Loading...
Larger font
Smaller font
Copy
Print
Contents
Hengellisiä Kokemuksia - Contents
  • Results
  • Related
  • Featured
No results found for: "".
  • Weighted Relevancy
  • Content Sequence
  • Relevancy
  • Earliest First
  • Latest First
    Larger font
    Smaller font
    Copy
    Print
    Contents

    Luku 20—Ellen G. White’n unia.

    (Mainittu siv. 14.)

    Olin unessa näkevinäni temppelin, jonne parveili paljon kansaa. Ainoastaan ne, jotka tämän temppelin turviin pakenivat, pelastuisivat silloin, kun aika loppuisi. Kaikki ulkopuolelle jääneet olisivat ikuisesti kadotettuja. Ulkona olevat, eri teillään kulkevat kansajoukot herjasivat ja pilkkasivat temppeliin menijöitä sanoen heille, että moinen turvallisuussuunnitelma oli vain kekseliästä petosta ja ettei todellisuudessa ollutkaan mitään vaaraa, jota pitäisi karttaa. Vieläpä he kävivät käsiksi muutamiin pidättääkseen heitä kiiruhtamasta muurien sisäpuolelle.HK 89.3

    Pelosta joutua naurun ja ivan esineeksi katsoin parhaaksi odottaa siksi, kunnes kansajoukko olisi hajaantunut tahi kunnes olisin voinut astua sisälle heidän huomaamattaan. Mutta heidän lukunsa lisääntyi, sen-sijaan että se olisi vähentynyt; ja peläten myöhästyväni, minä viipymättä jätin kotini ja aloin rientää tungoksen läpi. Ajatellessani huolestuneena, miten saavuttaisin temppelin, en huomannut ympärilläni olevaa taajaa joukkoa enkä siitä liioin välittänytkään. Rakennukseen käydessäni näin, että avaraa temppeliä kannatti suunnaton patsas, johon kokonaan runneltu ja vertavuotava Karitsa oli sidottu. Me, jotka olimme läsnä, näytimme tietäneemme, että tämä Karitsa oli raadeltu ja ruhjottu meidän syntiemme tähden. Kaikkien temppeliin käyneiden täytyi tulla sen tykö ja tunnustaa syntinsä.HK 90.1

    Aivan Karitsan edessä oli koroitettuja istuimia, joilla istui onnellisen näköinen ihmisjoukko. Taivaallinen valo näytti loistavan heidän kasvoillaan, ja he ylistivät Jumalaa ja lauloivat suloisia kiitoslauluja, mitkä kuulostivat enkelien soitannolta. Nämä olivat niitä, jotka olivat tulleet Karitsan luo, tunnustaneet syntinsä ja saaneet anteeksi annon ja jotka nyt iloiten odottivat jotakin riemullista tapahtumaa.HK 90.2

    Vielä sisälle tultuani pelko valtasi minut sekä häpeäntunne siitä, että minun täytyi nöyrtyä näiden ihmisten nähden. Mutta minä tunsin pakotusta mennä eteenpäin, ja juuri kun verkalleen kiersin patsasta nähdäkseni Karitsan kasvot, pasuuna soi, temppeli järähti, voitonääni nousi kokoontuneitten pyhien seasta ja pelättävä kirkkaus valaisi rakennuksen, ja sitten kaikki oli synkkää pimeyttä. Onnellinen kansa oli kaikki hävinnyt kirkkauden mukana, ja minut jätettiin yksin yön kammottavaan hiljaisuuteen.HK 90.3

    Heräsin sieluntuskassa ja saatoin tuskin tulla vakuutetuksi siitä, että olin nähnyt unta. Minusta tuntui, ikäänkuin tuomioni olisi ollut langetettu, ikäänkuin Herran Henki olisi minusta luopunut palaamatta enää milloinkaan. Epätoivoni, jos mahdollista, kasvoi vieläkin.HK 91.1

