Luku 21—William Miller’in uni.

(Mainittu siv. 55.)

Näin unta, että Jumala näkymättömän käden välityksellä lähetti minulle taiteellisesti tehdyn lippaan, joka oli noin kymmenen tuumaa pitkä ja kuusi tuumaa korkea ja leveä, eepenpuusta valmistettu ja helmillä taidokkaasti somisteltu. Lippaaseen oli kiinnitetty avain. Viipymättä otin avaimen ja avasin lippaan, jolloin, ihmeekseni ja hämmästyksekseni, huomasin sen täytetyksi kaikellaisilla erisuuruisilla jalokivillä, timanteilla, kallisarvoisilla kivillä sekä erikokoisilla ja eriarvoisilla kultaja hopearahoilla, mitkä kaikki olivat mitä kauneimmassa järjestyksessä omalla erikoisella paikallaan lippaassa, heijastaen sellaista valoa ja kirkkautta, jolle ainoastaan aurinko voi vetää vertaa.HK 93.1

Ajattelin, ettei velvollisuuteni ollut yksin nauttia tästä ihmeellisestä näystä, vaikkakin sydämeni täytti ylivuotavainen ilo ihaillessani lippaan kimmeltävää kauneutta ja sen sisällyksen arvokkuutta. Asetin sen senvuoksi huoneeni keskimmäiselle pöydälle ja lähetin sanan, että jokainen, jolla oli halua, voisi tulla katsomaan loistavinta ja ihaninta näkyä, mitä ihminen koskaan on saanut nähdä tässä elämässä.HK 93.2

Ihmisiä alkoi saapua sisälle, ensin vain harvoja, mutta sitten niiden luku kasvoi kansanpaljoudeksi. Ensi kerran silmätessään lippaaseen he ihmettelivät ja riemuitsivat ilosta. Mutta katselijain lisääntyessä jokainen tahtoi käsitellä jalokiviä poimien niitä lippaasta ja levitellen niitä pöydälle.HK 93.3

Aloin ajatella, että omistaja kenties vaatisi minulta jälleen lippaan jalokivinensä, ja jos sallisin niiden tulla hajoitetuiksi, en enää milloinkaan osaisi panna niitä paikoilleen lippaaseen, niinkuin ne ennen olivat. Tun¬sin myöskin, etten voisi koskaan selviytyä edesvastuusta, sillä se olisi äärettömän suuri. Senvuoksi aloin pyytää, että katsojat lakkaisivat pitelemästä jalokiviä antaen niiden olla lippaassa. Mutta mitä enemmän pyysin, sitä enemmän he siroittelivat; jopa he rupesivat siroittelemaan niitä ympäri huonetta, lattialle ja jokaiselle huoneessa olevalle esineelle.HK 94.1

Sitten minä huomasin, että he olivat siroitelleet oikeiden jalokivien ja rahojen sekaan lukemattoman määrän mukailtuja jalokiviä ja väärennettyjä rahoja. Kiihtymykseni nousi ylimmilleen heidän halpamaisen menettelynsä ja kiittämättömyytensä takia, ja minä nuhtelin sekä moitin heitä siitä. Mutta mitä enem¬män minä nuhtelin heitä, sitä enemmän he siroittelivat arvottomia jalokiviä ja vääriä rahoja oikeiden sekaan.HK 94.2

Sieluni tuosta närkästyi, ja minä aloin käyttää ruumiillista voimaa ajaakseni heidät huoneesta. Mutta ajaessani ulos yhtä, kolme muuta tuli sisälle tuoden mukanaan likaa, lastuja, hiekkaa ja kaikellaista törkyä, kunnes kaikki oikeat jalokivet, timantit ja rahat peittyivät, niin ettei niitä ollenkaan näkynyt. Lippaanikin he repivät kappaleiksi hajoittaen kappaleet muiden roskien sekaan. Ajattelin ettei yksikään ihminen välittänyt surustani eikä suuttumuksestani. Mieleni kokonaan masentui ja murtui, ja minä istuuduin ruveten itkemään.HK 94.3

Siten itkiessäni ja surressani suurta tappiotani ja edesvastuutani muistin Jumalaa ja rukoilin häneltä hartaasti pikaista apua.HK 94.4

Heti ovi aukeni ja sisään astui mies, samalla kuin kaikki kansa poistui huoneesta. Mies, jolla oli kädessään rikkaharja, avasi ikkunat ja rupesi lakaisemaan likaa ja törkyä huoneesta.HK 95.1

Huusin hänelle, että hän pidättäytyisi lakaisemasta, sillä roskien sekaan oli siroiteltu kallisarvoisia jalokiviä.HK 95.2

Hän kielsi minua pelkäämästä, sillä hän kyllä »pitäisi huolen niistä».HK 95.3

Miehen lakaistessa likaa ja törkyä kaikki väärät jalokivet ja väärennetyt rahat kohosivat, mennen yh¬tenä pilvenä ikkunasta, ja tuuli vei ne pois.HK 95.4

Tuossa puuhassa suljin silmäni vähäksi aikaa, ja kun ne taas avasin, oli törky täydellisesti hävinnyt. Kallisarvoisia jalokiviä, timantteja, kultaja hopearahoja esiintyi ylen runsaasti kaikkialla huoneessa.HK 95.5

Senjälkeen mies pani pöydälle lippaan, mikä oli paljon suurempi ja kauniimpi edellistä, kokosi kourallisittain jalokiviä, timantteja ja rahoja ja viskasi ne lippaaseen, siksi kunnes ei yhtään ainoata jäänyt jäljelle — vaikkeivät jotkut timanteista olleetkaan nuppineulan päätä suurempia.HK 95.6

Sitten hän kutsui minua sanoen: »Tule katsomaan!»HK 95.7

Katsoin lippaaseen, mutta näky häikäisi silmiäni. Niiden loisto oli alkuperäistä kirkkauttaan kymmenen kertaa voimakkaampi. Ajattelin niiden puhdistuneen hiekassa jumalattomien ihmisten jalkain alla, ihmisten, jotka olivat niitä siroitelleet ja tomuun tallanneet. Nyt ne olivat kauniissa järjestyksessä lippaassa, kukin omalla paikallaan, ilman että miehellä, joka ne sinne heitti, olisi näyttänyt olevan siitä mitään ilmeistä vaivaa. Minä riemastuin suuresti, ja siihen riemastukseen minä heräsin.HK 95.8

* * * * *