Luku 22—Sanoa ja tehdä.

Eräällä miehellä oli kaksi poikaa, ja hän meni ensimäisen tykö ja sanoi: “Poikani, mene tänään tekemään työtä wiinitarhaani.” Hän wastasi ja sanoi: “En tahdo”, mutta jälestäpäin hän katui ja meni. Niin hän meni toisen tykö ja sanoi samoin. Tämä taas wastasi ja sanoi: “Kyllä minä menen. Herra, eikä mennytkään. Kumpi näistä kahdesta teki isänsä tahdon?” He sanoiwat: “Ensimmäinen.”KW 272.1

Wuorisaarnassaan sanoi Kristus: “Ei jokainen, joka sanoo minulle: Herra, Herra pääse taiwaanwaltakuntaan, waan se, joka tekee taiwaallisen Isäni tahdon”.^{1Matt. 7: 21.} Rehellisyyden todistus ei ole sanoissa, waan töissä. Kristus ei sano kellekään ihmiselle: Mitä sinä sanot? waan mitä sinä teet?^{2Matt. 5: 47.} Hywin tärkeät owat nämä hänen sanansa: “Jos tämän tiedätte, te olette autuaat, jos teette sen.”^{2Joh. 13: 17.} Sanoilla ei ole mitään merkitystä, jos ei tosityöt niitä seuraa. Tässä on se opetus, joka annetaan meille wertauksessa kahdesta pojasta.KW 272.2

Kristus lausui tämän wertauksen wiimeisellä käynnillään Jerusalemissa ennen kuolemaansa. Hän oli ajanut ulos temppelistä ne, jotka ostiwat ja möiwät sisällä. Hänen äänensä oli puhunut heille Jumalan woimalla. Hämmästyneinä ja säikähtyneinä oliwat he totelleet hänen käskyjään kursailematta ja wiipymättä.KW 272.3

Kun heidän hämmästyksensä oli ehtinyt asettua, oliwat papit ja wanhimmat palanneet temppeliin, jossa oliwat löytäneet Kristuksen parantamassa sairaita ja kuolewia. He oliwat kuulleet ilohuudot ja ylistyslaulut. Itse temppelissä nuo parannetut lapset heiluttiwat palmun oksia, laulaen: “Hosianna, Dawidin poika.” Heikot lapsenäänet toiwat kiitoksensa kaikkiwaltiaalle Lääkärille. Mutta kuitenkaan ei tämä kaikki riittänyt woittamaan pappien ja wanhimpain ennakkoluuloja ja kateutta.KW 273.1

Seuraawana päiwänä, kun Kristus opetti templissä, tuliwat ylimäiset papit ja kansan wanhimmat hänen luokseen ja sanoiwat: “Millä wallalla teet näitä ja kuka sinulle on antanut tämän wallan?”KW 273.2

Papeilla ja wanhemmilla oli ollut epäämättömiä todistuksia Kristuksen wallasta. Templin puhdistuksessa he oliwat nähneet taiwaan todistuksen säteilewän hänen kaswoistaan. He eiwät woineet wastustaa sitä woimaa, jonka kautta hän puhui. Samoin oli hän ihmeellisillä teoillaan, sairasten parantamisella, antanut parhaan wastauksen heidän kysymykseensä. Hän oli todellakin antanut sellaisia todistuksia wallastaan, ettei niitä woinut ewätä. Mutta todistuksia ei tarwittu. Papit ja wanhimmat pelkäsiwät, että Kristus julistaisi itsensä Messiaaksi ja sentähden he käänsiwät hänen sanansa ja yllyttiwät kansaa häntä wastaan. Heidän toiweensa oli tehdä tyhjäksi hänen waikutuksensa ja ottaa hänet päiwiltä.KW 273.3

