Liikettä saksassa

Lutherin väitteissä oli väittelyhaaste, mutta kukaan ei uskaltanut ottaa haastetta vastaan. Hänen esittämänsä asiat tulivat muutamissa päivissä tunnetuiksi kaikkialla Saksassa, ja muutamien viikkojen kuluttua ne tunnettiin yli koko kristikunnan. Useat hurskaat katolilaiset, jotka olivat valittaneet kirkossa näkemäänsä pelottavaa vääryyttä, mutta eivät tienneet, miten sen leviäminen voitaisiin estää, lukivat väitteet suuresti iloiten ja tunnustivat Jumalan puhuvan niissä. He tunsivat, että Jumala oli armollisesti ojentanut kätensä estämään sitä nopeasti paisuvaa turmeluksen virtaa, joka lähti paavin istuimesta. Ruhtinaat ja hallitusmiehet iloitsivat salaa siitä, että ruvettiin asettamaan esteitä sille röyhkeälle vallalle, joka kielsi oikeuden vedota sen päätöksistä.ST 133.3

Mutta syntiä rakastava, taikauskoinen rahvas säikähtyi, kun sen pelkoa tyynnyttävät viisastelut oli osoitettu kestämättömiksi. Viekkaat kirkonmiehet, joiden rikoksia suosivaa toimintaa häirittiin ja jotka näkivät voittonsa olevan vaarassa, raivostuivat ja yhdistyivät puolustamaan vaatimuksiaan. Uskonpuhdistajan oli kohdattava katkeria syyttäjiä. Jotkut väittivät hänen toimineen liian kiireesti hetkellisestä mielijohteesta. Toiset syyttivät häntä liiallisesta itsetietoisuudesta, väittäen ettei hän ollut Jumalan johdossa, vaan häntä ohjasivat ylpeys ja nenäkkyys. “Kuka ei tietäisi”, hän vastasi, “että ihminen harvoin esittää uuden aatteen näyttämättä jollakin tavoin ylpeältä ja kohtaamatta syytöksiä riitojen virittämisestä?... Minkätähden Kristus ja kaikki marttyyrit tapettiin? Sentähden, että he näyttivät ylpeästi halveksivan aikansa viisautta ja esittivät uusia käsityksiä, kysymättä ensin neuvoa vanhojen mielipiteiden puolustajilta”.ST 134.1

Edelleen hän selitti: “Mitä minä teen, sitä en tee ihmisten viisauden vaan Jumalan neuvon mukaan. Jos se on Jumalan työtä, kuka voi sitä estää? Jos se ei ole hänestä, kuka voi sitä edistää? Ei minun tahtoni, ei heidän, eikä meidän, vaan sinun tahtosi, oi pyhä Isä, joka olet taivaassa.”^{74Emt. 3. kirja, 6. luku.}ST 134.2