Luku 3—Katumus ja parannus

Kuinka ihminen voi tulla vanhurskaaksi Jumalan edessä? Kuinka syntinen voi saavuttaa vanhurskauden? Ainoastaan Kristuksen kautta voimme jälleen tulla sopusointuun Jumalan ja pyhyyden kanssa; mutta kuinka pääsemme Kristuksen luo? Monet tekevät saman kysymyksen kuin ne ihmiset, jotka helluntaipäivänä syntisyytensä nähtyään huudahtivat: “Mitä meidän pitää tekemän?” Pietarin vastaus kuului: “Tehkää parannus” (Apt. 2: 38). Vähän sen jälkeen hän sanoi eräässä tilaisuudessa: “Tehkää siis parannus ja kääntykää, että teidän syntinne pyyhittäisiin pois” (Apt. 3: 19).TK 20.1

Parannus merkitsee synnin surua ja synnistä luopumista. Me emme luovu synnistä, jollemme näe sen synnillisyyttä; niin kauan kuin emme ole sydämestämme kääntyneet siitä pois, ei meissä voi tapahtua todellista elämänmuutosta.TK 20.2

Monet eivät ymmärrä parannuksen todellista luonnetta. Useat surevat sitä, että ovat tehneet syntiä, ja tekevätkin ulkonaisen parannuksen, sillä he pelkäävät, että heidän vääryytensä tuottaa heille kärsimyksiä; mutta se ei ole Raamatun käsityksen mukainen parannus. He surevat enemmän kärsimyksiä kuin syntiä. Sillä tavalla Eesau murehti nähdessään, että oli iäksi menettänyt esikoisoikeutensa. Bileam, kauhistuen nähdessään enkelin seisovan edessään paljastettu miekka kädessä, tunnusti rikoksensa peläten muutoin menettävänsä henkensä, mutta hän ei tunte- nut todellista katumusta synnin tähden, ei kääntymystä eikä pahan kauhua. Petettyään Herransa Juudas Iskariot huudahti: “Minä tein synnin, kun kavalsin viattoman veren” (Matt. 27: 4).TK 20.3

Kauhea kirouksen tunto ja tulevan tuomion pelko pakottivat Juudaksen rikollisesta sielusta tämän tunnustuksen. Hän kauhistui ajatellessaan teostaan koituvia seurauksia, mutta hänen sielussaan ei ollut syvää, sydäntäsärkevää tuskaa siitä, että hän oli pettänyt viattoman Jumalan Pojan ja kieltänyt Israelin Pyhän. Faarao sai kärsiä Jumalan vitsauksia, hän tunnusti syntinsä päästäkseen enemmistä rangaistuksista, mutta niin pian kuin vaivat taukosivat, hän alkoi jälleen uhmata taivasta. Kaikki nämä ovat surreet synnin seurauksia, mutta eivät itse syntiä.TK 21.1

Mutta kun sydän antautuu Jumalan Hengen vaikutuksen alaiseksi, tulee omatunto herkäksi, ja syntinen havaitsee Jumalan pyhän lain syvyyden ja pyhyyden — lain, joka on jumalallisen hallinnon perustus taivaassa ja maan päällä. “Totinen valkeus, joka valistaa jokaisen ihmisen, oli tulossa maailmaan” (Joh. 1:9), ja loistaa sielun salaisiin kammioihin tuoden ilmi pimeyden kätketyt teot. Syyllisyyden tunne valtaa mielen ja sydämen. Syntinen tuntee Herran vanhurskauden ja pelkää tulla sydämen Tutkijan eteen omassa rikollisuudessaan ja saastaisuudessaan. Hän näkee Jumalan rakkauden, pyhyyden ihanuuden, puhtaan ilon; hän haluaa tulla puhtaaksi ja päästä jälleen taivaan yhteyteen.TK 21.2

Daavidin rukous lankeemisensa jälkeen osoittaa todellista synninsurua. Hänen katumuksensa oli vilpitön ja syvä. Hän ei koettanut lieventää syntiään: hänen rukouksensa vaikuttimena ei ollut halu päästä vapaaksi uhatusta rangaistuksesta. Daavid näki rikoksensa suuruuden, hän näki sielunsa saastaisuuden, hän kauhistui syntiään. Hän ei ainoastaan pyytänyt anteeksi, vaan rukoili puhdasta sy- däntä. Hän halusi pyhyyden iloa — päästä jälleen sopusointuun ja yhteyteen Jumalan kanssa. Hänen sielunsa rukous kuului:TK 21.3

