanottaisiin, että vanhurskaat saavat palkkansa tai jumalattomat rangaistuksensa kuolemassa. Patriarkat ja profeetat eivät ole jättäneet mitään sellaista vakuutusta. Kristus ja hänen apostolinsa eivät ole antaneet mitään viittausta siihen. Raamattu opettaa selvästi, että ihmiset eivät heti kuolemansa jälkeen pääse taivaaseen. Heidät esitetään nukkuvina ylösnousemukseen saakka (1 Tess. 4: 14; Job 14: 10-12). Kun hopealanka katkeaa ja kultamalja särkyy, ihminen lakkaa ajattelemasta (Saarn. 12: 6). Kuolleet ovat haudan hiljaisuudessa. He eivät tiedä mitään siitä, mitä auringon alla tapahtuu (Job 14: 21). Autuas lepo väsyneille vanhurskaille! Aika, olipa se pitkä tai lyhyt, on heille vain silmänräpäys. He nukkuvat. Jumalan pasuunan soidessa he heräävät ihanaan kuolemattomuuteen. »Sillä pasuna soi, ja kuolleet nousevat katoamattomina. — Mutta kun tämä katoavainen pukeutuu ka-toamattomuuteen, ja tämä kuole-vainen pukeutuu kuolemattomuu-teen, silloin toteutuu se sana, joka on kirjoitettu: ‘Kuolema on nielty ja voitto saatu’» (1 Kor. 15: 52-55). Kun heidät herätetään syvästä unestaan, heidän ajattelunsa alkaa siitä, mihin se päättyi. Viimeinen aistimus oli kuoleman tuska; viimeinen ajatus oli se, että he joutuivat kuoleman vallan alle. Kun he nousevat haudasta, heidän ensimmäinen iloinen ajatuksensa puhkeaa riemuhuudoksi: »Kuolema, missä on sinun voittosi? Kuolema, missä on sinun otasi?» (1 Kor. 15: 52-55).AO8 60.1