Luku 5—Alttarin edessä

“Pyhitä minulle jokainen esikoinen.”AT 35.1

Noin neljäkymmentä päivää Jeesuksen syntymän jälkeen Joosef ja Maria veivät Hänet Jerusalemiin asettaaksensa Hänet Herran eteen ja uhrataksensa uhrin. Tämä oli juutalaisten lain mukaista, ja ihmisen sijaisena Kristuksen täytyi mukautua noudattamaan jokaista lain yksityiskohtaa. Hän oli jo ollut ympärileikattavana ikäänkuin takeeksi lainkuuliaisuudestaan.AT 35.2

Uhrina äidin puolesta laki vaati vuoden vanhan karitsan polttouhriksi ja kyyhkysenpojan tai metsäkyyhkysen syntiuhriksi. Mutta laki määräsi, että jos vanhemmat olivat liian köyhiä tuodakseen karitsan, kelpaisi pari metsäkyyhkystä tai kyyhkysenpoikaa, toinen polttouhriksi ja toinen syntiuhriksi.AT 35.3

Herralle annettavien uhrien piti olla virheettömiä. Nämä uhrit kuvasivat Kristusta, ja tästä käy selville, että Hän itse oli vailla fyy- sillisiä vikoja. Hän oli “virheetön ja tahraton karitsa”. 1 Piet. 1: 19. Hänen ruumiinrakennettaan ei rumentanut ainoakaan virhe, hänen ruumiinsa oli voimakas ja terve. Ja koko elämänsä ajan Hän noudatti luonnon lakeja. Sekä fyysillisesti että hengellisesti Hän oli esimerkki siitä, millaiseksi Jumala suunnitteli koko ihmiskunnan Hänen lakejaan noudattavana.AT 35.4

Esikoisten pyhittäminen oli peräisin jo varhaisilta ajoilta. Jumala oli luvannut antaa taivaan esikoisen syntisten pelastamiseksi. Tämä lahja piti tunnustaa jokaisessa kodissa esikoispojan pyhittämisellä. Hänet oli pyhitettävä pappeuteen, Kristuksen edustajaksi ihmisten keskuudessa.AT 36.1

Kun Israel vapautettiin Egyptistä, annettiin jälleen määräys esikoisten pyhittämisestä. Israelin lasten ollessa egyptiläisten orjina Herra käski Mooseksen mennä faraon, Egyptin kuninkaan luo ja sanoa: “Näin sanoo Herra: ‘Israel on minun esikoispoikani: sentäh- den minä sanon sinulle: Päästä minun poikani palvelemaan minua. Mutta jos kieltäydy päästämästä häntä, niin katso, minä tapan sinun esikoispoikasi.’”AT 36.2

Mooses ilmoitti sanomansa, mutta ylpeän kuninkaan vastaus kuului: “Kuka on Herra, jota minun pitäisi kuulla ja päästää Israel? Minä en tunne Herraa enkä päästä Israelia.” 2 Moos. 5: 2. Herra toimi kansansa hyväksi merkein ja ihmein, lähettäen faraolle kauheita rangaistustuomioita. Viimein surmanenkelin käskettiin tappaa sekä ihmisten että eläinten esikoiset Egyptissä. Jotta israelilaiset säästyisivät, heitä neuvottiin sivelemään ovenpieliinsä teurastetun karitsan verta. Jokainen talo oli merkittävä, niin että kun enkeli ryhtyisi surmantyöhönsä, hän kulkisi israelilaisten kotien ohi.AT 36.3

Annettuaan tämän rangaistustuomion kohdata Egyptiä Herra sanoi Moosekselle: “Pyhitä minulle jokainen esikoinen,... sekä ihmisistä että karjasta; se on minun.” “Sinä päivänä, jona minä surmasin kaikki Egyptin maan esikoiset, minä pyhitin itselleni kaikki Israelin esikoiset, sekä ihmisten että karjan; minun omani ne ovat. Minä olen Herra.” 2 Moos. 13: 2; 4 Moos. 3: 13. Kun pyhäkköpalvelus järjestettiin, Herra valitsi Leevin sukukunnan kaikkien Israelin esikoisten sijaan palvelemaan pyhäkössä. Mutta esikoisia oli yhä pidettävä Herralle kuuluvina, ja heidät oli ostettava takaisin lunnailla.AT 36.4

