Loading...
Larger font
Smaller font
Copy
Print
Contents
Aikakausien Toivo - Contents
  • Results
  • Related
  • Featured
No results found for: "".
  • Weighted Relevancy
  • Content Sequence
  • Relevancy
  • Earliest First
  • Latest First
    Larger font
    Smaller font
    Copy
    Print
    Contents

    Luku 36—Uskon kosketus

    “Joku minuun koski; sillä minä tunsin, että voimaa lähti minusta.”AT 322.1

    Palatessaan Gadarasta järven länsirannikolle Jeesus näki suuren kansanjoukon kokoontuneen Häntä vastaanottamaan, ja he tervehtivät Häntä iloiten. Hän viipyi jonkin aikaa meren rannalla, opettaen ja parantaen, ja lähti sitten Leevi-Matteuksen taloon, missä tapasi publikaanit kokoontuneina juhlaan. Täältä löysi Hänet Jairus, synagoogan esimies.AT 322.2

    Tämä juutalaisten vanhin tuli Jeesuksen luo suuressa hädässä, heittäytyi Hänen jalkojensa juureen ja huudahti: “Pieni tyttäreni on kuolemaisillaan; tule ja pane kätesi hänen päällensä, että hän tulisi terveeksi ja jäisi eloon.”AT 322.3

    Jeesus lähti heti esimiehen kanssa tämän kotiin. Vaikka opetuslapset olivat nähneet niin monia Jeesuksen laupeudentöitä, he olivat hämmästyneitä Hänen suostuessaan ylpeän rabbin pyyntöön, mutta kuitenkin he seurasivat Mestariaan, ja kansa tuli perässä, innokkaana ja odottavana. Esimiehen talo ei ollutkaan kaukana, mutta Jeesus ja Hänen seuralaisensa pääsivät vain hitaasti eteenpäin, sillä kansa tunkeili Hänen ympärillään joka puolella. Tuskainen isä tuli kärsimättömäksi viivytyksestä, mutta Jeesus, joka sääli kansaa, pysähtyiAT 322.4

    silloin tällöin auttamaan jotakuta kärsivää tai lohduttamaan murheellista sydäntä.AT 323.1

    Heidän ollessaan vielä matkalla sanansaattaja tunkeutui joukorr läpi tuoden Jairukselle tiedon, että hänen tyttärensä oli kuollut ja että oli tarpeetonta enää vaivata Mestaria. Tämä puhe kuului Jeesuksenkin korviin. “Älä pelkää”, Hän sanoi, “usko ainoastaan, niin hän paranee”.AT 323.2

    Jairus tunkeutui lähemmäksi Vapahtajaa, ja yhdessä he riensivät hänen kotiinsa. Palkatut itkijät ja huilunsoittajat olivat jo siellä täyttäen ilman valituksillaan. Koolla oleva joukko ja vallitseva melu kiusasivat Jeesusta. Hän koetti vaientaa heitä sanoen: “Mitä te hälisette ja itkette? Lapsi ei ole kuollut, vaan nukkuu.” Heitä suututtivat nämä vieraan sanat. He olivat nähneet lapsen kuoleman kourissa, ja he nauroivat Hänelle. Vaatien heitä kaikkia lähtemään talosta Jeesus otti mukaansa lapsen isän ja äidin sekä kolme opetuslastaan: Pietarin, Jaakobin ja Johanneksen, ja he astuivat yhdessä kuolleen huoneeseen.AT 323.3

    Jeesus lähestyi vuodetta ja ottaen lapsen käden omaansa lausui hiljaa tämän kodissa käytetyllä kielellä sanat: “Tyttö, minä sanon sinulle, nouse.”AT 323.4

    Heti kulki elottoman ruumiin läpi värähdys. Valtimo alkoi jälleen sykkiä. Huulet avautuivat hymyyn. Silmät aukenivat suuriksi kuin unesta herätessä, ja tyttö katseli ihmetellen ympärillään olevaa joukkoa. Hän nousi, ja hänen vanhempansa sulkivat hänet syliinsä ilosta itkien.AT 323.5

    Matkalla esimiehen taloon Jeesus oli kohdannut kansanjoukossa naisraukan, joka kaksitoista vuotta oli kärsinyt taudista, mikä oli tehnyt hänen elämänsä taakaksi. Hän oli kuluttanut kaikki varansa lääkkeisiin ja lääkäreille, jotka eivät voineet muuta kuin julistaa hänet parantumattomaksi. Mutta toivo heräsi hänen mielessään, kun hän kuuli Jeesuksen suorittamista parannuksista. Hän oli varma, että jos hän vain voisi päästä Jeesuksen luo, hänkin parantuisi. Heikkona ja sairaana hän saapui meren rannalle, jossa Jeesus oli opettamassa, ja koetti tunkeutua kansanjoukon läpi, mutta turhaan. Hän seurasi Häntä edelleen Leevi-Matteuksen talosta, mutta ei voinut saavuttaa Häntä. Hän alkoi jo joutua epätoivoon, kun Jeesus, yrittäessään päästä kansanjoukon läpi, tuli lähelle sitä paikkaa, missä hän oli.AT 323.6

