Luku 18—Yljän ystävä
- Julkaisijan esipuhe
- Luku 1—Taivaan lähettiläs
- Luku 2—Valittu kansa
- Luku 3—Aikakausien toivo
- Luku 4—Seimen lapsi
- Luku 5—Alttarin edessä
- Luku 6—Tähden johtaessa
- Luku 7—Kultaiset vuodet
- Luku 8—Tehtävä selviää
- Luku 9—Elämän koulussa
- Luku 10—Huutavan ääni
- Luku 11—Kohtaus jordanilla
- Luku 12—Kiusaajan hyökkäys
- Luku 13—Kuuliaisuuden voitto
- Luku 15—ääjuhlan ihme
- Luku 16—Hengen asunto
- Luku 17—Ōinen kohtaus
- Luku 18—Yljän ystävä
- Luku 19—Jaakobin lähteellä
- Luku 20—KUNINKAAN VIRKAMIES
- Luku 21—Vapauttava voima
- Luku 22—Julistajan loppu
- Luku 23—Ajan täyttyessä
- Luku 24—Vastustavia voimia
- Luku 25—Jalompi kutsumus
- Luku 26—Toiminnan aikaa
- Luku 27—Tautien voittaja
- Luku 28—Syntisten ystävä
- Luku 29—Siunausten päivä
- Luku 30—Tehtävään valitut
- Luku 31—Autuuden vuorella
- Luku 32—Voiman sana
- Luku 33—Taivaallista sukua
- Luku 34—Rauhan lupaus
- Luku 35—Kuohuva meri
- Luku 36—Uskon kosketus
- Luku 37—Totuuden julistajia
- Luku 38—Voiman lähde
- Luku 39—Siunattu ateria
- Luku 40—Koetusten yö
- Luku 41—Elämän leipä
- Luku 42—Vanhinten sääntöjä
- Luku 43—Uskon koetus
- Luku 44—Luotettava merkki
- Luku 45—Varjot lankeavat
- Luku 46—Kirkkauden edustajat
- Luku 47—Palveluksen laaksossa
- Luku 48—Sydämen suuruus
- Luku 49—Loistoisa juhla
- Luku 50—Ansojen keskellä
- Luku 51—Maailman valo
- Luku 52—Hyvä paimen
- Luku 53—Jerusalemia kohti
- Luku 54—Laupias samarialainen
- Luku 55—Taivasten valtakunta
- Luku 56—Lasten ystävä
- Luku 57—Rikas nuorukainen
- Luku 58—Elämän ruhtinas
- Luku 59—Salajuonien verkko
- Luku 60—Taivaallinen laki
- Luku 61—Publikaanien päämies
- Luku 62—Pitojen kunniavieras
- Luku 63—Kuninkaan tulo
- Luku 64—Tuomittu kansa
- Luku 65—Jälleen pyhäkössä
- Luku 66—Väittelyn ristitulessa
- Luku 67—Suoraa nuhtelua
- Luku 68—Totuuden etsijöitä
- Luku 69—Aikain merkkejä
- Luku 70—Kaksi luokkaa
- Luku 71—Kaikkien palvelija
- Luku 72—Hänen muistokseen
- Luku 73—Näkymätön auttaja
- Luku 74—Yv getsemanessa
- Luku 75—Ylipappien edessä
- Luku 76—Herransa pettäjä
- Luku 77—Pilatuksen vanki
- Luku 78—Golgatan kummulla
- Luku 79—Päättynyt taistelu
- Luku 80—Haudan lepoon
- Luku 81—Kuoleman voittaja
- Luku 82—Tyhjä hauta
- Luku 83—Matkalla emmaukseen
- Luku 84—Ylösnoussut vapahtaja
- Luku 85—Kohtaus merenrannalla
- Luku 86—Maailmanlaajuinen lähetystehtävä
- Luku 87—Kunnian kuningas
Search Results
- Results
- Related
- Featured
- Weighted Relevancy
- Content Sequence
- Relevancy
- Earliest First
- Latest First
- Exact Match First, Root Words Second
- Exact word match
- Root word match
- EGW Collections
- All collections
- Lifetime Works (1845-1917)
- Compilations (1918-present)
- Adventist Pioneer Library
- My Bible
- Dictionary
- Reference
- Short
- Long
- Paragraph
No results.