    Pian senjälkeen näin taas unta. Olin istuvinani kurjassa toivottomuuden tilassa, kasvot käsien välissä, ajatellen tähän tapaan: »Jos Jeesus olisi maan päällä, rientäisin hänen luokseen, heittäytyisin hänen jalkojensa juureen ja kertoisin hänelle kaikki kärsimykseni. Hän ei kääntyisi pois luotani, vaan armahtaisi minua, ja minä rakastaisin häntä ja palvelisin häntä aina.» Juuri silloin ovi aukeni, ja sisään astui olento, kaunis muodoltaan ja kasvojenpiirteiltään. Hän katsoi minua sääliväisenä ja lausui: »Haluatko nähdä Jeesusta? Hän on täällä, ja sinä saatat nähdä hänet, jos niin haluat. Ota mukaasi kaikki, mitä omistat, ja seuraa minua!»HK 91.2

    Kuuntelin tätä sanomattomalla ilolla, kokosin riemulla koko pienen omaisuuteni, jokaisen talletetun esineen, ja seurasm opastani. Hän kuljetti minut äkkijyrkälle ja näennäisesti heikolle porraskäytävälle. Alkaessani nousta portaita hän kehoitti minua kiinteästi katsomaan ylöspäin, jotten alkaisi tuntea huimausta ja putoaisi. Useat toiset, jotka kapusivat näitä jyrkkiä portaita, putosivat, ennenkuin saavuttivat yläpään.HK 91.3

    Vihdoin pääsimme viimeiselle portaalle ja seisoimme oven edessä. Siihen oppaani neuvoi minua jättämään kaikki mukana tuomani esineet. Iloisesti laskin ne alas. Sitten oppaani avasi oven pyytäen minua astumaan sisälle. Samassa hetkessä seisoin Jeesuksen edessä. En voinut mitenkään erehtyä hänen kauniiden kasvojensa suhteen. Senkaltaista sädehtivää hyvän-tahtoisuuden jamajesteettiuden ilmettä ei saattanut olla kenelläkään toisella. Kun hänen katseensa tarkkasi minua, käsitin heti, että hän tunsi elämäni jokaisen yksityiskohdan ja kaikki sisäiset ajatukseni ja tunteeni.HK 91.4

    Koetin kätkeytyä hänen katseiltaan tuntien, etten voi kestää hänen tutkivaa silmäystään, mutta hän lähestyi minua hymyillen, ja laskien kätensä pääni päälle hän sanoi: »Älä pelkää!» Hänen suloisen äänensä hellä sävy tunkeutui sydämeeni täyttäen sen autuudella, jollaista en koskaan ennen ollut kokenut. Olin liian onnellinen, kyetäkseni lausumaan sanaakaan. Sanomattoman ilon voittamana vaivuin hervottomana hänen jalkojensa juureen. Siinä avuttomana maatessani kulki ohitseni ihania ja loistavia näköaloja, ja minusta tuntui, ikäänkuin olisin saavuttanut taivaan rauhan ja turvallisuuden. Vihdoin voimani palautuivat, ja minä nousin. Jeesuksen hellät silmät yhä edelleen tarkkasivat minua, ja hänen hymyilynsä täytti sieluni ilolla. Hänen läsnäolonsa täytti minut pyhällä kunnioituksella ja kuvaamattomalla rakkaudella.HK 92.1

    Sitten oppaani avasi oven, ja me menimme kumpikin ulos. Hän kehoitti minua ottamaan jälleen ulkopuolelle jättämäni tavarat. Tämän tehtyäni hän antoi käteeni tarkoin kokoon kierretyn nauhan. Sen hän käski minun asettamaan lähimmäksi sydäntäni, ja kun haluaisin nähdä Jeesusta, tulisi minun ottaa se poveltani ja vetää se mahdollisimman suoraksi. Hän varoitti minua pitämästä nauhaa pitkää aikaa kokoonkierrettynä, jottei se menisi solmuun tai kävisi vaikeaksi suoristaa. Asetin nauhan lähelle sydäntäni ja laskeuduin ilomielin kapeita portaita ylistäen Jumalaa ja kertoen iloiten kaikille, joita kohtasin, mistä he voi- vat löytää Jeesuksen. Tämä uni antoi minulle toivoa. Vihreä nauha esitti mielestäni uskoa, ja Jumalaan luottamisen kauneus ja yksinkertaisuus alkoi sarastaa synkistyneelle sielulleni.HK 92.2

    * * * * *

    Larger font
    Smaller font
    Copy
    Print
    Contents