Luku 44—Kristityn palavuus

On olemassa meluisaa intoa, ilman tarkoitusta ja päämäärää, joka ei perustu tietoon ja joka toiminnassaan on sokea ja seurauksiltaan tuhoisa. Se ei ole kristillistä palavuutta. Kristillistä palavuutta valvovat periaatteet eikä se ole kouristuksentapainen. Se on harras, syvällinen ja voimakas, se panee liikkeelle koko sielun ja herättää toimintaan sen moraalisen vastaanottokyvyn. Sielujen pelastus ja Jumalan valtakunnan edut saavat tärkeimmän paikan. Mikä asia kysyy suurempaa vakavuutta kuin sielujenpelastus ja Jumalan kunnia? Siinä on seikkoja, joihin ei voida suhtautua kevytmielisesti. Niillä on iäisyysmerkitys. Ikuinen kohtalo on vaakalaudalla. Ihmiset tekevät ratkaisun valiten joko hyvän tai pahan osan. Kristillinen palavuus ei uuvuta itseään puhumisella, vaan se tuntee ja toimii voimalla ja tarmolla. Kristillinen palavuus ei kuitenkaan toimi siinä tarkoituksessa, että se saisi huomiota osakseen, vaan nöyryys luonnehtii jokaista ponnistusta ja ilmenee kaikissa teoissa. Kristillinen into johtaa hartaaseen rukoukseen, nöyrtymiseen ja uskollisuuteen kotitehtävissä. Perhepiirissä tulevat näkyviin ystävällisyys, rakkaus, hyväntahtoisuus ja myötätunto, jotka aina ovat kristillisen palavuuden hedelmiä ...TA 220.1

Miten harvassa ovatkaan ne, jotka tuntevat sielujen arvon! Miten harvassa ne, jotka tahtovat uhrautua voidakseen saattaa sieluja Kristuksen tuntoon! Paljon puhutaan rakkaudesta hukkuviin sieluihin, ja paljon sanotaan sitä omistettavan, mutta puhuminen on halpaa ja arvotonta tavaraa. Harrasta kristil-listä palavuutta sitä tarvitaan — palavuutta, mikä ilmenee jonkinlaisena toimintana. Kaikkien tulee nyt toimia omaksi hyväkseen, ja kun heillä on Jeesus sydämessään, he tunnustavat Hänet toisille. Sielua, joka omistaa Kristuksen, ei voida estää tunnustamasta Häntä, yhtä vähän kuin voitaisiin estää Niaga-ran vesimassoja virtaamasta putouksiinsa.TA 220.2