Luku 27—Tautien voittaja

“Niin hän ojensi kätensä, kosketti häntä ja sanoi: ‘Minä tahdon, puhdistu’.”AT 238.1

Kaikista Itämaiden sairauksista spitaali oli pelätyin. Sen parantumaton ja tarttuva luonne ja sen kauhea vaikutus uhriinsa täytti rohkeimmankin mielen pelolla. Juutalaisten keskuudessa sitä pidettiin synnin rangaistuksena, ja siksi sitä nimitettiin “iskuksi”, “Jumalan sormeksi”. Koska se oli syvällejuurtunut, parantumaton ja tappava, sitä pidettiin synnin vertauskuvana. Seremonialain mukaan spitaalinen julistettiin saastaiseksi. Hänet suljettiin pois ihmisten keskuudesta, ikäänkuin hän jo olisi ollut kuollut. Kaikki, mitä hän kosketti, tuli saastaiseksi. Hänen hengityksensä pilasi ilman. Sen, jolla epäiltiin olevan tämä sairaus, täytyi näyttäytyä papeille, joiden oli tarkastettava hänet ja ratkaistava hänen asiansa. Jos hänet julistettiin spitaaliseksi, hänet eristettiin perheestään, suljettiin pois seurakunnasta ja tuomittiin oleskelemaan yksinomaan muiden spitaalisten seurassa. Lain vaatimukset olivat järkkymättömät. Eivät edes kuninkaat tai hallitusmiehet tehneet poikkeusta. Hallitsijan, joka oli saanut tämän kauhean taudin, oli luovuttava valtikastaan ja paettava yhteiskunnasta.AT 238.2

Erossa ystävistään ja sukulaisistaan spitaalisen oli kannettava sairautensa kirous. Hänen piti julistaa omaa onnettomuuttaan, repiä vaatteensa ja huutaa varoitushuutoja kehoittaen kaikkia pakenemaan hänen läheisyydestään. Huuto “Saastainen, saastainen!”, jonka tuo yksinäinen pakolainen valittavin äänin päästi ilmoille, oli varoitus, jota kuunneltiin pelon ja kauhun vallassa.AT 238.3

Kristuksen toiminta-alueella oli monia tätä tautia sairastavia, ja tiedot Hänen työstään saavuttivat heidätkin, sytyttäen toivon kipinän. Mutta profeetta Elisan ajoista alkaen ei ollut koskaan kuultu kenenkään puhdistuneen, johon tämä tauti oli tarttunut. He eivät uskaltaneet odottaa Jeesuksen tekevän heille sitä, mitä Hän ei koskaan vielä ollut kenellekään ihmiselle tehnyt. Heidän joukossaan oli kuitenkin eräs, jonka sydämessä alkoi usko syttyä. Tämä mies ei kuitenkaan tiennyt, miten pääsisi Jeesuksen lähelle. Kuinka hän saattaisi näyttäytyä suurelle Parantajalle, kun hänet oli eristetty muista ihmisistä? Ja hän epäili, tahtoisiko Kristus parantaa juuri hänet. Alentuisiko Hän huomaamaan sellaista, jonka uskottiin kärsivän Jumalan rangaistusta? Eikö Hän fariseusten, vieläpä lääkärienkin tavoin langettaisi kirousta hänen päälleen ja kehoittaisi häntä pakenemaan ihmisten olinpaikoilta? Hän ajatteli kaikkea, mitä hänelle oli kerrottu Jeesuksesta. Ei ketään, joka oli etsinyt Hänen apuaan, ollut käännytetty pois. Miesparka päätti etsiä Vapahtajan. Vaikka hänet oli suljettu pois kaupungista, saattoihan hän tavata Jeesuksen jonkin vuoristotien syrjäpolulla tai löytää Hänet opettamassa jonkin kaupungin ulkopuolelta. Vaikeudet olivat suuret, mutta tämä oli hänen ainoa toivonsa.AT 239.1

