Luku 28—Palkinto armosta.

Juutalaiset oliwat melkein kokonaan unohtaneet totuuden Jumalan wapaasta armosta. Heidän rabbiininsa opettiwat, että Jumalan suosio oli ansaittawa. He luuliwat omilla töillään woittawansa wanhurskaan palkinnon. Tällä tawoin heidän jumalanpalwelukseensa tuli ahneuden ja woitonhimon henki, ja Wapahtaja koetti joka tilaisuudessa huomauttaa heitä wirheistään. Wähää ennen kuin Kristus kertoi wertauksen työmiehistä, sattui tapaus, joka antoi hänelle tilaisuuden esittää oikeat periaatteet.KW 385.1

Hänen kulkiessaan tiellä tuli häntä wastaan nuori ylimys ja polwistui häntä terwehtimään. “Hywä opettaja, mitä hywää minun on tehtäwä”, sanoi hän, “jotta saisin ijankaikkisen elämän?”KW 385.2

Ylimys oli terwehtinyt Kristusta yksistään arwokkaana rabbiinina, käsittämättä häntä Jumalan Pojaksi. Wapahtaja sanoi: “Miksi sanot minua hywäksi? Ei kukaan ole hywä muu kuin Jumala yksin.” Millä perusteella kutsut m i n u a hywäksi? Jumala on ainoa hywä. Jos tunnustat minut hywäksi, täytyy sinun wastaanottaa minut hänen poikanaan ja sijaisenaan.KW 385.3

“Mutta jos tahdot elämään päästä sisälle”, lisäsi hän, “niin pidä käskyt”. Jumalan luonne on ilmaistu hänen laissaan, ja jotta sinä tulisit sopusointuun hänen kanssaan, tulee hänen lakinsa periaatteiden olla kaikkien tekojesi lähteenä.KW 386.1

Kristus ei pienennä lain waatimuksia. Selwästi esittää hän lain kuuliaisuuden ijankaikkisen elämän ehtona — samat ehdot, jotka waadittiin Adamilta ennen hänen lankeemistaan. Herra ei odota meiltä nyt wähempää kuin hän odotti ihmiseltä paratiisissa, täydellistä kuuliaisuutta, tahratonta wanhurskautta. Waatimukset armon liiton aikana owat yhtä laajalle ulottuwat kuin ne, jotka määrättiin Eedenissä — sopusointu Jumalan lain kanssa, joka on pyhä, wanhurskas ja hywä.KW 386.2

Kun Jeesus kehotti pitämään käskyt, kysyi nuori mies: “Mitkä?” Hän otaksui, että Jeesus tarkotti joitakin ulkonaisia muodollisuuksia; mutta Jeesus tarkotti lakia, joka annettiin Sinailla. Hän luetteli useita käskyjä toisesta taulusta Jumalan laissa ja yhdisti ne sitte tähän käskyyn: “Rakasta lähimäistäsi niinkuin itseäsi.”KW 386.3

Nuori mies wastasi epäröimättä: “Kaikkea tätä olen noudattanut nuoruudestani asti, mitä minulta wielä puuttuu?”KW 386.4

“Jos tahdot olla täydellinen”, sanoi Kristus, “niin mene, myö mitä sinulla on ja anna köyhille, ja sinulla on olewa aarre taiwaassa, ja tule seuraamaan minua.” Mutta kun nuori mies sen kuuli, meni hän murheellisena pois, sillä hänellä oli paljo tawaraa.KW 386.5

Se joka rakastaa itseään, rikkoo lakia. Tätä Jeesus tahtoi selittää nuorelle miehelle, ja hän pani hänet koetukselle, joka ilmaisisi hänen sydämensä itsekkyyden. Hän näytti miehen luonteessa olewan ruttopaiseen. Nuorukainen ei halunnut enää muita selityksiä. Hän oli hellinyt epäjumalaa sielussaan. Maailma oli hänen jumalansa. Hän tunnusti pitäneensä käskyt, mutta todellisuudessa oli hän aiwan tietämätön lain hengestä ja elämästä. Hänessä ei ollut tosirakkautta Jumalaan eikä ihmisiin. Häneltä puuttui kaikki se, mikä olisi oikeuttanut hänet pääsemään sisälle Jumalan waltakuntaan. Oman minän ja maallisen woiton rakkauden takia oli hän kokonaan taiwaallisten totuuksien ulkopuolella.KW 386.6

