»Kavahtakaa fariseusten ja saddukeusten hapatusta»

Jeesus »huokasi hengessään » ja lähti noiden viisastelijoiden luota ja palasi opetuslapsineen veneeseen. Alakuloisen äänettömyyden vallitessa he jälleen kulkivat jär- ven yli. He eivät kuitenkaan palanneet siihen paikkaan, josta olivat lähteneet, vaan suuntasivat kulkunsa Beetsaidaan, jonka lähellä oli viisituhatta ruokittu. Heidän sinne saavuttuaan Jeesus sanoi: »Varokaa ja kavahtakaa fariseusten ja saddukeusten hapatusta». Juutalaiset olivat tottuneet Mooseksen ajoista alkaen hävittämään kodeistaan kaiken hapatuksen pääsiäisen aikaan, ja näin heitä oli opetettu pitämään sitä synnin vertauskuvana. Kuitenkaan opetuslapset eivät ymmärtäneet Jeesusta. Koska lähtö Magdalasta oli tapahtunut niin äkkiä, he olivat unohtaneet ottaa mukaansa leipää; heillä oli ainoastaan yksi leipä. He käsittivät Kristuksen viittaavan tähän ja varoittavan heitä ostamasta fariseusten tai saddukeusten leipää. Koska heiltä puuttui uskoa ja hengellistä näkemystä, he olivat usein samalla tavalla käsittäneet hänen sanojaan väärin. Nyt Jeesus nuhteli heitä siitä, että he olivat luulleet hänen, joka oli ruokkinut tuhansia muutamalla kalalla ja ohraleivällä, tuolla vakavalla varoituksellaan viitanneen vain ajalliseen ravintoon. Oli olemassa vaara, että fariseusten ja saddukeusten viekkaat väitteet herättäisivät hänen opetuslapsissaan epäuskoa ja saisivat heidät pitämään Kristuksen tekoja vähäarvoisina.AO4 351.2

Opetuslapset olivat taipuvaisia ajattelemaan, että heidän Mestarinsa olisi pitänyt suostua pyyntöön ja antaa merkki taivaasta. He uskoivat, että hän täysin kykenisi tekemään sen ja että sellainen merkki vaientaisi hänen vihollisensa. Mutta he eivät nähneet näiden viisastelijoiden tekopyhyyttä.AO4 352.1

Useita kuukausia myöhemmin, kun »kansaa oli kokoontunut tuhatmäärin, niin että he polkivat toisiaan», Jeesus toisti saman opetuksen. Hän rupesi puhumaan opetuslapsillensa: »Ennen kaikkea kavahtakaa fariseusten hapatusta, se on: ulkokultaisuutta » (Luuk. 12:1).AO4 352.2

Taikinaan pantu hapatus vaikuttaa huomaamatta muuttaen koko aineen kaltaisekseen. Samoin jos sydämessä suvaitaan ulkokultaisuutta, se tunkee läpi luonteen ja elämän. Sattuva esimerkki fariseusten ulkokultaisuudesta oli »korban», uhrilahjan, antaminen. Jeesus oli jo nuhdellut heitä ja tuominnut tämän tavan, jonka mukaan lapsi voi laiminlyödä velvollisuutensa vanhempiaan kohtaan sillä verukkeella, että hän antoi runsaan uhrilahjan temppelin hyväksi. Kirjanoppineet ja fariseukset kätkivät opetuksensa petollisia periaatteita. He salasivat oppiensa todellisen tarkoituksen ja kaunistelivat jokaisen asian saadakseen sen viekkaasti vähitellen juurrutetuksi kuulijainsa mieleen. Kun nämä väärät periaatteet oli omaksuttu, ne vaikuttivat kuten hapatus taikinassa tunkien läpi luonteen ja muuttaen sen. Tämä petollinen opetus teki ihmisille niin vaikeak si Kristuksen sanoman vastaanottamisen.AO4 352.3

Sama vaikutus tekee nykyaikanakin työtään niiden välityksellä, jotka koettavat selittää Jumalan lakia sellaisella tavalla, joka soveltuu heidän tapoihinsa. Nämä ihmiset eivät avoimesti hyökkää lain kimppuun, vaan laskevat liikkeelle epäilyttäviä oppeja, jotka jäytävät lain periaatteita. He selittävät sitä niin, että se menettää voimansa.AO4 352.4

Fariseusten ulkokultaisuus oli heidän itsekkyytensä seuraus. Heidän elämänsä tarkoitus oli heidän itsensä korottaminen. Tämä sai heidät vääristelemään kirjoituksia ja sokaisi heidät näkemästä Kristuksen tehtävän tarkoitusta. Kristuksen omat opetuslapsetkin olivat vaarassa helliä tätä petollista pahetta. Ne, jotka pitivät itseään Kristuksen opetuslapsina mutta jotka eivät olleet jättäneet kaikkea tullakseen hänen opetuslapsikseen, olivat hyvin suuressa määrin fariseusten vaikutusvallan alaisia. Usein he horjuivat uskon ja epäuskon välillä, eivätkä nähneet Kristukseen kätkettyjä tiedon aarteita. Eivätkä opetuslapsetkaan, vaikka he ulkonaisesti olivatkin jättäneet kaikki Jeesuksen tähden, olleet sydämessään lakanneet tavoittelemasta suuria itselleen. Tämä henki sai aikaan taistelun siitä, kuka heistä olisi suurin. Se tuli heidän ja Kristuksen väliin ja sai heidät tuntemaan vain vähän myötätuntoa hänen uhrautuvaisuuttaan kohtaan ja niin hitaasti käsittämään lunastuksen salaisuutta. Kuten hapatus jätettynä suorittamaan työtään aiheuttaa turmelusta ja pilaantumista, niin itsekäs mielikin, jos sitä jatkuvasti hellitään, turmelee ja tuhoaa sielun.AO4 353.1

Miten laajalle levinnyt onkaan tämä petollinen synti Herramme seuraajien keskuudessa nykyaikana kuten muinoinkin! Miten usein salainen itsekorotushalu turmeleekaan Kristukselle tekemämme palvelukset ja seurustelumme toistemme kanssa! Miten valmiit olemmekaan kiittämään itseämme ja odottamaan ylistystä ihmisiltä! Itserakkaus, halu kulkea helpompaa tietä kuin se minkä Jumala on määrännyt, johtaa ihmisoppien ja käsitysten asettamiseen Jumalan käskyjen edelle. Kristus lausuu omille opetuslapsilleen varoittavat sanansa: »Varokaa ja kavahtakaa fariseusten hapatusta.»AO4 353.2

Kristuksen uskonto on itse rehellisyyttä. Into Jumalan kunnian puolesta on Pyhän Hengen aikaansaama vaikutin, jonka vain Hengen tehokas toiminta voi juurruttaa mieleen. Ainoastaan Jumalan voima voi karkottaa itsekkyyden ja ulkokultaisuuden. Tämä muutos on merkki hänen työstään. Kun omaksumamme usko hävittää itsekkyyden ja kerskailun, kun se saa meidät etsimään Jumalan kunniaa oman kunniamme asemesta, tiedämme sen olevan oikeata. »Isä, kirkasta niinesi! » (Joh. 12: 28) oli Kristuksen elämän perussävel, ja jos seuraamme häntä, se on oleva meidänkin elämämme perussävel. Hän kehottaa meitä »vaeltamaan, niinkuin hän vaelsi», ja »siitä me tiedämme hänet tuntevamme, että pidämme hänen käskynsä » (1 Joh. 2:6, 3).AO4 353.3