Spitaalinen ohjataan Vapahtajan luo. Jeesus on opettamassa järven rannalla, ja kansa on kokoontuneena Hänen ympärilleen. Seisoen etäällä spitaalinen erottaa joitakin Jeesuksen lausumia sanoja. Hän näkee Hänen laskevan kätensä sairaitten päälle. Hän näkee rampojen, sokeitten, halvattujen ja erilaisiin tauteihin kuolemaisillaan olevien nousevan terveinä ylistäen Jumalaa vapahduksestaan. Hänen uskonsa vahvistuu. Hän hiipii yhä lähemmäksi kokoontunutta joukkoa. Hän unohtaa hänelle määrätyt rajoitukset, kansan turvallisuuden ja kaikkien ihmisten häntä kohtaan tunteman pelon. Ihana paranemisen toivo täyttää kokonaan hänen mielensä.AT 239.2

Hän on vastenmielinen näky. Tauti on tehnyt hirveätä jälkeä, ja hänen lahoava ruumiinsa on kauhea katsella. Hänet nähdessään kansa vetäytyy kauhistuneena taaksepäin. He ahtautuvat lähemmäksi toisiaan yrittäessään välttää kosketusta häneen. Jotkut koettavat estää häntä lähestymästä Jeesusta, mutta turhaan. Hän ei näe eikä kuule heitä. Inhon ilmaukset eivät vaikuta häneen. Hän näkee vain Jumalan Pojan. Hän kuulee vain äänen, joka puhuu elämää kuoleville. Rientäen Jeesuksen luo hän heittäytyy Hänen jalkoihinsa huutaen: “Herra, jos tahdot, niin sinä voit minut puhdistaa.”AT 239.3

Jeesus vastasi: “Minä tahdon, puhdistu”, ja laski kätensä hänen päälleen.AT 240.1

Heti tapahtui spitaalisessa muutos. Hänen lihansa tuli terveeksi, hermot saivat tuntonsa, lihakset kiinteytensä. Spitaaliselle ominainen karkea, hilseilevä iho katosi, ja sen sijaan tuli pehmeä kuulto, jollainen on terveen lapsen ihossa.AT 240.2

Jeesus kehoitti miestä olemaan kertomatta tapahtuneesta ihmeteosta ja näyttäytymään heti uhreineen temppelissä. Tätä uhria ei hyväksyttäisi, ennenkuin papit olivat tutkineet miehen ja julistaneet hänet täysin vapaaksi taudista. Olivatpa he tähän tehtävään miten haluttomia tahansa, he eivät voineet päästä tästä tutkimisesta ja asian ratkaisemisesta.AT 240.3

Raamatun sanat osoittavat, miten painokkaasti Jeesus terotti miehelle vaitiolon ja nopean toiminnan välttämättömyyttä. “Ja varoittaen häntä ankarasti Hän laski hänet heti menemään ja sanoi hänelle: ‘Katso, ettet puhu tästä kenellekään mitään, vaan mene ja näytä itsesi papille ja uhraa puhdistumisestasi se, minkä Mooses on säätänyt todistukseksi heille!’” Jos papit olisivat tietäneet spitaalisen puhdistumista koskevat seikat, heidän vihansa Kristusta kohtaan olisi saanut heidät julistamaan väärän tuomion. Jeesus halusi miehen näyttäytyvän temppelissä, ennenkuin mitkään huhut tästä ihmeestä ehtisivät sinne. Näin voitiin saada puolueeton tuomio, ja parannetun spitaalisen annettaisiin jälleen liittyä perheensä ja ystäviensä seuraan.AT 240.4

