Jaakobin kokemus

»Ja Jaakob teki lupauksen, sanoen: ‘Jos Jumala on minun kanssani ja varjelee minut sillä tiellä, jota nyt kuljen, ja antaa minulle leipää syödäkseni ja vaatteita pukeutuakseni, niin että saan palata rauhassa isäni kotiin, niin on Herra oleva minun Jumalani; ja tämä kivi, jonka olen patsaaksi pystyttänyt, on oleva Jumalan huone, ja kaikesta, mitä minulle suot, minä totisesti annan sinulle kymmenykset. ', » 1 Moos. 28:20—22. Olosuhteet, jotka saivat Jaakobin tekemään lupauksen Herralle, olivat samanlaiset kuin ne, jotka tänä aikana kannustavat ihmisiä tekemään lupauksia Herralle. Hän oli synnillisellä teollaan hank-kinut siunauksen, jonka hän tiesi luvatuksi itselleen Jumalan erehtymättömässä sanassa. Toimimalla näin hän osoitti ilmeistä uskon puutetta Jumalan voimaan epäillessään Jumalan suunnitelman toteutumista, vaikka ulkonaiset seikat silloin olisivat näyttäneet miten kielteisiltä tahansa. Sen sijaan että hän olisi päässyt kadehtimaansa asemaan hänen oli paettava Eesaun vi- haa henkensä edestä. Vain sauva kädessään hänen oli kuljettava satoja kilometrejä autioita seutuja. Hänen rohkeutensa petti, ja hän joutui katumuksen ja pelon valtaan koettaen karttaa ihmisiä, ettei hänen vihainen veljensä pääsisi hänen jäljilleen. Hänellä ei ollut Jumalan rauhaa lohtunaan, sillä häntä kiusasi ajatus, että hän oli menettänyt jumalallisen varjeluksen.TA 520.2

Hänen matkansa toinen päivä on päättymäisillään. Hän on väsynyt, nälkäinen ja koditon, ja hänestä tuntuu, että Jumala on hylännyt hänet. Hän tietää aiheuttaneensa itselleen tämän omalla väärällä menettelyllään. Synkät toivottomuuden pilvet piirittävät hänet, ja hän tuntee olevansa hylkiö. Hänen sydämensä on kuvaamattoman kauhun vallassa, niin että hän tuskin uskaltaa rukoillakaan. Mutta hän on niin äärettömän yksinäinen ja hylätty, että hän tuntee tarvitsevansa Jumalan varjelusta enemmän kuin milloinkaan aikaisemmin. Hän itkee ja tunnustaa syntinsä Jumalalle sekä pyytää hartaasti osoitusta siitä, ettei häntä ole kokonaan hylätty. Mutta hänen raskautunut sydämensä ei löydä helpotusta. Hän on menettänyt kaiken luottamuksensa itseensä, ja hän pelkää, että hänen isiensä Jumala on hylännyt hänet. Mutta Jumala, laupias Jumala, armahtaa yksinäistä, surun painamaa miestä, joka kerää kiviä päänsä aluseksi ja jolla on pelkkä taivas suojanaan.TA 521.1

Yöllä hän näkee näyssä salaperäiset tikkaat, joiden alaosa on maan päällä ja yläosa ulottuu tähtien yläpuolelle ylimpään taivaaseen. Loistavan kirkkaat enkeli-lähettiläät nousevat ja laskeutuvat näitä tikkaita osoittaen hänelle tien, joka välittää yhteyttä maan ja taivaan välillä. Hän kuulee äänen, joka uudistaa hänelle lupauksen armosta ja varjeluksesta sekä tulevista siunauksista. Herättyään unestaan Jaakob sanoi: »Herra on totisesti tässä paikassa, enkä minä sitä tiennyt.» Jae 16. Hän katseli ympärilleen ikään kuin hän olisi odottanut näkevänsä taivaan lähettiläitä, mutta ainoastaan maiseman hämärät ääri-viivat sekä sen yläpuolella oleva taivas kirkkaasti sädehtivine jalokivineen avautuvat hänen vakavalle ja ihmettelevälle katseelleen. Tikkaat ja kirkkaat sanansaattajat ovat häipyneet, ja yläpuolellaan olevan Valtasuuruuden hän saattaa nähdä vain mielikuvituksessaan.TA 521.2

Yön salaperäinen hiljaisuus ja elävä tietoisuus siitä, että hän oli Jumalan välittömässä läheisyydessä, herättivät Jaako-bissa pyhää kunnioitusta. Hänen sydämensä tulvi kiitollisuutta siitä, ettei häntä tuhottu. Sinä yönä hän ei osannut enää nukkua, sillä hänen sielunsa oli syvän ja palavan kiitollisuuden sekä pyhän ilon vallassa. »Ja Jaakob nousi varhain aamulla, otti kiven, jonka hän oli pannut päänsä alaiseksi, ja nosti sen pystyyn patsaaksi ja vuodatti öljyä sen päälle.» Jae 18. Siinä paikassa hän teki juhlallisen lupauksensa Jumalalle.TA 522.1