Luku 74—Toinen kuolema.

Saatana ryntää seuraajiensa keskelle koettaen kiihoittaa kansajoukkoa toimintaan. Mutta Jumalalta taivaasta sataa tulta heidän ylitsensä, ja kaikki suuret ja mahtavat miehet, jalosukuiset, kurjat ja köyhät häviävät silloin kaikki yhdessä. Minä näin, että muutamat tuhottiin äkisti, kun taas toiset kärsivät kauemmin. Heidät rangaistiin sen mukaan, kuin kukin oli eläessänsä tehnyt. Muutamat kuluivat vähin erin useamman päivän kestäessä ja kärsimysten tunne oli jäljellä niin kauan kuin heistä oli vielä jotakin kuluttamatta. Enkeli sanoi: »Elämän mato ei kuole; heidän tulensa ei sammu, niin kauan kuin heistä on vielä hituinenkin jäljellä.»HK 326.1

Saatana ja hänen enkelinsä kärsivät kauan. Saatana ei kantanut ainoastaan omien syntiensä taakkaa ja rangaistusta, vaan hän sai kärsiä myöskin lunastettujen syntien tähden, jotka oli pantu hänen päälleen; samoin täytyi hänen kärsiä rangaistusta sieluille aiheuttamastaan perikadosta. Sitten minä näin, että saatana ja jumalattomien joukko oli kokonaan hukutettu, ja niin Jumalan oikeudenmukaisuus oli tyydytetty; ja kaikki enkelit ja kaikki lunastetut pyhät sanoivat korkealla äänellä: »Amen!»HK 326.2

Enkeli virkkoi: »Saatana on juuri, hänen lapsensa ovat oksia. Nyt ovat sekä juuri että oksat kulutetut. He ovat kuolleet iankaikkisen kuoleman. Heillä ei tule milloinkaan olemaan ylösnousemusta, ja Jumalan maailmankaikkeus on oleva puhdas.» Sitten minä katsoin ja näin tulen, joka oli jumalattomat tuhonnut, polttavan kaikki jätteet ja puhdistavan maan. Ja taas minä katsahdin ja näin, että maa oli puhdistettu. Ei vähintäkään kirouksen jälkeä ollut jäänyt. Maan särkynyt, epätasainen ja rosoinen pinta näytti nyt tasaisen, laajan tasangon kaltaiselta. Jumalan koko maailmankaikkeus oli puhdas, ja suuri taistelu oli iäksi päättynyt. Minne katsoimmekin, näkivät silmämme kaikkialla pelkkää kauneutta ja pyhyyttä. Koko lunastettu joukko, vanhat ja nuoret, suuret ja pienet heittivät välkkyvät kruununsa Lunastajansa jalkojen juureen ja langeten maahan hänen eteensä he palvoivat ja kumarsivat häntä, joka elää iankaikkisuuksien iankaikkisuuksissa. Kaunis uusi maa kaikessa ihanuudessaan oli pyhien iänikuisena perintönä. Valtakunta, valta ja kaiken taivaan alla olevien valtakuntien suuruus annettiin silloin Korkeimman pyhille, jotka omistaisivat sen iäti, jopa iankaikkisuuksien iankaikkisuuksissaHK 326.3