Luku 2—Valittu kansa
- Julkaisijan esipuhe
- Luku 1—Taivaan lähettiläs
- Luku 2—Valittu kansa
- Luku 3—Aikakausien toivo
- Luku 4—Seimen lapsi
- Luku 5—Alttarin edessä
- Luku 6—Tähden johtaessa
- Luku 7—Kultaiset vuodet
- Luku 8—Tehtävä selviää
- Luku 9—Elämän koulussa
- Luku 10—Huutavan ääni
- Luku 11—Kohtaus jordanilla
- Luku 12—Kiusaajan hyökkäys
- Luku 13—Kuuliaisuuden voitto
- Luku 15—ääjuhlan ihme
- Luku 16—Hengen asunto
- Luku 17—Ōinen kohtaus
- Luku 18—Yljän ystävä
- Luku 19—Jaakobin lähteellä
- Luku 20—KUNINKAAN VIRKAMIES
- Luku 21—Vapauttava voima
- Luku 22—Julistajan loppu
- Luku 23—Ajan täyttyessä
- Luku 24—Vastustavia voimia
- Luku 25—Jalompi kutsumus
- Luku 26—Toiminnan aikaa
- Luku 27—Tautien voittaja
- Luku 28—Syntisten ystävä
- Luku 29—Siunausten päivä
- Luku 30—Tehtävään valitut
- Luku 31—Autuuden vuorella
- Luku 32—Voiman sana
- Luku 33—Taivaallista sukua
- Luku 34—Rauhan lupaus
- Luku 35—Kuohuva meri
- Luku 36—Uskon kosketus
- Luku 37—Totuuden julistajia
- Luku 38—Voiman lähde
- Luku 39—Siunattu ateria
- Luku 40—Koetusten yö
- Luku 41—Elämän leipä
- Luku 42—Vanhinten sääntöjä
- Luku 43—Uskon koetus
- Luku 44—Luotettava merkki
- Luku 45—Varjot lankeavat
- Luku 46—Kirkkauden edustajat
- Luku 47—Palveluksen laaksossa
- Luku 48—Sydämen suuruus
- Luku 49—Loistoisa juhla
- Luku 50—Ansojen keskellä
- Luku 51—Maailman valo
- Luku 52—Hyvä paimen
- Luku 53—Jerusalemia kohti
- Luku 54—Laupias samarialainen
- Luku 55—Taivasten valtakunta
- Luku 56—Lasten ystävä
- Luku 57—Rikas nuorukainen
- Luku 58—Elämän ruhtinas
- Luku 59—Salajuonien verkko
- Luku 60—Taivaallinen laki
- Luku 61—Publikaanien päämies
- Luku 62—Pitojen kunniavieras
- Luku 63—Kuninkaan tulo
- Luku 64—Tuomittu kansa
- Luku 65—Jälleen pyhäkössä
- Luku 66—Väittelyn ristitulessa
- Luku 67—Suoraa nuhtelua
- Luku 68—Totuuden etsijöitä
- Luku 69—Aikain merkkejä
- Luku 70—Kaksi luokkaa
- Luku 71—Kaikkien palvelija
- Luku 72—Hänen muistokseen
- Luku 73—Näkymätön auttaja
- Luku 74—Yv getsemanessa
- Luku 75—Ylipappien edessä
- Luku 76—Herransa pettäjä
- Luku 77—Pilatuksen vanki
- Luku 78—Golgatan kummulla
- Luku 79—Päättynyt taistelu
- Luku 80—Haudan lepoon
- Luku 81—Kuoleman voittaja
- Luku 82—Tyhjä hauta
- Luku 83—Matkalla emmaukseen
- Luku 84—Ylösnoussut vapahtaja
- Luku 85—Kohtaus merenrannalla
- Luku 86—Maailmanlaajuinen lähetystehtävä
- Luku 87—Kunnian kuningas
Search Results
- Results
- Related
- Featured
- Weighted Relevancy
- Content Sequence
- Relevancy
- Earliest First
- Latest First
- Exact Match First, Root Words Second
- Exact word match
- Root word match
- EGW Collections
- All collections
- Lifetime Works (1845-1917)
- Compilations (1918-present)
- Adventist Pioneer Library
- My Bible
- Dictionary
- Reference
- Short
- Long
- Paragraph
No results.