Jeesuksella oli mielessä muutakin kehoittaessaan miestä vaikenemaan. Vapahtaja tiesi vihollistensa aina yrittävän estää Hänen työtään ja kääntää kansaa pois Hänestä. Hän tiesi, että jos spitaalisen parantumisesta kerrottaisiin laajalti, niin muutkin tätä kauheaa tautia sairastavat tunkeutuisivat Hänen luokseen, ja sen johdosta alettaisiin suuriäänisesti julistaa, että kansa saa heistä tartunnan. Monet spitaalisista eivät käyttäisi terveyden lahjaansa siunaukseksi heille itselleen tai toisille. Ja keräämällä spitaalisia ympärilleen Hän antaisi aihetta syytökseen, että Hän rikkoi seremonialain määräyksiä. Tämä haittaisi Hänen työtään evankeliumin julistajana.AT 240.5

Kristuksen varoitus osoittautui aiheelliseksi. Joukko ihmisiä oli nähnyt spitaalisen parantamisen, ja he olivat innokkaat kuulemaan papin ratkaisun. Miehen palatessa ystäviensä luo siellä vallitsi suuri kiihtymys. Jeesuksen varoituksesta huolimatta mies ei enää yrittänytkään salata parantumistaan. Sitä todellakin olisi ollut mahdoton salata, mutta spitaalinen levitti tietoa siitä. Kun hän käsitti, että vain Jeesuksen vaatimattomuus oli tämän kiellon takana, hän kulki ympäri julistaen suuren parantajan voimaa. Hän ei käsittänyt, että jokainen sanakin siihen suuntaan vain vahvisti pappien ja vanhimpien päätöstä tuhota Jeesus. Parannettu mies tunsi, miten kallis terveyden lahja on. Hän iloitsi miehuusvoimastaan ja palaamisestaan perheensä ja yhteiskunnan piiriin, ja hänestä tuntui mahdottomalta olla antamatta kunniaa Lääkärille, joka oli hänet parantanut. Mutta tämän asian innokas julistaminen koitui vain haitaksi Vapahtajan työlle. Se keräsi sellaiset joukot Hänen ympärilleen, että Hänen oli pakko joksikin aikaa keskeyttää työnsä.AT 241.1

Jokaisella teolla Kristuksen toiminnassa oli kauaskantoinen tarkoitus. Se käsitti enemmän, kuin miltä itse teko näytti. Näin oli tässä spitaalisenkin tapauksessa. Samalla kun Jeesus palveli kaikkia, jotka tulivat Hänen luokseen, Hän halusi siunata niitäkin, jotka eivät tulleet. Samalla kun Hän veti puoleensa publikaaneja, pakanoita ja samarialaisia, Hän halusi saavuttaa myös papit ja opettajat, jotka olivat ennakkoluulojen ja perimätapojen kahleissa. Hän ei jättänyt käyttämättä mitään keinoja, joiden avulla oli mahdollista saavuttaa heidät. Lähettäessään parannetun spitaalisen pappien luo Hän antoi heille todistuksen, jonka Hän toivoi poistavan heidän ennakkoluulonsa.AT 241.2

Fariseukset olivat väittäneet Jeesuksen opetusten olevan sen lain vastaisia, jonka Jumala oli Mooseksen välityksellä antanut, mutta tämän syytöksen perättömyyden osoitti se, että Hän käski spitaalisen antaa lainmukaisen uhrilahjan. Se oli riittävä todistus kaikille, jotka halusivat varmistua asiasta.AT 241.3

Jerusalemin johtomiehet olivat lähettäneet vakoojia löytääkseen jonkin tekosyyn, jonka nojalla Jeesus voitaisiin tuomita kuolemaan.AT 241.4

Hän vastasi heille antamalla todistuksen rakkaudestaan ihmiskuntaa kohtaan, kunnioituksestaan lakia kohtaan ja vallastaan vapahtaa syn- i nistä ja kuolemasta. Näin Hän todisti heistä: “He kostavat minulle hyvän pahalla ja rakkauteni vihalla.” Ps. 109: 5. Hän, joka vuorisaarnassa antoi ohjeen: “Rakastakaa vihollisianne”, noudatti itse periaatetta. “Älkää kostako pahaa pahalla, älkää herjausta herjauksella, vaan päinvastoin siunatkaa.” Matt. 5: 44; 1 Piet. 3: 9.AT 241.5