“Autuas se, jonka rikokset ovat anteeksi annetut, jonka synti on peitetty!
Autuas se ihminen, jolle Herra ei lue hänen pahoja tekojansa ja jonka hengessä ei ole vilppiä.” (Ps. 32: 1,2)TK 22.1

“Jumala ole minulle armollinen hyvyytesi tähden; pyyhi pois minun syntini suuren laupeutesi tähden . . .
Sillä minä tunnen rikokseni, ja minun syntini on aina minun edessäni. . .
Puhdista minut isopilla, että minä puhdistuisin, pese minut, että minä lunta valkeammaksi tulisin . . .
Jumala, luo minuun puhdas sydän ja anna minulle uusi vahva henki!
Älä heitä minua pois kasvojesi edestä, äläkä ota minulta pois Pyhää Henkeäsi.
Anna minulle jälleen autuutesi ilo, ja tue minua alttiuden hengellä.
Päästä minut verenvioista, Jumala, minun autuuteni Jumala, että minun kieleni riemuitsisi sinun vanhurskaudestasi.” (Ps. 51: 3—16)TK 22.2

Tällaista mielenmuutosta emme saa aikaan omalla voimallamme. Se saadaan ainoastaan Kristukselta, joka astui korkeuteen ja on antanut ihmisille lahjojaan.TK 22.3

Juuri tässä monet erehtyvät ja menettävät siten sen avun, jonka Kristus tahtoo heille antaa. He luulevat, etteivät he voi tulla Kristuksen luo, ennen kuin ovat parantaneet itsensä, ja että parannus valmistaa heitä saamaan synnit anteeksi. On kyllä totta, että parannus tapahtuu ennen synnin anteeksisaamista, sillä ainoastaan murtunut ja katuvainen sydän tuntee tarvitsevansa Vapahtajaa. Mut- ta täytyykö syntisen odottaa siksi, että hän on parantanut itsensä, ennen kuin hän voi tulla Jeesuksen luo? Täytyykö parannus tehdä esteeksi syntisen ja Vapahtajan välille?TK 22.4

Raamattu ei opeta, että syntisen täytyy ensin parantaa itsensä, ennenkuin hän voi noudattaa Kristuksen kutsua. “Tulkaa minun tyköni, kaikki työtätekeväiset ja raskautetut, niin minä annan teille levon” (Matt. 11: 28). Ainoastaan Kristuksesta lähtevä voima saa aikaan todellisen parannuksen. Pietari selvitti tämän asian israelilaisille sanoessaan: “Hänet on Jumala oikealla kädellänsä korottanut Päämieheksi ja Vapahtajaksi, antamaan Israelille parannusta ja syntien anteeksiantamusta” (Apt. 5: 31). Yhtä vähän kuin me voimme saada syntimme anteeksi ilman Kristusta, yhtä vähän voimme myöskään parantaa itseämme ilman, että Kristuksen Henki herättää omantuntomme.TK 23.1

Kristus on kaikkien oikeiden vaikuttimien lähde. Hän on ainoa, joka voi sydämessämme sytyttää vihaa syntiä kohtaan. Kun tunnemme kaipaavamme totuutta ja puhtautta, kun näemme oman syntisyytemme, todistaa se, että Pyhä Henki vaikuttaa sydämessämme.TK 23.2

Jeesus on sanonut: “Ja kun minut ylennetään maasta, niin minä vedän kaikki tyköni.” Syntisen täytyy saada nähdä Kristus Vapahtajana, joka on kuollut maailman syntien tähden, ja kun katselemme Jumalan Karitsaa Golgatan ristillä, alkaa pelastuksen salaisuus selvitä meille, ja Jumalan hyvyys vetää meitä parannukseen. Kuollessaan syntisten tähden Kristus ilmaisi käsittämättömän rakkautensa; ja kun syntinen katselee tätä rakkautta, se pehmittää hänen sydämensä, vaikuttaa hänen mieleensä ja aikaansaa sielussa synninsurun.TK 23.3