EGW Extras
Directory
Luku 2—Valittu kansa
“Minun kansani ei kuullut minun ääntäni, eikä Israel noudattanut minun mieltäni.”AT 17.1
Yli tuhat vuotta Juudan kansa oli odottanut Vapahtajan tulemista. Tähän tapahtumaan he olivat perustaneet suurimmat toiveensa. Hänen nimensä oli sisällytetty lauluihin ja ennustuksiin, temppelipalvelukseen ja perhehartauteen. Eivätkä he kuitenkaan tunteneet Häntä, kun Hän tuli. Tuo taivaan rakastama oli heille “niinkuin juuri kuivasta maasta”, “ei ollut Hänellä vartta eikä kauneutta”, eikä Hänellä ollut sellaista muotoa, johon he olisivat mielistyneet. “Hän tuli omiensa tykö, ja Hänen omansa eivät ottaneet Häntä vastaan.” Jes. 53: 2; Joh. 1: 11.AT 17.2
Kuitenkin Jumala oli valinnut Israelin. Hän oli kutsunut heidät säilyttämään ihmisten keskuudessa Hänen lakinsa tuntemusta ja tietoa niistä vertauskuvista ja ennustuksista, jotka viittasivat Vapahtajaan. Hän toivoi heidän olevan pelastuksen lähteitä maailmalle. Mitä Aabraham oli muukalaisuutensa maassa, Joosef Egyptissä ja Daniel Babylonin hovissa, sitä heprealaisten tuli olla muiden kansojen keskuudessa. Heidän tuli ilmaista Jumala ihmisille.AT 17.3
Herra oli sanonut kutsuessaan Aabrahamin: “Minä siunaan sinut,... ja sinä olet tuleva siunaukseksi... Ja sinussa tulevat siu- natuiksi kaikki sukukunnat maan päällä.” 1 Moos. 12: 2, 3. Samaa lupausta toistivat profeetat. Senkin jälkeen, kun Israel oli sodan ja vankeuden heikentämä, heille kuului lupaus: “Ja ne, jotka ovat jäljellä Jaakobista monien kansain seassa, ovat niinkuin kaste, joka tulee Herralta, niinkuin sadekuuro ruohikolle; se ei odota miestä, ei varro ihmislapsia.” Miika 5: 6. Jerusalemin temppelistä Herra lausui Jesajan välityksellä: “Minun huoneeni on kutsuttava kaikkien kansojen rukoushuoneeksi.” Jes. 56: 7.AT 17.4
Mutta israelilaiset kiinnittivät toivonsa maalliseen suuruuteen. Siitä asti, kun he saapuivat Kanaanin maahan, he hylkäsivät Jumalan käskyt ja seurasivat pakanain tapoja. Turhaan Jumala lähetti heille varoitussanomia profeettainsa välityksellä. Turhaan he kärsivät rangaistuksenaan pakanain sortoa. Jokaista parannusta seurasi entistä suurempi luopumus.AT 18.1
Jos Israel olisi ollut uskollinen Jumalalle, Hän olisi voinut täyttää aikomuksensa heidän kunnioittamisensa ja korottamisensa kautta. Jos he olisivat kulkeneet kuuliaisuuden teitä, Hän olisi asettanut heidät “korkeammaksi kaikkia luomiansa kansoja, ylistykseksi, kunniaksi ja kiitokseksi”. Mooses sanoi: “Ja kaikki kansat maan päällä näkevät, että Herra on ottanut sinut nimiinsä; ja he pelkäävät sinua.” Kun kansat “kuulevat kaikki nämä käskyt, sanovat he: ‘Totisesti, viisas ja ymmärtäväinen kansa on tämä suuri kansa.’” 5 Moos. 26: 19; 28: 10; 4: 6. Mutta heidän uskottomuutensa tähden Jumala saattoi toteuttaa tarkoitustaan vain jatkuvain vastoinkäymisten ja nöyryytysten tietä.AT 18.2