Samat papit, jotka tuomitsivat spitaalisen karkoitettavaksi, vahvistivat hänen parantumisensa. Tämä päätös, joka julistettiin julkisesti ja merkittiin kirjoihin, oli pysyvä todistus Kristuksen puolesta. Ja kun parannettu mies otettiin jälleen Israelin seurakunnan yhteyteen, pappien itsensä vakuuttaessa, ettei hänessä ollut enää merkkiäkään sairaudesta, hän oli itse elävä todistus hyväntekijästään. Iloiten hän toi uhrinsa ja ylisti Jeesuksen nimeä. Papit olivat vakuuttuneita Vapahtajan jumalallisesta voimasta. Heille annettiin tilaisuus tuntea totuus ja käyttää valoa hyväkseen. Jos he sen hylkäisivät, se katoaisi milloinkaan enää palaamatta. Monet hylkäsivät valon, mutta se ei kuitenkaan ollut tullut turhaan. Useat, jotka aikaisemmin olivat olleet välinpitämättömiä, saivat piston sydämeensä. Vapahtajan eläessä Hänen toimintansa näytti herättävän vain vähän vastakaikua pappien ja opettajien sydämessä, mutta Hänen ylösnousemuksensa jälkeen “lukuisa joukko pappeja tuli uskolle kuuliaisiksi”. Apt. 6: 7.AT 242.1

Kristuksen teko, kun Hän puhdisti spitaalisen tämän kauheasta sairaudesta, kuvaa Hänen työtään Hänen puhdistaessaan sielun synnistä. Jeesuksen luo tullut mies oli “yltänsä spitaalissa”. Sen kuolettava myrkky oli tunkeutunut läpi hänen ruumiinsa. Opetuslapset koettivat estää Mestariaan koskemasta häneen, sillä joka kosketti spitaalista, tuli itse saastaiseksi. Mutta laskiessaan kätensä spitaalisen päälle Kristus ei saanut tartuntaa. Hänen kosketuksestaan lähti elämääantava voima. Spitaalinen puhdistui. Samoin on synnin spitaalin laita, se on syvälle juurtunutta, tappavaa ja mahdoton parantaa ihmisvoimin. “Koko pää on kipeä, koko sydän sairas. Kanta- päästä kiireeseen asti ei ole tervettä paikkaa, ainoastaan haavoja, mustelmia ja vereksiä lyömiä”. Jes. 1: 5, 6. Mutta Jeesus, joka tuli elämään ihmislihassa, ei saa mitään tartuntaa. Hänen läsnäolollaan on syntiseen parantava vaikutus. Kuka ikinä lankeaa Hänen jalkoihinsa sanoen uskossa: “Herra, jos tahdot, niin sinä voit minut puhdistaa”, on saava vastauksen: “Minä tahdon, puhdistu.”AT 242.2

Joissakin parantamistapauksissa Jeesus ei heti antanut pyydettyä siunausta. Mutta spitaalin ollessa kysymyksessä täytettiin pyyntö, kun se tuskin oli tehty. Kun rukoilemme maallisia siunauksia, saattaa vastaus rukoukseemme viipyä, tai Jumala saattaa antaa meille jotakin muuta kuin mitä pyydämme, mutta näin ei ole asia, kun pyydiimme vapahdusta synnistä. Hänen halunsa on puhdistaa meidät synnistä, tehdä meidät lapsikseen ja auttaa meitä elämään pyhää elämää. Kristus “antoi itsensä alttiiksi meidän syntiemme tähden, pelastaaksensa meidät nykyisestä, pahasta maailmanajasta meidän Jumalamme ja Isämme tahdon mukaan!” Ja “tämä on se uskallus, joka meillä on Häneen, että jos me jotakin anomme Hänen tahtonsa mukaan, niin Hän kuulee meitä. Ja jos me tiedämme Hänen kuulevan meitä, mitä ikinä anommekin, niin tiedämme, että meillä on myös kaikki se, mitä olemme Häneltä anoneet.” Gal. 1: 4, 1 Joh. 5: 14, 15. “Jos me tunnustamme syntimme, on Hän uskollinen ja vanhurskas, niin että Hän antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä.” 1 Joh. 1: 9.AT 242.3

