Kristittyjen vainon ongelma

Sekä seurakunnalle että maailmalle olisi hyväksi, jos ne periaatteet, jotka innoittivat näitä sankarillisia sieluja, heräisivät uudelleen eloon Jumalan lapsiksi tunnustautuvien keskuudessa. Oppeihin, jotka ovat kristillisen uskon peruspylväitä, suhtaudutaan huolestuttavan välinpitämättömästi. Käsitys, jonka mukaan ne eivät lopulta olekaan niin elintärkeitä, voittaa alaa. Tämä asenne on omiaan tukemaan saatanan toi- mintaa, niin että vääriä teorioita ja tuhoisia harhaoppeja, joita menneitten aikojen uskolliset henkensä uhalla paljastivat ja vastustivat, pidetään nyt tuhansien Kristuksen seuraajiksi tunnustautuvien keskuudessa suosiossa.AO7 35.3

Varhaiset kristityt olivat todella erikoislaatuista kansaa. Heidän moitteeton käytöksensä ja horjumaton uskonsa oli alituinen nuhde, joka häiritsi syntisen rauhaa. Lukumäärältään vähäisinä, ilman rikkautta, asemaa tai arvonimiä he olivat väärintekijöiden kauhuna kaikkialla, missä heidän luonteensa ja oppinsa tunnettiin. Siksi jumalattomat vihasivat heitä, kuten Kain vihasi Aabelia. Samasta syystä kuin Kain murhasi Aabelin ne, jotka yrittivät poistaa Pyhän Hengen hillitsevän vaikutuksen, tappoivat Jumalan kansaa. Samasta syystä juutalaiset hylkäsivät ja ristiinnaulitsivat Vapahtajansa koska hänen luonteensa pyhyys ja puhtaus oli jatkuvana nuhteena heidän itsekkyydelleen ja turmeltuneisuudelleen. Kristuksen päivistä tähän asti hänen uskolliset opetuslapsensa ovat herättäneet vihaa ja vastustusta niissä, jotka rakastavat ja seuraavat synnin teitä.AO7 36.1

Miten sitten evankeliumia voidaan nimittää rauhan sanomaksi? Kun Jesaja ennusti Messiaan syntymän, hän käytti hänestä nimeä »Rauhan Ruhtinas». Kun enkelit ilmoittivat paimenille, että Jeesus oli syntynyt, he lauloivat Beetlehemin ketojen yllä: »Kunnia Jumalalle korkeuksissa, ja maassa rauha ihmisten kesken, joita kohtaan hänellä on hyvä tahto!» (Luuk. 2: 14). Ilmeinen ristiriita näyttää vallitsevan näiden profeetallisten ilmoitusten ja Jeesuksen sanojen välillä: »En ole tullut tuomaan rauhaa, vaan miekan» (Matt. 10: 34). Oikein ymmärrettynä niiden kesken vallitsee kuitenkin sopusointu. Evankeliumi on rauhan sanoma. Kristinusko levittäisi rauhaa, sopusointua ja onnea yli koko maailman, jos sen sanoma vastaanotettaisiin ja sitä seurattaisiin. Kristuksen uskonto liittää läheiseen veljesyhteyteen kaikki, jotka vastaanottavat sen opetukset. Kristuksen tehtävän tarkoituksena oli saada aikaan sovinto sekä ihmisen ja Jumalan välillä että ihmisten keskinäisissä suhteissa. Mutta suurimmalta osaltaan maailma on saatanan, Kristuksen katkerimman vihollisen, hallinnassa. Evankeliumi tarjoaa ihmisille elämän periaatteita, jotka ovat täysin vastakkaisia heidän omille tavoilleen ja toiveilleen, ja he nousevat kapinaan sitä vastaan. He vihaavat puhtautta, joka paljastaa ja tuomitsee heidän syntinsä, ja he vainoavat ja hävittävät niitä, jotka julistavat heille sen oikeudenmukaisia ja pyhiä vaatimuksia. Tässä mielessä koska sen korostamat totuudet herättävät vihaa ja riitaa evankeliumia kutsutaan miekaksi.AO7 36.2

