Loading...
Larger font
Smaller font
Copy
Print
Contents
Kristuksen wertaukset - Contents
  • Results
  • Related
  • Featured
No results found for: "".
  • Weighted Relevancy
  • Content Sequence
  • Relevancy
  • Earliest First
  • Latest First
    Larger font
    Smaller font
    Copy
    Print
    Contents

    Kadotettu lammas.

    Tässä tilaisuudessa ei Kristus muistuttanut kuulijoitaan Raamatun sanoista. Hän wetosi heidän omaan kokemukseensa. Laa-KW 186.4

    joilla tasangoilla Jordanin itäpuolella, jossa oli runsaasti ruokaa lukuisille lammaslaumoille, ahtaissa wuorensolissa ja metsäisillä kukkuloilla oli moni lammas eksynyt, etsitty ja wiety paimenen huostaan. Jeesusta ympäröiwässä seurueessa oli sekä paimenia että sellaisia henkilöitä, jotka oliwat uhranneet rahoja suurempiin tai pienempiin laumoihin ja jotka kaikki ymmärsiwät panna arwoa hänen wertaukselleen: “Jos jollakin teistä on sata lammasta ja hän kadottaa yhden niistä, eikö hän jätä niitä yhdeksääkymmentä yhdeksää erämaahan ja mene etsimään kadonnutta kunnes sen löytää?”KW 187.1

    Nämä sielut, joita sinä halweksit, sanoi Jeesus, owat Jumalan omaisuutta. Luomisen ja lunastuksen kautta owat ne hänen, ja ne owat arwokkaita hänen silmissään. Samoinkuin paimen rakastaa lampaitaan eikä woi lewätä, jos yksi ainoakaan heistä on poissa, niin rakastaa Jumalakin, waikka äärettömän paljon enemmän, jokaista kadotettua sielua. Waikka ihmiset lakkaisiwat rakastamasta häntä, waikka he kulkisiwat pois hänen luotansa, waikka he walitsisiwat itselleen toisen mestarin, owat he kuitenkin hänen, ja hän tahtoo woittaa omansa takasin. Hän sanoo: “Niinkuin paimen kokoaa laumaansa sinä päiwänä, jona hän on hajonneiden lammasten keskellä, niin Minäkin olen kokoawa lampaitani, ja pelastawa heidät kaikista paikoista, joihin he hajosiwat pilwen ja sumun päiwänä.”1Hes. 34: 12.KW 187.2

    Wertauksessa paimen menee ulos etsimään yhtä ainoata lammasta — mahdollisimman pientä määrää. Niin olisi Kristuskin, waikka olisi ollut waan yksi ainoa kadotettu sielu, kuollut tämän ainoan takia.KW 187.3

    Laumasta eksynyt lammas on awuttomin kaikista eläimistä. Paimenen täytyy sitä etsiä, sillä se ei woi itse löytää tietä takaisin. Niin on myös sen sielun laita, joka on waeltanut pois Jumalasta; hän on niin awuton kuin kadonnut lammas; ja jos ei jumalallinen rakkaus olisi tullut hänen awukseen, ei hän koskaan löytäisi tietä Jumalan luo.KW 187.4

