Luku 27—“Kuka on lähimäiseni?”

Juutalaisten keskuudessa kysymys: Kuka on sitte lähimäiseni? synnytti alituisia wäittelyjä. Pakanain ja samarialaisten suhteen heillä ei ollut minkäänlaisia epäilyksiä, sillä nämä oliwat muukalaisia ja wihollisia. Mutta mihin oli rajalinja wedettäwä heidän oman kansansa ja yhteiskunnan eri luokkien kesken? Ketä pitäisiwät naapurinaan pappi, rabbiini ja wanhimmat? Heidän elämänsä kului kaikenmoisissa juhlamenoissa, joilla he toiwoiwat saawuttawansa puhtauden. Yhteys taitamattoman ja kewytmielisen kansajoukon kanssa synnytti heidän mielestään saastaisuutta, joka woitiin poistaa ainoastaan kowalla työllä. Pitikö heidän pitää “saastaistakin” lähimäisenään?KW 372.1

Tähän kysymykseen wastasi Jeesus wertauksessa laupiaasta samarialaisesta. Hän osotti, että läimäisemme ei ole ainoastaan se, joka kuuluu samaan seurakuntaan tai uskoon kuin me. Siinä suhteessa ei ole mitään rodun, wärin tai luokan erotusta. Lähimäisemme on jokainen, joka tarwitsee apuamme, jokainen haawoitettu tai wihollisen särkemä sielu. Lähimäisemme on jokainen, joka on Jumalan omaisuutta.KW 372.2

Wertaus laupiaasta samarialaisesta syntyi erään lainoppineen Kristukselle tekemän kysymyksen kautta. Wapahtajan opettaessa “eräs lainoppinut nousi ja kysyi häneltä urkkien: Opettaja, mitä minun on tehtäwä, periäkseni ijankaikkisen elämän?” Fariseukset oliwat, toiwoen saawansa Kristuksen sanoista kiinni, neuwoneet lainoppineelle tämän kysymyksen, ja he odottiwat innokkaasti hänen wastaustaan. Mutta Wapahtaja ei antautunut mihinkään riitoihin. Hän waati wastauksen kysyjältä itseltään. “Mitä laissa on kirjoitettu”, kysyi hän. “Miten luet?” Juutalaiset syyttiwät wielä Jeesusta kunnioituksen puutteesta sitä lakia kohtaan, joka annettiin Sinailta, mutta hän käänsi pelastuskysymyksen siihen, että pani sen riippuwaksi Jumalan käskyjen pitämisestä.KW 373.1

Lainoppinut wastasi: “Rakasta Herraa Jumalaasi koko sydämestäsi ja koko sielustasi ja koko woimastasi ja koko mielestäsi, ja lähimäistäsi niinkuin itseäsi.” “Oikein wastasit”, sanoi Kristus, “tee se, niin saat elää”.KW 373.2

Lainoppinut ei ollut tyytywäinen fariseusten asemaan ja työhön. Hän yli tutkinut kirjotuksia toiwoen oppiwansa ymmärtämään niiden tosimerkityksen. Hänellä oli palawa halu tähän aineeseen, ja hän kysyi wilpittömästi: “Mitä minun on tehtäwä?” Wastauksessaan, joka koski Jumalan lain waatimuksia, hyppäsi hän yli kaikkien kirkollismenoja koskewien määräysten. Hän ei pannut mitään painoa näiden täyttämiseen, waan esitti ne kaksi suurta periaatetta, joista laki ja profeetat riippuwat. Wapahtajan kiitos hänen antamastaan wastauksesta asetti hänet kirjanoppineiden yläpuolelle. He eiwät woineet tuomita häntä, kun hän wahwisti sen, minkä eräs laintulkitsija oli esittänyt.KW 373.3

“Tee se, niin saat elää”, sanoi Kristus. Opetuksessaan hän aina esitti lain jumalallisena yhteytenä, siten osottaen, että mahdotonta on pitää yhtä määräystä ja rikkoa toista, sillä sama periaate on niissä kaikissa läpikäypänä. Ihmisen kohtalo ratkaistaan hänen lainkuuliaisuutensa kautta. Kristus tiesi, ettei kukaan woinut täyttää lakia omasta woimastaan. Hän tahtoi johtaa lainoppineen selwempään ja arwostelewampaan tutkimiseen, jotta hän löytäisi totuuden. Ainoastaan Kristuksen woiman ja armon awulla woimme pitää lain. Usko synnin sowitukseen antaa langenneelle ihmiselle kywyn rakastaa Jumalaa kaikesta sydämestään ja lähimäistään niinkuin itseään.KW 373.4

