Loading...
Larger font
Smaller font
Copy
Print
Contents
  • Results
  • Related
  • Featured
No results found for: "".
  • Weighted Relevancy
  • Content Sequence
  • Relevancy
  • Earliest First
  • Latest First
    Larger font
    Smaller font
    Copy
    Print
    Contents

    Luku 1—Jumalan rakkaus ihmistä kohtaan

    Sekä luonto että ilmoitettu sana ovat kumpikin Jumalan rakkauden todistajia. Taivaallinen Isämme on elämän, viisauden ja ilon lähde. Katsele ihmeellistä ja ihanaa luontoa. Ajattele, kuinka erinomaisesti kaikki on sovellettu ei ainoastaan ihmisen, vaan kaikkien luotujen olentojen hyödyksi ja onneksi. Päivänpaiste ja sade, jotka ilahduttavat ja virkistävät maata ja kukkuloita, meriä ja tasankoja, ilmaisevat Luojan rakkautta. Jumala täyttää kaikkien luotujen päivittäiset tarpeet. Psalmista kertoo tästä seuraavin ihanin sanoin:TK 7.1

    “Kaikkien silmät vartioitsevat sinua,
    ja sinä annat heille heidän ruokansa ajallaan
    Sinä avaat kätesi
    ja ravitset suosiollasi kaikki, jotka elävät.” (Ps. 145: 15, 16).
    TK 7.2

    Jumala loi ihmisen täydelliseksi, pyhäksi ja onnelliseksi, eikä ihanassa maassa, silloin kun se lähti Luojan kädestä, näkynyt pienintäkään turmeluksen merkkiä tai kirouksen varjoa. Jumalan lain — rakkauden lain — rikkominen on tuonut maailmaan surun ja kuoleman. Jumalan rakkaus ilmenee kuitenkin synnin aiheuttamassa kärsimyksessäkin. On kirjoitettu, että Jumala kirosi maan ihmisen tähden (1 Moos. 3: 17). Orjantappurat ja ohdakkeet — vaikeu- det ja koettelemukset, jotka täyttävät tämän elämän vaivalla ja murheella, määrättiin hänen parhaakseen; ne olivat osana kasvatuksessa, joka Jumalan suunnitelmassa oli välttämätön ihmisen kohottamiseksi siitä perikadosta, johon synti oli hänet saanut. Vaikka maailma onkin langennut, ei se kuitenkaan ole täynnä pelkkää surua ja kurjuutta. Itse luonnossakin on toivon ja lohdutuksen viestejä. Ohdakkeetkin kukkivat ja orjantappurat ovat ruusujen peitossa.TK 7.3

    “Jumala on rakkaus”, on kirjoitettu jokaiselle puhkeavalle silmulle, jokaiselle versoavalle ruohonkorrelle. Sievät linnut, jotka täyttävät ilman iloisella viserryksellään, ihanat kukat, jotka levittävät ympärilleen suloista tuoksuaan, metsän mahtavat puut runsaassa vihannuudessaan — kaikki kertovat Jumalan hellästä, isällisestä huolenpidosta ja hänen halustaan tehdä lapsensa onnellisiksi.TK 8.1

    Jumalan sana on hänen luonteensa ilmaus. Hän itse on ilmoittanut meille äärettömän rakkautensa ja armonsa. Kun Mooses rukoili: “Anna siis minun nähdä sinun kirkkautesi”, Herra vastasi: “Minä annan kaiken ihanuuteni käydä sinun ohitsesi” (2 Moos. 33: 18, 19). Tämä on hänen kirkkautensa. Herra kävi Mooseksen edellä ja julisti: “Herra, Herra on laupias ja armahtavainen Jumala, pitkämielinen ja suuri armossa ja uskollisuudessa, joka pysyy armollisena tuhansille, ja antaa anteeksi pahat teot, rikokset ja synnit” (2 Moos. 34: 6, 7). Hän on “pitkämielinen ja armosta rikas” (Joona 4: 2), “sillä hänellä on halu laupeuteen” (Miika 7: 18).TK 8.2

