Loading...
Larger font
Smaller font
Copy
Print
Contents
Suuren Lääkärin seuraajana - Contents
  • Results
  • Related
  • Featured
No results found for: "".
  • Weighted Relevancy
  • Content Sequence
  • Relevancy
  • Earliest First
  • Latest First
    Larger font
    Smaller font
    Copy
    Print
    Contents

    Kärsivällisyys erehtyviä kohtaan

    Eivät kaikki, jotka tunnustautuvat Kristuksen työtovereiksi, ole todellisia opetuslapsia. Niiden joukossa, jotka kantavat hänen nimeään ja vieläpä lukeutuvat hänen työntekijöihinsä, on henkilöitä, jotka eivät luonteensa puolesta edusta häntä. Hänen periaatteensa eivät hallitse heitä. Tällaiset aiheuttavat usein hämmennystä ja masennusta niissä työtovereissa, jotka ovat kristilliseltä kokemukseltaan nuoria. Mutta kenenkään ei tarvitse joutua harhaan. Kristus on antanut meille täydellisen esimerkin. Hän kehottaa meitä seuraamaan itseään.SLS 412.2

    Ajan loppuun saakka tulee nisun seassa olemaan lustetta. Kun perheenisännän palvelijat innossaan hänen kunniansa puolesta kysyivät, halusiko hän heidän kitkevän lusteen, isäntä vastasi: “En, ettette lustetta kootessanne nyhtäisi sen mukana nisuakin. Antakaa molempain kasvaa yhdessä elonleikkuuseen asti.” Matt. 13: 29, 30.SLS 412.3

    Armossaan ja pitkämielisyydessään Jumala suhtautuu kärsivällisesti niskoiteleviin ja vieläpä väärämielisiinkin. Kristuksen valitsemien apostolien joukossa oli kavaltaja Juudas. Onko meidän siis hämmästyttävä ja masennuttava siksi, että hänen työntekijöidensä parissa on väärämielisiä nykyäänkin? Jos hän, joka näkee sydämen, saattoi sietää miestä, jonka tiesi kavaltajakseen, miten kärsivällisesti tulisikaan meidän suhtautua erehtyviin!SLS 413.1

    Eivät kuitenkaan kaikki, jotka vaikuttavat hyvin puutteellisilta, ole Juudaksen kaltaisia. Kiivas, harkitsematon ja itsevarma Pietari näyttäytyi usein paljon huonommassa valossa kuin Juudas. Häntä Vapahtaja moitti paljon useammin. Mutta miten palvelevan ja uhrautuvan elämän hän elikään! Miten se todistaakaan Jumalan armon voimasta! Meidän on mahdollisuuksiemme mukaan oltava muille sitä, mitä Jeesus oli opetuslapsille, kun hän vaelsi heidän parissaan ja keskusteli heidän kanssaan täällä maan päällä.SLS 413.2

    Pitäkää itseänne lähetyssaarnaajina etenkin työtoverienne parissa. Yhden ainoan sielun voittaminen Kristukselle vaatii usein suunnattoman määrän aikaa ja vaivaa. Ja kun sielu kääntyy synnistä vanhurskauteen, enkelit riemuitsevat. Luuletteko näitä sieluja vartioivien palvelevien henkien olevan tyytyväisiä nähdessään, miten välipitämättömästi eräät itseään kristityiksi väittävät kohtelevat heitä? Jos Jeesus kohtelisi meitä samalla tavalla kuin me aivan liian usein kohtelemme toisiamme, kuka meistä voisi pelastua?SLS 413.3

    Muista, että sinä et pysty lukemaan sydämen ajatuksia. Sinä et tunne niiden tekojen vaikuttimia, joita pidät väärinä. Monilta puuttuu oikea kasvatus; heidän luonteensa on kieroutunut, he ovat kovia ja särmikkäitä ja vaikuttavat kaikin tavoin epärehellisiltä. Mutta Kristuksen armo pystyy muuttamaan heidät. Älä koskaan hylkää heitä, älä johda heitä masennukseen ja epätoivoon sanomalla: “Olen pettynyt sinuun enkä aio enää auttaa sinua.” Muutamat harkitsemattomat, kiihdyksissä lausutut sanat — jotka he mielestämme ovat ansainneet — saattavat katkaista kaikki siteet väliltämme, niin ettemme enää pysty vaikuttamaan heihin.SLS 413.4