He joutuivat Babylonian vallan alle ja heidät hajoitettiin ympäri pakanamaita. Ahdistuksessaan monet uudistivat uskollisuutensa Hänen liitolleen. Heidän ripustaessaan harppunsa pajuihin ja surressaan pyhää temppeliä, joka oli hävitetty, totuuden valo loisti heidän välityksellään, ja tieto Jumalasta levisi kansojen keskuuteen. Pakanalliset uhrijärjestelmät olivat Jumalan säätämän järjestelmän turmeltuneita muotoja, ja moni, joka vilpittömästi noudatti pakanallisia juhlamenoja, sai heprealaisilta kuulla Jumalan säätämän järjestelmän merkityksen ja tarttui uskossa lupaukseen Lunastajasta.AT 18.3
Monet maanpakolaisista saivat kärsiä vainoa. Useat menettivät henkensä, koska he kieltäytyivät rikkomasta sapattia ja viettämästä pakanallisia juhlia. Kun epäjumalanpalvelijat aikoivat murskata to tuuden, Herra asetti palvelijansa kuninkaitten ja hallitusmiesten eteen. Jotta nämä ja heidän kansansa saisivat valoa. Kerta toisensa jälkeen suurimmat yksinvaltiaat joutuivat julistamaan sen Jumalan herruuden, jota heidän heprealaiset vankinsa palvelivat.AT 18.4
Baabelin vankeus oli tehokas keino Israelin parantamiseksi epäjumalanpalveluksesta. Seuraavien vuosisatojen aikana he saivat kärsiä pakanallisten vihollistensa sortoa, kunnes heissä vahvistui se vakaumus, että heidän menestyksensä riippui kokonaan heidän kuuliaisuudestaan Jumalan käskyille. Mutta kansassa oli paljon niitä, joiden kuuliaisuus ei johtunut rakkaudesta, vaan itsekkäistä vaikuttimista. He suorittivat ulkonaisesti jumalanpalvelusta saavuttaakseen kansallisen suuruuden. Heistä ei tullut maailman valoa, vaan he sulkeutuivat pois maailmasta, jotteivät joutuisi kiusaukseen langeta epäjumalanpalvelukseen. Mooseksen välityksellä antamissaan ohjeissa Jumala oli rajoittanut heidän seurusteluaan epäjumalanpalvelijain kanssa, mutta tämä varoitus oli tulkittu väärin. Sen tarkoitus oli estää heitä mukautumasta pakanain tapoihin. Mutta sitä käytettiin erottavan muurin rakentamiseksi Israelin ja muiden kansojen välille. Juutalaiset pitivät Jerusalemia taivaanaan, ja he olivat todella arkoja siitä, ettei Jumala vain olisi pakanoille armollinen.AT 19.1
Baabelista paluun jälkeen kiinnitettiin suurta huomiota uskonnolliseen opetukseen. Kaikkialle maahan rakennettiin synagoogia, missä papit ja kirjanoppineet selittivät lakia. Ja perustettiin kouluja, joissa tieteiden ja taiteiden ohella väitettiin opetettavan vanhurskauden periaatteita. Mutta nämä kaikki rappeutuivat. Vankeuden aikana monet kansasta olivat omaksuneet pakanallisia käsityksiä ja tapoja, ja näitä alkoi esiintyä heidän jumalanpalveluksissaan. Monissa asioissa he mukautuivat epäjumalanpalvelijoiden tapoihin.AT 19.2
Luopuessaan Jumalasta juutalaiset suureksi osaksi kadottivat muististaan uskonnollisten menojen merkityksen. Nämä menot olivat Kristuksen itsensä säätämät. Joka kohdassa ne kuvasivat Häntä, ja ne olivat olleet täynnä elämää ja hengellistä kauneutta. Mutta juutalaiset hävittivät näistä uskonnollisista menoista hengellisen elämän ja pitivät kiinni kuolleista muodoista. He luottivat itse uhreihin ja menoihin sen sijaan, että olisivat luottaneet Häneen, johon ne viitta- sivat. Täyttääkseen näin muodostuneen tyhjän paikan papit ja rab- biinit lisäsivät omia vaatimuksiaan, ja mitä tarkemmiksi he tulivat, sitä vähemmän esiintyi Jumalan rakkautta. He mittasivat pyhyyttään juhlamenojensa paljouden mukaan, samalla kun heidän sydämensä olivat täynnä ylpeyttä ja ulkokullaisuutta.AT 19.3
