Loading...
Larger font
Smaller font
Copy
Print
Contents
  • Results
  • Related
  • Featured
No results found for: "".
  • Weighted Relevancy
  • Content Sequence
  • Relevancy
  • Earliest First
  • Latest First
    Larger font
    Smaller font
    Copy
    Print
    Contents

    Luku 8—Kasvaminen Kristuksessa

    Raamatussa puhutaan mielenmuutoksesta, jonka kautta tulemme Jumalan lapsiksi, syntymisenä. Sitä verrataan myöskin isännän kylvämän siemenen oraalle nousemiseen. Samalla tavalla tulee vastakääntyneiden “niinkuin vastasyntyneet lapset” Vasvaa (1 Piet. 2:2; Ef. 4: 15) täysi-ikäisiksi miehiksi ja naisiksi Kristuksessa Jeesuksessa, tai peltoon kylvetyn hyvän siemenen tavoin itää ja tuottaa hedelmää. Jesaja sanoo, että “heidän nimensä on oleva ’vanhurskauden tammet’, ’Herran istutus’, hänen kirkkautensa ilmoitukseksi” (Jes. 61: 3). Siten on luonnollisesta elämästä otettu kuvauksia auttamaan meitä paremmin ymmärtämään hengellisen elämän salaperäisiä totuuksia.TK 59.1

    Ihminen ei voi kaikella viisaudellaan eikä taidollaan tuottaa elämää pienimpäänkään esineeseen luonnossa. Kasvit ja eläimet voivat elää ainoastaan Jumalan antaman elämän avulla. Samoin hengellinen elämä syntyy ihmisten sydämissä ainoastaan Jumalasta lähtöisin olevasta elämästä. Jollei ihminen “synny uudesti” (Joh. 3:3), hän ei voi tulla osalliseksi siitä elämästä, jota Kristus tuli antamaan.TK 59.2

    Samoin on elämän kasvunkin laita. Ainoastaan Jumala saa silmun puhkeamaan kukaksi ja kukan kypsymään hedelmäksi. Hänen voimallaan siemen kehittää “ensin korren, sitten tähkän, sitten täyden jyvän tähkään” (Mark. 4: 28). Ja profeetta Hoosea sanoo Israelista, että “se on kukoistava kuin lilja”. He “kasvattavat jälleen viljaa ja kukoistavat kuin viiniköynnös” (Hoos. 14: 6, 8). Ja Jeesus kehottaa meitä katselemaan “kedon kukkia, kuinka ne kasvavat” (Matt. 6: 28). Taimet ja kukat eivät itse huolehdi kasvustaan, vaan ottavat vastaan sen, minkä Jumala on antanut niiden elämän tarpeita varten. Lapsi ei voi omalla huolellaan tai voimallaan lisätä kokoaan. Yhtä vähän voit sinäkään omilla ponnistuksillasi ja vaivannäölläsi varmentaa hengellistä kasvuasi. Kasvi, samoin kuin lapsikin, kasvaa ottamalla vastaan ympäristöstään kaiken mitä elämiseen tarvitaan — ilmaa, valoa, ravintoa. Samaa, mitä nämä luonnon lahjat merkitsevät eläimelle ja kasville, merkitsee Kristus niille, jotka luottavat häneen. Hän on heille “iäisenä valona”, “aurinko ja kilpi” (Jes. 60: 19; Ps. 84: 12). Hän on “niinkuin kaste Israelille”; hän lankeaa “niinkuin sade, joka nurmikolle vuotaa, niinkuin sadekuuro, joka kostuttaa maan” (Hoos. 14: 6; Ps. 72: 6). Hän on elämän vesi ja “Jumalan leipä . . . joka tulee alas taivaasta ja antaa maailmalle elämän” (Joh. 6: 33).TK 59.3

    Antaessaan Poikansa, verrattoman lahjan, Jumala ympäröi koko maailman armon ilmakehällä, yhtä todellisella kuin maapalloa ympäröivä ilma on. Kaikki, jotka tahtovat hengittää tätä elämää antavaa ilmaa, saavat elää ja kasvaa täysi-ikäisiksi miehiksi ja naisiksi Kristuksessa Jeesuksessa.TK 60.1