    Jumala on yhdistänyt meidän sydämemme itseensä lukemattomilla todistuksilla taivaassa ja maan päällä. Hän on koettanut ilmaista meille itsensä sekä luonnon että ihmissydänten hellimpäin ja rakkaimpain maallisten siteiden kautta. Mutta nämä ovat kuitenkin vain vaillinaisia todistuksia hänen rakkaudestaan. Vaikka hän oli antanut kaik- ki nämä todistukset, sokaisi hyvän vihollinen ihmisten mielet niin, että he katselivat Jumalaa pelolla ja pitivät häntä ankarana ja armahtamattomana. Saatana sai ihmiset pitämään Jumalaa olentona, jonka luonteen pääominaisuus on ankara oikeuden tunto ja joka on armahtamaton tuomari, kova ja tarkka velkoja. Hän kuvasi Luojan olennoksi, joka vakoillen katselee ihmisiä havaitakseen kaikki heidän virheensä ja erehdyksensä, saadakseen sitten rangaista heitä. Jeesus tuli elämään ihmisten keskuudessa poistaakseen tämän synkän varjon ilmaisemalla maailmalle Jumalan rajattoman rakkauden.TK 8.3

    Jumalan Poika tuli taivaasta ilmoittamaan Isänsä. “Ei kukaan ole Jumalaa milloinkaan nähnyt; ainoastaan Poika, joka on Isän helmassa, on hänet ilmoittanut” (Joh. 1: 18). “Eikä Isää tunne kukaan muu kuin Poika ja se, kenelle Poika tahtoo hänet ilmoittaa” (Matt. 11: 27). Kun eräs opetuslapsista pyysi: “Näytä meille Isä”, Jeesus vastasi: “Niin kauan aikaa minä olen ollut teidän kanssanne, etkä sinä tunne minua, Filippus! Joka on nähnyt minut, on nähnyt Isän; kuinka sinä sitten sanot: ’Näytä meille Isä’?” (Joh. 14: 8, 9).TK 9.1

    Puhuessaan maallisesta lähetystehtävästään Jeesus lausui: Herra on “voidellut minut julistamaan evankeliumia köyhille; hän on lähettänyt minut saarnaamaan vangituille vapautusta ja sokeille näkönsä saamista, päästämään sorretut vapauteen” (Luuk. 4: 18). Se on hänen tehtävänsä. Hän kulki ympäri tehden hyvää ja parantaen kaikki saatanan kiusaamat. Silloin oli kokonaisia kyliä, joissa ei ainoastakaan talosta kuulunut tuskan huutoa, sillä hän oli käynyt niissä ja parantanut kaikki sairaat. Hänen työnsä oli todistus jumalallisesta voitelusta. Kaikki hänen tekonsa ilmaisivat rakkautta, armoa ja myötätuntoa: hänen sydämensä uhkui hellää sääliä ihmislapsia kohtaan. Hän pukeutui ihmisluontoon voidakseen täyttää heidän tar- peensa. Köyhimmät ja halvimmatkaan eivät pelänneet lähestyä häntä. Pienet lapsetkin tunsivat kiintymystä häneen. Heistä oli mieluista istua hänen polvellaan ja katsella hänen lempeitä, rakkaudesta säteileviä kasvojaan.TK 9.2

    Jeesus ei salannut sanaakaan totuudesta, mutta hän puhui siitä aina rakkaudella. Seurustellessaan kansan kanssa hän osoitti mitä suurinta tahdikkuutta ja hellintä huomaavaisuutta. Hän ei milloinkaan ollut epäkohtelias, ei koskaan tarpeettomasti lausunut ankaria sanoja eikä koskaan turhanpäiten loukannut tunteellista sielua. Hän ei soimannut inhimillistä heikkoutta. Hän sanoi totuuden, mutta aina rakkaudella. Hän tuomitsi tekopyhyyden, epäuskon ja jumalattomuuden, mutta hänen äänensä vapisi liikutuksesta hänen julistaessaan rangaistustuomion. Hän itki Jerusalemin tähden, sillä hän rakasti sitä, vaikkakaan se ei tahtonut ottaa vastaan häntä, joka on “tie, totuus ja elämä”. Sen asukkaat olivat hylänneet hänet, Vapahtajan, mutta silti hän katseli heitä säälivällä hellyydellä. Hänen elämänsä oli kieltäytyvää ja toisista huolehtivaa elämää. Jokainen sielu oli hänelle kallis. Samalla kun hän aina säilytti jumalallisen arvokkuutensa, hän alentui osoittamaan mitä hellintä rakkautta jokaista Jumalan perheen jäsentä kohtaan. Jokaisessa ihmisessä hän näki langenneen sielun, jota hän oli tullut pelastamaan.TK 10.1