Kun tämä nuori ylimys tuli Jeesuksen luo, woitti hänen wilpittömyytensä ja wakawuutensa Wapahtajan sydämen. “Jeesus katsoi häneen ja rakasti häntä.” Tässä nuoressa miehessä näki hän henkilön, joka olisi woinut olla wanhurskauden julistajana. Hän olisi wastaanottanut tämän lahjakkaan ja jalon nuorukaisen yhtä mielellään kuin hän otti wastaan ne köyhät kalastajat, jotka seurasiwat häntä. Jos nuori mies olisi uhrannut kykynsä sielujen pelastukseksi, olisi hänestä tullut taitawa Kristuksen työmies.KW 387.1

Mutta ensin täytyi hänen hywäksyä oppilaaksi pääsyn ehdot ja ehdottomasti antautua Jumalalle. Wapahtajan kutsumuksesta Johannes, Pietari, Matteus ja heidän towerinsa “jättiwät kaikki, nousiwat ja seurasiwat häntä”.^{1Luuk. 5: 28.} Samaa uhrausta waadittiin nuorelta ylimykseltä. Ja siinä suhteessa ei Kristus waatinut suu- rempaa uhria kuin minkä hän itse oli tehnyt. “Hän, waikka oli rikas, tuli teidän tähtenne köyhäksi, että te hänen köyhyydestään rikastuisitte.”^{12 Kor. 8: 9.} Nuoren miehen olisi tarwinnut waan kulkea sinne, mihin Jeesus häntä johti.KW 387.2

Kristus katsoi nuoreen mieheen ja halusi hänen sieluansa. Hän tahtoi lähettää hänet sanansaattajana ihmisten pelastukseksi. Korwaukseksi siitä, mikä hänen tuli hyljätä, tarjosi Kristus nuorelle miehelle edun olla hänen seurassaan. “Seuraa minua”, sanoi hän. Tätä etua oliwat Pietari, Jaakob ja Johannes pitäneet ilona. Nuori mies itse katsoi Kristukseen ihaillen. Hänen sydämensä tunsi wetowoimaa Kristuksen puoleen. Mutta hän ei ollut walmis wastaanottamaan Wapahtajan itseuhrautumisoppia. Hän walitsi rikkautensa ennen Jeesusta. Hän ikäwöi ijäistä elämää, mutta kuitenkaan ei hän tahtonut sieluunsa päästää sitä epäitsekästä rakkautta, joka yksin on elämä, ja surullisin sydämin kääntyi hän pois Kristuksesta.KW 388.1

Kun nuori mies oli mennyt pois, sanoi Jeesus opetuslapsilleen: “Kuinka waikeaa on niiden, joilla on tawaraa, mennä sisälle Jumalan waltakuntaan!” Nämä sanat hämmästyttiwät opetuslapsia. Heidät oli opetettu pitämään rikkaita taiwaan suosikkeina, ja itse toiwoiwat he woittawansa waltaa ja rikkautta Messiaan waltakunnassa. Jos nyt rikkaat menettäisiwät oikeuden päästä Jumalan waltakuntaan, mitä toiwoa sitte muilla olisi?KW 388.2

“Jeesus rupesi taas puhumaan ja sanoi heille: Lapset, kuinka waikea on niiden, jotka luottawat tawaraansa, päästä Jumalan waltakuntaan! Helpompi on kamelin mennä neulansilmästä läpi, kuin rikkaan päästä Jumalan waltakuntaan. Niin he ylenmäärin hämmästyiwät.” Nyt huomasiwat he, että tämä wakawa warotus kuului heillekin. Wapahtajan sanojen walossa paljastui heidän oma salainen pyrkimyksensä rikkauteen ja waltaan. Lewottomina itsensä takia huudahtiwat he: “Kuka silloin woi pelastua?”KW 388.3