    Paimen, joka huomaa, että yksi lampaista on poissa, ei sano huolettomasti tarkastaessaan laumaansa, joka on sisällä hywässä tallessa: “Minulla on yhdeksänkymmentäyhdeksän lammasta jälellä ja siitä on liian paljon waiwaa lähteä ulos eksynyttä etsimään. Jos se tulee takasin, awaan minä lammashuoneen owen ja päästän sen sisälle.” Ei, heti kun lammas on eksynyt, täyttyy paimenen sydän surulla ja tuskalla. Hän laskee lauman uudelleen ja uudelleen. Kun hän on warma siitä, että yksi lammas on eksynyt, ei hän nuku. Hän jättää ne yhdeksänkymmentä yhdeksän kotiin ja menee etsimään eksynyttä. Kuta pimeämpi ja myrskyisempi yö on ja kuta waarallisempi tie, sitä suurempi on paimenen pelko ja sitä innokkaammin hän etsii. Hän ponnistaa woimiaan äärimäisyyteen asti löytääkseen kadonneen lampaan. Miten kewentyy hänen mielensä kun hän kaukaa kuulee sen heikon määkymisen. Ääntä seuraten kiipee hän jyrkimmille kallioille ja kulkee oman henkensä uhalla äkkijyrkänteiden reunalle. Täällä hän etsii, samalla kun määkyminen, joka tulee yhä heikommaksi, ilmoittaa, että hänen lampaansa on kuolemaisillaan. Wihdoin saa hän palkan waiwoistaan; kadonnut on löydetty. Hän ei sitä toru sentakia, että se on tuottanut hänelle niin paljon huolta. Hän ei lyö sitä kepillään. Hän ei edes koeta johtaa sitä kotiin.KW 188.1

    Ilossaan ottaa hän wapisewan eläimen hartioilleen ja jos se on haawoitettu, ottaa hän sen käsiwarsilleen ja painaa rintaansa wastaan, jotta hänen oman sydämensä lämpö antaisi sille eloa. Kiitollisena siitä, että hänen etsintänsä ei ole ollut turha, kantaa hän sen takaisin lammashuoneeseen.KW 188.2

    Jumalalle olkoon kiitos, ettei hän meille kuwannut surullista paimenta, joka palasi ilman karitsaa. Wertaus ei puhu epäonnistumisesta, waan menestyksestä ja jälleennäkemisen ilosta. Tässä on jumalallinen wakuutus, ettei ainoatakaan eksynyttä lammasta Jumalan lammashuoneesta unohdeta, ettei ketään jätetä oman onnensa nojaan. Jokaisen, joka tahtoo tulla wapaasti ostetuksi, pelastaa Kristus turmeluksen kuilusta ja synnin okaista.KW 188.3

    Epäilewä sielu, ole rohkea, waikka olet tehnyt pahaa. Elä ajattele, että Jumala ehkä antaa rikoksesi anteeksi ja sallii sinun tulla häntä lähelle. Jumala on ottanut ensimäisen askeleen. Samalla kun sinä olit kapinassa häntä wastaan meni hän sinua etsimään. Hän jätti ne yhdeksänkymmentä yhdeksän erämaahan, löytääkseen kadonneen. Hän sulkee rakkaaseen syliinsä sielun, joka oli haawoitettu ja menehtymäisillään, ja iloisena kantaa hän sen warmaan lammashuoneeseen.KW 188.4

    Juutalaiset opettiwat, että syntisen täytyy katua, ennenkuin Jumalan rakkaus ulottuu häneen. Heidän käsityksensä mukaan katumus on työ, jolla ihminen ansaitsee taiwaan suosion. Ja tämä ajatus se oli, joka johti farisealaiset ihmettelystä ja wihasta huudahtamaan: “Tämä wastaanottaa syntisiä.” Heidän mielipiteensä mukaan ei hän saisi sallia muiden tulla läheisyyteen kuin niiden, jotka owat katuneet syntejään. Mutta wertauksessa kadonneesta lampaasta opettaa Kristus, ettei pelastus tule meidän etsimisellämme, waan siten, että Jumala etsii meitä. “Ei ole ymmärtäwäistä, ei ketään joka etsii Jumalaa; kaikki owat poikenneet pois.”1Room. 3: 11, 12. Me emme kadu, että Jumala rakastaisi meitä, waan on hän meille ilmaissut rakkautensa, jotta me tulisimme katumukseen.KW 189.1

    Kun harhailewa lammas on wihdoin tuotu kotiin, puhkee paimen kiitollisena sointuwiin ilolauluihin. Hän kutsuu kokoon ystäwänsä ja naapurinsa, sanoen heille: “Iloitkaa kanssani, sillä minä löysin lampaani, joka oli kadonnut.” Niin yhtywät taiwas ja maakin kiitokseen ja riemuun, kun suuri Paimen löytää kadonneen sielun.KW 189.2

