Vääriä käsityksiä pyhityksestä

Siihen pyhityskäsitykseen, joka nyt voittaa alaa uskonnollisessa maailmassa, liittyy itsekorotuksen henki ja Jumalan lain väheksyminen. Tämä leimaa sen vieraaksi Raamatun uskonnolle. Sen kannattajat opettavat, että pyhitys on äkillinen tapahtuma, jonka avulla he yksinomaan uskon kautta saavuttavat täydellisen pyhyyden. »Usko vain», he sanovat, »ja siunaus on sinun.» Vastaanottajan puolelta he eivät luule vaadittavan mitään. Samaan aikaan he kieltävät Jumalan lain arvovallan ja väittävät olevansa vapautetut velvollisuudesta pitää sen käskyt. Mutta onko ihmisille mahdollista olla pyhiä Jumalan tahdon ja luonteen mukaisesti tulematta sopusointuun niiden periaatteiden kanssa, jotka ovat hänen luonteensa ja tahtonsa ilmauksia ja osoittavat, mihin hän mielistyy?AO7 400.4

Toive helposta uskonnosta, joka ei vaadi mitään ponnistuksia, ei mitään itsensä kieltämistä eikä mitään eroa maailman mielettömyyksistä, on tehnyt opin uskosta ja yksin uskosta kansan suosimaksi, mutta mitä sanoo Jumalan sana? Apostoli Jaakob sanoo: »Mitä hyötyä, veljeni, siitä on, jos joku sanoo itsellään olevan uskon, mutta hänellä ei ole tekoja? Ei kaiketi usko voi häntä pelastaa? - - Mutta tahdotko tietää, sinä turha ihminen, että usko ilman tekoja on voimaton? Eikö Aabraham, meidän isämme, tullut vanhurskaaksi teoista, kun vei poikansa Iisakin uhrialttarille? Sinä näet, että usko vaikutti hänen tekojensa mukana, ja teoista usko tuli täydelliseksi. - - Te näette, että ihminen tulee vanhurskaaksi teoista eikä ainoastaan uskosta» (Jaak. 2:14-24).AO7 400.5

Jumalan sanan todistus vastustaa lumoavaa oppia uskosta ilman tekoja. Taivaan suosion vaatiminen mukautumatta armon saamiseksi asetettuihin ehtoihin ei ole uskoa vaan julkeutta, sillä oikea usko perustuu Raamatussa esitettyihin lupauksiin ja ehtoihin.AO7 401.1

Älköön kukaan pettäkö itseään sillä ajatuksella, että ihminen voi tulla pyhäksi rikkoessaan tahallisesti yhdenkin Jumalan käskyistä. Tahallinen synti saattaa Hengen todistuksen vaikenemaan ja erottaa sielun Jumalasta. »Synti on laittomuus.» »Kuka ikinä syntiä tekee, hän ei ole häntä^{*Jumalaa (suom. huom.).} nähnyt eikä häntä tuntenut» (1 Joh. 3: 6). Vaikka Johannes kirjeissään niin täydellisesti omistautuu kuvailemaan rakkautta, hän ei jätä ilmaisematta niiden ihmisten todellista luonnetta, jotka väittävät olevansa pyhittyneitä, vaikka rikkovat Jumalan lakia. »Joka sanoo: ‘Minä tunnen hänet’, eikä pidä hänen käskyjänsä, se on valhettelija, ja totuus ei ole hänessä. Mutta joka pitää hänen sanansa, hänessä on Jumalan rakkaus totisesti täydelliseksi tullut» (1 Joh. 2: 4, 5). Tämä on jokaisen ihmisen tunnustuksen koetin. Me emme voi myöntää ketään ihmistä pyhäksi vertaamatta häntä siihen ainoaan pyhyyden mittaan, joka Jumalalla on taivaassa ja maassa. Jos jotkut eivät anna arvoa siveyslaille, jos he väheksyvät Jumalan käskyjä, jos he purkavat yhdenkin näistä pienimmistä käskyistä ja sillä tavalla opettavat ihmisiä, heille ei taivaassa anneta mitään arvoa, ja me voimme tietää, ettei heidän väitteillään ole perusteita.AO7 401.2

Se, joka väittää olevansa synnitön, todistaa tällä väitteellään olevansa kaukana pyhyydestä. Sellaisella ihmisellä ei ole oikeaa käsitystä Jumalan täydellisestä pyhyydestä ja puhtaudesta eikä siitä, millaiseksi ihmisen on tultava voidakseen olla sopusoinnussa hänen luonteensa kanssa. Koska tuolla ihmisellä ei ole oikeaa käsitystä Jeesuksen puhtaudesta ja ylevästä rakastettavuudesta eikä synnin pahasta ja turmiollisesta luonteesta, hän voi pitää itseään pyhänä. Mitä kauempana ihminen on Kristuksesta ja mitä puutteellisempi käsitys hänellä on Jumalan luonteesta ja vaatimuksista, sitä hurskaammalta hän näyttää omissa silmissään.AO7 401.3