Näin laki esikoisen asettamisesta Herran eteen oli erikoisen merkityksellinen. Samalla kun se oli muisto siitä, miten Herra ihmeellisesti vapautti Israelin lapset, se kuvasi suurempaa vapautusta, jonka suorittaisi Jumalan ainoasyntyinen Poika. Kuten ovenpieliin sivelty veri oli pelastanut Israelin esikoiset, niin Kristuksen verellä on voima pelastaa maailma.AT 36.5

Tämä merkitys siis oli Kristuksen asettamisella Herran eteen. Mutta pappi ei nähnyt verhon läpi, hän ei käsittänyt sen taakse kätkeytyvää salaisuutta. Lasten asettaminen Herran eteen oli hyvin tavallinen näky. Päivästä päivään pappi vastaanotti lunastusrahoja, kun lapsia tuotiin Herran eteen. Päivästä toiseen hän jatkoi totuttua työtään, kiinnittäen vain vähän huomiota lapsiin tai vanhempiin, ellei hän nähnyt mitään merkkiä heidän rikkaudestaan tai korkeasta arvostaan. Joosef ja Maria olivat köyhiä, ja kun he tulivat lapsineen, papit näkivät vain miehen ja vaimon, jotka olivat pukeutuneet galilealaisten tavoin ja hyvin vaatimattomasti. Ei mikään heidän ulkomuodossaan herättänyt huomiota, ja he toivat uhrin, jollaisen köyhät antoivat.AT 36.6

Pappi toimitti virkatehtäväänsä kuuluvat menot. Hän otti lapsen syliinsä ja piti sitä koholla alttarin edessä. Ojennettuaan lapsen takaisin äidille hän kirjoitti nimen “Jeesus” esikoisten luetteloon. Ei tullut hänen mieleensä, hänen pitäessään lasta sylissään, että siinä olisi taivaan Majesteetti, Kunnian Kuningas. Pappi ei ajatellut, että tämä lapsi olisi se, josta Mooses oli kirjoittanut: “Profeetan, minun kaltaiseni, Herra Jumala on teille herättävä veljienne joukosta; Häntä kuulkaa kaikessa, mitä Hän teille puhuu.” Apt. 3: 22. Hän ei ajatellut, että tämä lapsi oli se, jonka kunniaa Mooses oli pyytänyt nähdä. Mutta Moosesta suurempi lepäsi papin sylissä, ja kun hän kirjoitti lapsen nimen, hän kirjoitti sen olennon nimen, joka oli koko juutalaisen järjestelmän perustus. Tämä nimi merkitsi tuon järjestelmän loppua, sillä uhrijärjestelmä oli vanhentumassa. Esikuva oli miltei saavuttanut vastakuvansa, varjo todellisuuden.AT 37.1

Jumalan kirkkaus oli poistunut pyhäköstä, mutta Beetlehemin lapsessa oli kätkettynä kirkkaus, jonka edessä enkelit kumartavat. Tämä tietämätön lapsi oli luvattu siemen, johon ensimmäinen alttari Eedenin portilla viittasi. Hän oli Rauhanruhtinas. Hän se oli, joka ilmaisi Moosekselle olevansa suuri MINÄ OLEN. Hän oli pilvi- ja tulipatsaassa johdattanut Israelia. Hänestä näkijät olivat jo kauan ennustaneet. Hän oli kaikkien kansojen toivo, Daavidin juurivesa, kirkas kointähti. Tuon avuttoman pienokaisen nimi, joka kirjoitettiin Israelin luetteloon, kertoen Hänen olevan meidän veljemme, oli langenneen ihmiskunnan toivo. Lapsi, josta lunastusraha oli maksettu, oli se, joka maksaisi lunnaat koko maailman synneistä. Hän oli todellinen “ylimmäinen pappi, Jumalan huoneen haltija”, “katoamattoman pappeuden” päämies, välittäjä “Majesteetin oikealla puolella korkeuksissa”. Hepr. 10: 21; 7: 24; 1: 3.AT 37.2