“Jeesus katsoi heihin ja sanoi: Ihmisille se on mahdotonta, mutta ei Jumalalle; sillä Jumalalle on kaikki mahdollista.”KW 389.1

Rikas mies, hänen laisensa, ei woi koskaan päästä taiwaaseen. Hänen rikkautensa eiwät anna hänelle mikään oikeutta pyhien perintö-osaan walossa. Ainoastaan Kristuksen sulasta armosta ihminen pääsee Jumalan kaupunkiin.KW 389.2

Nämä sanat, jotka Pyhä Henki lausui: “Te ette ole itsenne omat, sillä te olette kalliisti ostetut”,^{11 Kor. 6: 19, 20.} eiwät kuulu enemmän rikkaalle kuin köyhällekään. Kun ihminen uskoo tämän, pitää hän rikkauttaan uskottuna talenttina, jota on käytettäwä Jumalan määräyksen mukaan kadotettujen pelastukseksi ja kärsiwien ja köyhäin lohdutukseksi. Ihmiselle tämä on mahdotonta, sillä sydän riippuu kiinni maallisissa aarteissa. Sielu, joka on sidottu mammonan palwelukseen, on kuuro tarwitsewien ihmisten hätähuudoille. Mutta Jumalalle on kaikki mahdollista. Kristuksen werratonta rakkautta katsellessa itsekäs sydän pehmenee ja nöyrtyy. Rikas mies joutuu samallaiseen asemaan kuin Saulus, fariseus, niin että hän woi sanoa: “Niinpä minä luen tosiaankin kaikki tappioksi tuon ylen kalliin asian, Kristuksen Jeesuksen, minun Herrani tuntemisen rinnalla.”^{2Fil. 3: 8.} Silloin eiwät he pidä mitään omanaan. He iloitsewat saadessaan olla Jumalan moninaisten lahjoin jakajana ja pitäwät itseään hänen tähtensä kaikkien ihmisten palwelijana.KW 389.3

Pietari oli ensimäinen, jolle selwisi se salainen wakaumus, joka heidät kaikki oli wallannut Wapahtajan sanoja kuullessaan. Hän ajatteli tyydytyksellä sitä, mitä hän ja hänen weljensä oliwat uhranneet Kristuksen takia. “Katso”, sanoi hän, “me olemme luopuneet kaikesta ja seuranneet sinua”. “Muistaen tuon nuorelle ylimykselle annetun ehdollisen lupauksen: sinulla on olewa aarre taiwaassa”, kysyi hän nyt, mitä hän ja towerinsa saisiwat palkaksi uhrauksistaan. Wapahtajan wastaus tunki läpi näiden galilealaisten kalastajain sydänten. Siinä kuwastui kunnia, joka woitti heidän ylpeimmätkin unelmansa: “Totisesti minä sanon teille: uudestasyntymisessä, kun Ihmisen Poika istuu kirkkautensa waltaistuimella, silloin tekin, jotka olette seuranneet minua, saatte istua kahdellatoista waltaistuimella ja tuomita Israelin kahtatoista sukukuntaa.”^{1Matt. 19: 27, 28.} Ja hän lisäsi: “Ei ole ketään, joka minun tähteni ja ewankeliumin tähden on luopunut talosta tai weljistä tai sisarista tai isästä tai äidistä tai waimosta tai lapsista tai pellosta, eikä saisi satakertaisesti nyt tässä ajassa taloja ja weljiä ja sisaria ja äitejä ja lapsia ja peltoja, waimojen keskellä ja tulewassa maailmassa ijankaikkista elämää.”^{2Mark. 10: 29, 30.}KW 389.4

