Luku 46—Stefanuksen kuolema.

Opetuslasten luku lisääntyi suuresti Jerusalemissa, ja useita pappejakin tuli uskolle kuuliaisiksi. Stefanus, täynnä uskoa, teki suuria ihmeitä ja tunnustekoja kansan keskuudessa. Juutalaisten johtomiehissä heräsi entistään suurempi viha, kun he näkivät pappien kääntyvän pois heidän perinnäissäännöistään, uhreistaan ja uhritoimituksistaan ja ottavan vastaan Jeesuksen suurena uhrina. Voimalla korkeudesta Stefanus nuhteli epäuskoisia pappeja ja vanhimpia koroittaen Jeesusta heidän edessään. He eivät voineet vastustaa sitä viisautta ja voimaa, jolla hän puhui, ja havaittuaan, etteivät voineet mitään häntä vastaan, he paikkasivat miehiä vannomaan, että he olivat muka kuulleet hänen puhuvan pilkkasanoja Moosesta ja Jumalaa vastaan. He kiihoittivat kansan, ottivat Stefanuksen ja syyttivät häntä väärien todistajien kautta siitä, että hän puhui temppeliä ja lakia vastaan. He todistivat kuulleensa hänen sanovan, että tämä Jeesus nasaretilainen hä-vittäisi Mooseksen antamat säännöt.HK 221.1

Stefanuksen seisoessa tuomariensa edessä Jumalan kirkkauden valo lepäsi hänen kasvoillaan. »Ja kaikki, jotka neuvostossa istuivat, kiinnittivät katseensa häneen ja hänen kasvonsa olivat heistä niinkuin enkelin kasvot». Kun häntä pyydettiin vastaamaan häntä vastaan tehtyihin syytöksiin, alkoi hän Mooseksesta ja profeetoista ja selosti heille Israelin lasten historiaa ja miten Jumala oli heitä kohdellut sekä osoitti, miten raamatussa oli ennustettu Kristuksesta. Hän viittasi temppelin historiaan selittäen, ettei Jumala asu käsin tehdyissä temppeleissä. Juutalaiset palvoivat temppeliä, ja jos jotakin puhuttiin sitä vastaan, niin se suututti heitä enemmän, kuin jos olisi puhuttu itse Jumalaa vastaan. Puhuessaan Kristuksesta ja viitatessaan temppeliin Ste- fanus huomasi heidän hylkäävän hänen sanansa, ja senvuoksi hän nuhteli heitä pelottomasti: »Te niskurit ja ympärileikkaamattomat sydämestä ja korvista, aina te vastustatte Pyhää Henkeä.» Noudattaessaan uskontonsa ulkonaisia asetuksia heidän sydämensä olivat turmeltuneet ja olivat täynnä kuolettavaa pahuutta. Hän viittasi heidän isiensä julmuuteen näiden vainotessa profeettoja ja selitti, että ne, joille hän puhui, olivat tehneet suuremman synnin hyljätessään ja ristiinnaulitessaan Kristuksen. »Ketäpä profeetoista eivät isänne vainonneet? Hehän tappoivat ne, jotka ennustivat sen Vanhurskaan tulemista; ja teistä on nyt tullut hänen pettäjänsä ja murhaajansa.»HK 221.2

Kun näitä selviä, vihlovan teräviä totuuksia puhuttiin, tulivat papit ja hallitusmiehet kiukkua täyteen ja hyökkäsivät Stefanuksen kimppuun kiristellen hampaitaan. »Mutta täynnä Pyhää Henkeä hän kiinnitti katseensa taivaaseen ja näki Jumalan kirkkauden ja sanoi: »Katso, minä näen taivaan avoinna ja Ihmisen Pojan seisovan Jumalan oikealla puolella.» Kansa ei tahtonut häntä kuulla. »He huusivat kovalla äänellä ja tukkivat korvansa ja karkasivat kaikki yhdessä hänen päällensä ja ajoivat hänet ulos kaupungista ja kivittivät.» Ja hän laskeutui polvilleen ja huusi kovalla äänellä: »Herra, älä lue heille syyksi tätä syntiä»!HK 222.1

Minä näin, että Stefanus oli väkevä Jumalan mies, erikoisesti kutsuttu täyttämään tärkeän paikan seurakunnassa. Saatana riemuitsi hänen kuolemastaan, sillä hän tiesi opetuslapsien tuntevan syvää kaipausta kadottaessaan hänet. Mutta saatanan riemu oli sangen lyhytaikainen, sillä siinä joukossa, joka näki Stefanuksen kuoleman, oli eräs, jolle Jeesus tahtoi ilmaista itsensä. Saulus ei ottanut osaa Stefanuksen kivittämiseen, mutta silti hän suostui hänen kuolemaansa. Hän oli kiivas Jumalan seurakunnan vainooja, joka ajoi us- kovaisia takaa vangiten heitä heidän kodeissaan ja jättäen heidät niille, jotka olivat halukkaat heitä tappa-maan. Saulus oli lahjakas ja oppinut mies. Juutalaiset pitivät häntä hyvin korkeassa arvossa hänen intonsa ja oppineisuutensa tähden, kun taas monet Kristuksen opetuslapsista pelkäsivät häntä. Tarmokkaasti ja menestyksellä saatana käytti hänen kykyjään palveluksessaan, edistääkseen kapinaliikettään Jumalan Poikaa ja niitä vastaan, jotka uskoivat häneen. Mutta Jumala voi murtaa suuren vastustajan vallan ja päästää vapauteen ne, jotka tämä on vienyt vankeuteen. Kristus oli valinnut Sauluksen »valituksi aseekseen» saarnaamaan hänen nimeään, vahvistamaan hänen opetuslapsiaan heidän työssään ja olemaan suuremmaksi hyödyksi, kuin vain täyttämään Stefanuksen jättämän paikan.HK 222.2

* * * * *