    Samoin kuin kukka kääntyy aurinkoa kohti, jotta sen kirkkaat säteet täydentäisivät sen ihanuuden ja sopusuhtaisuuden, samoin meidänkin tulisi kääntyä vanhurskauden Aurinkoa kohti, jotta taivaallinen valo loistaisi meihin ja kehittäisi luonteemme Kristuksen luonteen kaltaiseksi. Jeesus opettaa samaa sanoessaan: “Pysykää minussa niin minä pysyn teissä. Niinkuin oksa ei voi kantaa hedelmää itsestään, ellei se pysy viinipuussa, niin ette tekään, jollette pysy minussa ... Ilman minua te ette voi mitään tehdä” (Joh. 15: 4, 5). Sinä olet yhtä riippuvainen Kris- tuksesta elääksesi pyhää elämää kuin oksa on riippuvainen rungosta kasvaakseen ja tuottaakseen hedelmää. Ilman häntä ei sinulla ole elämää. Sinulla ei ole voimaa vastustaa kiusauksia tai kasvaa armossa ja pyhyydessä. Hänessä pysyen voit kukoistaa. Hänestä elämää imien et kuihdu etkä jää hedelmättömäksi, vaan olet kuin vesiojan partaalle istutettu puu.TK 60.2

    Monet luulevat, että heidän täytyy tehdä osa työstä yksin. He ovat turvautuneet Kristukseen saadakseen syntinsä anteeksi, mutta koettavat nyt omalla voimallaan elää vanhurskasta elämää. Mutta kaikki sellaiset yritykset epäonnistuvat. Jeesus sanoo: “Ilman minua te ette voi mitään tehdä.” Armossa kasvamisemme, ilomme ja käyttökelpoisuutemme perustuu yhteyteemme Kristuksen kanssa. Olemalla hänen yhteydessään joka päivä ja joka hetki — pysymällä hänessä — me kasvamme armossa. Hän ei ole ainoastaan uskomme alkaja, vaan myös sen täyttäjä. Kristus on ensimmäinen ja viimeinen ja aina. Hänen ei tule olla kanssamme ainoastaan elämämme alussa ja lopussa, vaan matkamme jokaisella askeleella. Daavid sanoo: “Minä pidän Herran aina edessäni; kun hän on minun oikealla puolellani, en minä horju” (Ps. 16: 8).TK 61.1

    Ehkä kysyt: “Kuinka voin pysyä Kristuksessa?” — Samalla tavalla kuin ensin otit hänet vastaankin. “Niinkuin te siis olette omaksenne ottaneet Kristuksen Jeesuksen, Herran, niin vaeltakaa hänessä.” “Minun vanhurskaani on elävä uskosta” (Kol. 2: 6; Hebr. 10: 38). Sinä annoit itsesi Jumalalle ollaksesi kokonaan hänen, palvellaksesi häntä ja ollaksesi hänelle kuuliainen, ja sinä otit Kristuksen Vapahtajaksi. Sinä et voinut itse sovittaa syntejäsi tai muuttaa sydäntäsi, mutta jätettyäsi itsesi Jumalalle uskoit, että hän Kristuksen tähden teki sen kaiken sinulle. Uskoen tulit Kristuksen omaksi, ja uskoen kasvat hänessä — antamalla ja vastaanottamalla. Sinun tulee antaa kaikki — sydämesi, tahtosi, palveluksesi — antaa itsesi hänelle ollen kaikille hänen käskyilleen kuuliainen; ja sinun tulee myöskin ottaa kaikki — ottaa Kristus, kaikkien siunausten täydellisyys, asumaan sydämeesi, olemaan voimasi, vanhurskautesi, iankaikkinen auttajasi, antamaan sinulle voimaa kuuliaisuuteen.TK 61.2