On totta, että ihmiset väliin häpeävät syntisiä teitänsä ja luopuvat joistakin pahoista tavoistaan, ennen kuin tietävät, että Kristus vetää heitä puoleensa. Mutta vaikka he itse yrittävät parantaa elämäänsä vilpittömästi haluten tehdä oikein, on Kristus kuitenkin heissä vaikuttavana voimana. Voima, jota he eivät tunne, vaikuttaa heidän sielussaan, omatunto herää ja ulkonainen elämä muuttuu. Ja kun Kristus johtaa heidät katsomaan ristiänsä ja häntä, jota heidän syntinsä on haavoittanut, tulee heidän omatuntonsa herkäksi Jumalan käskyille. Heidän jumalaton elämänsä ja heidän sieluunsa syvälle juurtunut synti paljastuu heille. He alkavat jonkin verran käsittää Kristuksen vanhurskautta ja huudahtavat: “Mitä onkaan synti, kun se vaatii sellaisen hinnan uhriensa lunastamiseksi? Oliko kaikki tämä rakkaus, kaikki tämä nöyryys välttämätöntä, jottemme hukkuisi, vaan saisimme iankaikkisen elämän ?”TK 23.4

Syntinen voi vastustaa tätä rakkautta, kieltäytyä lähestymästä Kristusta; mutta jollei hän vastusta, vetää Jeesus häntä puoleensa; pelastussuunnitelman tunteminen johtaa hänet ristin juurelle katumaan syntejään, joiden tähden Jumalan kallis Poika on kärsinyt.TK 24.1

Sama jumalallinen mieli, joka vaikuttaa luonnossa, puhuu myöskin ihmissydämille ja herättää heissä sanomattoman kaipauksen saada jotakin, jota heillä ei ole. Maailma ei voi tyydyttää heidän kaihoaan. Jumalan Henki kehottaa heitä etsimään sitä, mikä yksin voi antaa rauhan ja levon — Kristuksen armoa, pyhyyden iloa. Vapahtaja vaikuttaa lakkaamatta sekä näkyväisten että näkymättömien välikappaleiden kautta vetääkseen ihmisten mielet synnin tyydyttämättömistä huveista äärettömään autuuteen, jonka he voivat saada hänessä. Kaikille niille sieluille, jotka turhaan koettavat tyydyttää janoansa tämän maailman särkyneistä vesisäiliöistä, kuuluu jumalallinen kutsu: “Joka janoaa, tulkoon, ja joka tahtoo, ottakoon elämän vettä lahjaksi” (Ilm. 22: 17).TK 24.2

Sinä, joka sydämessäsi kaipaat jotakin parempaa kuin mitä tämä maailma voi antaa, muista, että tämä kaipaus on Jumalan ääni, joka puhuu sielullesi. Pyydä häntä muuttamaan mielesi ja kirkastamaan sinulle Kristus hänen rajattomassa rakkaudessaan ja täydellisessä puhtaudessaan. Vapahtajan elämä valaisee täydellisesti Jumalan lain periaatteita — rakkautta Jumalaan ja lähimmäiseen. Hänen sielunsa elämä oli hyvyyttä ja epäitsekästä rakkautta. Katsellessamme häntä tuntuu siltä kuin hänestä lankeaisi valo meihin, niin että näemme oman sydämemme syntisyyden.TK 24.3

Olemme ehkä Nikodeemuksen tavoin imarrelleet itseämme ajatellen, että elämämme on ollut moitteeton ja siveellinen luonteemme virheetön ja ettei meidän tarvitse nöyryyttää sydäntämme Jumalan edessä tavallisten syntisten tavoin. Mutta kun säteilevä valo Kristuksesta loistaa sieluumme, saamme nähdä, kuinka saastaiset olemme; me havaitsemme vaikuttimiemme itsekkyyden ja vihollisuuden Jumalaa vastaan, jotka ovat turmelleet koko elämämme. Silloin huomaamme, että oma vanhurskautemme on kuin tahrainen vaate, ja että ainoastaan Jeesuksen veri voi puhdistaa meidät synnin saastasta sekä uudistaa sydämemme, niin että tulemme hänen kaltaisikseen.TK 25.1