Parantaessaan halvatun miehen Kapernaumissa Kristus opetti jälleen samaa totuutta. Hän suoritti tämän ihmeen osoittaakseen, että Hänellä oli valta antaa synnit anteeksi. Ja halvatun parantaminen kuvaa muitakin kalliita totuuksia. Se sisältää toivoa ja rohkaisua, ja viisasteleviin fariseuksiin nähden se antaa varoittavan opetuksen.AT 244.1

Spitaalisen tavoin tämä halvattu oli menettänyt kaiken parantumisen toivon. Hänen sairautensa oli syntielämän seuraus, omantunnon tuska lisäsi hänen kärsimyksiään. Hän oli jo kauan sitten kääntynyt fariseusten ja lääkärien puoleen toivoen saavansa apua sielunsa kärsimyksiin ja ruumiinsa vaivoihin. Mutta he julistivat kylmästi hänet parantumattomaksi ja jättivät hänet Jumalan vihan valtaan. Fariseukset pitivät nimittäin sairautta osoituksena Jumalan epäsuosiosta, ja he pysyttelivät loitolla sairaista ja kärsivistä. Kuitenkin usein juuri he, jotka pitivät itseään pyhinä, olivat syyllisempiä kuin ne kärsivät, jotka he tuomitsivat.AT 244.2

Halvattu mies oli täysin avuton, ja näkemättä toivon pilkahdustakaan miltään suunnalta hän oli vaipunut epätoivoon. Sitten hiin kuuli Jeesuksen ihmeellisistä teoista. Hänelle kerrottiin, että oli parannettu muita yhtä syntisiä ja avuttomia kuin hän itsekin, vieläpä spitaalisiakin oli puhdistettu. Ja ystävät, jotka tätä kertoivat, rohkaisivat häntä uskomaan, että hänkin voisi parantua, jos hänet voitaisiin viedä Jeesuksen luo. Mutta toivo petti, kun hän muisti, miten hän oli saanut tautinsa. Hän pelkäsi, ettei tuo synnitön Lääkäri sietäisi häntä läheisyydessään.AT 244.3

Kuitenkaan hän ei niin paljon kaivannut ruumiinsa paranemista kuin vapautusta syntitaakasta. Jospa hän vain voisi nähdä Jeesuksen ja saada anteeksiannon vakuutuksen ja taivaan rauhan, hän olisi valmis elämään tai kuolemaan Jumalan tahdon mukaan. Kuolevan miehen huokaus oli: Oi, kunpa pääsisin Hänen läheisyyteensä! Ei ollut aikaa hukattavana, sillä hänen kuihtuneessa ruumiissaan näkyi jo lahoamisen merkkejä. Hän pyysi ystäviään viemään hänet vuoteellaan Jeesuksen luo, ja tämän he mielellään ottivatkin tehdäkseen. Mutta niin taaja joukko oli kerääntynyt sisä- ja ulkopuolelle sitä taloa, missä Vapahtaja oli, että sairaan miehen ja hänen ystäviensä oli mahdotonta päästä Hänen luokseen tai edes Hänen äänensä kuuluville.AT 244.4