    “Ilo on olewa taiwaassa yhdestä syntisestä, joka tekee parannuksen, enemmän kuin yhdeksästäkymmenestä yhdeksästä wanhurskaasta, jotka eiwät parannusta tarwitse.” Te, fariseukset, sanoi Kristus, pidätte itseänne taiwaan suosikkeina. Te luulette olewanne warmoja omassa wanhurskaudessanne. Tietäkää siis, että jollette tarwitse parannusta, ei minun tehtäwäni kuulu teille. Nämä sieluparat, jotka tuntewat köyhyytensä ja syntisyytensä, owat ainoat, joita pelastamaan olen tullut. Taiwaan en- kelit owat myötätuntoisia näitä kadotettuja kohtaan, joita te halweksitte. Te napisette ja pilkkaatte, jos joku näistä sieluista yhtyy minuun, mutta tietäkää, että enkelit riemuitsewat ja että woittolaulu kaikuu ylhäällä taiwaan asunnoissa.KW 189.3

    Juutalaiset opettajat kertoiwat, että taiwaassa syntyy riemu aina kun maailmasta häwiää joku sellainen, joka on tehnyt syntiä Jumalaa wastaan; mutta Jeesus opetti, että häwitystyö on wierasta Jumalalle. Koko taiwas riemuitsee, kun Jumalan oma kuwa uudistuu niissä sieluissa, jotka hän on luonut.KW 190.1

    Kun joku, joka on waeltanut kaukana synnissä, koettaa kääntyä Jumalan puoleen, saa hän osakseen arwostelua ja epäilystä. On ihmisiä, jotka epäilewät, onko hänen kääntymyksenä oikea, tai myös kuiskaawat: “Hänellä ei ole kestäwyyttä, minä en usko, että hän jaksaa pysyä.” Tällaiset henkilöt eiwät suorita Jumalan työtä waan saatanan, joka on weljien syyttäjä. Heidän arwostelunsa kautta koettaa paholainen masentaa tätä sielua ja wiedä sen wielä kauemmas pois toiwosta ja Jumalasta. Muistakoon katuwa syntinen, mikä ilo on taiwaassa kotiin tulleesta eksyneestä. Lewätköön hän Jumalan rakkaudessa ja älköön peljätkö fariseusten pilkkaa ja epäilyksiä.KW 190.2

    Rabbiinit käsittiwät, että Kristuksen wertaus tarkotti publikaaneja ja syntisiä, mutta sillä on laajempikin merkitys. Kadonneella lampaalla ei Kristus tarkota ainoastaan yksityistä syntistä, waan sitä ainoata maailmaa, joka on langennut ja synnin turmelema. Tämä maailma on waan atoomi siinä laajassa wallassa, jota Jumala hallitsee, mutta siitä huolimatta on tämä pieni langennut maailma — ainoa kadotettu lammas — hänen silmissään kalliimpi kuin ne yhdeksänkymmentä yhdeksän, jotka eiwät eksyneet pois lammashuoneesta. Kristus, rakastettu hallitsija taiwaallisissa asuunoissa, astui alas korkeasta asemastaan ja jätti sen kirkkauden, joka hänellä oli Isänsä tykönä pelastaakseen ainoan kadotetun maailman. Hän jätti synnittömän maailman ylhäällä, ne yhdeksänkymmentä yhdeksän, jotka häntä rakastiwat, ja tuli tähän maailmaan tullakseen “haawoitetuksi meidän pa- hain tekoimme tähden ja hosutuksi meidän syntiemme tähden.”1Jes. 53: 5. Jumala antoi itsensä Pojassaan, jotta hänellä olisi ilo saada takaisin se lammas, joka oli kadotettu.KW 190.3