Mutta Pietarin kysymyksessä: “Mitä me sitte saamme?” ilmeni sellainen henki, että, jos se saisi jatkua, eiwät opetuslapset kykenisi olemaan Kristuksen sanansaattajia; sillä se oli palkkalaisen edeltäpäin laskewaa henkeä. Samalla kun Kristuksen rakkaus heitä weti, oli opetuslapsissa myöskin farisealaista henkeä. Yhä asui heissä ajatus ansaita palkinto työnsä mukaan. Heissä oli jonkunmoinen itsepalwomisen ja itsetyytywäisyyden henki ja tekiwät wertailuja keskenään. Jos joku heistä erehtyi jossain suhteessa, oliwat toiset heti mielestään paremmat.KW 390.1

Jotta opetuslapset eiwät unohtaisi ewankeliumin periaatteita, kertoi Kristus heille wertauksen, joka walaisee, miten Jumala menettelee palwelijoittensa kanssa, ja joka näyttää, missä hengessä heidän on työskenneltäwä hänen hywäkseen.KW 390.2

“Taiwaanwaltakunta”, sanoi hän, “on perheen-isännän kaltainen, joka warhain aamulla meni ulos palkkaamaan työmiehiä wiinitarhaansa.” Työtä etsiwien miesten oli tapana odottaa torilla, ja sinne tuliwat työnantajat etsimään palwelijoita. Wertauksessa mainittu mies kuwataan kulkewaksi uusille tahoille palkkaamaan työmiehiä. Ne, jotka oliwat palkatut aikaisimmin, suostuiwat tekemään työtä määrätystä summasta, mutta wiimeksi palkatut jättiwät isännän ratkaistawaksi määrätä heidän palkkansa.KW 390.3

“Ja illan tultua wiinitarhan herra sanoi taloutensa hoitajille: Kutsu työmiehet ja maksa heille palkka, mutta ala wiimeisestä ja jatka siten ensimäiseen asti.” Kun siis yhdennentoista tunnin waiheilla saapuneet tuliwat, saiwat he kukin denaarin. Ja kun ensimäiset tuliwat, luuliwat he saawansa enemmän, mutta hekin saiwat kukin denaarinsa.KW 390.4

Isännän menettely työmiesten kanssa wiinitarhassa esittää Kristuksen menettelyä ihmiskunnan suhteen. Se on wastakohta ihmisten kesken wallitsewalle tawalle. Maallisissa asioissa palkkio riippuu suoritetusta työstä. Työmies odottaa maksua ansionsa mukaan. Mutta wertauksessa Kristus walaisee waltakuntansa periaatteet — waltakunnan, joka ei ole tästä maailmasta. Häntä ei woida määritellä minkään inhimillisen mittapuun mukaan. Herra sanoo: “Minun ajatukseni eiwät ole teidän ajatuksianne ja teidän tienne eiwät ole minun teitäni... Sillä niin paljon kuin taiwas on maata korkeampi, niin owat minun tieni korkeammat teidän ajatuksianne.”^{1Jes. 55: 8, 9.}KW 391.1

Wertauksessa ensimäiset työmiehet suostuiwat tekemään työtä määrätystä summasta, ja he saiwat juuri sen summan, eikä enempää. Ne, jotka palkattiin myöhemmin, uskoiwat herransa lupaukseen: “Mikä kohtuus on, sen te saatte.” He osottiwat luottamustaan häneen sillä, etteiwät palkasta mitään kyselleet. He luottiwat hänen oikeuteensa ja kohtuuteensa. Ja he saiwat palkinnon, ei työn määrän, waan isännän anteliaisuuden mukaan.KW 391.2

Jumala tahtoo, että meidän tulee luottaa häneen, joka tekee jumalattoman wanhurskaaksi. Hän ei maksa palkkaa meidän ansiomme mukaan, waan omalla mitallaan, “jonka hän pani toimeen Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme”. Hän pelasti meidät “ei wanhurskauden tekojen tähden, joita olimme tehneet, waan laupeutensa mukaan.”^{1Es. 3: 11; Tiit. 3: 5.} Ja niille, jotka luottawat häneen “tekee hän monin werroin enemmän kuin kaikki, mitä me anomme tai ymmärrämme.”^{2Es. 3: 20.}KW 392.1