    Nyt oli hänen kultainen tilaisuutensa. Hän oli tuon suuren lääkärin lähellä. Mutta vallitsevassa hälinässä hän ei voinut puhua Hänelle eikä nähdä Hänestä muuta kuin ohimenevän vilahduksen. Peläten menettävänsä ainoan parantumistilaisuutensa hän tunkeutui eteenpäin sanoen itsekseen: “Kunhan vain saan koskettaa edes Hänen vaatteitaan, niin tulen terveeksi.” Jeesuksen kulkiessa ohi hän kurottautui eteenpäin, ja hänen onnistui töin tuskin koskettaa Hänen vaatteensa lievettä. Mutta sillä hetkellä hän tunsi parantuneensa. Tuohon kosketukseen oli keskittyneenä hänen elämänsä usko, ja heti hänen tuskansa ja heikkoutensa väistyivät täydellisen terveyden voiman tieltä.AT 323.7

    Sydän täynnä kiitollisuutta hän koetti sitten vetäytyä pois tungoksesta, mutta äkkiä Jeesus seisahtui, ja kansakin pysähtyi. Hän kääntyi ja katsellen ympärilleen kysyi äänellä, joka selvästi kuului yli kansanjoukon kohinan: “Kuka koski minuun?” Kansa vastasi tähän kysymykseen hämmästynein katsein. Kysymys tuntui kummalliselta, koska Häntä sysittiin joka puolelta ja voimakkaasti tungettiin sinne ja tänne.AT 324.1

    Pietari, joka aina oli valmis puhumaan, sanoi: “Mestari, väentungos ahdistaa ja pusertaa sinua, ja sinä sanot: ‘Kuka minuun koski?’” Jeesus vastasi: “Joku minuun koski; sillä minä tunsin, että voimaa lähti minusta.” Vapahtaja saattoi erottaa uskon kosketuksen välinpitämättömän joukon satunnaisesta kosketuksesta. Sellaista uskoa ei saanut sivuuttaa sanaa sanomatta. Hän tahtoi puhua tuolle vaatimattomalle naiselle lohdun sanoja, jotka tulisivat hänelle ilon lähteeksi, — sanoja, jotka olisivat siunaukseksi Hänen seuraajilleen ajan loppuun asti.AT 324.2

    Etsien naista Jeesus tahtoi välttämättömästi tietää, kuka Häntä oli koskettanut. Huomatessaan salaamisen turhaksi nainen astui vapisten esiin ja heittäytyi Hänen jalkojensa juureen. Kiitollisuuden kyynelin hän kertoi kärsimystensä historian ja miten hän oli saanut avun. Jeesus sanoi lempeästi: “Tyttäreni, uskosi on sinut pelastanut; mene rauhaan.” Hän ei antanut vähintäkään sijaa sille taikauskoiselle käsitykselle, että parantava voima olisi lähtenyt pelkästä Hänen vaatteittensa kosketuksesta. Parantumista ei aikaansaanut vain ulkonainen kosketus, vaan usko, joka tarttui Hänen jumalalliseen voimaansa.AT 324.3

    Ihmettelevä kansanjoukko, joka tunkeili Kristuksen ympärillä, ei huomannut saaneensa mitään elinvoimaa. Mutta kun kärsivä nainen ojensi kätensä koskettaakseen Häntä ja uskoi tulevansa terveeksi, hän tunsi parantavan voiman. Näin on hengellistenkin asiain laita. Ei hyödytä mitään puhella uskonnosta välinpitämättömästi rai rukoilla ilman sielun nälkää ja elävää uskoa. Nimellinen usko Kristukseen, joka ottaa Hänet vastaan vain maailman Vapahtajana, ei voi koskaan parantaa sielua. Pelastukseksi koituva usko ei ole vain totuuden tunnustamista järjen avulla. Joka odottaa saavansa kaiken tiedon, ennenkuin hän haluaa uskoa, ei voi saada siunauksia Jumalalta.AT 324.4