Lainoppinut tiesi, ettei hän ollut pitänyt neljää ensimäistä eikä kuutta wiimeistä käskyä. Hän tuli wakuutetuksi Jeesuksen tärkeistä sanoista, mutta sen sijaan, että olisi tunnustanut syntinsä, koetti hän puolustella itseään. Hän ei tunnustanut totuutta, waan koetti todistaa, miten waikeata on käskyjen pitäminen. Tällä tawoin toiwoi hän omasta puolestaan woiwansa torjua herääwän wakaumuksen ja puhdistaa itsensä kansan silmissä. Wapahtajan sanat oliwat osottaneet, että hänen kysymyksensä oli tarpeeton, koska hän itse kykeni siihen wastaamaan. Mutta nyt teki hän toisen kysymyksen: “Kuka on lähimäiseni?”KW 374.1

Wielä kerran Kristus kieltäytyi antautumasta riitaan. Hän wastasi kysymykseen puhumalla eräästä tapauksesta, joka oli kuulijoilla wielä tuoreessa muistissa. “Eräs mies waelsi Jerusalemista alas Jerikoon ja joutui roswojen käsiin, jotka riisuiwat hänet alasti ja löiwät haawoille ja meniwät pois, jättäen hänet puolikuolleeksi.”KW 375.1

Matkalla Jerusalemista Jerikoon piti matkustajan kulkea Judean erämaitten läpi. Tie kulki alas yksinäisen, kiwisen rotkon kautta, jossa ryöwärit usein asustiwat ja tekiwät ilkitöitään. Matkustaja, josta Jeesus puhui, otettiin täällä kiinni, häneltä wietiin kaikki arwoesineet ja hänet jätettiin puolikuolleena tiepuoleen. Hänen tässä tilassa maatessaan tuli eräs pappi samaa tietä. Hän näki miehen makaawan haawotettuna ja lyötynä, mutta jätti hänet hoidotta oman onnensa nojaan. “Hän meni ohi.” Sitte tuli lewiitta. Ollen utelias näkemään, mitä oli tapahtunut, pysähtyi hän ja katsoi kärsiwään. Hän tiesi kyllä, mitä olisi ollut tehtäwä, mutta tämä welwollisuus ei ollut mieluisa. Hän toiwoi, ettei olisi ollenkaan tullut tätä tietä, jotta olisi päässyt näkemästä tuota haawoitettua miestä. Hän koetti wakuuttaa itselleen, ettei tämä asia kuulunut häneen ja hänkin meni ohi.KW 375.2

Mutta samarialainen, joka matkusti samaa tietä, näki onnettoman, ja hän suoritti sen työn, jota toiset eiwät tehneet. Lempeästi ja ystäwällisesti hoiteli hän haawotettna miestä. “Kun hän näki hänet, armahti hän häntä. Ja hän meni hänen luokseen ja sitoi hänen haawansa ja wuodatti niihin öljyä ja wiiniä, pani hänet juhtansa selkään ja wei hänet majataloon ja hoiti häntä. Ja seuraawana päiwänä lähtiessään hän otti esiin kaksi denaaria ja antoi majatalon isännälle ja sanoi: Hoida häntä, ja mitä kulutat lisää, sen minä palatessani maksan sinulle.” Pappi ja lewiitta oliwat oleminaan hurskaita miehiä, kun taas samarialainen teoillaan osotti olewansa todella kääntynyt. Haawoitetun auttaminen ei ollut hänelle sen mieluisempaa kuin papille jaKW 375.3

viitallekaan, mutta hän osoitti hengessä ja työsßä olevansa Jumalan kanssa sopusoinnussa.KW 376.1