Ei suoritetun työn määrä eikä sen näkywäiset tulokset, waan henki, jonka alaisena työ tehdään, tekee sen arwokkaaksi Jumalan silmissä. Ne, jotka tuliwat wiinitarhaan yhdennellätoista hetkellä, oliwat kiitollisia siitä, että saiwat työtä. Heidän sydämensä oliwat täynnä kiitollisuutta häntä kohtaan, joka oli ottanut heidät työhönsä, ja kun päiwän loputtua isäntä maksoi heille täyden päiwäpalkan, hämmästyiwät he suuresti. He tiesiwät, etteiwät olleet ansainneet sellaista palkkaa. Ja se ystäwällisyys, joka näkyi heidän työnantajansa kaswoista, täytti heidät ilolla. He eiwät koskaan unohtaneet isännän hywyyttä eikä sitä anteliasta hywitystä, jonka he oliwat saaneet. Samallainen on syntisen laita, joka arwottomuutensa tuntien, wasta yhdennellätoista tunnilla on astunut Mestarinsa wiinitarhaan. Hänen palwelusaikansa näyttää niin lyhyeltä, hän tuntee, ettei ansaitse palkkaa, mutta hän on iloa täynnä siitä, että Jumala on ottanut hänet työhönsä. Hän työskentelee nöyrällä, luottawalla mielellä, kiitollisena siitä suuresta edusta, että saa olla Kristuksen työmies. Jumala iloitsee siitä, että woi palkita sellaista henkeä.KW 392.2

Herra tahtoo, että me, palkkaa kysymättä, olemme tyytywäisiä hänessä. Kun Kristus asuu sielussa, ei palkkakysymys ole tärkein. Se ei ole se waikutin, joka kannustaa meidän työtämme. Totta kyllä, että meidän tulee panna arwoa palkinnolle, sillä Herra tahtoo, että meidän on pideltäwä arwossa hänen lupaamiaan siunauksia. Mutta hän ei tahdo, että olemme palkan ahneita, tai ajattelemme, että meidän on joka palweluksesta saa- tawa korwaus. Me emme saa ponnistella palkan takia, waan on meidän aina noudatettawa oikeutta wälittämättä palkkiosta. Rakkaus Jumalaan ja lähimäisiimme on olewa kaikkien tekojemme kannustimena.KW 392.3

Tämä wertaus ei wapauta syyllisyydestä niitä, jotka kuulewat ensimäisen kutsun työhön, mutta eiwät astu Herran wiinitarhaan. Kun isäntä yhdennellätoista hetkellä meni torille ja näki muutamia miehiä toimettomina seisomassa, sanoi hän heille: “Miksi seisotte täällä koko päiwän joutilaina?” Wastaus oli: “Kun ei kukaan ole meitä palkannut.” Ei kukaan niistä, jotka saiwat kutsun myöhemmin päiwällä, ollut siellä aamulla. He eiwät olleet hyljänneet kutsua. Ne, jotka hylkääwät sen ja sitte katuwat, tekewät oikein katuessaan; mutta ei ole syytä kewytmielisesti menetellä ensimäisen armon kutsun suhteen.KW 393.1

Kun työmiehet winitarhassa oliwat saaneet “kukin denaarinsa”, loukkautuiwat he, jotka oliwat alkaneet työnsä warhain aamulla. Oliwathan he tehneet työtä kaksitoista tuntia ja siis oli oikein, että heidän piti saada enemmän kuin niiden, jotka oliwat työskennelleet waan yhden tunnin, wiileimmän ajan päiwästä. “Nämä wiimeiset owat tehneet työtä yhden tunnin”, sanoiwat he, “ja sinä teit heidät meidän wertaisiksemme, jotka olemme kantaneet päiwän kuorman ja helteen”.KW 393.2

“Ystäwä”, wastasi isäntä eräälle heistä, “en tee sinulle wääryyttä, etkö sopinut minun kanssani denaarista? Ota se, mikä sinulle on tulewa ja mene matkaasi. Mutta minä tahdon antaa tälle wiimeiselle saman werran kuin sinullekin. Enkö saa tehdä omallani, mitä tahdon? Wai katsotko sentähden karsaasti, että minä olen hywä?”KW 394.1