    “Katsokaa, minkälaisen rakkauden Isä on meille osoittanut, että me kutsutaan Jumalan lapsiksi.” Ja Kristus sanoo: “Samoinkuin sinä olet lähettänyt minut maailmaan, olen minäkin lähettänyt heidät maailmaan —täyttääkseen lihassaan sen, mikä puuttuu Kristuksen ahdistuksista, hänen ruumiinsa hywäksi, joka on seurakunta.”2Joh. 3: 1; Joh. 17: 18; Kol. 1: 24. Jokainen sielu, jonka Kristus on pelastanut, on kutsuttu hänen nimessään waikuttamaan kadotettujen pelastukseksi. Israelissa oli tämä työ laiminlyöty. Eiwätkö nykyäänkin laiminlyö sitä sellaiset, jotka tunnustawat olewansa Kristuksen seuraajia?KW 191.1

    Kuinka monta harhailewaa olet sinä, lukija, koettanut wiedä takaisin lammashuoneeseen? Huomaatko selwästi, että sinä, kääntyessäsi pois niistä, jotka näyttäwät wähemmän lupaawilta ja puoleensa wetäwiltä, laiminlyöt ne sielut, joita Kristus etsii? Juuri silloin kun sinä käännyt heistä pois owat he ehkä suurimmassa säälin tarpeessa. Kaikissa jumalanpalwelustilaisuuksissa on sieluja, jotka ikäwöiwät lepoa ja rauhaa. Ulkoapäin näyttää siltä kuin eläisiwät he huoletonta elämää, mutta he eiwät ole wastaanottawia Pyhän Hengen waikutukselle. Monta heistä woitaisiin ehkä woittaa Kristukselle.KW 191.2

    Jos kadotettua lammasta ei wiedä takaisin laumaan, joutuu se perikatoon. Ja monta sielua kulkee kohti turmiota, kun ei ole kättä ojennettuna heidän pelastuksekseen. Nämä harhailijat näyttäwät ehkä kowilta ja taipumattomilta, mutta jos he olisiwat nauttineet samoja etuja kuin muut, olisiwat he ehkä osottaneet suurempaa jalomielisyyttä ja toimittaneet enemmän kuin nämä. Enkelit owat sääliwäisiä näitä harhailewia kohtaan. Enkelit itkewät silloinkun ihmisten silmät owat kuiwina ja sydämet suljetut armeliaisuudelta.KW 191.3

    Oi tätä sywän, sydäntä liikuttawan myötätunnon puutetta Kiusattuja ja harhailewia kohtaan. Oi, jos meissä olisi enemmän Kristuksen henkeä ja wähemmän, paljon wähemmän omaa itseämme!KW 191.4

    Fariseukset huomasiwat, että Kristuksen wertaus oli aiottu heille ojennukseksi. Sen sijaan, että olisi myöntänyt oikeaksi heidän arwostelunsa hänen työstään, moitti hän heitä wälinpitämättömyydestä publikäaneja ja syntisiä kohtaan. Hän ei ollut tehnyt sitä ainaisesti, sillä hän pelkäsi, että he sulkisiwat häneltä sydämensä kokonaan; mutta hänen wertauksensa asetti heidän eteensä kaiken sen työn, jota Jumala heiltä waati, ja jonka he oliwat laiminlyöneet. Jos he olisiwat olleet uskollisia paimenia, olisiwat nämä Israelin johtajat myös suorittaneet paimenen työn. He olisiwat ilmaisseet Kristuksen armeliaisuuden ja rakkauden ja yhtyneet hänen toimeensa. Kieltäytyessään tätä tekemästä he osottiwat, että heidän pyrkimyksensä pyhyyteen on wäärä. Nyt useimmat torjuiwat Kristuksen nuhteet, mutta oli muutamia, jotka ottiwat waarin hänen sanoistaan. Kristuksen taiwaaseen astumisen jälkeen Pyhä Henki wuodatettiin näiden yli, ja he yhtyiwät hänen opetuslapsiinsa siinä työssä, jonka yksinkertaiset pääpiirteet owat merkityt wertauksessa kadonneesta lampaasta.KW 192.1

    Larger font
    Smaller font
    Copy
    Print
    Contents