Jeesus tiesi, että jolleiwät he woineet tuntea Jumalaa hänessä tai nähdä hänen töissään todistusta hänen jumalallisesta luonteestaan, eiwät he myöskään uskoisi hänen omaa todistustaan, että hän oli Kristus. Siitä syystä wältti hän tuota riitakysymystä, jonka he tahtoiwat herättää ja käänsi tuomion heitä itseään wastaan. “Minäkin kysyn teiltä yhtä asiaa”, sanoi hän, jos te sen sanotte minulle, niin minäkin sanon teille, millä wal- lalla näitä teen. Mistä Johanneksen kaste oli? Taiwaastako wai ihmisistä?KW 273.4

Papit ja johtomiehet hämmentyiwät. “Ja he arweliwat keskenään sanoen: Jos sanomme taiwaasta”, niin hän sanoo meille: “Miksi ette sitten uskoneet häntä?” Mutta jos sanomme “ihmisistä”, niin meidän täytyy peljätä kansaa, sillä kaikki pitäwät Johannesta profeettana. Ja he wastasiwat Jeesukselle ja sanoiwat: “Emme tiedä.” Niin hänkin sanoi heille: “En minäkään sano teille millä wallalla näitä teen.”KW 274.1

“Emme tiedä.” Tämä wastaus oli walhe. Mutta papit näkiwät, missä asemassa he oliwat, ja wäärensiwät totuuden, aikoen suojella itseään. Johannes Kastaja oli tullut todistamaan hänestä, jonka wallan he nyt paniwat epäilyksen alaiseksi. Hän oli osottanut häntä lausuen: “Katso Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin.”^{1Joh. 1:29.} Hän oli kastanut hänet ja kasteen jälkeen, kun Kristus rukoili, oli taiwas awautunut ja Jumalan Henki kyyhkysenä tullut hänen päällensä ja taiwaasta oli kuulunut ääni, joka sanoi: “Tämä on minun rakas Poikani, johon olen mielistynyt.”^{2Matt. 3:17.}KW 274.2

Muistaessaan, miten Johannes uudelleen ja uudelleen puhui ennustuksista, jotka koskiwat Messiasta ja muistaessaan tapahtumaa Jeesuksen kasteessa, eiwät papit ja wanhimmat uskaltaneet sanoa, että Johanneksen kaste oli taiwaasta. Kuinka he, jos tunnustiwat Johanneksen profeetaksi, kuten he todella uskoiwat, woiwat wäittää wääräksi Johanneksen todistusta, että Jeesus Nasaretista oli Jumalan Poika? Eiwät he myöskään kansan takia, joka uskoi Johanneksen profeetaksi, woineet sanoa, että hänen kasteensa oli ihmisistä. Siitä syystä sanoiwat he: “Emme tiedä.”KW 274.3

Silloin esitti Kristus wertauksen isästä ja kahdesta pojasta. Kun isä meni ensimäisen pojan luo, sanoen: “Poikani, mene tänään tekemään työtä wiinitarhaani”, wastasi poika wiipymättä: “En tahdo.” Hän kieltäytyi tottelemasta ja antautui huonoille teille, huonoon seuraan. Mutta jälkeenpäin hän katui ja totteli kutsua. Isä meni toisen pojan luo samalla käskyllä: “Mene tänään tekemään työtä wiinitarhaani.” Tämä wastasi: “Kyllä, Herra”, mutta ei mennytkään.KW 274.4

Tässä wertauksessa tarkotetaan isällä Jumalaa, ja wiinitarha on seurakunta. Ne kaksi poikaa edustiwat kahta ihmisluokkaa. Poika, joka kieltäytyi tottelemasta käskyä sanoen: “En tahdo”, edustaa niitä, jotka eliwät ilmeisessä synnissä, ja jotka eiwät osottaneet mitään hurskauden merkkiä, jotka kieltäytyiwät taipumasta sen kiellon ja tottelewaisuuden ikeen alle, johon Jumalan laki welwoittaa. Mutta moni näistä muutti jälkeenpäin mieltään ja totteli Jumalan kutsua. Kun ewankeliumi tuli heille Johannes Kastajan käskynä: “Tehkää parannus, sillä taiwaan waltakunta on lähestynyt”^{1Matt. 3: 2.} kääntyiwät he ja tunnustiwat syntinsä.KW 275.1

