Kohtalokkaita seurauksia

Hallitsijat eivät nähneet edeltäpäin tuon kohtalokkaan politiikan seurauksia. Raamatun opettaminen olisi istuttanut ihmisten mieliin oikeuden, kohtuullisuuden, totuuden, puolueettomuuden ja hyväntekeväisyyden periaatteita, jotka ovat kansan menestyksen kulmakiviä. “Vanhurskaus kansan korottaa” ja “vanhurskaudesta valtaistuin vahvistuu”. Sanani. 14: 34; 16: 12. “Vanhurskauden hedelmä on rauha, vanhurskauden vaikutus lepo ja turvallisuus iankaikkisesti.” Jes. 32: 17. Se, joka noudattaa Jumalan lakia, kunnioittaa ja tottelee vilpittömimmin isänmaansakin lakeja. Se, joka pelkää Jumalaa, kunnioittaa myös kuningasta hänen käyttäessään valtaansa oikein ja lainmukaisesti. Mutta onneton Ranska kielsi Raamatun ja tuomitsi sen oppien noudattajat. Vuosisadasta toiseen periaatteitaan noudattavat rehelliset, järkevät ja siveel- lisesti voimakkaat henkilöt, joilla oli rohkeutta tunnustaa vakaumuksensa ja alttiutta kärsimään totuuden tähden, raatoivat kaleeriorjina, heittivät henkensä polttoroviolla tai mädäntyivät vankilan komeroissa. Tuhannet pääsivät turvaan pakenemalla; ja tätä kesti kaksisataa viisikymmentä vuotta uskonpuhdistuksen alkamisen jälkeen.ST 270.1

“Tänä pitkänä aikana Ranskassa tuskin oli ainoatakaan sukupolvea, joka ei olisi nähnyt evankeliumin tunnustajien pakenevan vainoojan mieletöntä raivoa, vieden mukanaan heille ominaisen ymmärryksen, taidon, ahkeruuden ja järjestämiskyvyn niiden maiden hyödyksi, joissa he saivat turvapaikan. Ja samassa määrässä kuin he rikastuttivat muita maita näillä hyvillä lahjoilla, heidän oma maansa jäi niitä vaille. Jos kaikki se, mikä täten ajettiin pois, olisi jäänyt Ranskaan; jos noina kolmena vuosisatana maanpakolaisten ahkeruus ja taitavuus olisivat olleet edistämässä sen maanviljelystä, jos heidän kekseliäisyyttään olisi kolmena vuosisatana käytetty sen teollisuuden kehittämiseen; jos heidän luova neronsa ja tutkimuskykynsä olisi ollut tuona aikana rikastuttamassa sen kirjallisuutta ja kehittämässä sen tiedettä; jos heidän viisautensa olisi johtanut sen neuvottelukokouksia, heidän urhoollisuutensa taistellut sen sodissa, heidän oikeudenmukaisuutensa vaikuttanut lainlaadinnassa sekä Raamatun uskonto vahvistanut kansan ymmärrystä ja hallinnut sen omaatuntoa, miten loistava olisikaan Ranskan asema tähän aikaan ollut! Mikä suuri, menestyksellinen ja onnellinen maa — esikuva muille kansoille — se olisikaan ollut!ST 270.2

Mutta sokea ja jäykkä tekopyhyys karkotti maasta kaikki hyveiden opettajat, kaikki järjestyksen puoltajat ja kaikki valtaistuimen vilpittömät puolustajat. Se sanoi niille, jotka olisivat tehneet maansa kuuluisaksi ja kunnioitetuksi kansakuntien keskuudessa: Valitkaa joko poltto- rovio tai maanpako. Viimein oli valtion rappiotila täydellinen. Ei ollut enää omantunnon tähden tuomittavia, ei enää uskonnon tähden poltto- roviolle raahattavia eikä isänmaanrakkauden tähden maanpakoon ajettavia.”^{269Emt. 13. kirja, 20. luku.}Vallankumous kauhuineen tuli surulliseksi lopputulokseksi.ST 271.1