Hengellisiä asioita on arvosteltava hengellisesti. Temppelissä Jumalan Poika pyhitettiin siihen työhön, jota Hän oli tullut tekemään. Pappi katsoi Häneen niinkuin kehen muuhun lapseen tahansa. Mutta vaikka hän ei nähnyt eikä tuntenut mitään epätavallista, oli Jumalan teko Hänen antaessaan Poikansa maailmaan tunnustettu. Tämä tilaisuus ei mennyt ohi kenenkään tuntematta Kristusta. “Ja katso, Jerusalemissa oli mies, nimeltä Simeon; hän oli hurskas ja jumalinen mies, joka odotti Israelin lohdutusta, ja Pyhä Henki oli hänen päällänsä. Ja Pyhä Henki oli hänelle ilmoittanut, ettei hän ollut näkevä kuolemaa, ennenkuin oli nähnyt Herran Voidellun.”AT 38.1

Kun Simeon astuu temppeliin, hän näkee erään pariskunnan tuomassa esikoistaan Herran eteen. Heidän ulkoasunsa todistaa köyhyydestä, mutta Simeon ymmärtää Hengen kuiskauksen ja hän on syvästi vakuuttunut siitä, että Herran eteen tuotu lapsi on Israelin lohdutus, jota hän on halunnut nähdä. Hämmästyneestä papista Simeon näyttää kuin hurmaantuneelta. Lapsi on annettu takaisin Marialle, ja Simeon ottaa Hänet nyt syliinsä ja asettaa Herran eteen ennenkokemattoman ilon vallatessa hänen sielunsa. Hänen kohot- taessaan Vapahtaja-lapsukaista taivasta kohden hän sanoo: “Herra, nyt sinä lasket palvelijasi rauhaan menemään, sanasi mukaan; sillä minun silmäni ovat nähneet sinun autuutesi, jonka sinä olet valmistanut kaikkien kansojen nähdä, valkeudeksi, joka on ilmestyvä pakanoille, ja kirkkaudeksi kansallesi Israelille.”AT 38.2

Tässä Jumalan miehessä oli profetian Henki, ja Joosefin ja Marian seisoessa syrjässä, ihmetellen hänen sanojaan, hän siunasi heitä ja sanoi Marialle: “Katso, tämä on pantu lankeemukseksi ja nousemukseksi monelle Israelissa, ja merkiksi, jota vastaan sanotaan — myös sinun sielusi lävitse on miekka käyvä — että monen sydämen ajatukset tulisivat ilmi.”AT 38.3

Myös naisprofeetta Hanna astui sisään ja vahvisti Simeonin todistuksen Kristuksesta. Simeonin puhuessa hänen kasvonsa loistivat Jumalan kirkkaudesta ja hän ilmitoi sydämensä kiitoksen siitä, että hänen oli sallittu nähdä Herran Voideltu.AT 38.4

Nämä nöyrät Jumalan palvelijat eivät olleet turhaan tutkineet ennustuksia. Mutta Israelin hallitusmiehet ja papit, joilla myös oli ennustusten kalliit lausunnot silmäinsä edessä, eivät vaeltaneet Herran teillä, eivätkä heidän silmänsä olleet avoinna näkemään elämän Valoa.AT 38.5

Näin on vieläkin. Uskonnolliset johtajat ja Herran huoneen pal velijat eivät käsitä eivätkä edes huomaa tapauksia, joihin koko taivaan huomio on kiintynyt. Ihmiset tunnustavat historian Kristuksen, samalla kun he kääntyvät pois elävästä Kristuksesta. Nykyaika ei ole halukkaampi kuin ihmiset yhdeksäntoista vuosisataa sitten tunnustamaan Kristusta, joka sanassaan kutsuu itsekieltäymykseen ja joka köyhien ja sairaiden hahmossa pyytää apua, tai näkemään Hänen asiakseen sitä vanhurskasta työtä, jonka tekijä saa osakseen köyhyyttä, vaivaa ja moitetta.AT 38.6