Pojassa, joka sanoi: “Kyllä Herra!” eikä kuitenkaan mennyt, on fariseuksien luonne paljastettu. Juutalaiset johtajat oliwat, kuten tämä poikakin, katumattomia ja itsewanhurskaita. Juutalaisen kansan uskonnollinen elämä oli teeskentelyä. Kun Jumalan ääni julisti lain Sinain wuorella, oli koko kansa luwannut sitä totella. He sanoiwat: “Kyllä Herra”, mutta eiwät menneetkään. Kun Kristus tuli ihmisenä esittääkseen heille lain periaatteet, hylkäsiwät he hänet. Kristus oli antanut juutalaisille johtajille hänen aikanaan monenlaisia todistuksia wallastaan ja jumalallisesta woimastaan, mutta waikka he itse asiassa oliwat wakuutettuja, eiwät he tahtoneet tunnustaa näitä todistuksia. Kristus oli näyttänyt heille, että he pysyiwät uskottomuudessaan, kun ei heissä ollut sitä henkeä, joka wie tottelewaisuuteen. Hän oli sanonut heille: “Niin olette tehneet Jumalan käskyn tyhjäksi perinnäis-sääntönne tähden … Mutta turhaan he palwelewat minua, opettaen oppeja, jotka owat ihmisten käskyjä.”^{2Matt. 15: 6, 9.}KW 276.1

Kristusta ympäröiwässä joukossa oli monta kirjanoppinutta ja fariseusta, pappia ja johtajaa ja kun Kristus oli lopettanut wertauksensa kahdesta pojasta, teki hän kuulijoilleen tämän kysymyksen: “Kumpi näistä kahdesta teki isänsä tahdon?” Unohtaen itsensä wastasiwat fariseukset: “Ensimäinen”. Tämän he sanoiwat huomaamatta, että he samalla lausuiwat tuomion omasta itsestään. Silloin aukasi Jeesus huulensa lausuakseen tämän rangaistuksen: “Totisesti minä sanon teille: publikaanit ja portot menewät ennen teitä Jumalan waltakuntaan. Sillä Johannes tuli teidän tykönne wanhurskauden tietä, ja te ette uskoneet häntä, mutta publikaanit ja portot uskoiwat häntä; ja waikka te sen näitte, ette jälestäpäinkään katuneet, niin että olisitte uskoneet häntä.”KW 276.2

Johannes Kastaja tuli, saarnaten totuutta, ja hänen saarnansa kautta tuliwat syntiset wakuutetuiksi ja kääntyiwät. Nämä pääsisiwät taiwaan waltakuntaan ennen niitä, jotka itsewanhurskaudessa wastustiwat wakawaa warotusta. Publikaanit ja portot oliwat taitamattomia, mutta nämä oppineet miehet tunsiwat totuuden tien. Siitä huolimatta oppineet kieltäytyiwät waeltamasta sitä tietä, joka wie Jumalan paratiisiin. Totuus, joka heille olisi ollut elämän haju elämäksi, oli nyt kuoleman haju kuolemaksi. Julkisissa synneissä eläwät, jotka inhosiwat itseään, oliwat wastaanottaneet kasteen Johanneksen käsistä, mutta nämä opettajat oliwat kerskaajia. Heidän omat uppiniskaiset sydämensä oliwat heille esteenä totuuden wastaanottamiseen. He taisteliwat Jumalan Hengen wakuutusta wastaan ja kieltäytyiwät tottelemasta hänen käskyjään.KW 277.1

Kristus ei sanonut heille, etteiwät he woineet tulla taiwaan waltakuntaan, mutta hän näytti, että este heidän tulemiselleen oli heissä itsessään. Owi oli wielä auki näille juutalaisille johtajille; kutsu kuului wielä. Kristus toiwoi heidän tulewan wakuutukseen ja kääntywän.KW 277.2

Israelin johtajat ja papit tuhlasiwat elämänsä uskonnollisissa menoissa, joita he pitiwät liian pyhinä yhdistettäwiksi tawallisiin tehtäwiin. Siksi pidettiin heidän elämäänsä läpeensä jumalisena.KW 277.3