“Näin wiimeiset tulewat ensimäisiksi ja ensimäiset wiimeisiksi, sillä monta on kutsuttu, mutta harwat owat walitut.”KW 394.2

Työmiehet wertauksessa esittiwät sellaisia henkilöitä, jotka palweluksensa takia waatiwat päästä toisten edelle. He alottawat työnsä itsetyytywäisyyden hengessä, eiwätkä koskaan osota siinä itsekieltäymystä ei uhrautumista. He owat ehkä koko ikänsä tunnustaneet palwelewansa Jumalaa, ehkä owat he seisoneet etumaisina pitkä-aikaisessa tuskassa, kieltäymyksessä ja kärsimyksessä, ja arwelewat sentakia olewansa oikeutetut suurempaan palkkaan. He ajattelewat enemmän palkintoa kuin etua olla Kristuksen palwelija. Heidän mielestään heidän työnsä ja uhrauksensa oikeuttawat heidät kunniaan ennen muita, ja kun näitä waatimuksia ei tunnusteta, loukkaantuwat he. Jos heissä olisi rakkauden, luottamuksen henkeä, olisiwat he yhä edelleen ensimäisiä, mutta heidän napisemisensa ja walituksensa on epäkristillistä, ja osottaa, että heihin ei woi luottaa. Se paljastaa heidän pyrkimyksensä ylenemään, heidän epäuskonsa, heidän kateutensa ja napisewan olentonsa weljiään kohtaan. Herran hywyys ja anteliaisuus on heille waan tyytymättömyyden aiheena. Sillä osottawat he, ettei ole mitään yhteyttä heidän sielujensa ja Jumalan wälillä. He eiwät tunne iloa yhteistyöstä Mestarinsa kanssa.KW 394.3

Ei ole mitään Jumalalle niin wastenmielistä kuin tämä pikkumainen, itsekäs menettely. Hän ei woi työskennellä sellaisen kanssa, jossa nämä ominaisuudet näkywät. He eiwät ole wastaanottoisia hänen Henkensä waikutukselle.KW 394.4

Juutalaiset oli ensin kutsuttu Herran wiinitarhaan, ja sentakia he oliwat ylpeitä ja itsewanhurskaita. He luuliwat palweluswuosiensa oikeuttawan heitä saamaan suurempaa palkkaa kuin muut. Ei mikään woinut suuremmassa määrässä herättää heidän katkeruuttaan kuin se wiittaus, että pakanat saisiwat Jumalan waltakuntaa koskewissa asioissa samat oikeudet kuin hekin.KW 395.1

Kristus warotti niitä opetuslapsia, jotka ensin oli kutsuttu hänen seuraajikseen, ettei sama pahe pääsisi rehottamaan heidänkin keskuudessaan. Hän näki, että kirkon heikko puoli on sellaisessa itsewauhurskaassa hengessä. Ihmiset luulisiwat woiwansa suorittaa jotakin, millä woisiwat ansaita paikan taiwaan waltakunnassa. He kuwitteliwat, että, jos he edistyisiwät, Herra itse tulee heitä auttamaan. Tällä tawoin he kuitenkin tulisiwat saamaan paljon omasta itsestään ja wähän Kristuksesta. Moni niistä, jotka owat päässeet pienen askeleen eteenpäin, luulisi olewansa muita parempi. He odottaisiwat imartelua ja kateutta. Sellaisesta waarasta koettaa Kristus suojella opetuslapsiaan.KW 395.2

Omilla ansioilla kehuminen ei ole sopiwaa. “Älköön wiisas kerskatko wiisaudestansa, älköön wäkewä kerskatko wäkewyydestänsä, älköön rikas kerskatko rikkaudestansa. Waan joka tahtoo kerskata, kerskatkoon siitä, että hän on ymmärtäwä ja tuntee Minua, että Minä olen Herra, joka teen laupeutta ja oikeutta ja wanhurskautta maassa; sillä niihin minä mielistyn, sanoo Herra.”^{1Jer. 9: 23, 24.}KW 395.3