    Ei riitä, että uskomme sen, mitä kerrotaan Kristuksesta, meidän täytyy uskoa Kristukseen. Meitä hyödyttää vain sellainen usko, joka ottaa Hänet vastaan henkilökohtaisena Vapahtajana ja omaksuu Hänen ansionsa meille. Monet pitävät uskoa mielipiteenä. Pelastava usko on sopimus, jolla ne, jotka ottavat Kristuksen vastaan, yhtyvät liittoon Jumalan kanssa. Oikea usko on elämää. Elävä usko merkitsee lisääntynyttä tarmoa ja lujaa luottamusta, joiden avulla sielu tulee voittavaksi voimaksi.AT 326.1

    Parannettuaan naisen Jeesus halusi hänen tunnustavan saamansa siunauksen. Evankeliumin tarjoamia lahjoja ei tule hankkia itselleen varkain tai nauttia niistä salaa. Herra kehoittaa meitä tunnustamaan Hänen hyvyytensä. “Te olette minun todistajani, sanoo Herra, ja minä olen Jumala.” Jes. 43: 12.AT 326.2

    Se, että tunnustamme Hänen uskollisuutensa, on taivaan valitsema keino Kristuksen ilmaisemiseksi maailmalle. Meidän on tunnustettava Hänen armonsa sellaisena, kuin muinaiset pyhät miehet sen tekivät tiettäväksi, mutta kaikkein tehokkain on todistus omasta kokemuksestamme. Olemme Jumalan todistajia ilmaistessamme itsessämme jumalallisen voiman vaikutusta. Jokaisen ihmisen elämä on erilainen kuin toisten, ja hänen kokemuksensa eroavat huomattavasti heidän kokemuksistaan. Jumala toivoo kiitoksemme kohoavan Hänen luokseen yksilöllisyytemme leimaamina. Kun näihin kalliisiin tunnustuksiin Hänen armonsa kirkkauden kiitokseksi vielä liittyy Kristuksen kaltainen elämä, on niissä vastustamaton voima, joka koituu sielujen pelastukseksi.AT 326.3

    Kun ne kymmenen spitaalista tulivat Jeesuksen luo parannettaviksi, Hän pyysi heitä menemään ja näyttämään itsensä papeille. Matkalla he puhdistuivat, mutta vain yksi heistä palasi antaakseen kunnian Hänelle. Kuinka monet vielä nytkin tekevät samoin! Herra työskentelee lakkaamatta ihmiskunnan hyväksi. Hän jakaa alituisesti lahjojaan. Hän nostaa sairaita tautivuoteiltaan, Hän pelastaa ihmisiä vaaroista, joita he eivät näe, Hän lähettää taivaan enkeleitä pelastamaan heitä onnettomuuksista ja varjelemaan heitä “rutolta, joka pimeässä kulkee” ja “kulkutaudilta, joka päiväsydännä häviötä tekee” (Ps. 91: 6), mutta mikään ei vaikuta heihin. Hän on antanut kaikki taivaan rikkaudet lunastaakseen heidät, eivätkä he kuitenkaan muista Hänen suurta rakkauttaan. Riittämättömyydellään he sulkevat sydämensä Jumalan armolta. He eivät tiedä enempää kuin kankaan kanerva, milloin hyvää tulee, ja heidän sielunsa nääntyvät erämaan kuivuudessa.AT 326.4

    37 Meille itsellemme on hyödyksi pitää jokainen Jumalan lahja tuoreessa muistissa. Näin uskomme vahvistuu pyytämään ja saamaan yhä enemmän. Pieninkin siunaus, jonka itse saamme Jumalalta, rohkaisee meitä enemmän kuin kaikki kertomukset toisten uskosta ja kokemuksista. Sielu, joka vastaanottaa Jumalan armon, on oleva kuin kasteltu kasvitarha. Hänen haavansa kasvavat nopeasti umpeen, valkeus koittaa hänelle pimeydessä ja Jumalan kunnia seuraa hänen suojanansa. Muistakaamme sentähden Herran laupeutta ja Hänen armonsa runsautta. Pystyttäkäämme Israelin kansan tavoin muistokiviä todistukseksi ja kirjoittakaamme niihin kertomus siitä, mitä Jumala on tehnyt hyväksemme. Ja kun muistelemme Hänen menettelyään meitä kohtaan vaelluksemme aikana, huudahtakaamme sydän tulvillaan kiitollisuutta: “Kuinka minä maksan Herralle kaikki Hänen hyvät tekonsa minua kohtaan? Minä kohotan pelastuksen maljan ja huudan avukseni Herran nimeä. Minä täytän lupaukseni Herralle kaiken Hänen kansansa edessä.” Ps. 116: 12 — 14.AT 327.1

    Larger font
    Smaller font
    Copy
    Print
    Contents