Mutta he suorittiwat näitä juhlamenoja siinä tarkotuksessa, että ihmiset heitä huomaisiwat, jotta maailma pitäisi heitä jumalisina ja hartaina. Samalla kun he tunnustiwat tottelewansa, kieltäytyiwät he sitä täyttämästä. He eiwät olleet sen totuuden tekijöitä, jota tunnustiwat opettawansa.KW 278.1

Kristus opetti Johannes Kastajan olewan suurimpia profeettoja, ja hän näytti kuulijoilleen, että heillä oli ollut tarpeeksi todistuksia siihen, että tämä Johannes oli Jumalan sanansaattaja. Saarnaajan sanat erämaassa oliwat täynnä woimaa. Pelkäämättä hän julisti sanomaa, moitti pappeja ja johtohenkilöitä heidän synteinsä takia ja welwoitti heitä taiwaan waltakunnan työllä. Hän näytti heille heidän syntisen wälinpitämättämyytensä, kun he kieltäytyiwät tekemästä sitä työtä, joka heille oli annettu. Hän ei ollenkaan tehnyt myönnytyksiä synnin suhteen ja moni kääntyi takasin wäärältä tieltä.KW 278.2

Jos juutalaisten johtajien synnintunnustus olisi ollut oikea, olisiwat he ottaneet wastaan Johanneksen todistuksen ja tunnustaneet Kristuksen Messiaaksi. Mutta he eiwät näyttäneet niitä hedelmiä, jotka tulewat katumuksesta ja wanhurskaudesta. Juuri ne, joita he halweksiwat, meniwät Jumalan waltakuntaan ennen heitä.KW 278.3

Wertauksessa Poika, joka sanoi: “Kyllä, Herra”, esiintyy uskollisena ja kuuliaisena, mutta aika näytti, ettei hänen tunnustuksensa ollut tosi. Hän ei tuntenut tosi rakkautta isäänsä kohtaan. Samalla tawoin fariseukset ylpeiliwät omasta hurskaudestaan, mutta kun se pantiin koetukselle, huomattiin se läpeensä puutteelliseksi. Kun se oli heidän tehtäwänsä, oliwat he hywin ankaroita lain waatimusten täyttämisessä, mutta kun kuuliaisuus oli yhdistetty uhrauksiin, osasiwat he wiekkailla werukkeilla sotkea pois Jumalan määräysten pätewyyden. Kristus sanoi heistä: “Heidän tekojensa mukaan älkää tehkö, sillä he sanowat, eiwätkä tee.”^{1Matt. 23: 3.} Heissä ei ollut tosi rakkautta Jumalaan eikä ihmisiin. Jumala kutsui heidät työskentelemään maailman siunaukseksi, mutta samalla kun he julkisesti tunnustiwat wastaanottawansa kutsun, kieltäysiwät he todellisuudessa tottelemasta. He luottiwat itseensä ja pöyhkeiliwät jumalisuudellaan, mutta rikkoiwat samalla Jumalan lain. He eiwät tahtoneet suorittaa sitä työtä, jonka Herra oli heille määrännyt ja heidän rikkomistensa tähden aikoi Herra kääntyä pois tästä tottelemattomasta kansasta.KW 278.4

I tsewanhurskaus ei ole oikeata wanhurskautta, ja sen, joka pitää siitä kiini, täytyy myös kantaa tämän onnettomuutta tuottawan petoksen seuraukset. Moni meidän päiwinämme tahtoo totella Jumalan käskyjä, mutta ei omaa sydämessään sitä rakkautta, joka kohdistuu muihin. Kristus kutsuu heitä yhtymään häneen työssä maailman pelastukseksi, mutta he tyytywät sanomaan: “Kyllä, Herra.” Todellisuudessa eiwät he mene. He eiwät toimi niiden kanssa, jotka suorittawat Jumalan töitä. He owat laiskureita. Kuten uskoton poika, antawat he Jumalalle wääriä lupauksia. Yhtymällä seurakunnan wakawaan liittoon, lupaawat he juhlallisesti itselleen ottaa wastaan ja totella Jumalan sanaa, antautua Jumalan palwelukseen, mutta sitä he eiwät tee. He tunnustawat olewansa Jumalan poikia, mutta elämällään he kieltäwät sukulaisuuden hänen kanssaan. Heidän tahtonsa ei ole Jumalan tahto. Heidän elämänsä on walhe.KW 279.1