EGW Extras
Directory
Luku 18—Yljän ystävä
“Hänen tule kasvaa, mutta minun vähetä.”AT 157.1
Jonkin aikaa Johannes Kastajan vaikutusvalta kansaan oli ollut suurempi kuin sen hallitusmiesten, pappien tai johtohenkilöiden. Jos hän olisi julistautunut Messiaaksi ja noussut kapinaan Roomaa vastaan, papit ja kansa olisivat kerääntyneet hänen lippunsa alle. Saatana oli ollut valmiina tuomaan hänen mieleensä jokaisen mahdollisen ajatuksen, joka vetoaa maailmanvalloittajien kunnianhimoon. Mutta vaikka hänellä olikin silminnähtäviä todistuksia voimastaan, hän oli lujasti kieltäytynyt tästä houkuttelevasta kiusauksesta. Hän oli kääntänyt häneen suunnatun huomion toiseen henkilöön.AT 157.2
Nyt hän näki kansan suosion kääntyvän hänestä itsestään Vapahtajaan. Häntä ympäröivät joukot harvenivat päivä päivältä. Kun Jeesus tuli Jerusalemista Jordanin lähiseudulle, kansa riensi kuulemaan Häntä. Hänen opetuslastensa luku lisääntyi päivittäin. Monet tulivat kasteelle, ja kun Jeesus ei itse kastanut, Hän oikeutti opetuslapsensa suorittamaan tämän toimituksen. Näin Hän painoi sinettinsä edelläkävijänsä tehtävään. Mutta Johanneksen opetuslapset katselivat kateellisina Jeesuksen kasvavaa kansansuosiota. He olivat valmiit arvostelemaan Hänen työtään, eikä kestänytkään kauan, ennenkuin heille tarjoutui siihen tilaisuus. Heidän ja juutalaisten välillä heräsi kysymys, auttoiko kaste sielun puhdistumista synneistä. He väittivät, että Jeesuksen kaste erosi huomattavasti Johanneksen kasteesta. Pian he joutuivat väittelyyn Jeesuksen opetuslasten kanssa siitä sanamuodosta, jota kasteessa sopisi käyttää, ja viimein siitä, oliko Viimeksimainitulla ollenkaan oikeutta kastaa.AT 157.3
Johanneksen opetuslapset tulivat hänen luokseen valituksineen sanoen: “Rabbi, se, joka oli sinun kanssasi Jordanin tuolla puolella ja josta sinä olet todistanut, katso, Hän kastaa, ja kaikki menevät Hänen tykönsä.” Näillä sanoilla Saatana saattoi Johanneksen kiusaukseen. Vaikka Johanneksen tehtävä näytti olevan päättymäisillään, olisi här. Ea vielä ollut mahdollista estää Kristuksen työtä. Jos hän olisi säälinyt itseään ja ilmaissut surua tai pettymystä joutuessaan syrjäytetyksi, hän olisi kylvänyt eripuraisuuden siemeniä, yllyttänyt kateuteen ja mustasukkaisuuteen ja arveluttavasti estänyt evankeliumin leviämistä.AT 158.1
Johanneksella oli luonnostaan ihmiselle ominaisia puutteita ja heikkouksia, mutta jumalallisen armon kosketus oli muuttanut hänet. Hän eli ilmapiirissä, jota ei tahrannut itsekkyys tai kunnianhimo, kaukana kateuden myrkyn ulottuvilta. Hän ei suhtautunut myötämielisesti opetuslastensa tyytymättömyyteen, vaan osoitti, miten selviisi i hän käsitti suhteensa Messiakseen ja miten mielellään hän lausui tervetulleeksi Hänet, jolle hän oli valmistanut tietä.AT 158.2
Hän sanoi: “Ei ihminen voi ottaa mitään, ellei hänelle anneta taivaasta. Te olette itse minun todistajiani, että minä sanoin: en minä ole Kristus, vaan minä olen Hänen edellänsä lähetetty. Jolla on morsian, se on ylkä; mutta yljän ystävä, joka seisoo ja kuuntelee häntä, iloitsee suuresti yljän äänestä.” Johannes esitti itsensä ystävänä, joka toimi sanansaattajana kihlaparin välillä valmistaen tietä avioliitolle. Kun ylkä oli saanut morsiamensa, oli ystävän tehtävä täytetty. Hän iloitsi niiden onnesta, joiden liittoa hän oli edistänyt. Samoin Johanneskin oli kutsuttu ohjaamaan ihmisiä Jeesuksen luo, ja hänelle tuotti iloa nähdä V apahtajan työn menestyvän. Hän sanoi: “Tämä minun iloni on nyt tullut täydelliseksi. Hänen tulee kasvaa, mutta minun vähetä.”AT 158.3
