Pitkä ahdistuksen aika

Kuudennella vuosisadalla paaviuden asema oli jo luja. Sen valtaistuin oli asetettu keisarin kaupunkiin, ja Rooman piispan selitettiin olevan koko kirkon pää. Pakanuus oli antanut sijaa paaviudelle. Lohikäärme oli antanut pedolle »voimansa ja valtaistuimensa ja suuren vallan» (Ilm. 13: 2). Ja nyt alkoivat ne 1260 paavinvallan vainon vuotta, joista Danielin ja Ilmestyskirjan profetioissa oli ennustettu8 (Dan. 7: 25; Ilm. 13: 5-7). Kristityt pakotettiin joko luopumaan puhtaasta uskostaan ja hyväksymään paavilliset juhlamenot ja jumalanpalveluksen tai nääntymään ja kärsimään kuoleman kidutuspenkillä, roviolla tai mestauslavalla. Nyt täyttyivät Jeesuksen sanat: »Omat vanhemmatkin ja veljet ja sukulaiset ja ystävät antavat teidät alttiiksi; ja muutamia teistä tapetaan, ja te joudutte kaikkien vihattaviksi minun nimeni tähden» (Luuk. 21:16, 17). Vaino kohtasi uskollisia suuremmalla raivolla kuin milloinkaan aikaisemmin, ja maailma muuttui laajaksi taistelutantereeksi. Vuosisatojen aikana Kristuksen seurakunta löysi turvapaikan syrjäisistä ja yksinäisistä piilopaikoista. Näin sanoo profeetta: »Ja vaimo pakeni erämaahan, jossa hänellä oli Jumalan valmistama paikka, että häntä elätettäisiin siellä tuhat kaksisataa kuusikymmentä päivää» (Ilm. 12: 6).AO7 42.1

Rooman kirkon valtaan nousu merkitsi pimeiden aikojen alkua. Mitä enemmän sen valta lisääntyi, sitä synkemmäksi kävi pimeys. Kristuksen, tosi perustuksen, sijasta uskottiin Rooman paaviin. Sen sijaan, että syntien anteeksiantamuksen ja ikuisen pelastuksen toivo olisi pantu Jumalan Poikaan, kansa katsoi paaviin sekä pappeihin ja prelaatteihin, joille paavi oli jakanut valtaansa. Kansalle opetettiin, että paavi on heidän maanpäällinen välittäjänsä ja ettei kukaan voisi lähestyä Jumalaa paitsi hänen kauttaan, ja vieläpä että hän oli heille Jumalan asemassa ja että häntä sen vuoksi oli sokeasti toteltava. Hänen määräyksestään poikkeaminen oli riittävä syy rikkojien sieluun ja ruumiiseen kohdistuvalle ankarimmalle mahdolliselle rangaistukselle. Näin ihmisten mieli käännettiin pois Jumalasta erehtyviin, puutteellisiin ja syntisiin ihmisiin; ei, enemmän: itseensä pimeyden ruhtinaaseen, joka heidän kauttaan harjoitti valtaansa. Synti oli naamioitu pyhyyden vaippaan. Kun kirjoitukset syrjäytetään ja ihminen alkaa pitää itseään erinomaisena, emme voi odottaa muuta kuin petoksia, vilppiä ja jumalattomuutta. Inhimillisten lakien ja perinnäissääntöjen korottamisen yhteydessä ilmeni se turmelus, joka aina on seurauksena Jumalan lain syrjäyttämisestä.AO7 43.1

Ne olivat vaarallisia aikoja Kristuksen seurakunnalle. Uskollisia valonkantajia oli todellakin vain muutamia. Vaikka totuus ei ollutkaan täysin ilman todistajia, näytti kuitenkin ajoittain siltä, että erehdykset ja taikausko täysin voittaisivat ja että tosi uskonto olisi tuomittu täysin häviämään maan päältä. Evankeliumi oli kadotettu näkyvistä, mutta uskonnon muodot olivat mitä moninaisimpia, ja kansa oli ankarien vaatimusten rasittama.AO7 43.2

Kansaa ei opetettu ainoastaan katsomaan paaviin välimiehenään vaan luottamaan omiin töihinsä syntiensä sovittamiseksi. Pitkät pyhiinvaellusmatkat, katumusharjoitukset, pyhäinjäännösten palvelus, kirkkojen, pyhäkköjen ja alttareiden pystyttäminen, suurten rahasummien maksaminen kirkolle nämä ja monet muut samankaltaiset teot otettiin käytäntöön Jumalan vihan tyynnyttämiseksi ja hänen mielisuosionsa hankkimiseksi, aivan kuin Jumala olisi ihmisten kaltainen, joka suuttuisi pikkuasioista ja jota pitäisi lepyttää lahjoilla tai katumusharjoituksilla!AO7 44.1