Kun yksikin Jumalan kirkkauden ja Kristuksen puhtauden säde tunkeutuu sieluun, tuo se selvästi näkyviin jokaisen syntitahran ja paljastaa ihmisluonteen puutteet ja virheet. Se tuo ilmi epäpyhät toivomukset, sydämen uskottomuuden ja huulten saastaisuuden. Syntisen uskottomat teot hänen syrjäyttäessään Jumalan lain tulevat näkyviin, ja hänen mielensä on hämmästynyt ja murtunut Jumalan Hengen tutkivasta vaikutuksesta. Hän häpeää itseään nähdessään Kristuksen puhtaan, virheettömän luonteen.TK 25.2

Kun profeetta Daniel näki kirkkauden, joka ympäröi hänen luokseen lähetettyä taivaallista lähettilästä, valtasi hänet oman heikkoutensa ja puutteellisuutensa tunne. Kuvaillessaan tämän ihmeellisen näyn vaikutusta hän sanoo: “Minun verevä muotoni muuttui kaamean näköiseksi, eikä minussa ollut voimaa mihinkään” (Dan. 10: 8). Sielu, jota taivaallinen näky on liikuttanut, vihaa itsekkyyttä, kauhistuu itserakkautta ja etsii Kristuksen vanhurskaudesta sydämen puhtautta, joka on sopusoinnussa Jumalan lain ja Kristuksen luonteen kanssa.TK 25.3

Paavali sanoo, että hän “lain vanhurskauteen nähden” — mitä tulee ulkonaisiin töihin — oli “nuhteeton” (Fil. 3:6), mutta kun lain hengellinen luonne selvisi hänelle, hän näkikin olevansa syntinen. Lain kirjaimen mukaan arvosteltuna, sikäli kuin ihmiset sitä sovittavat ulkonaiseen elämään, hän oli pysynyt erillään synnistä; mutta kun hän katseli tämän lain pyhien käskyjen syvyyteen ja näki itsensä sellaisena, kuin Jumala hänet näki, hän nöyrtyi ja tunnusti rikoksensa. Hän sanoo: “Minä elin ennen ilman lakia; mutta kun käskysana tuli, niin synti virkosi ja minä kuolin” (Room. 7: 9). Kun hän näki lain hengellisen luonteen, esiintyi synti kaikessa hirmuisuudessaan, ja hänen itsevanhurskautensa katosi.TK 26.1

Jumala ei pidä kaikkia syntejä yhtä suurina; hän, samoin kuin ihminenkin, arvostelee rikokset eri asteiden mukaan; mutta vaikka joku paha teko näyttäisi kuinka vähäiseltä ihmisten silmissä, ei mikään synti ole pieni Jumalan silmissä. Ihmisen arvostelu on puolueellinen, mutta Jumala tuomitsee kaikki asiat sellaisina kuin ne todellisuudessa ovat. Juomaria halveksitaan ja hänelle sanotaan, että hänen syntinsä sulkevat hänet taivaasta, samalla kun ylpeyttä, itsekkyyttä ja ahneutta ei usein ollenkaan nuhdella. Mutta nämä synnit ovat erittäin inhottavia Jumalan edessä, sillä ne ovat ristiriidassa hänen luonteensa kanssa, sen epäitsekkään rakkauden, joka on synnittömän maailman oikea ilmapiiri. Sekin, joka on langennut törkeään syntiin, voi tuntea häpeänsä ja kurjuutensa ja Kristuksen armon tarpeensa, mutta ylpeä ei tunne tarvit- sevansa mitään ja sulkee siten sydämensä Kristukselta ja niiltä äärettömiltä siunauksilta, joita hän tuli antamaan.TK 26.2