    Pyhitä itsesi Jumalalle aamuisin; olkoon se ensimmäinen tehtäväsi. Olkoon rukouksenasi: “Ota minut, Herra, kokonaan omaksesi! Lasken kaikki suunnitelmani jalkaisi juureen. Käytä minua tänään palveluksessasi. Jää luokseni, ja anna minun suorittaa kaikki tehtäväni sinussa.” Se on jokapäiväinen tehtävä. Pyhitä itsesi joka aamu Jumalalle siksi päiväksi. Jätä hänelle kaikki suunnitelmasi, niin hän saa joko täyttää tai hylätä ne kaitselmuksensa mukaan. Siten voit joka päivä jättää elämäsi Jumalan käteen, ja se muodostuu päivä päivältä yhä enemmän Kristuksen elämän kaltaiseksi.TK 62.1

    Elämä Kristuksessa on levollista elämää. Siinä ei ehkä ole mitään tunteenhurmausta, vaan siinä vallitsee rauhallinen luottamus. Toivosi ei perustu itseesi, vaan Kristukseen. Heikkoutesi on yhdistetty hänen voimaansa, tietämättömyytesi hänen viisauteensa, vajavaisuutesi hänen kaikkivaltaansa. Sen tähden sinun ei tule katsoa itseesi, ei antaa ajatustesi askaroida itsessäsi, vaan katsoa Kristukseen. Ajattele hänen rakkauttaan, hänen luonteensa ihanuutta ja täydellisyyttä. Tutkistelkoon sielusi Kristuksen uhrautuvaisuutta, nöyryyttä, puhtautta ja pyhyyttä, Kristuksen rajatonta rakkautta. Rakastamalla häntä, seuraamalla hänen esimerkkiään, luottamalla täydellisesti häneen muutut hänen kaltaisekseen.TK 62.2

    Jeesus sanoo: “Pysykää minussa!” Nämä sanat ilmaisevat lepoa, kestävyyttä, luottamusta. Hän kutsuu edelleen: “Tulkaa minun tyköni ... niin minä annan teille levon” (Matt. 11: 28, 29). Psalmistan sanat ilmaisevat saman ajatuksen: “Hiljenny Herran edessä ja odota häntä.” Ja Jesaja vakuuttaa: “Hiljaisuudessa ja toivossa te väkeviksi tulette” (Ps. 37: 7; Jes. 30: 15). Tätä lepoa ei saada toimettomuudessa, sillä Vapahtajan kutsumuksessa liittyy levon lupaukseen kehotus työhön: “Ottakaa minun ikeeni päällenne ... niin te löydätte levon” (Matt. 11:29). Sielu, joka täydellisimmin lepää Kristuksessa, on innokkain ja uutterin toimimaan hänen hyväkseen.TK 62.3

    Kun ajattelemme itseämme, käännämme mielemme pois Kristuksesta, voiman ja elämän lähteestä. Sentähden saatana koettaa alati kääntää huomiomme pois Vapahtajasta ja siten estää sielun yhteyttä Kristuksen kanssa. Hän koettaa kiinnittää huomiomme maailman huvituksiin, omiin vikoihimme ja puutteisiimme. Älä anna hänen juoniensa pettää itseäsi. Useat, jotka ovat todella herkkätuntoisia ja tahtovat elää Jumalalle, hän liian usein saattaa katselemaan heidän omia virheitään ja heikkouksiaan ja toivoo, erottamalla heidät siten Kristuksesta, saavansa voiton. Meidän ei tule keskittää ajatuksiamme itseemme eikä olla epätoivoisia ja pelätä, tokko me pelastummekaan. Kaikki sellainen kääntää sielun pois voiman lähteestä. Usko sielusi hoito Jumalalle ja luota häneen. Puhu Jeesuksesta ja ajattele häntä. Kätke itsesi häneen. Pane pois kaikki epäilyksesi, karkoita pelkosi. Sano apostoli Paavalin tavoin: “Minä elän, en enää minä, vaan Kristus elää minussa; ja minkä nyt elän lihassa, sen minä elän Jumalan Pojan uskossa, hänen, joka on rakastanut minua ja antanut itsensä minun edestäni” (Gal. 2: 20). Lepää Jumalassa. Hän voi säilyttää sen, minkä olet uskonut hänelle. Jos tahdot jättää itsesi hänen käsiinsä, tekee hän sinusta suuren voittajan hänen avullaan, joka on sinua rakastanut.TK 63.1