    Johdonmukainen elämä, tyyni kärsivällisyys ja rauhallinen mieli ärsyttävissäkin olosuhteissa muodostavat aina vakuuttavimman todistuksen ja vakavimman vetoomuksen. Jos sinulle on tarjoutunut mahdollisuuksia ja etuoikeuksia, joita ilman muut ovat jääneet, ota se huomioon ja ole aina viisas, huolellinen ja lempeä opettaja.SLS 414.1

    Kun haluamme sinetin jättävän lakkaan selvästi erottuvan jäljen, me emme paina sitä lakkaan hätäisesti ja rajusti; me asetamme sinetin huolellisesti pehmeälle lakalle ja painamme sitä rauhallisesti ja tasaisesti, kunnes lakka on kovettunut. Samoin meidän on meneteltävä ihmissielujen kanssa. Kristillisen voiman salaisuus on sen vaikutuksen jatkuvuudessa, joka riippuu siitä, miten vakaasti ilmennät Kristuksen luonnetta. Auta erehtyneitä kertomalla heille omista kokemuksistasi. Osoita, miten työtoveriesi kärsivällisyys, ystävällisyys ja avuliaisuus antoivat sinulle rohkeutta ja toivoa, kun olit tehnyt vakavia erehdyksiä.SLS 414.2

    Vasta tuomiolla saamme tietää, miten ystävällinen, huomaavainen kohtelu vaikuttaa ailahteleviin, arvostelukyvyttömiin ja kelvottomiin ihmisiin. Kun kohtaamme kiittämättömyyttä ja pyhän luottamuksen pettämistä, ilmaisemme helposti halveksuntamme ja suuttumuksemme. Tätä syylliset odottavatkin, siihen he ovat valmistautuneet. Mutta lempeä kärsivällisyys yllättää heidät ja herättää usein heidän paremman minänsä sekä synnyttää kaipauksen jalompaan elämään.SLS 414.3

    “Veljet, jos joku tavataan jostakin rikkomuksesta, niin ojentakaa te, hengelliset, häntä sävyisyyden hengessä; ja ole varuillasi, ettet sinäkin joutuisi kiusaukseen. Kantakaa toistenne kuormia, ja niin te täytätte Kristuksen lain.” Gal. 6:1,2.SLS 414.4

    Kaikkien Jumalan lapsiksi tunnustautuvien on pidettävä mielessään, että lähetyssaarnaajina he tulevat kohtaamaan kaikenlaisia ihmisiä, hienostuneita ja karkeita, nöyriä ja ylpeitä, uskonnollisia ja epäilijöitä, oppineita ja oppimattomia, rikkaita ja köyhiä. Näin erilaisia luonteita ei voi kohdella samalla tavalla; kaikki kuitenkin tarvitsevat ystävällisyyttä ja myötätuntoa. Keskinäisen kanssakäymisen on määrä hioa ja jalostaa meitä. Me olemme riippuvaisia toisistamme, inhimillisen veljeyden siteet liittävät meidät yhteen.SLS 414.5

    Kristinusko kohtaa maailman ihmissuhteiden kautta. Jokaisen, joka on ottanut vastaan jumalallisen valon, tulee levittää sitä niiden synkälle polulle, jotka eivät tunne parempaa tietä. Kristuksen Hengen pyhittämää seurustelutaitoa on käytettävä sielujen johtamiseen Vapahtajan luo. Kristusta ei saa kätkeä sydämeen kadehdittuna, pyhänä ja suloisena aarteena, josta vain omistaja saa nauttia. Kristuksen on oltava meissä kuin vesilähde, joka kumpuaa ikuiseen elämään virkistäen kaikkia, jotka joutuvat kosketuksiin kanssamme.SLS 415.1

    Larger font
    Smaller font
    Copy
    Print
    Contents