Oli mahdotonta noudattaa lakia kaikkine tarkkoine ja vaivalloi- sine määräyksineen. Ne, jotka halusivat palvella Jumalaa ja koettivat noudattaa rabbiinien säädöksiä, raatoivat raskaan taakan alla. He eivät saaneet rauhaa huonon omantuntonsa syytöksiltä. Näin Saatana toimi masentaakseen kansaa, alentaakseen heidän käsitystään Jumalan luonteesta ja saattaakseen Israelin uskon häpeään. Hän toivoi voivansa osoittaa todeksi väitteen, jonka hän oli esittänyt noustessaan kapinaan taivaassa: että Jumalan vaatimukset olivat epäoikeudenmukaisia, eikä niitä voitu noudattaa. Ei edes Israel, hän selitti, pitänyt lakia.AT 20.1
Vaikka juutalaiset toivoivat Messiaan tulevan, heillä ei ollut oikeaa käsitystä Hänen tehtävästään. He eivät etsineet lunastusta synneistään, vaan vapautusta Rooman vallasta. He odottivat Messiaan tulevan voittajana kukistamaan sortajan vallan ja antamaan Israelille maailman herruuden. Tämä valmisti tietä sille, että he hylkäsivät Vapahtajan.AT 20.2
Kristuksen syntymän aikoihin kansa huokaili vieraan vallan alla ja oli sisäisten taistelujen repimä. Juutalaisten oli sallittu säilyttää muodollisesti oma hallitus, mutta mikään ei voinut salata sitä tosiasiaa, että he olivat Rooman ikeen alla, tai saada heitä sopeutumaan valtansa rajoittamiseen. Roomalaiset vaativat oikeutta määrätä tai erottaa ylimmäisen papin, ja virka täytettiin usein petoksen, lahjusten tai murhankin avulla. Näin papisto yhä enemmän turmeltui. Kuitenkin papeilla oli yhä suuri valta, ja he käyttivät sitä itsekkäisiin ja voitonhimoisiin tarkoituksiin. Kansa oli heidän armottomien vaatimustensa alainen ja myös roomalaisten raskaasti verottama. Tämä asiaintila herätti laajalti tyytymättömyyttä. Usein tapahtui yleisiä mellakoita. Ahneus ja väkivalta, epäluulot ja hengellinen välinpitämättömyys jäytivät kansan elinjuuria.AT 20.3
Roomalaisviha sekä kansallinen ja hengellinen ylpeys saivat juutalaiset vielä pitämään tarkasti kiinni jumalanpalvelusmuodoistaan. Papit koettivat ylläpitää pyhyyden mainetta noudattamalla turhan- tarkasti uskonnollisia menoja. Kansa pimeydessä ja sorrettuna ja hallitusmiehet vallanhimossaan odottivat Hänen saapumistaan, joka kukistaisi heidän vihollisensa ja asettaisi ennalleen Israelin kuninkuuden.AT 20.4
He olivat tutkineet ennustuksia, mutta heiltä puuttui hengellinen näkemys. Näin heiltä jäivät huomaamatta ne kirjoitukset, jotka viittaa- vat siihen, miten vaatimattomana Kristus tulisi ensimmäisen kerran, ja he sovelsivat väärin niitä, jotka kertovat Hänen toisen tulemisensa kunniasta. Ylpeys himmensi heidän näkönsä. He tulkitsivat ennustuksia omien itsekkäiden toiveittensa mukaan.AT 21.1