    Kun Kristus otti päälleen ihmisluonnon, hän sitoi ihmiskunnan itseensä rakkauden siteillä, joita ei mikään muu voima kuin ihmisen oma valinta voi katkaista. Saa- tana koettaa alinomaa houkutella meitä katkaisemaan nämä siteet — saattaa meitä erottautumaan Kristuksesta. Sen tähden meidän täytyy valvoa, taistella ja rukoilla, niin ettei mikään saisi meitä valitsemaan toista mestaria, sillä meillähän on aina vapaus valita. Mutta kiinnittäkäämme katseemme Kristukseen, hän kyllä varjelee meitä. Katsellessamme Jeesusta olemme turvassa. Ei mikään voi temmata meitä hänen kädestään. Katsellessamme alati häntä “muutumme saman kuvan kaltaisiksi kirkkaudesta kirkkauteen, niinkuin muuttaa Herra” (2 Kor. 3: 18).TK 63.2

    Sillä tavalla ensimmäiset opetuslapset tulivat kalliin Vapahtajan kaltaisiksi. Kuunnellessaan Jeesuksen sanoja he tunsivat tarvitsevansa häntä. He etsivät ja löysivät hänet ja seurasivat häntä. He olivat hänen kanssaan kodeissa, pöydän ääressä, yksinäisyydessä ja kedoilla. He olivat hänen kanssaan, niin kuin oppilaat ovat opettajansa kanssa saaden joka päivä hänen huuliltaan pyhiä totuuksia. He katsoivat häneen niin kuin palvelija Herraansa, saadakseen tietää velvollisuutensa. Nämä opetuslapset olivat ihmisiä, “vajavaisia kuin mekin” (Jaak. 5: 17), he taistelivat samoja syntejä vastaan ja tarvitsivat samaa armoa kuin mekin voidakseen elää pyhää elämää. Ei Johanneksellakaan, rakastetulla opetuslapsella, joka täydellisemmin kuin toiset heijasti Vapahtajan kaltaisuutta, ollut luonnostaan rakastettavaa luonnetta. Hän ei ollut ainoastaan itsepäinen ja kunnianhimoinen, vaan myös kiivas ja kostonhimoinen, kun luuli kärsineensä vääryyttä. Mutta kun jumalallisen Mestarin luonne ilmeni hänelle, hän näki oman puutteellisuutensa, ja tuo tieto nöyryytti hänet. Väkevyys ja kärsivällisyys, voima ja hellyys, ylevyys ja nöyryys, joita hän joka päivä katseli Jumalan Pojan luonteessa, täyttivät hänen sielunsa ihailulla ja rakkaudella. Hänen sydämensä vetäytyi päivä päivältä lähemmäksi Kristusta, kunnes hän lopulta ei enää nähnytkään itseään rakastaessaan Mesta- riaan. Hänen kostonhaluinen, kunnianhimoinen luonteensa väistyi Kristuksen uudistavan voiman tieltä. Pyhän Hengen uudestisynnyttävä voima sai aikaan muutoksen hänen luonteessaan. Se on aina varma tulos Jeesuksen yhteydestä. Kun Kristus asuu sydämessäsi, muuttuu koko luonteesi. Kristuksen Henki, hänen rakkautensa, pehmittää sydämen, valloittaa sielun ja kohottaa ajatuksemme ja toivomuksemme Jumalaa ja taivasta kohti.TK 64.1