    Sellainen oli Kristuksen luonne hänen elämässään ilmaantuneena. Se oli Jumalan luonne. Kristuksessa ilmaantunut jumalallinen armo virtaa Isän sydämestä ihmislapsiin. Jeesus, hellä, säälivä Vapahtaja, oli Jumala, “ilmestynyt lihassa” (1 Tim. 3: 16).TK 10.2

    Meitä pelastaakseen Jeesus eli, kärsi ja kuoli. Hän tuli kärsimyksen mieheksi, jotta me voisimme tulla osallisiksi iankaikkisesta ilosta. Jumala salli rakastetun Poikansa, joka oli täynnä armoa ja totuutta, jättää sanomattoman kirkkauden maailman ja tulla synnin tähden kirottuun, kuoleman varjojen pimittämään maahan. Hän salli hänen erota rakastavasta Isästään ja kunnioittavista enkeleistä tullakseen kärsimään häväistystä, pilkkaa, alennusta, vihaa ja kuoleman. “Rangaistus oli hänen päällänsä, että meillä rauha olisi, ja hänen haavainsa kautta me olemme paratut” (Jes. 53: 5). Katsele häntä erämaassa, Getsemanessa, ristillä! Jumalan viaton Poika otti syntikuorman kannettavakseen. Hän, joka oli ollut yhtä Jumalan kanssa, tunsi sielussaan, kuinka hirmuinen synnin tekemä kuilu Jumalan ja ihmisen välillä oli. Se pusersi hänen huuliltaan tuskanhuudon: “Jumalani, Jumalani, miksi minut hylkäsit?” (Matt. 27: 46). Syntikuorma, sen kauhean painon tunne ja sen aikaansaama sielun ero Jumalasta — se se musersi Jumalan Pojan sydämen.TK 10.3

    Mutta hän ei tehnyt tätä suurta uhria luodakseen siten Isän sydämeen rakkautta ihmistä kohtaan ja halua pelastaa hänet. Oi ei! “Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa” (Joh. 3: 16). Isä ei rakasta meitä suuren sovintouhrin tähden, vaan hän toimitti meille tämän uhrin, koska hän rakasti meitä. Kristus oli välittäjä, jonka kautta hän voi vuodattaa rajatonta rakkauttaan langenneelle maailmalle. “Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa” (2 Kor. 5: 19). Jumala kärsi Poikansa kanssa. Tuskallaan Getsemanessa, kuolemallaan Golgatalla Jeesus maksoi rajattomassa rakkaudessaan lunastuksemme hinnan.TK 11.1

    Jeesus sanoi: “Sentähden Isä minua rakastaa, koska minä annan henkeni, että minä sen jälleen ottaisin” (Joh. 10: 17). Se on: “Isäni on niin rakastanut teitä, että hän rakastaa minua enemmän sentähden, että olen uhrannut henkeni lunastaakseni teidät. Olen tullut Isälle kalliimmaksi sen kautta, että olen tullut teidän sijaiseksenne ja takaajaksenne antamalla oman elämäni ja ottamalla teidän veikanne ja rikoksenne omikseni, sillä uhrini perusteella Jumala voi olla vanhurskas ja vanhurskauttaa ne, jotka uskovat Jeesukseen.”TK 11.2