Tätä puhuessa esitti Kristus lain periaatteet varmasti ja perusteellisesti, osoittaen kuulijoilleen, että he olivat laiminlyöneet näiden periaatteiden toteuttamisen. Hänen sanansa olivat niin selvät, että kuulijat eivät päässeet missään kohdassa hanta moittimaan. Jtse lainoppinutkaan ei huomannut siinä mitään moitittavaa. Hänen ennakkoluulonsa Kristusta kohtaan alkoi hävitä. Mutta hän ei ollut soittanut kansallis vihaansa, jotta olisi voinut kutsua samarialaista nimeltä. Kun Kristus kysyi: ,, Kuka näistä kolmesta sinun nähdäksesi oli sen lähimmäinen, joka oli joutunut rosvojen käsiin?” vastasi hän: ,,Se, joka teki laupeuden hänelle.” Silloin sanoi Jeesus hänelle: ,,Mene, ja tee sinäkin samoin.” Odota samaa rakastavaa miestä niitä kohtaan, jotka ovat hädässä. Sillä todistajat pitävät koko lain.KW 376.2

Suuri riitakysymys juutalaisten ja samarialaisten kesken oli uskon eroavaisuuksista, erityisesti tosi palvelemisesta. Fariseuksilla ei ollut koskaan hyvää sanaa sanottavana samarialaisesta, vaan syytivät he aina näitä vastaan mitä katkerimpia solvauksia. Niin voimakas oli vastenmielisyys juutalaisten ja samarialaisten välillä, että samarialais naisesta tuntuu melkein uskomattomalta, että Kristus, juutalaisella, pyysi häneltä vettä juodakseen. ,,Kuinka sinä”, sanoi hän, ,, joka olet juutalainen, pyytää juotavaa minulta, samarialaisesta naisesta? ” ,, Sillä”, lisää evankelista, ,,juutalaiset eivät seurustele samarialaisten kanssa.”^{1Joh. 4:9.} Ja kun juutalaisilla oli sellainen murhanhaluinen viha Jeesusta kohtaan, että he temppelissä kin nousevat ylös häntä kiittääkseen, eivät he voineet vihaansa paremmin ilmaista kuin näillä sanoilla: ,,Emmekö ole oikeassa, kun sanomme, että olet samarialainen ja että sinussa on perkele.”^{2Joh. 8:48.} Mutta sittenkin papit ja leviitat laiminlöivät sen tehtävän, jonka Herra oli heille pannut, jättäen tuolle vihatulle ja halveksitut samarialaiset heidän oman maamiehensä auttamisen.KW 376.3

Samarialainen oli täyttänyt käskyn: “Sinun tulee rakastaa lähimäistäsi niinkuin itseäsi”, ja sillä ilmaisi hän suurempaa wanhurskautta kuin ne juutalaiset, jotka häntä tuomitsiwat. Oman henkensä uhalla oli hän kohdellut haawotettua miestä weljenään. Tämä samarialainen edustaa Kristusta. Wapahtajamme osotti meitä kohtaan rakkautta, jota ei mikään ihmisrakkaus koskaan woi saawuttaa. Kun olimme muserrettuina, kuolewina, armahti hän meitä. Hän ei mennyt ohitsemme, hän ei jättänyt meitä nääntymään awuttomina, toiwottomina. Hän ei jäänyt pyhään, onnelliseen kotiinsa, jossa koko taiwaallinen joukko häntä rakasti. Hän huomasi suuren hätämme, hän otti päällensä meidän asiamme ja kohdisti rakkautensa koko ihmiskuntaan. Hän kuoli pelastaakseen wihollisensa. Hän rukoili murhaajainsa puolesta. Esittäen itsensä esimerkiksi sanoo hän seuraajilleen: “Tätä käsken teille, että ra- kastaisitte toinen toistanne.” “Niinkuin minä olen rakastanut teitä, että tekin rakastaisitte toinen toistanne.”^{1Joh. 15: 17; 13: 34.}KW 377.1

Pappi ja lewiitta oliwat palwelemassa templissä, jonka palweluksen Jumala itse oli määrännyt. Tähän palwelukseen osanotto oli suuri ja jalo tehtäwä, ja pappi ja lewiitta luuliwat senkautta tulleensa niin suureen kunniaan, että se alensi heidän arwoaan, hoitaa tiellä kärsimää tuntematonta lähimaista. Siten he juuri laiminlöiwät sen tilaisuuden, jonka Jumala itse oli heille antanut, että olisiwat hänen lähettiläitään lähimäisen siunaukseksi.KW 378.1