    Kun Kristus astui ylös taivaaseen, tunsivat hänen seuraajansa yhä edelleen hänen läsnäolonsa, joka oli persoonallinen, täynnä rakkautta ja valoa. Jeesus, Vapahtaja, joka oli vaeltanut ja puhunut ja rukoillut heidän kanssaan, joka oli puhunut heidän sydämilleen toivon ja lohdutuksen sanoja, oli rauhan sanoman vielä kaikuessa hänen huuliltaan otettu pois heidän luotaan taivaaseen, ja kun enkelijoukko otti hänet vastaan, kuulivat he hänen äänensä kaiun: “Katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti” (Matt. 28: 20). Hän oli astunut taivaaseen ihmismuodossa. He tiesivät, että hän oli Jumalan valtaistuimen edessä yhä edelleen heidän Ystävänsä ja Vapahtajansa, että hänen myötätuntonsa oli muuttumaton, että hän oli vieläkin yhtä kärsivän ihmiskunnan kanssa. Hän esitti Jumalan edessä oman kalliin verensä ansiot näyttäen haavoitettuja käsiään ja jalkojaan, jotka olivat muistona hinnasta, minkä hän oli lunastettujen edestä maksanut. He tiesivät, että hän oli astunut ylös taivaaseen valmistamaan heille sijaa, ja että hän oli tuleva takaisin ja ottava heidät tykönsä.TK 65.1

    Kokoontuessaan Jeesuksen taivaaseenastumisen jälkeen he esittivät hartaasti pyyntönsä Isälle Jeesuksen nimessä. Pyhällä kunnioituksella he kumartuivat rukoilemaan toistaen lupauksen: “Jos te anotte jotakin Isältä, on hän sen teille antava minun nimissäni. Tähän asti te ette ole anoneet mitään minun nimessäni; anokaa, niin te saatte, että teidän ilonne olisi täydellinen” (Joh. 16: 23, 24). He ojensivat uskon käden yhä korkeammalle varmoina siitä, että “Kristus Jeesus on se, joka on kuollut, onpa vielä herätettykin, ja hän on Jumalan oikealla puolella, ja hän myös rukoilee meidän edestämme” (Room. 8: 34). Helluntaina he saivat Pyhän Hengen, josta Kristus oli sanonut: “Teille on hyväksi, että minä menen pois. Sillä ellen minä mene pois, ei Puolustaja tule teidän tykönne, mutta jos minä menen, niin minä hänet teille lähetän” (Joh. 14: 17; 16: 7). Siitä lähtien Kristus asui aina Henkensä kautta lastensa sydämissä. He olivat nyt läheisemmässä yhteydessä Kristuksen kanssa kuin silloin, kun hän oli henkilökohtaisesti heidän luonaan. Heissä asuvan Kristuksen valo, rakkaus ja voima loisti heissä, niin että ihmiset heitä katsellessaan “ihmettelivät; ja he tunsivat heidät niiksi, jotka olivat olleet Jeesuksen kanssa” (Apt. 4: 13).TK 65.2

    Kristus tahtoo nytkin olla lapsilleen sama, kuin hän oli ensimmäisille opetuslapsilleen, sillä viimeisessä rukouksessaan, kun opetuslasten pieni joukko oli kokoontunut hänen ympärilleen, hän sanoi: “Mutta en minä rukoile ainoastaan näiden edestä, vaan myös niiden edestä, jotka heidän sanansa kautta uskovat minuun” (Joh. 17: 20).TK 66.1

    Jeesus rukoili meidän puolestamme, että me tulisimme yhdeksi hänen kanssaan, niin kuin hän ja Isä ovat yhtä. Mikä yhteys! Vapahtaja on sanonut itsestään: “Poika ei voi itsestänsä mitään tehdä”; “Isä, joka minussa asuu, tekee teot” (Joh. 5: 19; 14: 10). Sillä jos Kristus asuu sydämissämme, hän vaikuttaa meissä “sekä tahtomisen että tekemisen, että hänen hyvä tahtonsa tapahtuisi” (Fil. 2: 13). Me vaikutamme samoin kuin hänkin vaikutti; meissä ilmenee sama henki. Ja siten rakastamalla häntä ja pysymällä hänessä, me kaikin tavoin kasvamme “häneen, joka on pää, Kristus” (Ef. 4: 15).TK 66.2

    Larger font
    Smaller font
    Copy
    Print
    Contents