Maria mietti Simeonin sisällyksekästä ja kauaskantoista ennustusta. Katsoessaan sylissään lepäävää lasta ja muistellessaan Beetlehemin paimenten lausumia sanoja hän oli täynnä kiitollista iloa ja kirkasta toivoa. Simeonin sanat toivat hänen mieleensä Jesajan profeetallisen lausunnon: “Mutta lisain kannosta puhkeaa virpi, ja vesa versoo hänen juuristansa. Ja Hänen päällänsä lepää Herran Henki, viisauden ja ymmärryksen henki, neuvon ja voiman henki, tiedon ja Herran pelon henki... Vanhurskaus on Hänen kupeittensa vyö ja totuus Hänen lanteittensa side.” “Kansa, joka pimeydessä vaeltaa, näkee suuren valkeuden; jotka asuvat kuoleman varjon maassa, niille loistaa valkeus... Sillä lapsi on meille syntynyt, poika on meille annettu jonka hartioilla on herraus, ja Hänen nimensä on: Ihmeellinen neuvonantaja, Väkevä Jumala, Iankaikkinen Isä, Rauhanruhtinas.”AT 39.1

Kuitenkaan Maria ei ymmärtänyt Kristuksen tehtävää. Simeon oli ennustanut, että Hän olisi valoksi pakanoille ja myös kirkkaudeksi Israelille. Siksi enkelitkin olivat ilmoittaneet Vapahtajan syntymän ilosanomana kaikelle kansalle. Jumala koetti oikaista ahdasta juutalaista käsitystä Messiaan työstä. Hän toivoi, etteivät ihmiset näkisi Häntä vain Israelin vapauttajana, vaan maailman Lunastajana. Mutta monta vuotta täytyi kulua, ennenkuin edes Jeesuksen äiti ymmärtäisi Hänen tehtäväänsä.AT 39.2

Maria odotti Messiaan hallitsevan Daavidin istuimella, mutta hän ei nähnyt sitä kärsimyskastetta, jonka avulla se saavutettaisiin. Simeonin välityksellä oli ilmoitettu, ettei Messiaan tie maailman läpi olisi vailla vaikeuksia. Hänen sanoissan Marialle: “Ja myös sinun sielusi lävitse on miekka käyvä” Jumala hellyydessään ja armossaan antaa Jeesuksen äidille tiedon siitä tuskasta, jota hän oli jo alkanut tuntea Jeesuksen tähden.AT 39.3

Simeon oli sanonut: “Katso, tämä on pantu lankeemukseksi ja nousemukseksi monelle Israelissa ja merkiksi, jota vastaan sanotaan.”AT 39.4

Niiden, jotka haluavat uudelleen nousta, täytyy ensin langeta. Meidän täytyy kaatua kallioon ja murskautua, ennenkuin Kristus voi meitä nostaa. Oma minä on kukistettava, ylpeys nöyryytettävä, jos haluamme nähdä hengellisen valtakunnan kirkkauden. Juutalaiset eivät halunneet kunniaa, joka saavutettaisiin nöyryytyksen avulla. Siksi he eivät ottaneet Lunastajaansa vastaan. Hän oli merkki, jota vastaan sanottiin.AT 40.1