Moni tekee meidänkin päiwinämme samallaisia erehdyksiä. He jakawat welwollisuutensa kahteen luokkaan. Toiseen luokkaan kuuluu suuret asiat, jotka määrätään Jumalan laissa; toiseen luokkaan kuuluwat n.s. pienemmät asiat, josta käsky “Sinun tulee rakastaa lähimäistäsi niinkuin itseäsi”, syrjäytetään. Tämä osa työssä jätetään oikuille, taipumuksille tai hetken waikutuksille. Täten turmeltuu luonne ja Kristuksen oppi alennetaan.KW 378.2

Niitä on paljon, jotka pitäwät alentawana kärsiwän ihmiskunnan palwelemista. Moni katsoo halweksien sellaisiin, jotka owat panneet sielun temppelin raunioiksi. Toiset laiminlyöwät köyhiä päinwastaisesta syystä. He työskentelewät, kuten luulewat, Kristuksen asian hywäksi, ollen mukana jossain suuressa maallisessa yrityksessä. He luulewat suorittawansa suuren työn, eiwätkä woi pysähtyä ottaakseen selkoa hädänalaisten ja ahdistettujen tarpeista. Suuren työnsä edistämiseksi woiwat he köyhiäkin sortaa. He panewat heidät ehkä kowaan ja waikeaan asemaan, ryöstäwät heiltä oikeudet tai laiminlyöwät heidän tarpeensa. Kuitenkin he itse pitäwät tätä kaikkea oikeana, koska he omasta mielestään edistäwät Kristuksen asiaa.KW 378.3

Moni sallii weljen tai naapurin taistella awuttomana waikeissa olosuhteissa, ja kun nämä tunnustawat olewansa kristittyjä, niin tuo apua tarwitsewa woi luulla, että he kylmässä itsekkäisyydessään edustawat Kristusta. Kun ne, jotka tunnustawat olewansa Herran palwelijoita, eiwät waikuta hänen kanssaan, on vaara tarjona, että Jumalan rakkaus, jonka pitäisi heistä loistaa, jää melkein tuntemattomaksi näille lähimäisille. Ne ylistykset ja kiitokset, joiden pitäisi ihmissydämistä ja ihmishuulilta nousta Jumalan puoleen, tukahtuwat ja estywät näiden nimikristittyjen wälinpitämättömyyden takia. Herralta ryöstetään se kunnia, joka ollaan hänen pyhälle nimelleen welkaa. Häneltä ryöstetään ne sielut, joiden edestä Kristus on kuollut — sielut jotka hän tahtoo saattaa waltakuntaansa ja pitää ne siellä luonaan ijankaikkisesta i jankaikkiseen.KW 378.4

Jumalallisella totuudella on wähä waikutusta maailmassa, vaikka sillä pitäisi olla suuri waikutus meidän käytöksemme kautta. Pelkkä uskonnon tunnustaminen saattaa olla ylitsewuotawainen, mutta se ei ole suuresta arwosta. Me voimme kantaa Kristuksen seuraajan nimeä ja voimme tunnustaa Jumalan sanan täydellisesti, mutta siitä ei ole lähimäisellemme mitään hyötyä, jos ei uskomme näy jokapäiväisessä elämässämme. Olkoon tunnustuksemme miten ylevä tahansa, ei se voi pelastaa meitä itseämme eikä lähimäisiämme, jollemme ole kristittyjä. Hyvä esimerkki vaikuttaa enemmän maailman siunaukseksi kuin kaikki vakuutuksemme.KW 379.1

Kristuksen asiaa ei voida edistää itsekkäällä menettelyllä. Hänen asiansa on ahdistetun ja köyhän asia. Hänen tunnustajainsa sydämissä täytyy olla kristillistä myötätuntoa, syvempi rakkaus niihin, jotka hän on arvostellut niin suuriksi, että on heidän pelastuksekseen antanut oman elämänsä. Nämä sielut ovat kalliita, paljon kalliimpia kuin mikään muu uhri, jonka voimme jumalalle tuoda. Se ei ole Jumalalle otollista työtä, että joku käyttää kaiken voimansa johonkin näennäisesti suureen tehtäwään ja samalla laiminlyö tarvitsevan auttamisen.KW 379.2

