“Rakastakaa vihollisianne” — Matt 5: 44

Vapahtajan opetus: Älkää tehkö pahalle vastarintaa, oli kova pala kostonhaluisille juutalaisille, ja he nurisivat sitä vastaan keskenään. Mutta Jeesus esitti vielä jyrkemmän lausunnon:Vu 81.2

“Te olette kuulleet sanotuksi: ‘Rakasta lähimmäistäsi ja vihaa vihollistasi.’ Mutta minä sanon teille: rakastakaa vihollisianne ja rukoilkaa niiden puolesta, jotka teitä vainoavat, että olisitte Isänne lapsia, joka on taivaissa.”Vu 81.3

Sellainen oli lain henki. Rabbiinit olivat tulkinneet sen väärin, heille laki oli kokoelma kylmiä ja joustamattomia määräyksiä. He pitivät itseään muita parempina ja Jumalan erityisesti suosimina israelilaisen syntyperänsä vuoksi. Mutta Jeesus näytti heille, että ainoastaan anteeksiantavan rakkauden henki kykenisi osoittamaan olivatko heidän vaikuttimensa yhtään paremmat kuin publikaaneilla ja syntisillä, joita he halveksivat.Vu 81.4

Hän suuntasi kuulijoiden mielen maailmankaikkeuden hallitsijaan kutsuen häntä uudella nimellä: “Isä meidän.” Hän halusi heidän ymmärtävän kuinka hellästi Jumala suhtautui heihin. Hän opettaa, että Jumala rakastaa jokaista kadotettua ihmistä, että “niinkuin isä armahtaa lapsiansa, niin Herrakin armahtaa pelkääväisiänsä” (Ps. 103: 13). Ainoastaan Raamatun uskonto on antanut Jumalasta tällaisen kuvan maailmalle. Pakanauskonnot opettavat ihmistä pitämään korkeinta olentoa pikemmin vihamielisenä kuin rakastavana jumalana - pahantahtoisena olentona, joka täytyy lepyttää uhreilla, eikä Isänä, joka jakaa lapsilleen rakkauttaan. Vieläpä Israelin kansa oli tullut niin sokeaksi profeettojen opetukselle Jumalasta, että Jeesuksen ilmoitus hänen isällisestä rakkaudestaan tuntui aivan uudelta asialta, tuoreelta maailmalle annetulta lahjalta.Vu 82.1

Juutalaiset uskoivat, että Jumala rakasti niitä jotka palvelivat häntä - niitä jotka noudattivat rabbiinien määräyksiä - ja että muu maailma oli hänen epäsuosionsa ja kirouksensa alla. Näin ei ole, sanoi Jeesus, vaan koko maailma, hyvät ja pahat, kaikki ovat hänen rakkautensa päivänpaisteessa. Tämä totuus pitäisi oppia jo luonnosta, sillä Jumala “antaa aurinkonsa koittaa niin pahoille kuin hyvillekin, ja antaa sataa niin väärille kuin vanhurskaillekin”.Vu 82.2

Maa ei itsestään anna antimiaan vuodesta toiseen ja jatka kiertoa radallaan auringon ympäri. Jumalan käsi ohjaa planeettoja ja pitää ne radallaan niiden matkatessa säännönmukaisesti avaruuden halki. Hänen voimastaan kesä ja talvi, kylvöaika ja sadonkorjuu, päivä ja yö seuraavat toisiaan säännöllisesti. Hänen sanansa vaikutuksesta kasvillisuus kukoistaa, lehdet puhkeavat ja kukat aukeavat. Kaikki hyvä mikä meillä on, jokainen auringonsäde ja sadekuuro, jokainen ruoanmuru ja jokainen elämän hetki on rakkauden lahja.Vu 82.3

Kun me vielä olimme rakkaudettomia ja luonteeltamme epämiellyttäviä, kun “olimme inhottavia ja vihasimme toisiamme”, taivaallinen Isämme armahti meitä. “Mutta kun Jumalan, meidän vapahtajamme, hyvyys ja ihmisrakkaus ilmestyi, pelasti hän meidät, ei vanhurskaudessa tekemiemme tekojen ansiosta, vaan laupeutensa mukaan” (Tiit. 3: 3-5). Jos otamme vastaan hänen rakkautensa, se muuttaa myös meidät ystävällisiksi ja lempeiksi. Emme rakasta vain niitä, jotka miellyttävät meitä, vaan myös niitä, jotka ovat täynnä virheitä, puutteita ja syntiä.Vu 83.1

Jumalan lapsia ovat ne, jotka osallistuvat hänen luonnostaan. Maallinen asema, syntyperä, kansallisuus tai uskonnolliset etuoikeudet eivät todista, että kuulumme Jumalan perheeseen. Sen tekee ainoastaan rakkaus, rakkaus koko ihmiskuntaa kohtaan. Syntiset, joiden sydän ei ole täysin sulkeutunut Jumalan Hengeltä, vastaavat ystävällisyyteen. Vaikka he saattavatkin vastata vihaan vihalla, he myös vastaavat rakkauteen rakkaudella. Mutta ainoastaan Jumalan Henki vastaa vihaan rakkaudella. Ystävällisyyden osoittaminen kiittämättömille ja pahoille, hyvän tekeminen odottamatta mitään takaisin, ovat taivaan hallinnon tunnusmerkkejä, varmoja osoituksia siitä, että olemme Korkeimman lapsia.Vu 83.2