Köyhä publikaani, joka rukoili: “Jumala, ole minulle syntiselle armollinen!” (Luuk. 18: 13), piti itseänsä hyvin syntisenä ihmisenä, ja toiset katselivat häntä samassa valossa, mutta hän tunsi hätänsä ja tuli syntikuormineen ja häpeineen Jumalan eteen pyytäen hänen armoaan. Hänen sydämensä oli avoin Jumalan Hengen armovaikutukselle, joka voi vapauttaa hänet synnin vallasta. Fariseuksen kerskuva, itsevanhurskas rukous taas osoitti, että hänen sydämensä oli suljettu Pyhän Hengen vaikutukselta. Koska hän oli kaukana Jumalasta, hän ei ollenkaan tuntenut omaa saastaisuuttaan, joka oli jumalallisen pyhyyden täydellisyyden vastakohta. Hän ei tuntenut tarvitsevansa mitään, eikä siis saanutkaan mitään.TK 27.1

Jos näet syntisyytesi, niin älä viivyttele tehdäksesi itsesi paremmaksi. Kuinka monet ajattelevatkaan, etteivät he ole kyllin hyviä tulemaan Kristuksen luo. Luuletko sinä tulevasi paremmaksi omilla ponnistuksillasi ? “Voiko etiopialainen muuttaa ihonsa ja pantteri pilkkunsa? Yhtä vähän te voitte tehdä hyvää, te pahantekoon tottuneet” (Jer. 13: 23). Ainoastaan Jumala voi meitä auttaa. Meidän ei tule odottaa voimakkaampia kehotuksia, parempia tilaisuuksia, pyhempää luonteenlaatua. Me emme voi itsestämme tehdä mitään. Meidän täytyy tulla Kristuksen luo juuri sellaisina kuin olemme.TK 27.2

Mutta älköön kukaan antako sen ajatuksen pettää itseään, että Jumala suuressa armossaan ja rakkaudessaan pelastaa nekin, jotka hylkäävät hänen armonsa. Ainoastaan ristin valossa voidaan nähdä synnin suuri saastaisuus. Kun ihmiset väittävät, että Jumala on liian hyvä hylätäkseen ketään syntistä, niin kehota heitä katselemaan Golgatalle. Koska ei ollut mitään muuta keinoa, millä ihminen olisi voitu pelastaa, koska ihmiskunnan oli ilman tätä uhria mahdotonta vapautua synnin saastuttavasta vallasta ja päästä jälleen pyhien olentojen yhteyteen — mahdotonta tulla jälleen hengellisestä elämästä osalliseksi — niin Kristus otti päälleen tottelemattomien syntivelan ja kärsi syntisen asemesta. Jumalan Pojan rakkaus, kärsimys ja kuolema osoittavat synnin kauheuden ja selittävät, ettei ole mitään pelastusta sen vallasta eikä toivoa korkeamman elämän saavuttamisesta muutoin kuin jättämällä sielu Kristukselle.TK 27.3

Katumaton puolustelee väliin itseään sanomalla kristinuskon tunnustajista: “Minä olen yhtä hyvä kuin hekin. He eivät ole itsensäkieltävämpiä, raittiimpia tai tarkempia elämässään kuin minäkään. He rakastavat huveja ja nautintoja samoin kuin minäkin.” Siten he puolustavat omien velvollisuuksiensa laiminlyöntejä toisten virheillä. Mutta toisten synnit ja heikkoudet eivät kelpaa puolustukseksi, sillä Herra ei ole antanut meille virheellistä, inhimillistä esikuvaa. Viaton Jumalan Poika on annettu esikuvaksemme, ja muiden, jotka moittivat kristinuskon tunnustajain väärää menettelyä, tulisi elää paremmin ja näyttää jalompaa esimerkkiä. Jos heillä on niin korkea käsitys siitä, millainen kristityn tulisi olla, eikö heidän oma syntinsä ole silloin sitä suurempi? He tietävät, mikä on oikein, mutta eivät tee sitä.TK 28.1

Varo viivyttelemästä. Älä lykkää toistaiseksi synnistäsi luopumista, äläkä viivyttele etsiä sydämen puhtautta Jeesuksen kautta. Juuri siinä ovat monet tuhannet erehtyneet iankaikkiseksi kadotuksekseen. En tahdo tässä puhua elämän lyhyydestä ja epävarmuudesta, mutta on kauhean vaarallista, vaarallisempaa kuin käsitetäänkään, viivytellä kuuntelemasta Jumalan Pyhän Hengen kutsuvaa ääntä ja jatkaa syntistä elämää, sillä sitä tämä viivyttely todella on. Näyttipä synti kuinka pieneltä tahansa, ei sitä voi harjoittaa joutumatta iankaikkisen kadotuksen vaaraan. Jol- lemme voita sitä, voittaa se meidät ja tuottaa meille turmion.TK 28.2