Salaperäinen kaitselmus, joka sallii vanhurskaiden kärsiä vainoa syntisten käsissä, on hämmentänyt monien uskossaan heikkojen mieltä. Muutamat ovat jopa valmiit luopumaan luottamuksestaan Jumalaan, koska hän sallii mitä halpamaisimpien ihmisten menestyä, samalla kun parhaimmat ja puhtaimmat joutuvat heidän ah- distamikseen ja kiduttamikseen. Saatetaan kysyä, miten Jumala, joka on vanhurskas, armollinen ja kaikkivoipa, sallii sellaista vääryyttä ja sortoa. Meillä ei ole mitään tekemistä tämän kysymyksen kanssa. Jumala on antanut meille kylliksi todisteita rakkaudestaan, eikä meidän tule epäillä hänen hyvyyttään, vaikka emme ymmärtäisikään hänen kaitselmuksensa menettelytapoja. Nähdessään etukäteen epäilykset, jotka painaisivat opetuslasten mieltä koettelemusten ja pimeyden päivinä, Jeesus sanoi heille: »Muistakaa se sana, jonka minä teille sanoin: ‘Ei ole palvelija herraansa suurempi’. Jos he ovat minua vainonneet, niin he teitäkin vainoavat» (Joh. 15: 20). Jeesus kärsi meidän edestämme enemmän kuin yksikään hänen seuraajansa on joutunut kärsimään jumalattomien julmuudesta. Ne, jotka ovat kutsutut osallistumaan vainoihin ja marttyyrikuolemaan, kulkevat vain Jumalan rakkaan Pojan askelissa.AO7 36.3

»Ei Herra viivytä lupauksensa täyttämistä» (2 Piet. 3: 9). Hän ei unohda eikä hylkää lapsiaan. Mutta hän sallii jumalattomien ilmaista todellisen luonteensa, jotta yksikään, joka tahtoo tehdä hänen tahtonsa, ei tulisi heidän vuokseen petetyksi. Toisaalta vanhurskaat asetetaan kärsimysten ahjoon, jotta he itse puhdistuisivat, jotta heidän esimerkkinsä saisi toisia vakuuttuneiksi uskon ja jumalisuuden todellisuudesta, ja myös siksi, että heidän vakaa vaelluksensa olisi tuomioksi jumalattomille ja epäuskoisille.AO7 37.1

Jumala sallii jumalattomien menestyä ja ilmaista vihamielisyytensä häntä kohtaan, jotta kun he ovat täyttäneet syntiensä mitan kaikki näkisivät heidän täydellisessä hävittämisessään hänen oikeudenmukaisuutensa ja armonsa. Jumalan koston päivä lähenee nopeasti, ja sen tultua kaikki, jotka ovat rikkoneet hänen lakiaan ja vainonneet hänen kansaansa, saavat oikeudenmukaisen rangaistuksen teoistaan. Silloin rangaistaan jokainen Jumalan uskollisiin kohdistunut epäoikeudenmukaisuus tai julmuus aivan samoin kuin jos se olisi tehty Kristukselle itselleen.AO7 37.2

On toinen, vielä tärkeämpi kysymys, jonka tulisi herättää nykyajan seurakuntien huomiota. Apostoli Paavalin sanojen mukaan »kaikki, jotka tahtovat elää jumalisesti Kristuksessa Jeesuksessa, joutuvat vainottaviksi» (2 Tim. 3:12). Mistä sitten johtuu, että vainon tulet näyttävät suurelta osin sammuneen? Ainoana syynä on se, että kirkko on mukautunut maailman tasolle eikä sen tähden herätä mitään vastustusta. Meidän päiviemme yleiselle uskonnolle ei ole luonteenomaista se pyhyys ja puhtaus, joka oli ominaista kristilliselle uskolle Jeesuksen ja apostolien päivinä. Kristinusko on maailman suosiossa, koska se on tehnyt kompromisseja synnin kanssa, koska Jumalan sanan suuriin totuuksiin suhtaudutaan niin välinpitämättömästi, koska kirkossa on niin vähän elävää jumalisuutta. Herätköön varhaisen seurakunnan usko ja voima uuteen eloon; silloin herää myös vainon henki, ja vainon tulet syttyvät jälleen.AO7 37.3