Jumalallinen suunnitelma

Niin kuin ensimmäiset opetuslapset, eivät myöskään William Miller ja hänen työtoverinsa ymmärtäneet julistamansa sanoman jokaisen kohdan merkitystä. Kirkossa kauan vallinneet erehdykset estivät heitä saamasta oikeaa käsitystä ennustuksen tärkeästä kohdasta. Siksi he, vaikka julistivatkin sitä sanomaa, jonka Jumala oli heille antanut maailmalle tiedotettavaksi, puutteellisen käsityksensä tähden kokivat pettymyksen.ST 337.2

Selittäessään Dan. 8: 14: ssa olevaa ennustusta: “Kahtatuhatta kolmea-sataa iltaa ja aamua, sitten pyhäkkö asetetaan jälleen oikeuteensa” (engl. käänn.: pyhäkkö puhdistetaan), Miller omaksui, kuten ennen on mainittu, sen yleisen käsityksen, että maa on pyhäkkö, ja hän uskoi, että pyhäkön puhdistaminen merkitsee maan puhdistamista tulella Herran tullessa. Sen tähden hän, huomatessaan, että 2300 päivän päättyminen oli selvästi ennustettu, päätteli, että samalla oli ilmoitettu Kristuksen toisen tulemisen aika. Hänen erehdyksensä johtui siitä, että hän hyväksyi yleisesti vallalla olevan käsityksen pyhäköstä.ST 337.3

Siinä vertauskuvallisessa järjestelmässä, joka oli Kristuksen uhrin ja pappeuden varjo, pyhäkön puhdistus oli viimeinen palvelustoimi, jonka ylimmäinen pappi suoritti vuotuisessa virantoimituksessaan. Se oli sovitustyön viimeinen vaihe, synnin poistaminen Israelista. Se kuvasi viimeistä työtä Ylimmäisen Pappimme palveluksessa taivaassa, kun hän poistaa taivaan kirjoihin merkityt kansansa synnit. Tähän palvelukseen kuuluu tutkimuksen suorittaminen ja tuomitseminen, ja se tapahtuu juuri ennen Kristuksen tuloa taivaan pilvissä suurella voimalla ja kunnialla; sillä hänen tullessaan on jokaisen asia ratkaistu. Jeesus sanoo: “Katso, minä tulen pian, ja minun palkkani on minun kanssani, antaakseni kullekin hänen tekojensa mukaan!” Ilm. 22: 12. Tästä Kristuksen toisen tulemisen edellä tapahtuvasta tutkivasta tuomiosta on kysymys Ilm. 14: 7: ssä olevassa ensimmäisen enkelin sanomassa: “Peljätkää Jumalaa ja antakaa hänelle kunnia, sillä hänen tuomionsa hetki on tullut.”ST 337.4

Ne, jotka julistivat tätä varoitussanomaa, julistivat oikeaa sanomaa oikeaan aikaan. Mutta niin kuin ensimmäiset opetuslapset todistivat: “Aika on täyttynyt, ja Jumalan valtakunta on tullut lähelle”, perustaen todistuksensa Danielin kirjan 9. luvun ennustukseen, eivätkä huomanneet, että samassa luvussa oli ennustettu Kristuksen kuolema, niin myös Miller ja hänen työtoverinsa saarnasivat Dan. 8: 14: een ja Ilm. 14: 7: een perustuvaa sanomaa, huomaamatta että Ilm. 14. luvussa oli muitakin sanomia, joita oli julistettava ennen Herran tuloa. Samoin kuin opetuslapset erehtyivät siihen valtakuntaan nähden, joka oli perustettava 70 vhkon lopussa, samoin adventistit erehtyivät sen tapahtuman suhteen, joka oli tuleva 2300 päivän lopussa. Molemmissa tapauksissa yleisesti vallitsevien erehdysten hyväksyminen tai, oikeammin sanoen, niissä kiinni riippuminen esti käsittämästä totuutta. Molemmat ryhmät täyttivät Jumalan tahdon esittäessään sanomaa, jota hän toivoi julistettavan, ja molemmat pettyivät toiveissaan oman väärinkäsityksensä tähden.ST 338.1