Aadam ja Eeva kuvittelivat mielessään, ettei niin vähäpätöisellä asialla kuin kielletyn hedelmän syömisellä voisi olla niin kauheita seurauksia kuin Jumala on sanonut. Mutta juuri tämä pieni asia oli Jumalan muuttumattoman ja pyhän lain rikkomista, ja se erotti ihmisen Jumalasta sekä avasi kuoleman portit ja toi maailmaan sanomattoman kurjuuden. Kaikkina aikakausina on maasta kohonnut lakkaamattomia valitushuutoja, ja koko luomakunta huokaa ja on tuskissaan siitä vaivasta, joka on ihmisen tottelemattomuuden seuraus. Taivaskin on saanut tuntea Jumalaa vastaan tehdyn kapinan vaikutuksia. Golgata on muistona siitä ihmeellisestä uhrista, joka oli välttämätön jumalallisen lain rikkomisen sovitukseksi. Älkäämme pitäkö syntiä vähäpätöisenä asiana.TK 29.1

Joka ainoa rikkomus, Kristuksen armon hylkääminen ja halveksuminen vaikuttaa takaisin meihin itseemme: se kovettaa sydämen, heikentää tahdon, himmentää käsityskyvyn ja tekee meidät haluttomammaksi ja kykenemättömämmäksi noudattamaan Jumalan Pyhän Hengen helliä kehotuksia.TK 29.2

Useat rauhoittavat levotonta omaatuntoaan ajattelemalla, että he voivat kääntyä pahalta tieltään milloin vain haluavat, että he voivat leikitellä armon kustannuksella ja saada silti yhä uudelleen tuntea Hengen varoituksia. He luulevat, että he uhmattuaan armon Henkeä ja vaikutettuaan saatanan puolella voivat äärimmäisen hädän hetkellä muuttaa suuntaansa. Mutta se ei ole niinkään helppoa. Elinkautinen kokemus ja kasvatus ovat niin kokonaan muodostaneet luonteen, että vain harvat haluavat silloin tulla Jeesuksen kaltaiseksi.TK 29.3

Yksi ainoa paha luonteenpiirre tai syntinen halu, jota lakkaamatta pidetään vireillä, kumoaa lopulta evankeliu- min vaikutuksen. Jokainen syntinen nautinto vahvistaa sielun vastenmielisyyttä Jumalaa kohtaan. Ihminen, joka ilmaisee sitkeää epäuskoa tai itsepäistä välinpitämättömyyttä Jumalallista totuutta kohtaan, saa kerran niittää, mitä itse on kylvänyt. Koko Raamatussa ei ole kauheampaa varoitusta pahan kanssa leikittelemisestä kuin viisaan miehen lausumat sanat synnistä, nimittäin, että “hän tarttuu oman syntinsä pauloihin” (Sanani. 5: 22).TK 29.4

Kristus on valmis vapauttamaan meidät synnistä, mutta hän ei pakota meitä. Jos tahtomme on jatkuvasti rikkoen taipuvainen ainoastaan pahaan, emmekä me halua vapautua emmekä ottaa vastaan hänen armoaan, niin mitäpä hän silloin voisi tehdä? Me olemme turmelleet itsemme itsepäisesti hylkäämällä hänen rakkautensa. “Katso, nyt on otollinen aika, katso, nyt on pelastuksen päivä.” “Tänä päivänä, jos te kuulette hänen äänensä, älkää paaduttako sydämiänne” (2 Kor. 6: 2; Hebr. 3: 7, 8).TK 30.1

“Ihminen näkee ulkomuodon, mutta Herra näkee sydämen” (1 Sam. 16: 7), ihmissydämen, jossa ilon ja surun tunteet taistelevat keskenään, eksyvän ja oikullisen sydämen, jossa on niin paljon saastaisuutta ja vilppiä. Hän tuntee sen vaikuttimet, sen salaisimmatkin tarkoitukset ja aikeet. Mene hänen luokseen tahraisine sydäminesi. Avaa sen kammiot kaikkinäkevät silmälle ja huudahda psalmistan tavoin: “Tutki minua, Jumala, ja tunne minun sydämeni, koettele minua ja tunne minun ajatukseni. Ja katso: jos minun tieni on vaivaan vievä, niin johdata minut iankaikkiselle tielle” (Ps. 139: 23, 24).TK 30.2