Näyttää siltä kuin he täyttäisiwät kuuliaisuuden lupauksen niin kauan kun ei se waadi mitään uhrausta, mutta heti kun waaditaan itsekieltäytymystä ja uhrausta, kun he näkewät ristin kohotettuna, wetäytywät he takaisin. Tällä tawoin kulutetaan pois welwollisuuden wakaumus, ja ilmeiset Jumalan lain rikkomiset tulewat heille tawaksi. Korwa woi kuulla Jumalan sanaa, mutta henkinen käsityskyky on poissa. Sydän on käynyt kowaksi ja omatunto paatunut.KW 279.2

Elä usko, että sinä, waikka et osota suoranaista wihollisuutta Kristusta kohtaan, teet hänen palwelustaan. Sillä me petämme sielujamme. Pidättämällä sen, minkä Jumala on antanut meille hänen palweluksekseen, olkoon se sitte aikaa tai rahaa tai muita hänen suomiaan lahjoja, toimimme häntä wastaan.KW 279.3

Saatana hyötyy nimikristityn wälinpitämättömästä, unisesta hitaudesta ja wahwistaa sotawoimiaan woittaakseen sieluja puolelleen. Moni, joka luulee wielä olewansa Kristuksen puolella waikkei ole suorittanut mitään todellista työtä hänen hywäkseen, antaa wiholliselle tilaisuuden ensin wallata aseman ja saada menestystä. Kun he eiwät ole Mestarin taitawia työmiehiä, waan jättäwät welwollisuutensa täyttämättä ja sanat puhumatta, owat he sallineet saatanan päästä herruuteen sieluissa, jotka olisi woitettu Kristukselle.KW 280.1

Meitä ei koskaan woida pelastaa wälinpitämättöminä ja toimettomina. On aiwan mahdotonta, että todella kääntynyt henkilö woi elää toimetonta, hyödytöntä elämää. Me emme woi liukumalla päästä taiwaaseen. Laiskurit eiwät sinne pääse. Jos emme wakawasti koeta päästä taiwaan waltakuntaan ja opi tuntemaan sen lakeja, niin emme tule siitä osallisiksi. Ne, jotka kieltäytywät toiminnasta Jumalan kanssa maan päällä, eiwät toimi hänen kanssaan taiwaassa. Ei olisi oikein päästää heitä taiwaaseen.KW 280.2

Enemmän toiwoa on publikaaneilla ja syntisillä kuin niillä, jotka tuntewat Jumalan sanan, mutta kieltäytywät sitä seuraamasta. Se, joka näkee itsensä syntisenä kaikessa alastomuudessaan, joka tuntee, että hän Jumalan edessä on turmeltunut sielun, ruumiin ja hengen puolesta, kauhistuu pelosta, että hän ikuisesti jäisi eroon taiwaan waltakunnasta. Hän tunnustaa alennustilansa ja etsii parannusta suurelta Lääkäriltä, joka sanoi: “Joka tulee minun tyköni, sitä en heitä ulos.”^{1Joh. 23: 3.} Näitä sieluja woi Herra käyttää wiinitarhassaan.KW 280.3