Sielun pyhitys Pyhän Hengen vaikutuksen kautta on siinä, että Kristuksen luonne istutetaan ihmistuntoon. Evankeliumin uskonto on Kristus elämässä — elävä, vaikuttava periaate. Se on Kristuksen armo, joka on ilmaistu luonteessa ja joka näkyy hywissä töissä. Ewankeliumin periaatteita ei woida poistaa miltään käytännöllisen elämän alalta. Kaiken kristillisen toiminnan ja kokemuksen tulee olla esitys Kristuksen elämästä.KW 379.3

Rakkaus on jumaluuden perustus. Olkoon tunnustus millainen tahansa, ei kukaan ihminen woi tuntea puhdasta rakkautta Jumalaan, jollei hänessä ole rakkautta weljiään kohtaan. Mutta me emme woi koskaan omistaa tätä henkeä koettamalla rakastaa muita. Siihen tarwitaan Kristuksen rakkautta sydämessä. Kun oma minä sulautuu Kristukseen, pulppuaa rakkaus itsestään esille. Kristillisen luonteen täydellisyys on woitettu, kun toisten auttamisen ja siunaamisen woima lakkaamatta pulppuaa sisältä päin, kun taiwaallinen päiwäpaiste täyttää sydämen ja loistaa kaswoissa.KW 380.1

Se sydän, jossa Kristus asuu, ei ole tyhjä rakkaudesta. Jos rakastamme Jumalaa, sentähden että hän rakasti meitä ensin, rakastamme myös kaikkia, joiden edestä Kristus kuoli. Me emme woi tulla kosketukseen Jumaluuden kanssa, tulematta kosketukseen ihmisyydenkin kanssa, sillä hänessä, joka istuu kaikkeuden istuimella, yhtyy jumaluus ja ihmisyys. Kristukseen yhdistettyinä olemme myös yhdistetyt lähimäisiimme kultaisilla renkailla rakkauden ketjussa. Silloin Kristuksen armo ja laupeus näkywät meidän elämässämme. Meidän ei tarwitse odottaa, että tarwitsewa ja onneton tuodaan luoksemme. Meitä ei tarwitse kehottaa tuntemaan toisten tuskia. Silloin on meillä yhtä luonnollista auttaa tarwitsemia ja kärsiwiä kuin Kristukselle oli kulkea ympäri ja tehdä hywää.KW 380.2

Missä waikuttimena on rakkaus ja myötätunto, missä sydän koettaa olla muille siunaukseksi ja lohdutukseksi, siellä ilmenee Jumalan Pyhän Hengen waikuttawa woima. Pakanuuden sywyydessä on ollut ihmisiä, joilla ei ole ollut tietoa Jumalan kirjotetusta laista, jotka eiwät ole kuulleet puhuttawankaan Kristus-nimestä, mutta kuitenkin olleet ystäwällisiä hänen palwelijoilleen ja suojelleet heitä oman henkensä uhalla. Heidän tekonsa osottawat jumalallisen woiman waikutusta. Pyhä Henki on painanut Kristuksen armon willin sydämeen ja elähyttänyt niitä tunteita, jotka taistelewat hänen luonnettaan ja kaswatustaan wastaan. “Walo, joka walistaa jokaisen ihmisen, kun se tulee maailmaan”, loistaa hänen sieluunsa, ja tämä walo, jos sitä waalitaan, johtaa hänen askeleensa Jumalan waltakuntaan.KW 380.3

Taiwaan kunnia on langenneiden auttamisessa, murheellisten lohduttamisessa. Ja jokaisessa ihmissydämessä, missä Kristus asuu, ilmaisee hän itsensä samalla tawalla. Missä Kristuksen palwelusta harjotetaan, tulee se siunaukseksi ja tuo mukanaan tosi iloa.KW 381.1