“Että monen sydämen ajatukset tulisivat ilmi.” Vapahtajan elämän valossa paljastuu jokaisen sydän, Luojasta pimeyden ruhtinaaseen asti. Saatana on kuvannut Jumalan itsekkääksi ja vallanhaluiseksi, joka vaatii kaiken antamatta mitään ja tahtoo luotujen palvelevan Häntä Hänen omaksi kunniakseen eikä tee mitään uhrauksia heidän hyväkseen. Mutta Kristuksen uhri ilmaisee Isän sydämen. Se todistaa, että Jumalan ajatukset meitä kohtaan ovat “rauhan eikä turmion ajatukset”. Jer. 29: 11. Se osoittaa, että vaikka Jumalan viha syntiä kohtaan on voimakas kuin kuolema, Hänen rakkautensa syntistä kohtaan on voimakkaampi kuin kuolema. Ryhdyttyään lunastustyöhön meidän hyväksemme Hän ei säästä mitään, olipa se miten rakasta tahansa, joka on välttämätöntä tämän työn suorittamiseksi. Ei ainoatakaan pelastuksemme vaatimaa totuutta pidätetä, ei yhtään armon ihmettä laiminlyödä, ei mitään jumalallista voimaa jätetä käyttämättä. Suosionosoitus annetaan suosionosoituksen perästä, lahja lahjan jälkeen. Koko taivaan aarrekammio on avoinna niille, joita Hän koettaa pelastaa. Koottuaan maailmankaikkeuden rikkaudet ja avattuaan äärettömän voimansa varastot Hän antaa ne kaikki Kristuksen käsiin sanoen: “Kaikki nämä ovat ihmistä varten. Käytä näitä lahjoja saadaksesi hänet vakuuttuneeksi, ettei ole suurempaa rakkautta kuin minun, ei maassa eikä taivaassa. Ihminen on löytävä suurimman onnen rakastaessaan minua.”AT 40.2

Golgatan ristin juurella rakkaus ja itsekkyys seisoivat vastakkain. Siinä ilmeni niiden kummankin todellinen olemus. Kristus oli elänyt vain lohduttaakseen ja siunatakseen toisia, ja surmatessaan hänet Saatana ilmaisi vihansa kiukun Jumalaa kohtaan. Hän paljasti silloin, että hänen kapinansa todellinen tarkoitus oli syöstä Jumala valtaistuimelta ja tuhota Hänet, jonka välityksellä Jumalan rakkaus ilmaistiin.AT 40.3

Kristuksen elämä ja kuolema toivat myös ihmisten ajatukset ilmi. Seimeltä ristille Jeesuksen elämä oli kutsu itsensä uhraamiseen jaAT 40.4

Hänen kärsimystensä osallisuuteen. Se paljasti ihmisten tarkoitukset. Jeesus tuli tuoden taivaan totuuden mukanaan, ja kaikki, jotka kuuntelivat Pyhän Hengen ääntä, tulivat vedetyiksi Hänen tykönsä. Oman itsensä palvojat kuuluivat Saatanan valtakuntaan. Suhteessaan Kristukseen jokainen osoitti, mille puolelle hän kuului. Ja niin jokainen langettaa oman tuomionsa.AT 41.1

Tuomiopäivänä jokainen kadotettu sielu tulee käsittämään totuuden hylkäämisensä todellisen luonteen. Risti asetetaan näkyviin, ja jokainen synnin sokaisema on näkevä sen todellisen merkityksen. Syntiset seisovat tuomittuina, silmiensä edessä Golgata käsittämättö- mine uhreineen. Kaikki valheelliset puolustelut häviävät. Ihmisen luopumus näkyy kaikessa iljettävyydessään. Ihmiset näkevät, minkä he ovat valinneet. Silloin selviää jokainen kysymys totuudesta ja valheesta tuossa pitkäaikaisessa taistelussa. Maailmankaikkeuden tajunnassa Jumala on jäävä syyttömäksi pahan olemassaoloon tai jatku- vaisuuteen. Silloin osoitetaan, etteivät Jumalan käskyt ole johtaneet syntiin. Jumalan hallituksessa ei ollut mitään puutetta, ei mitään tyytymättömyyden aihetta. Kun kaikkien sydänten ajatukset paljastetaan, yhtyvät sekä uskolliset että kapinalliset tunnustamaan: “Vanhurskaat ja totiset ovat Sinun tiesi, Sinä kansojen kuningas. Kuka ei pelkäisi, Herra, ja ylistäisi Sinun nimeäsi?... Sinun vanhurskaat tuomiosi ovat julki tulleet.” Ilm. 15: 3, 4.AT 41.2