Jeesus opetti Pietarin talossa. Tavan mukaan hänen opetuslapsensa istuivat Hänen lähellään, ja myös “istui siinä fariseuksia ja lainopettajia, joita oli tullut kaikista Galilean ja Juudean kylistä ja Jerusalemista”. Nämä olivat tulleet urkkijoina etsiäkseen syytöstä Jeesusta vastaan. Näiden virkamiesten ympärillä tunkeili kirjava joukko, siinä oli hartaita ja kunnioittavia kuulijoita, oli uteliaita ja epäuskoisia. Eri kansallisuuksia ja yhteiskuntaluokkia oli edustettuina. “Ja Herran voima vaikutti, niin että sairaat paranivat.” Elämän Henki liikkui tuon joukon yllä, mutta fariseukset ja lainoppineet eivät huomanneet sen läsnäoloa. He eivät tunteneet tarvitsevansa mitään, eikä paraneminen kuulunut heille. “Nälkäiset Hän on täyttänyt hyvyyksillä ja rikkaat Hän on lähettänyt tyhjinä pois.” Luuk. 1: 53.AT 245.1

Halvattua miestä kantavat koettivat yhä uudelleen tunkeutua kansanjoukon läpi, mutta turhaan. Sairas katseli ympärilleen sanomattoman tuskan vallassa. Pitäisikö hänen luopua toivostaan kaivatun avun ollessa niin lähellä? Hänen ehdotuksestaan ystävät kantoivat hänet talon katolle, purkivat sitä ja laskivat hänet Jeesuksen eteen. Keskustelu katkesi. Vapahtaja katsoi sairaan murheellisia kasvoja ja näki rukoilevat silmät kiinnitettyinä Häneen. Hän ymmärsi asian: Hän oli vetänyt puoleensa tuon ahdistetun ja epäilevän sielun. Halvatun ollessa vielä kotonaan Vapahtaja oli herättänyt hänen omantuntonsa. Kun hän katui syntejään ja uskoi Vapahtajan voimaan tehdä hänet terveeksi, oli Kristuksen elvyttävä armo ensin siunannut hänen kaipaavaa sydäntään. Jeesus oli nähnyt ensimmäisen uskon kipinän leimahtavan liekkiin uskoksi, että Hiin oli syntisen ainoa auttaja, ja Hän oli nähnyt sen yhä vahvistuvan jokaisesta ponnistuksesta päästä Hänen läheisyyteensä.AT 245.2

Nyt Vapahtaja lausui sanat, jotka suloisina soivat sairaan korviin:
“Poikani, ole turvallisella mielellä; sinun syntisi annetaan sinulle anteeksi.”AT 246.1

Epätoivon taakka vierähtää sairaan miehen sydämeltä, anteeksiannon rauha laskeutuu hänen sieluunsa ja loistaa hänen kasvoiltaan. Hänen ruumiilliset tuskansa ovat kadonneet ja koko hänen olemuksensa on muuttunut. Avuton rampa on parantunut, syntinen saanut anteeksiannon!AT 246.2

Yksinkertaisesti uskoen hän vastaanotti Jeesuksen sanat uuden elämän lahjana. Hän ei enää esittänyt mitään pyyntöä, vaan makasi autuaallisen äänettömänä, liian onnellisena puhuakseen mitään. Taivaan valo kirkasti hänen kasvonsa, ja kansa katseli tätä kaikkea pelonsekaisen kunnioituksen vallassa.AT 246.3

Rabbiinit olivat innokkaina odottaneet nähdäkseen, mihin toimenpiteisiin Jeesus ryhtyisi tässä tapauksessa. He muistivat, miten mies oli heiltä pyytänyt apua ja he olivat evänneet häneltä paranemisen toivon ja myötätunnon. Eivätkä he olleet tyytyneet tähänkään, vaan olivat selittäneet, että hän sai kärsiä Jumalan kirousta syntiensä tähden. Nämä asiat tulivat elävinä heidän mieleensä, kun he näkivät tuon sairaan miehen edessään. He huomasivat, miten kiinnostuneina kaikki seurasivat tätä kohtausta, ja he pelkäsivät kovasti menettävänsä oman vaikutuksensa kansaan.AT 246.4