Jumala toteutti oman armorikkaan aikeensa, salliessaan julistaa tuomionsanomaa juuri sillä tavalla. Herran suuri päivä oli käsillä, ja hänen kaitselmuksessaan määrätyn ajan julistaminen pani ihmiset koetteelle, ilmaisemaan heille heidän sydäntensä salaisuudet. Sanoma oli tarkoitettu koettelemaan ja puhdistamaan seurakuntaa. Ihmiset oli johdettava näkemään, olivatko he kiintyneet tähän maailmaan vai Kristukseen ja taivaaseen. He tunnustivat rakastavansa Vapahtajaa; nyt heidän oli osoitettava rakkautensa. Olivatko he valmiit jättämään maalliset toiveensa ja kunnianhimoiset unelmansa, tervehtiäkseen ilolla Herransa tuloa? Sanoman tarkoituksena oli auttaa heitä näkemään todellinen hengellinen tilansa. Armossaan Jumala tahtoi sen kautta herättää heidät etsimään Herraa katuvaisella ja nöyrällä sydämellä.ST 338.2

Myöskin pettymys, vaikka johtuikin siitä, että sanoman julistajat eivät itsekään oikein ymmärtäneet julistamaansa sanomaa, pantiin vaikuttamaan heidän parhaakseen. Se koetteli niitä, jotka tunnustivat uskovansa sanoman. Tulivatko he kokiessaan pettymyksen nopeasti hylkäämään aikaisemman kokemuksensa ja luottamuksensa Jumalan sanaan, vai koettaisivatko he nöyrästi rukoillen saada selville, mitä ennustuksen kohtaa he eivät olleet oikein ymmärtäneet. Kuinka monen vaikutti mena olikaan ollut pelko tai hetkellinen tunne ja kiihtymys! Miten monet olivatkaan puolisydämisiä ja epäuskoisia! Suuret joukot tunnustivat rakastavansa Herran ilmestymistä. Tulisivatko he kieltämään uskonsa, joutuessaan kärsimään maailman pilkkaa ja moitetta sekä kokemaan viivytystä ja pettymyksen? Hylkäisivätkö he Jumalan sanan mitä selvimmin ilmoittamat totuudet, sen tähden että eivät heti ymmärtäneet hänen menettelyään heidän suhteensa?ST 338.3

Tämä koe ilmaisi niiden kestävyyden, jotka vilpittömästi uskoen olivat noudattaneet sitä, minkä käsittivät Jumalan sanan ja Herran opetukseksi. Se opettaisi heitä, niin kuin vain sellainen kokemus voi opettaa, miten vaarallista on hyväksyä ihmisten teorioja ja selityksiä, sen sijaan että annettaisiin Raamatun olla oma selittäjänsä. Tosi uskovaiset tulisivat erehdyksensä aiheuttaman hämmingin ja surun kautta saamaan väärän käsityksensä oikaistuksi. Se johtaisi heidät tarkemmin tutkimaan profeetallista sanaa. Se opettaisi heitä huolellisemmin tarkastamaan uskonsa perustusta ja hylkäämään kaiken, mikä ei perustunut totuuden sanaan, olipa sitten kysymys mistä kristillisessä maailmassa valhtsevasta käsityksestä hyvänsä.ST 339.1

Näille uskovaisille, samoinkuin ensimmäisille opetuslapsillekin, sel-viäisi myöhemmin se, mikä koetuksen hetkenä näytti käsittämättömältä. Kun he saisivat nähdä “lopun, jonka Herra antaa”, he ymmärtäisivät, että hänen hyvät tarkoituksensa heihin nähden olivat, heidän erehdyksensä aiheuttamasta vastoinkäymisestä huolimatta, kaiken aikaa olleet toteutumassa. He tulisivat siunatusta kokemuksesta oppimaan, että “Herra on laupias ja armahtavainen” ja että kaikki hänen tiensä ovat “armo ja totuus niille, jotka pitävät hänen liittonsa ja todistuksensa”.ST 339.2