Palkka ei ole töistä, ettei kukaan kehuisi itseään, waan on se kokonaan armosta. “Mitä me sitten sanomme esi-isämme Abrahamin lihan puolesta saawuttaneen? Sillä jos Abraham on teoista wanhurskaaksi tullut, on hänellä aihetta kerskaamiseen, mutta ei Jumalan edessä. Sillä mitä Raamattu sanoo? Abraham uskoi Jumalaa, ja se luettiin hänelle wanhurskaudeksi. Mutta työtä tekewälle ei lueta palkkaa armosta, waan ansiosta. Mutta joka ei töitä tee, waan uskoo häneen, joka wanhurskauttaa jumalattoman, sille luetaan hänen uskonsa wanhurskaudeksi.”^{2Room. 4: 1—5.} Sentähden ei kellään ole syytä korottaa itseään toisten yläpuolelle. tai kadehtia toista. Ei kukaan ole etuoikeutettu, eikä kukaan woi waatia palkkaa itselleen kuuluwana oikeutena.KW 395.4

Sekä ensimäinen että wiimeinen tulewat osallisiksi suuresta ijäisestä palkinnosta, ja ensimäisen pitäisi ilolla lausua wiimeinen terwetulleeksi. Se, joka ei suo toiselle palkkaa, unohtaa, että hän itse on pelastettu sulasta armosta. Wertaus työmiehestä tuomitsee kaiken kateuden ja epäilyksen. Rakkaus iloitsee totuudessa eikä tee mitään kateellisia wertailuja. Se, jolla on rakkautta, wertaa ainoastaan Kristuksen rakkautta omaan puutteelliseen luonteeseensa.KW 396.1

Tämä wertaus on muistutus kaikille työmiehille Jumalan wiinitarhassa siitä, että heidät, olipa heidän työnsä miten pitkä ja miten merkityksellinen tahansa, katsotaan mitättömiksi, jollei heissä ole rakkautta weljiinsä, eikä ole oikeata nöyryyttä Jumalan edessä. Oman minän korottaminen ei ole uskonnon mukaista. Se, joka pitää itsekorotusta päämaalinaan, huomaa pian olewansa wailla sitä armoa, joka yksin tekee hänet kelwolliseksi Jumalaa palwelemaan. Missä ylpeys ja itsetyytywäisyys saawat wallita, siellä Jumalan työ kärsii wahinkoa.KW 396.2

Ei se ole työpäiwämme pituus, waan nöyryytemme ja uskollisuutemme työssä, joka tekee sen Jumalalle kelwolliseksi. Kaikessa palweluksessamme waaditaan täydellistä antaumusta. Pienimmätkin welwollisuudet, jotka tehdään wilpittömyydessä ja nöyryydessä, owat Jumalalle suotuisampia kuin itsekkyyden rumentamat suuret työt. Hän pitää meitä silmällä nähdäkseen, miten paljon meissä on Kristuksen henkeä ja miten paljon me olemme töissämme Kristuksen kaltaisia. Hän kiinnittää enemmän huomiota siihen rakkauteen ja uskollisuuteen, jota osotamme työssämme, kuin siihen, miten paljon me suoritamme.KW 396.3

Wasta sitte kun kaikki itsekkyys on kuollut, kun kaikki herruuden tawoittelu on kadonnut, kun kiitollisuus täyttää sydämen ja rakkaus tekee elämän suloiseksi, wasta sitte woi Kristus tulla sieluun ja meidät tunnustetaan Jumalan työmiehiksi.KW 397.1