Katsoessaan uskossa Lunastajaa^ Johannes oli saavuttanut itsensä- uhraavaisuuden huipun. Hän ei koettanut kiinnittää ihmisten huomiota itseensä, vaan kohottaa heidän ajatuksensa yhä ylemmäksi, kunnes ne kohdistuisivat Jumalan Karitsaan. Hän itse oli ollut vain ääni, joka erämaassa huutaa. Nyt hän oli iloiten valmis elämään hiljaisuudessa ja huomaamattomana, jotta kaikkien katse kääntyisi elämän Valoon.AT 158.4
Ne, jotka ovat uskollisia kutsumukselleen Jumalan sanansaattajina, eivät etsi omaa kunniaansa. Itserakkauden tilalle tulee rakkaus Kristukseen. Minkäänlainen kilpailu ei tule pilaamaan evankeliumin kallista asiaa. He käsittävät, että heidän tehtävänään on julistaa Johannes Kastajan tavoin: “Katso, Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin!” Joh. 1: 29. He korottavat Jeesusta, ja Hänen mukanaan ihmiskuntakin tulee kohotetuksi korkeammalle tasolle. “Sillä näin sanoo Korkea ja Ylhäinen, jonka asumus on iankaikkinen ja jonka nimi on Pyhä: Minä asun korkeudessa ja pyhyydessä ja niitten tykönä, joilla on särjetty ja nöyrä henki, että minä virvoittaisin nöyrien hengen ja saattaisin särjettyjen sydämet eläviksi.” Jes. 57: 15.AT 159.1
Kun profeetan sydän oli tyhjennetty omasta itsestä, se täyttyi taivaallisella valolla. Todistaessaan Vapahtajansa kunniaksi hän käytti miltei samoja sanoja, joita Kristus itse oli käyttänyt keskustellessaan Nikodeemuksen kanssa. Johannes sanoi: “Hän, joka ylhäältä tulee, on yli kaikkien. Joka on syntyisin maasta, se on maasta, ja maasta on, mitä hän puhuu; Hän, joka taivaasta tulee, on yli kaikkien... Sillit Hän, jonka Jumala on lähettänyt, puhuu Jumalan sanoja: sillä ei Jumala anna Henkeä mitalla.” Kristus saattoi sanoa: “Minä en kysy omaa tahtoani, vaan Hänen tahtoaan, joka on minut lähettänyt.” Joh. 5: 30. Hänelle lausutaan: “Sinä rakastit vanhurskautta ja vihasit laittomuutta; sentähden on Jumala, sinun Jumalasi, voidellut sinua iloöljyllä, enemmän kuin sinun osaveljiäsi.” Hepr. 1: 9. Hän ei anna Hänelle “Henkeä mitalla”.AT 159.2
Samoin on Kristuksen seuraajien laita. Voimme saada taivaan valoa vain, jos olemme halukkaat tyhjentymään omasta itsestämme. Me emme voi tuntea Jumalan luonnetta tai vastaanottaa Kristusta uskon kautta, ellemme suostu alistamaan jokaista ajatusta Kristukselle kuuliaiseksi. Kaikille, jotka näin tekevät, annetaan Pyhää Henkeä ilman mittaa. Kristuksessa “asuu jumaluuden koko täyteys ruumiillisesti, ja te olette täytetyt Hänessä”. Kol. 2: 9, 10.AT 159.3
Johanneksen opetuslapset olivat sanoneet, ettii kaikki ihmiset menevät Kristuksen luo, mutta Johannes, jolla oli selvempi näkemys, sanoi: “Hänen todistustansa ei kukaan ota vastaan.” Harvat olivat valmiit vastaanottamaan Hänet syntisten Vapahtajana. Mutta “joka ottaa vastaan Hänen todistuksensa, se sinetillä vahvistaa, että Jumala on totinen”. Joh. 3: 33. “Joka uskoo Poikaan, sillä on iankaikkinen elämä.” Ei ole tarvis väitellä siitä, Kristuksenko vai Johanneksen kaste puhdistaa synnistä. Kristuksen armo antaa sielulle elämän. Ilman Kristusta kaste, samoin kuin kaikki muutkin asetukset, on vain arvoton muoto. “Joka ei ole kuuliainen Pojalle, se ei ole elämää näkevä.”AT 159.4