Jumala ei tunnusta mitään erotusta kansallisuuden, heimon eikä yhteiskuntaluokan wälillä. Hän on koko ihmissuwun Luoja. Kaikki ihmiset owat luomisen kautta yksi perhe ja kaikki owat pelastuksen kautta yksi. Kristus tuli repimään alas kaikki wälimuurit, awaamaan kaikki temppelin osastot, jotta joka sielu pääsisi wapaasti Jumalan luo. Hänen rakkautensa on niin laaja, niin sywä ja täysi, että se tunkee kaiken läpi. Se kohottaa saatanan pettämät sieluparat pois tämän wallasta ja asettaa ne Jumalan istuimen lähelle, sen istuimen, jota ympäröi lupauksen sateenkaari.KW 381.2

Kristuksessa ei ole juutalaisuutta eikä kreikkalaista, orjaa, eikä wapaata. Kaikki owat tulleet lähelle Kristuksen weren kautta.^{1Gal 3: 28; Es. 2: 13.}KW 381.3

Waikka uskontunnustuksessa olisikin eroawaisuuksia, on jokaista kärsiwän ihmiskunnan kutsua knnltawa ja nondatettawa. Siellä, missä on katkeria tunteita uskonnollisten eriäwäisyyksien takia, woidaan persoonallisella palweluksella tehdä paljon hywää. Hellä auttawaisuus murtaa ennakkoluulot ja woittaa sieluja Jumalalle.KW 382.1

Meidän tulee ottaa osaa toisten suruihin, waikeuksiin ja huoliin. Meidän tulee iloita ja murehtia ylhäisten ja alhaisten, rikkaiden ja köyhien kanssa. “Lahjaksi olette saaneet”, sanoo Kristus, “lahjaksi myös antakaa”.^{1Matt. 10: 8.} Meidän ympärillämme on köyhiä ja surullisia sieluja, jotka tarwitsewat ymmärtäwää sanaa ja auttawaa kättä; leskiä, jotka tarwitsewat ystäwällisyyttä ja apua; orpoja, jotka Kristus on jättänyt seuraajilleen Jumalan uskottuna omaisuutena. Liian usein heidät siwuutetaan ja laiminlyödään. He owat ehkä repaleisia, wastenmielisiä ja päältäpäin katsoen wähemmän pnoleensawetäwiä, mutta Jumalan omaisuutta he owat sittenkin. Heidät on ostettu kalliilla hinnalla ja owat he hänen silmissään yhtä kalliita kuin mekin. He owat Jumalan suuren perheen jäseniä, ja kristityt, hänen taloutensa hoitajina, owat heistä edeswastuussa. “Heidän sielunsa”, sanoo hän, waadin minä sinun kädestäsi.KW 382.2

Synti on suurin kaikista onnettomuuksista, ja meidän welwollisuutemme on sääliä ja auttaa syntistä. Mutta kaikkia ei woida saawuttaa samalla tiellä. Niitä on paljo, jotka salaawat sielunsa nälän, ja toisia on, jotka owat mitä suurimmassa hädässä, tietämättä siitä mitään. He eiwät huomaa sielun hirwittämää awuttomuutta. Joukot owat niin syntiin wajonneet, että he owat menettäneet ikuisten totuuksien käsityskywyn, kadottaneet Jumalan kuwan itsestään, ja tuskin tietäwät, tarwitsewatko pelastusta wai ei. He eiwät usko Jumalaan, eiwätkä luota ihmisiin. Monet näistä woidaan saawuttaa ainoastaan epäitsekkään ystäwyyden töillä. Ensin on huolehdittawa heidän ruumiillisista tarpeistaan. Heidät on ruokittawa, puhdistettawa ja puettawa. Kun he huomaawat epäitsekkään rakkautesi, on heidän helpompi uskoa Kristuksen rakkauteen.KW 382.3

Niitä on paljon, jotka owat joutuneet harhateille ja katkerasti tuntewat häpeänsä ja hulluutensa. He katsowat wirheitään ja surujaan, kunnes joutuwat melkein epätoiwoon. Näitä sieluja emme saa unohtaa. Kun jonkun heistä on uitawa wastawirtaan, wetää wirran woima heitä lakkaamatta takasin. Ojennettakoon silloin auttawa käsi taistelewaa kohti, kuten Jeesus ojensi kätensä wajoawalle Pietarille. Puhu toiworikkaita sanoja, jotka woiwat herättää luottamusta ja rakkautta.KW 383.1