Useat omaksuvat älyperäisen uskonnon, jumalisuuden muodon, vaikka sydän ei olekaan puhdistettu. Olkoon rukouksesi: “Jumala, luo minuun puhdas sydän ja anna minulle uusi, vahva henki!” (Ps. 51: 12). Ole rehellinen omaa sieluasi kohtaan. Ole sen suhteen yhtä innokas ja kestävä kuin olisit maallisen elämäsi ollessa vaarassa. Se asia täytyy ratkaista Jumalan ja sielusi välillä, ratkaista iankaikkisesti. Pelkkä luuloteltu toivo vie sinut perikatoon.TK 30.3

Tutki Jumalan sanaa ahkerasti rukoillen. Se esittää sinulle sekä Jumalan laissa että Kristuksen elämässä pyhyyden suuret periaatteet, joita ilman “ei kukaan ole näkevä Herraa” (Hebr. 12: 14). Se paljastaa synnin ja osoittaa selvästi tien pelastukseen. Ota siitä vaarin, sillä se on Jumalan ääni, joka puhuu sielullesi.TK 31.1

Älä antaudu epätoivoon nähdessäsi synnin kauhean luonteen ja oman itsesi sellaisena kuin todella olet. Syntisiähän Kristus on tullut pelastamaankin. Meidän ei ole sovitettava itseämme Jumalan kanssa, vaan — oi ihmeellistä rakkautta! — Jumala Kristuksessa “sovitti maailman itsensä kanssa” (2 Kor. 5: 19). Hellällä rakkaudellaan hän etsi eksyneiden lastensa sydämiä. Maalliset vanhemmat eivät voisi olla niin kärsivällisiä lastensa virheiden ja erehdysten suhteen, kuin Jumala on niitä kohtaan, joita hän koettaa pelastaa. Ei kukaan voisi hellemmin puolustaa rikollista. Ihmishuulilta ei ole koskaan lähtenyt hellempiä ja hartaampia kehotuksia eksyneelle vaeltajalle kuin mitä hän lausuu. Kaikki hänen lupauksensa ja varoituksensa ovat sanomattoman rakkauden henkäyksiä.TK 31.2

Kun saatana tulee sanomaan sinulle, että sinä olet suuri syntinen, niin katso silloin Lunastajaasi, ja kerro hänen ansiotöistään. Hänen valoonsa katsominen on auttava sinua. Tunnusta syntisi, mutta kerro samalla viholliselle, että “Kristus Jeesus on tullut maailmaan syntisiä pelastamaan” (1 Tim. 1: 15), ja että hänen verraton rakkautensa voi pelastaa sinut. Jeesus esitti Simonille kysymyksen kahdesta velallisesta. Toinen oli herralleen velkaa pienen summan, toinen hyvin suuren summan, mutta hän antoi heille kummallekin anteeksi, ja Kristus kysyi Simonilta, kumpiko velallinen rakastaa herraansa enemmän. Simon vastasi: “Se, jolle hän antoi enemmän anteeksi” (Luuk. 7: 43).TK 31.3

Me olemme olleet suuria syntisiä, mutta Kristus kuoli, jotta me saisimme syntimme anteeksi. Hänen uhrinsa ansio on riittävä esitettäväksi Isän edessä meidän puolestamme. Ne, joille hän on antanut eniten anteeksi, rakastavat häntä eniten ja seisovat lähinnä hänen istuintaan ylistääkseen häntä hänen suuren rakkautensa ja äärettömän uhrinsa tähden. Silloin, kun täydellisesti käsitämme Jumalan rakkauden, huomaamme parhaiten synnin turmeluksen. Kun näemme, kuinka pitkä meitä varten taivaasta laskettu ketju on, kun ymmärrämme jonkin verran, kuinka suuren uhrin Kristus on tehnyt edestämme, sulaa sydämemme hellyyteen ja nöyrtymykseen.TK 32.1