Kristuksen työn menestyminen, joka oli tuottanut niin suurta iloa Johannes Kastajalle, ilmoitettiin myös Jerusalemin viranomaisille. Papit ja rabbiinit olivat olleet kateellisia Johannekselle nähdessään kansan jättävän synagoogat ja kokoontuvan erämaahan, mutta tässä oli mies, jolla oli vielä suurempi vetovoima kansanjoukkoihin. Nuo Israelin johtajat eivät olleet halukkaita Johanneksen tavoin sanomaan: “Hänen täytyy kasvaa, mutta minun vähetä.” He päättivät uudelleen tehdä lopun siitä toiminnasta, joka veti kansan pois heidän luotaan.AT 160.1
Jeesus tiesi, etteivät he säästäisi ponnistuksiaan synnyttääkseen eripuraisuutta Hänen omien opetuslastensa ja Johanneksen opetuslasten välillä. Hän tiesi, että oli nousemassa myrsky, joka lakaisi pois erään suurimmista profeetoista, mitä maailmassa koskaan on ollut. Jottei antaisi aihetta väärinkäsitykseen ja erimielisyyteen, Hän lopetti toimintansa kaikessa hiljaisuudessa ja vetäytyi Galileaan. Meidänkin, samalla kun pysymme totuudelle uskollisina, tulisi koettaa välttää kaikkea, mikä voisi aiheuttaa epäsopua ja väärinkäsityksiä. Sillä aina kun tällaista syntyy, se johtaa sielujen menetykseen. Aina kun syntyy tilanteita, jotka uhkaavat aiheuttaa hajaannusta, meidän olisi seurattava Jeesuksen ja Johannes Kastajan esimerkkiä.AT 160.2
Johannes oli kutsuttu johtamaan uskonpuhdistusta. Tämän vuoksi hänen opetuslapsensa olivat vaarassa kiinnittää kaiken huomionsa häneen ja luulla työn menestyksen riippuvan yksinomaan hänen ponnistuksistaan, unohtaen sen tosiasian, että hän oli vain välikappale, jota Jumala oli käyttänyt. Mutta Johanneksen työ ei ollut riittävä kristillisen seurakunnan perustamista varten. Kun hän oli täyttänyt tehtävänsä, oli suoritettava toinen työ, jota hänen julistuksensa ei voinut aikaansaada. Hänen opetuslapsensa eivät ymmärtäneet tätä. Kun he näkivät Kristuksen tulevan ryhtyäkseen tähän työhön, he olivat kateellisia ja tyytymättömiä.AT 160.3
Samat vaarat uhkaavat vieläkin. Jumala kutsuu ihmisen määrättyyn työhön, ja kun hän on vienyt sen niin pitkälle, kuin hänelle on mahdollista, Jumala antaa sen toisille vietäväksi vielä pitemmälle. Mutta monet ajattelevat Johanneksen opetuslasten tavoin, että työn menestys riippuu ensimmäisestä työntekijästä. Huomio kiinnitetään ihmiseen eikä Jumalaan, kateus herää, ja Jumalan työ turmeltuu Se, joka näin saa hänelle kuulumattoman kunnian, joutuu kiusaukseen langeta itsekylläisyyteen. Hän ei käsitä riippuvaisuuttaan Jumalasta. Kansaa opetetaan luottamaan ihmisten johtoon, ja näin he hairahtuvat ja kääntyvät pois Jumalasta.AT 161.1
Jumalan työssä ei saa olla ihmisen leimaa tai allekirjoitusta. Ajan mukana Herra tuo esiin erilaisia kykyjä, joiden avulla Hänen tarkoituksensa parhaiten tulevat täytetyiksi. Onnellisia ne, jotka ovat halukkaita alentamaan itsensä sanoen Johanneksen tavoin: “Hänen tulee kasvaa, mutta minun vähetä.”AT 161.2