Henkisesti sairas weljesi tarwitsee sinua, kuten sinä itse olet tarwinnut weljen rakkautta. Hän tarwitsee sellaisen kokemusta, joka itse on ollut heikko, kuten hänkin, sellaista, joka ymmärtää ja auttaa häntä. Oman heikkoutemme tunnon pitäisi ajaa meitä auttamaan toista suuressa hädässään. Meidän ei pitäisi koskaan kulkea kärsiwän sielun ohi koettamatta antaa hänelle sitä liewitystä, jolla Jumala on meidän hätäämme liewittänyt.KW 383.2

Yhteys Kristuksen kanssa, persoonallinen kosketus elämän Wapahtajan kanssa se on, joka asettaa mielen, sydämen ja sielun alemman luonnon yläpuolelle. Kerro harhateille joutuneelle kaikkiwaltiaasta kädestä, joka tahtoo pitää häntä pystyssä, äärettömästä ihmisluonnosta Kristuksessa, joka säälii häntä. Hänelle ei riitä usko lakiin ja pakkoon, asioihin, joissa ei ole sääliä, eiwätkä koskaan kuule awunhuutoa. Hänen tarwitsee puristaa kättä, joka on lämmin, painautua sydämelle, joka on hellyyttä täynnä. Pidä hänen mielensä kiinni siinä ajatuksessa, että Jumala on läsnä kaikissa waiheissa, katsoo aina häneen hellällä rakkaudella. Pyydä häntä ajattelemaan Isän sydäntä, joka aina suree syntiä, Isän kättä, joka wielä ojennetaan, Isän ääntä, joka sanoo: “Ottakoot pakonsa Minun turwiini, tehkööt rauhan Minun kanssani, rauhan tehkööt he Minun kanssani.”^{1Jes. 27: 5.}KW 383.3

Kun toimit tässä työssä, ympäröiwät sinua seuralaiset, ihmissilmille näkymättömät. Taiwaan enkelit oliwat samarialaisen rinnalla, joka piti huolta haawoitetusta muukalaisesta. Enkelit taiwaallisista asunnoista auttawat kaikkia niitä, jotka tekewät Jumalan tahdon lähimäisiään palwelemalla. Kristus itse waikuttaa heidän kanssansa. Hän on parantaja, ja kun toimit hänen walwontansa alla, saat nähdä suuria tuloksia.KW 383.4

Urhoollisuudestasi tässä työssä ei riipu ainoastaan muiden menestys, waan oma ikuinen kohtalosikin. Kristus koettaa nostaa kaikkia, jotka haluawat tulla nostetuksi, yhteyteen hänen kanssaan, jotta me olisimme yhtä hänen kanssaan kuten hän on yhtä Isänsä kanssa. Hän sallii kärsimysten ja onnettomuuksien tulla meidän osaksemme, jotta luopuisimme itsekkyydestämme; hän koettaa meissä kehittää luonteensa ominaisuuksia — armeliaisuutta, lempeyttä ja rakkautta. Rupeamalla tähän palwelukseen menemme hänen kouluunsa, jotta kelpaisimme Jumalan kartanoihin. Hylkäämällä sen hylkäämme hänen opetuksensa ja walitsemme ikuisen eron hänestä.KW 384.1

“Jos sinä pidät minun wartioni”, sanoo Herra, “annan minä sinulle wapaan pääsön näiden keskitse, jotka tässä seisowat”^{1Sak. 3: 7.} — niiden enkelien keskellä, jotka ympäröiwät hänen istuintaan. Työskentelemällä taiwaallisten olentojen kanssa maan päällä, walmistumme heidän seuraansa taiwaassa. “Palwelewia henkiä, palwelukseen lähetettyjä niitä warten, jotka saawat autuuden periä.”^{2Hebr. 1: 14.} taiwaan enkelit lausuwat terwetulleiksi ne, jotka owat maan päällä eläneet, “ei ollakseen palweltawina, waan palwellakseen”^{3Matt. 20: 28.} Tässä siunatussa seurassa me ikuiseksi iloksemme opimme kaiken sen merkityksen, joka on kysymyksessä: “Kuka on lähimäiseni?”^{1Perustuu Luuk. 10: 25—37.}KW 384.2