    Ei kukaan muu kuin Jumalan Poika voinut lunastaa meitä, sillä ainoastaan hän, joka oli Isän helmassa, saattoi ilmaista hänet. Ainoastaan hän, joka tunsi Jumalan rakkauden korkeuden ja syvyyden, voi sen ilmoittaa. Ei mikään vähäisempi kuin tuo Kristuksen ääretön uhri langenneen ihmisen tähden voinut osoittaa Jumalan rakkautta kadotettua ihmiskuntaa kohtaan.TK 12.1

    “Niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa.” Hän ei antanut häntä ainoastaan asumaan ihmisten keskuudessa, kantamaan heidän syntejään ja kuolemaan heidän uhrinaan, vaan hän antoi hänet langenneelle sukukunnalle. Kristuksen täytyi tulla osalliseksi ihmisten harrastuksista ja tarpeista. Hän, joka oli yhtä Isän kanssa, on nyt liittynyt ihmislapsiin katkeamattomilla siteillä. Jeesus “ei häpeä kutsua heitä veljiksi” (Hebr. 2: 11). Hän, meidän uhrimme, puolustajamme, veljemme, esiintyy Isän valtaistuimen edessä ihmismuodossa ja on iankaikkisesti yhtä lunastamansa suvun kanssa — hän on Ihmisen Poika. Ja tämän kaiken hän tekee voidakseen kohottaa ihmisen siitä turmiosta ja alennustilasta, johon synti on hänet syössyt, niin että hän voisi jälleen kuvastaa Jumalan rakkautta ja tulla osalliseksi pyhyyden riemusta.TK 12.2

    Lunastuksestamme maksetun hinnan, taivaallisen Isämme äärettömän uhrin antaessaan Poikansa kuolemaan edestämme, tulisi antaa meille ylevä käsitys siitä, miksi me voimme tulla Kristuksen kautta. Kun apostoli Johannes innoitettuna katseli Isän kadotukseen syöksyvää sukukuntaa kohtaan osoittaman rakkauden korkeutta, syvyyttä ja leveyttä, täytti ihmettely ja kunnioitus hänen mielensä, ja kykenemättä löytämään sopivia sanoja, joilla voisi ilmaista tämän rakkauden suuruutta ja hellyyttä, hän ke- hottaa maailmaa katselemaan sitä sanoen: “Katsokaa, minkälaisen rakkauden Isä on meille antanut, että meitä kutsutaan Jumalan lapsiksi” (1 Joh. 3: l). Minkä arvon se antaakaan ihmiselle! Lainrikkomisen kautta ihminen tuli saatanan alamaiseksi. Uskon kautta Kristuksen sovitusuhriin Aadamin pojista voi tulla Jumalan poikia. Pukeutumalla ihmisluontoon Kristus korotti ihmiskunnan. Langenneet ihmiset korotetaan Kristuksen yhteyden kautta asemaan, jossa heitä voidaan nimittää “Jumalan lapsiksi”.TK 12.3

    Sellainen rakkaus on verraton. Taivaallisen Kuninkaan lapsia! Mikä ihana lupaus! Mikä syvän tutkistelun aihe! Jumalan verraton rakkaus maailmaa kohtaan, joka ei rakastanut häntä! Jo ajatuskin siitä voi nöyryyttää sielumme ja saattaa mielemme Jumalan tahdolle alamaiseksi.TK 13.1

    Kuta enemmän tutkistelemme jumalallista luonnetta ristin valossa, sitä enemmän näemme, kuinka armo, hellyys ja armahtavaisuus yhdistyvät oikeuteen ja totuuteen, sitä selvemmin havaitsemme lukemattomia todistuksia äärettömästä rakkaudesta ja hellästä sääliväisyydestä, joka voittaa äidin hellimmänkin myötätunnon lastaan kohtaan.TK 13.2

    “Vaikka ihmis siteet hajoo,
    valat kalliit rikotaan,
    äidin hellyyskin jos taukoo,
    taivas, maa jos muutetaan,
    rakkaus vain ei milloinkaan”
    TK 13.3

    Larger font
    Smaller font
    Copy
    Print
    Contents