Waikka työ olisi miten raskas, eiwät Kristuksen todelliset työmiehet pidä sitä taakkana. He owat walmiit uhraamaan ja uhrattawiksi; se on hauskaa työtä, jota tehdään iloisin sydämin. Ilo Jumalassa on tullut ilmi Jeesuksessa Kristuksessa. Tämä ilo on se ilo, jonka Kristus esitti: — “tehdä hänen tahtonsa, joka minut lähetti ja täyttää hänen tekonsa”^{1Joh. 4: 34.} He owat yhteistyössä kirkkauden Herran kanssa. Tämä ajatus sulostuttaa heidän waiwansa, wahwistaa heidän tahtonsa ja antaa hengen joustawuutta kaikissa elämän waiheissa. Tehden työtä epäitsekkäin sydämin, jalostuneina osallisuudesta Kristuksen kärsimyksessä, ottaen osaa hänen työhönsä, lisääwät he hänen ilonsa wirtauksia ja tuottawat kunniaa hänen korkealle nimelleen.KW 397.2

Sellainen on kaiken todellisen palweluksen sisällinen olemus Jumalan edessä. Tämän hengen puutteessa monet, jotka näyttäwät olewan ensimäisiä, tulewat wiimeiseksi, kun taas nämä, joilla on se henki, tulewat ensimäisiksi, waikka pitäwät itseään wiimeisinä.KW 397.3

Moni on antautunut Kristukselle, mutta eiwät ole olleet tilaisuudessa suorittamaan mitään suurtyötä eikä uhria hänen palweluksessaan. He saakoot lohdutusta siitä ajatuksesta, ettei marttyyrin epäitsekkyys ehdottomasti ole Jumalalle otollisin, eikä ole sanottu, että lähetyssaarnaaja, joka on seisonut wastakkain kuoleman kanssa, on aina ensimäisenä taiwaan aikakirjoissa. Se kristitty, joka yksityiselämässään jokapäiwäisellä itsensä unohtamisella, wilpittömällä elämällä ja puhtailla ajatuksilla, hiljai- suudella kärsimyksissä, uskolla ja armeliaisuudella esittää Kristuksen luonnetta — tämä kristitty on ehkä Jumalan silmissä kalliimpi kuin kuuluisin saarnaaja tai marttyyri.KW 397.4

Oi, miten erilailla Jumala arwostelee meitä kuin ihmiset! Jumala näkee monta kiusausta, joita on wastustettawa, joista ei maailma, eipä edes lähimmät ystäwämmekään monasti tiedä mitään, kiusauksia kodissa ja sydämessä. Hän näkee sielun nöyryyden katsoessaan hänen heikkouttaan, hän tuntee sydämen wilpittömän katumuksen pahoista ajatuksistakin. Hän näkee, miten ihminen koko sydämellään on antautunut hänen palwelukseensa. Hän on merkinnyt taistelun kowat hetket omaa minää wastaan — taistelun, jota seurasi woitto. Kaiken tämän tietäwät Jumala ja enkelit. Hän on kirjottanut muistikirjan niistä, jotka pelkääwät Herraa ja ajattelewat hänen nimeänsä.KW 398.1

Menestyksen salaisuus ei ole opissa, eikä asemassa, ei lahjojemme paljoudessa eikä ihmisen omassa tahdossa. Tuntien puutteemme, tulee meidän katsella Kristusta ja hänen kauttaan, joka on kaiken woiman woima, kaiken ajatuksen ajatus, nöyrä ja alistuwa ihminen saa woiton toisensa perästä.KW 398.2

Ja waikka toimemme olisi kuinka lyhyt tai wähäinen, emme pety palkan suhteen, jos yksinkertaisessa uskossa seuraamme Kristusta. Se, mikä suurimmalle ja wiisaimmalle on mahdoton saawuttaa, on heikoimmalle ja nöyrimmälle mahdollinen. Taiwaan kultainen portti ei awaudu sille, joka luulee olewansa suuri, eikä henkisesti ylpeälle. Mutta ikuiset portit awautuwat pienen lapsen heikosta kosketuksesta. Siunattu on armon palkinto kaikille niille, jotka uskon ja rakkauden wilpittömyydessä owat työskennelleet Jumalan hywäksi.^{1Perustuu Matt. 19: 16—30; 20: 1—16; Mark. 10: 17—31: Luuk. 18: 18—30.}KW 398.3

* * * * *