Nämä arvohenkilöt eivät vaihtaneet sanaakaan keskenään, mutta katsellessaan toistensa kasvoja he lukivat niiltä kaikilta saman ajatuksen, nimittäin että jotakin on tehtävä kansan mielialan muuttamiseksi. Jeesus oli julistanut, että halvaantuneen synnit olivat anteeksiannetut. Fariseukset pitivät näitä sanoja jumalanpilkkana ja käsittivät, että tämä voitaisiin esittää kuolemansyntinä. He sanoivat sydämessään: “Hän pilkkaa Jumalaa. Kuka voi antaa syntejä anteeksi paitsi Jumala yksin?” Mark. 2: 7.AT 246.5

Kiinnittäen heihin katseensa, jonka edessä he säpsähtivät ja kavahtivat taaksepäin, Jeesus sanoi: “Miksi te ajattelette pahaa sydämessänne? Sillä kumpi on helpompaa, sanoako: ‘Sinun syntisi annetaan sinulle anteeksi’, vai sanoa: ‘Nouse ja käy?’ Mutta tietääksenne, että Ihmisen Pojalla on valta maan päällä antaa syntejä anteeksi, niin” — Hän sanoi halvatulle — “nouse, ota vuoteesi ja mene kotiisi”.AT 246.6

Silloin mies, joka paareilla on kannettu Jeesuksen luo, nousee jaloilleen joustavasti ja notkeasti kuin nuorukainen. Elämääantava veri pulppuilee hänen suonissaan. Hänen ruumiinsa jokainen elin joutuu vilkkaaseen toimintaan. Terveyden puna tulee kuoleman kalpeuden tilalle. “Silloin hän nousi, otti kohta vuoteensa ja meni ulos kaikkien nähden, niin että kaikki hämmästyivät ja ylistivät Jumalaa sanoen: ‘Tämänkaltaista emme ole ikinä nähneet.’”AT 246.7

Oi Kristuksen ihmeellistä rakkautta, joka on valmis parantamaan syntisen ja ahdistetun! Oi Jumalan Poikaa, joka suree ja lievittää kärsivän ihmiskunnan tuskia! Mikä ihmeellinen voima tässä ilmais- taankaan ihmislapsille! Kuka voi epäillä pelastussanomaa? Kuka voi halveksia säälivän Lunastajan armoa?AT 247.1

Tuon kuihtuneen ruumiin parantamiseen ei riittänyt vähempi kuin luomisvoima. Sama ääni, joka oli antanut elämän maan tomusta luodulle ihmiselle, antoi elämän kuolevalle halvatulle. Ja sama voima, joka oli antanut elämän ruumiille, oli uudistanut sydämenkin. Hän, joka luodessaan “sanoi, ja tapahtui niin”, ja “käski, ja se oli tehty” (Ps. 33: 9), oli antanut elämän rikoksiin ja synteihin kuolleelle sielulle. Ruumiin parantaminen todisti voimasta, joka oli uudistanut sydämen. Kristus käski halvatun nousta ja kävellä “tietääksenne”, Hän sanoi, “että Ihmisen Pojalla on valta maan päällä antaa syntejä anteeksi”.AT 247.2

Halvattu sai Kristukselta sekä sielun että ruumiin terveyden. Hengellistä parantumista seurasi ruumiin tervehtyminen. Tätä opetusta ei saa jättää huomioonottamatta. Nykyaikana on tuhansia fyysillisistä sairauksista kärsiviä, jotka halvatun tavoin käipaavat sanomaa: “Sinun syntisi annetaan anteeksi.” Synnin taakka, joka synnyttää levottomuutta ja tyydyttämättömiä haluja, on heidän sairautensa syynä. He eivät löydä apua, ennenkuin he tulevat sielun Parantajan luo. Rauha, jonka Hän yksin voi antaa, antaisi heidän sielulleen voimaa ja ruumiilleen terveyttä.AT 247.3