“Hugenottien paettua alkoi Ranskassa yleinen taantuminen. Kukoistavat tehdaskaupungit rappeutuivat. Viljavia alueita joutui luonnontilaan. Henkinen uneliaisuus ja siveellinen turmelus seurasivat harvinaisen ripeän edistyksen aikaa. Pariisi muuttui suureksi köyhäintaloksi, ja on arvioitu, että vallankumouksen puhjetessa kaksisataatuhatta köyhää pyysi kuninkaalta apua. Jesuiitat yksinään menestyivät rappeutuvan kansakunnan keskellä ja hallitsivat armottomasti kirkoissa ja kouluissa, vankiloissa ja kaleereissa.ST 271.2

Evankeliumi olisi ratkaissut ne Ranskan valtiolliset ja yhteiskunnalliset pulmat, jotka saattoivat ymmälle sen papiston, kuninkaan ja lainsäätäjät sekä lopulta syöksivät kansakunnan sekasortoon ja turmioon. Mutta Rooman ylivallan aikana kansa oli kadottanut Vapahtajan siunatut opetukset uhrautuvaisuudesta ja epäitsekkäästä rakkaudesta. Ihmiset oli vieroitettu toisten hyväksi tapahtuvasta itsensä kieltämisestä. Rikkaita ei ollut nuhdeltu köyhien sortamisesta eikä orjuudessa ja alennuksessa eläviä köyhiä ollut autettu. Rikkaiden ja mahtavien itsekkyys tuli yhä ilmeisemmäksi ja rasittavammaksi. Vuosisadasta toiseen aateliston ahneuden ja epäsäännöllisen elämän seurauksena talonpoikaisväestö kärsi sortoa ja köyhtyi. Rikkaat tekivät vääryyttä köyhille, ja köyhät vihasivat rikkaita.ST 271.3

Monissa maakunnissa maatilat kuuluivat aatelistolle ja työtätekevät luokat olivat vain vuokraajia. He olivat isäntiensä armoilla ja heidän oli pakko alistua näiden kohtuuttomiin vaatimuksiin. Kirkon ja valtion ylläpitokustannukset oli sälytetty keskiluokalle ja sitä alemmille luokille, joita maalliset ja hengelliset viranomaiset raskaasti verottivat.” “Aateliston tahtoa pidettiin korkeimpana lakina; vuokraajat ja työläiset saattoivat sortajiensa puolesta nähdä nälkää... Kansa pakotettiin kaikessa katsomaan yksinomaan omistajien etua. Maanviljelystyöväen elämä oli lakkaamatonta työtä ja alituista kurjuutta. Valituksiin, mikäli jotkut uskalsivat valittaa, suhtauduttiin ylimielisesti ja halveksivasti. Tuomioistuimet suosivat aina aatelismiehiä, heidän käräjöidessään talonpoikia vastaan. Tuomarit olivat tunnettuja lahjusten vastaanottamisesta; ja tämän yleiseksi tulleen, turmiollisen lahjusjärjestelmän vaikutuksesta ylimystön mielijohde merkitsi yhtä paljon kuin laki. Niistä veroista, joita ylimykset toiselta puolen ja papit toiselta puolen kiskoivat kansalta, ei puoltakaan tullut kuninkaan tai piispan aarreaittaan; muu osa tuhlattiin hillittömiin nautintoihin. Miehet, jotka siten köyhdyttivät alemmassa asemassa olevia lähimmäisiään, olivat itse verotuksesta vapautettuja sekä lain tai vakiintuneen tavan mukaan oikeutettuja pääsemään kaikkiin valtion virkoihin. Etuoikeutettuihin luokkiin kuuluvia oli sataviisikymmentätuhatta, ja heidän toiveittensa tyydyttämiseksi miljoonat olivat tuomitut toivottomaan ja alentavaan elämään.”^{270Ks. H. von Holst, Lowell Lectures on the French Revolution, luento 1; Taine, Ancient Regime; A. Young, Travels in France.}ST 271.4