Valo loistaa

Valdolaisten lähetyssaarnaajat julistivat innokkaasti evankeliumin kallisarvoisia totuuksia etsiville sieluille. He esittivät varovasti suurella huolella kopioituja Pyhän Raamatun osia. Heidän suurin ilonsa oli antaa toivoa tunnollisille, synnin vaivaamille sieluille, jotka voivat nähdä vain koston Jumalan odottamassa oikeuden toimittamista. Vapisevin huulin ja kyynelsilmin, usein polvillaan, he esittivät veljilleen ne kalliit lupaukset, jotka ilmaisevat syntisen ainoan toivon. Siten totuuden valo tunkeutui moneen pimentyneeseen mieleen, työntäen pois synkkyyden pilviä, kunnes vanhurskauden aurinko valaisi sydämen parantavilla säteillään. Usein kävi niin, että jokin Raamatun osa luettiin uudelleen ja yhä uudelleen, kun kuulijat halusivat sen toistamista, ikäänkuin olisivat pyrkineet varmuuteen siitä, että olivat kuulleet oikein. Erikoisesti toivottiin seuraavien kohtien toistamista: “Jeesuksen Kristuksen, hänen Poikansa, veri puhdistaa meidät kaikesta synnistä.” 1 Joh. 1: 7. “Ja niinkuin Mooses ylensi käärmeen erämaassa, niin pitää Ihmisen Poika ylennettämän, että jokaisella, joka häneen uskoo, olisi iankaikkinen elämä.” Joh. 3: 14, 15.ST 79.3

Monet vapautuivat erehdyksistään Rooman väitteisiin nähden. He näkivät kuinka turhaa on ihmisten tai enkelien välitystyö syntisen hyväksi. Kun totinen valo pääsi valaisemaan heidän mieltään, he huudahtivat iloiten: “Kristus on minun pappini; hänen verensä on minun uhrini; hänen alttarinsa on minun rippituolini.” He heittäytyivät kokonaan Jeesuksen ansioiden varaan, toistaen sanoja: “Ilman uskoa on mahdoton olla otollinen.” Hebr. 11: 6. “Sillä ei ole taivaan alla muuta nimeä ihmisille annettu, jossa meidän pitäisi pelastuman.” Apt. 4: 12.ST 80.1

Vakuutus Vapahtajan rakkaudesta näytti liian paljolta joidenkuiden näiden köyhien, myrskyn heittelemien sielujen käsityskyvylle. Niin suuri oli sen tuoma vapautus, sellainen valovirta vuoti heidän ylitseen, että he näyttivät siirtyneen taivaaseen. Heidän kätensä oli pantu luottavaisesti Kristuksen käteen; heidän jalkansa olivat asetetut ikiaikojen kalliolle. Kaikki kuoleman pelko oli kadonnut. He saattoivat nyt kaivata vankilaa ja polttoroviota, jos he siten voisivat kunnioittaa Lunastajansa nimeä.ST 80.2

Syrjäisissä paikoissa esitettiin ja luettiin täten Jumalan sanaa, joskus yhdelle ainoalle henkilölle, joskus pienelle joukolle, joka kaipasi valoa ja totuutta. Usein vietettiin tällä tavalla koko yö. Kuulijain ihmettely ja ihailu oli niin suuri, että armon sanansaattajan täytyi usein keskeyttää lukemisensa, kunnes ymmärrys saattoi tarttua pelastuksen sanomaan. Usein ilmaistiin ajatus tällaisilla sanoilla: “Tahtooko Jumala todellakin vastaanottaa minun uhrini? Haluaako hän olla minulle suosiollinen? Haluaako hän antaa minulle anteeksi?” Vastaukseksi luettiin: “Tulkaa minun tyköni, kaikki työtätekeväiset ja raskautetut, niin minä annan teille levon.” Matt. 11: 28.ST 80.3