Jeesus tuli, “että Hän tekisi tyhjäksi perkeleen teot”. “Hänessä oli elämä”, ja Hän sanoo: “Minä olen tullut, että heillä olisi elämä ja olisi yltäkylläisyys.” Hän on “eläväksitekevä henki”, 1 Joh. 3: 8, Joh. 1: 4; 10: 10; 1 Kor. 15: 45. Ja Hänellä on vieläkin sama elämääantava voima, kuin Hänellä oli parantaessaan sairaita maan päällä ja antaessaan syntejä anteeksi. Hän “antaa kaikki sinun syntisi anteeksi”, Hän “parantaa kaikki sinun sairautesi”. Ps. 103: 3.AT 247.4

Halvatun parantuessa tuntui kansasta siltä, kuin taivas olisi auennut ja näyttänyt ihanamman maailman kirkkauden. Kun parannettu mies kulki väkijoukon läpi kiittäen Jumalaa joka askeleella ja kantaen taakkaansa, ikäänkuin se olisi ollut höyhenenkevyt, kansa väistyi taaksepäin antaakseen hänelle tilaa ja katseli häntä pelokkain kasvoin. Joukon keskellä kuului kuisketta: “Me olemme tänään nähneet ihmeellisiä.”AT 247.5

Fariseukset olivat hämmästyksen mykistämiä ja tappion lamaannuttamia. He näkivät, ettei heillä tässä ollut tilaisuutta päästää kateuttaan valloilleen ja kiihottaa kansaa. Sille miehelle tehty ihmetyö, jonka he olivat jättäneet Jumalan vihan valtaan, oli tehnyt kansaan niin syvän vaikutuksen, että rabbiinit olivat hetkeksi unohtuneet. He näkivät Kristuksen omistavan voiman, jota he olivat pitäneet yksin Jumalalle kuuluvana, ja kuitenkin Hänen menettelynsä lempeä arvokkuus oli heidän oman ylpeän käytöksensä jyrkkä vastakohta. He olivat hämmentyneitä ja häpeissään, sillä he tunsivat korkeamman olennon läsnäolon, mutta eivät tunnustaneet sitä. Mitä voimakkaammin tuli todistetuksi, että Jeesuksella oli valta antaa syntejä anteeksi maan päällä, sitä lujemmin he tarrautuivat epäuskoonsa. Pietarin kodista, missä he olivat nähneet Hänen sanallaan parantavan halvatun, he läksivät keksimään uusia juonia Jumalan Pojan vaientamiseksi.AT 248.1

Kristus paransi voimallaan ruumiilliset sairaudet, olivatpa ne miten pahanlaatuisia ja syvällejuurtuneita tahansa, mutta synnin sairaus sai lujemman otteen niistä, jotka sulkivat silmänsä näkemästä valoa. Spitaali ja halvaantuminen eivät olleet niin hirveitä kuin uskonkiihko ja epäusko.AT 248.2

Parannetun halvatun kodissa oli suuri riemu, kun hän palasi perheensä keskuuteen kantaen keveästi vuodetta, jolla hänet juuri äsken oli hitaasti kannettu heidän luotaan. Omaiset kokoontuivat hänen ympärilleen ilosta itkien tuskin uskaltaen silmiään uskoa. Hän seisoi heidän edessään täydessä miehuuden voimassa. Hänen käsivartensa, joiden he olivat nähneet elottomina riippuvan, olivat valmiit tottelemaan hänen tahtoaan. Iho, joka oli ollut ryppyinen ja lyijynharmaa, oli nyt raikas ja punertava. Hän käveli varmoin, joustavin askelin. Hänen kasvonpiirteistään kuvastui iloa ja toivoa, ja puhdas ja rauhallinen ilme oli synnin ja kärsimysten jälkien tilalla. Riemuisat kiitosvirret kohosivat tuosta kodista, ja Jumala sai kunnian Poikansa kautta, joka oli antanut toivoa toivottomalle ja voimaa vaivatulle. Tämä mies ja hänen perheensä olivat valmiit antamaan elämänsä Jeesukselle Ei epäilyksen häivekään himmentänyt heidän uskoaan, eikä epäusko tahrannut heidän uskollisuuttaan Häntä kohtaan, joka oli tuonut valoa heidän synkkään kotiinsa.AT 248.3