Sitä poikaa, joka aikasemmin kieltäytyi tottelemasta isänsä käskyjä, ei Kristus tuominnut, mutta häntä ei myöskään ylistetty. Se ihmisluokka, joka ensimäisen pojan tawoin kieltäytyy tottelemasta, ei ansaitse mitään kiitosta siitä kannastaan. Heidän awomielisyyttään ei woi pitää hyweenä. Jos tämä ominaisuus olisi totuuden ja puhtauden hywittämä, tekisi se ihmiset Kristuksen pelottomiksi todistajiksi; mutta sillä tawoin kuin syntinen sitä käyttää, tulee se loukkaukseksi ja uhkamielisyydeksi, joka lähenee kirousta. Waikkei ihminen olekaan teeskentelijä, woi hän silti olla todella syntinen. Kun Pyhän Hengen äänet kuuluwat sydämiimme, on ainoa wakuutemme siinä, että wastaamme niihin wiipymättä. Kun kutsu kuuluu: “Mene tänään tekemään työtä wiinitarhaani”, älkäämme silloin kieltäytykö kutsua kuulemasta. “Tänä päiwänä, jos kuulette hänen äänensä, älkää paaduttako sydäntänne.”^{1Hebr. 4: 7.} Waarallista on lykätä kuuliaisuutta. Ehkä sinä et koskaan enää kuule tätä kutsua.KW 280.4

Ja älköön kukaan luulko, että jonkun aikaa suositut synnit, woidaan wähitellen helposti heittää. Niin ei ole. Kaikki suositut synnit heikontawat luonnetta ja wahwistawat tottumusta, ja lopputuloksena on ruumiillinen, henkinen ja siweellinen turmio. Waikka katuisitkin tekemääsi pahaa ja suuntaisit askeleesi oikeille poluille, olet jo siksi perehtynyt pahaan, että sinun on waikea erottaa oikeata wäärästä. Niiden huonojen tapojen kautta, jotka olet hankkinut itsellesi, saatana uudelleen ja uudelleen hyökkää kimppuusi.KW 281.1

Käskyssä: “Mene tänään tekemään työtä wiimtarhaani”, pannaan joka sielun wilpittömyys koetukselle. Ollaanko yhtä halukkaita toimimaan kuin puhumaan? Käyttääkö kutsuttu kaikki omaamansa tiedot? Työskenteleekö hän uskollisesti ja epäitsekkäästi wiinitarhan omistajan hywäksi?KW 281.2

Apostoli Pietari ilmottaa meille sen suunnitelman, jonka mukaan meidän on toimittawa, “Lisääntyköön teille armo ja rauha Jumalan ja Herramme Jeesuksen Kristuksen tuntemisen kautta! Koska hänen jumalallinen woimansa on lahjoittanut meille kaiken, mikä elämään ja jumalisuuteen tarwitaan, hänen tuntemisensa kautta, joka on kutsunut meidät kirkkaudellaan ja täydellisyydellään, joiden kautta hän on lahjoittanut meille kalliit ja mitä suurimmat lupaukset, jotta niiden kautta tulisitte jumalallisesta luonnosta osallisiksi, paetessaan pois turmeluksesta, joka maailmassa himon tähden on wallalla, niin pyrkikää juuri sentähden kaikella ahkeruudella osoittamaan uskossanne hywettä, hyweessä ymmärtäwäisyyttä, ymmärtäwäisyydessä itsenne hillitsemistä, itsenne hillitsemisessä kärsiwällisyyttä, kärsiwällisyydessä jumalisuutta, jumalisuudessa weljenrakkautta, weljenrakkaudessa yhteistä rakkautta.”^{12 Piet. 1: 2—7.}KW 281.3

Jos uskollisesti wiljelet sielusi wiinitarhaa, tekee Jumala sinut työmiehekseen. Ja sinä saat tehdäksesi työn ei ainoastaan itseäsi waan muitakin warten. Wertaamalla seurakuntaa wiinitarhaan, ei Kristus meille opeta, että meidän on rajotettawa mieltymyksemme ja työmme omien jäsentemme hywäksi. Herran wiinitarhaa on laajennettawa. Hänen toiwomuksensa on, että sitä on lewitettäwä kaikkiin maan osiin. Samoinkuin itse wastaanotamme opin ja armon Jumalalta, niin tulee meidän jakaa muille tietoa kalliiden taimien hoidosta. Tällä tawoin tulee meidän laajentaa Herran wiinitarhaa. Jumala odottaa, että meidän on osotettawa uskoamme ja rakkauttamme ja kärsiwällisyyttämme. Hän pitää meitä silmällä nähdäkseen, käytämmekö kaikkia henkisiä etuja tullaksemme taitawiksi työmiehiksi hänen wiinitarhassaan, että kerran astuisimme Jumalan paratiisiin, edenkotiin, josta Adam ja Ewa synnin tähden suljettiin pois.KW 282.1

