Ruhtinaiden edessä

Seuraavana päivänä Luther kutsuttiin valtiopäivien eteen. Keisarillinen virkamies määrättiin saattamaan häntä kokoussaliin; kuitenkin hän vain vaivoin pääsi sinne. Jokainen katu oli täynnä katselijoita halukkaina näkemään munkin, joka uskalsi vastustaa paavin arvovaltaa.AO7 130.1

Kun hän oli lähdössä tuomariensa eteen, eräs vanha kenraali, monen taistelun sankari, sanoi hänelle ystävällisesti: »Munkkiraukka, munkkiraukka, sinä menet nyt tekemään suurempaa uljuutta kysyvää vastarintaa, kuin minä tai kuka hyvänsä muu sotapäällikkö olemme tehneet verisimmissä taisteluissamme. Mutta jos asiasi on oikea ja sinä olet siitä varma, niin mene eteenpäin Jumalan nimessä äläkä pelkää mitään. Jumala ei sinua hylkää.»110AO7 130.2

Vihdoinkin Luther seisoi valtakunnanneuvoston edessä. Keisari istui valtaistuimella. Hänen ympärillään olivat valtakunnan maineikkaimmat henkilöt. Milloinkaan ei kukaan henkilö ollut astunut arvovaltaisemman neuvoston eteen kuin tämä, jonka edessä Martti Lutherin oli tehtävä tili uskostaan. »Tämä esiintyminen oli jo itsessään merkittävä voitto paavin vallasta. Paavi oli tuominnut tämän miehen, ja nyt mies oli toisen tuomioistuimen edessä, joka täten asettui paavin yläpuolelle. Paavi oli julistanut hänet kirkonkiroukseen ja sulkenut hänet pois kaikesta yhteiskuntaelämästä, ja kuitenkin hänet kutsuttiin kunnioittavin sanoin ja päästettiin maailman arvokkaimman kokouksen eteen. Paavi oli tuominnut hänet vaikenemaan ainaisesti, ja nyt hänen oli määrä pu- hua tuhansille tarkkaavaisille kuulijoille, jotka olivat saapuneet kristikunnan kaukaisimmistakin osista. Oli siis tapahtunut suunnattoman suuri mullistus Lutherin toiminnan seurauksena. Rooma oli jo laskeutumassa alas valtaistuimeltaan, ja tämän nöyryytyksen sai aikaan munkin ääni.»111AO7 130.3

Kokouksen mahtavan ja loistavan osanottajajoukon edessä alhaista sukua oleva uskonpuhdistaja näytti pelokkaalta ja hämmentyneeltä. Nähdessään hänen säikähdyksensä jotkut ruhtinaat menivät hänen luokseen, ja yksi heistä kuiskasi: »Älkää peljätkö niitä, jotka tappavat ruumiin, mutta eivät voi tappaa sielua.» Toinen sanoi: »Kun teidät viedään maaherrain ja kuninkaiden eteen, teidän Isänne Henki antaa teille, mitä teidän on puhuminen.» Siten maailman suuret miehet rohkaisivat häntä koetuksen hetkenä Kristuksen sanoilla.AO7 131.1

Luther vietiin paikkaan, joka oli suoraan keisarin valtaistuimen edessä. Täpötäyteen kokoushuoneeseen tuli syvä hiljaisuus. Silloin astui esille keisarillinen virkamies ja Lutherin kirjoitusten kokoelmaa osoittaen vaati uskonpuhdistajaa vastaamaan kahteen kysymykseen: tunnustiko hän kirjoitukset omikseen ja aikoiko hän peruuttaa niissä esitetyt mielipiteet. Kun kirjojen nimet oli luettu, Luther vastasi ensimmäiseen kysymykseen tunnustaen kirjat omikseen. »Mitä toiseen kysymykseen tulee», hän sanoi, »niin koska se on uskoa ja sielujen pelastusta koskeva kysymys ja koskee Jumalan sanaa, joka on suurin ja kallein aarre taivaassa ja maan päällä, menettelisin varomattomasti, jos vastaisin siihen tarkemmin ajattelematta asiaa. Minä voisin sanoa vähemmän kuin tilanne vaatii, tai enemmän kuin totuuden esittämiseksi on tarpeen, ja näin syrjäyttäisin Kristuksen sanat: »Joka kieltää minut ihmisten edessä, sen minäkin kiellän Isäni edessä, joka on taivaissa» (Matt. 10: 33). Sen tähden pyydän mitä nöyrimmin Teidän Kuninkaalliselta Majesteetiltanne ajatusaikaa voidakseni Jumalan sanaa loukkaamatta vastata.»112AO7 131.2

Luther teki viisaasti esittäessään tämän pyynnön. Hänen menettelynsä sai läsnäolijat vakuuttuneiksi siitä, ettei hänen toimintaansa ohjannut kiihko tai äkkipikaisuus. Sellainen odottamaton tyyneys ja mielenmaltti rohkeaksi ja taipumattomaksi havaitussa miehessä lisäsi hänen vaikutusvaltaansa ja teki hänelle mahdolliseksi vastata myöhemmin niin ymmärtävästi, päättävästi, viisaasti ja arvokkaasti, että vastustajat hämmästyivät ja pettyivät toiveissaan sekä saivat nuhteen julkeudestaan ja ylpeydestään.AO7 131.3