Jumala on isän asemassa kansaansa, ja hänellä on isän waatimukset meidän uskolliseen palwelukseemme nähden. Katselkaa Kristuksen elämää. Seisoen ihmiskunnan etunenässä, palwellen Isäänsä, on hän esimerkkinä siitä, millainen jokaisen pojan tulisi olla. Sitä kuuliaisuutta, jota Kristus osotti Isälleen, waaditaan meidänkin päiwinämme ihmisiltä. Hän palweli Isäänsä rakkaudella, nöyrästi ja wapaasti. “Sinun tahtosi, minun Jumalani, teen minä mielelläni”, selitti hän, “ja sinun lakisi on sydämessäni.”^{2Ps. 40: 9.} Kristus ei pitänyt mitään uhria liian suurena, ei mitään waiwaa liian kowana, kun oli kysymys sen työn täyttämisestä, jota hän oli tullut suorittamaan. Kahdentoista wuotiaana hän sanoi: “Ettekö tietäneet että minun tulee olla siinä, mikä on Isäni omaa?”^{1Luuk. 2: 49.} Hän oli kuullut kutsun ja ruwennut työhön. “Minun ruokani”, sanoi hän, “on se, että teen hänen tahtonsa, joka minut lähetti, ja täytän hänen tekonsa.”^{2Joh. 4: 34.}KW 282.2

Tällä tawoin tulee meidän palwella Jumalaa. Se yksin, joka käyttää kuuliaisuuden korkeimman mitan, woi oikein palwella. Kaikkien, jotka tahtowat olla Jumalan poikia ja tyttäriä, tulee todistaa olewansa Jumalan, Kristuksen ja enkelien työmiehiä. Tämä on koetus joka sielulle. Niistä, jotka uskollisesti palwelewat, sanoo Herra: “Sinä päiwänä, jonka Minä teen, tulewat he Minulle omaisuudeksi, ja Minä armahdan heitä niinkuin mies armahtaa poikaansa, joka häntä palwelee.”^{3Mal. 3: 17.}KW 283.1

Jumalan kaitselmuksen tarkotus on ihmisen koettelemisen ja hänen luonteensa kehittäminen niiden tilaisuuksien kautta, jotka hänelle annetaan. Tällä tawoin tutkitaan, onko hänessä kuuliaisuutta wai tottelemattomuutta Herran käskyille. Jumalan rakkautta ei woiteta hywillä töillä, mutta ne osottawat, että meissä on sitä rakkautta. Jos me jätämme tahtomme Jumalalle, emme omilla töillä koeta ansaita Jumalan rakkautta. Sielu ottaa wastaan hänen rakkautensa wapaana lahjana ja rakkaudesta häneen me ilolla tottelemme hänen käskyjänsä.KW 283.2

Nykyään on maailmassa ainoastaan kaksi ihmisluokkaa, ja ainoastaan kaksi tunnustetaan tuomiopäiwänä — ne, jotka owat niskotelleet Jumalan lakia wastaan ja ne, jotka owat sitä totelleet, Kristus mainitsee sen kokeen, jolla meidän uskollisuuttamme tai uskottomuuttamme koetellaan, kun hän sanoo: “Jos rakastatte minua, niin pitäkää minun käskyni … Joka säilyttää minun käskyni ja pitää ne, hän on se, joka rakastaa minua, mutta joka minua rakastaa, häntä Isäni on rakastawa, ja minä olen rakastawa häntä ja ilmaisewa itseni hänelle … Joka ei rakasta minua, se ei pidä sanojani; ja se sana, jota kuulette, ei ole minun, waan Isän, joka on lähettänyt minut”. “Jos pidätte minun käskyni, niin pysytte rakkaudessani, niinkuin minä olen pitänyt Isäni käskyt ja pysyn hänen rakkaudessaan.”^{4Joh. 14: 15—24; 15: 10.}KW 283.3