Kristuksen ilmestys

Näky synnytti mitä suurimman hämmingin. Sauluksen toverit joutuivat kauhun valtaan, ja tuo voimakas valo miltei sokaisi heidät. He kuulivat äänen, mutta eivät nähneet ketään, ja kaikki oli heistä käsittämätöntä ja salaperäistä. Mutta Saulus, joka makasi maassa pitkänään, ymmärsi puheen ja näki Jumalan Pojan selvästi edessään. Jo silmäys tuohon kirkkaaseen Olentoon painoi Hänen kuvansa ainiaaksi tuon järkyttyneen juutalaisen sieluun. Sanat tunkeutuivat hänen sydämeensä hirvittävällä voimalla. Valovirta tulvi hänen mielensä pimentyneisiin kammioihin paljastaen hänen tietämättömyytensä ja erehdyksensä. Hän näki, että kuvitellessaan innokkaasti palvelevansa Jumalaa Kristuksen seuraajia vainoamalla hän olikin todellisuudessa tehnyt Saatanan työtä.KuKi 210.1

Hän näki tyhmyytensä perustaessaan uskonsa pappien ja hallitusmiesten vakuutteluille, joilla oli pyhän virkansa perusteella suuri vaikutus hänen mieleensä saaden hänet uskomaan, että kertomus Jeesuksen ylösnousemuksesta oli Hänen opetuslastensa taidokkaasti sepittämä. Nyt kun Kristus ilmestyi Saulukselle, palautui Stefanuksen saarna voimakkaasti hänen mieleensä. Hän havaitsi nyt että nuo sanat, joita papit olivat pitäneet herjauksena, olivatkin puhdasta totuutta. Tänä ihmeellisenä valaistuksen hetkenä hänen mielensä toimi huomattavan ripeästi. Hän seurasi ajatuksissaan profeetallista historiaa ja totesi, että profeetat olivat ennustaneet sekä sen, että juutalaiset hylkäisivät Jeesuksen, että Hänen ristiinnaulitsemisensa, ylösnousemuksensa ja taivaaseenastumisensa ja näin todistaneet Jeesuksen luvatuksi Messiaaksi. Hän muisti Stefanuksen sanat: “Katso, minä näen taivaat auenneina ja Ihmisen Pojan seisovan Jumalan oikealla puolella” (Apt. 7: 58), ja hän tiesi, että tuo kuoleva pyhä mies oli katsellut kirkkauden valtakuntaa.KuKi 210.2

Mikä ilmestys tämä kaikki olikaan usvokaisten vainoojalle: Kirkas, mutta hirvittävä valo oli tunkeutunut hänen sieluunsa. Kristus ilmestyi hänelle nyt Hänenä, joka oli tullut maailmaan täyttämään tehtäväänsä ja jonka ne, joita Hän oli tullut pelastamaan, olivat hyljänneet, pettäneet, tuominneet ja ristiinnaulinneet, mutta joka oli noussut kuolleista ja astunut ylös taivaaseen. Tänä hirveänä hetkenä hän muisti, että pyhä Stefanus oli surmattu hänen suostumuksellaan ja että hän oli ollut välikappaleena monien pyhien ihmisten kuolemaan julman vainon uhreina.KuKi 211.1

“Niin hän vapisi, hämmästyi ja sanoi: ‘Herra, mitäs minua tahdot tekemään?’ Ja Herra sanoi hänelle: ‘Nouse ja mene kaupunkiin; siellä sinulle sanotaan, mitä sinun pitää teke-män.’” Apt. 9: 6 vanh. raamatunsuomennos. Saulus mielessään ei vähääkään epäillyt, että se, joka puhui hänelle, todellakin oli Jeesus Nasaretilainen ja että Hän todella oli kauan odotettu Messias, Israelin Lohduttaja ja Lunastaja.KuKi 211.2

Kun häikäisevä kirkkaus hälveni ja Saulus nousi maasta, huomasi hän olevansa täydelleen näkemätön. Kristuksen kunnian kirkkaus oli ollut liian voimakas hänen kuolevaiselle katseelleen, ja kun se siirtyi pois, laskeutui yön pimeys hänen näköpiirinsä ylle. Hän uskoi, että hänen sokeutensa oli Jumalan rangaistus hänelle siitä, että hän oli niin julmasti vainonnut Jeesuksen seuraajia. Hän hapuili ympärilleen hirvittävässä pimeydessä, ja hänen seuralaisensa, peloissaan ja hämmästyneinä, taluttivat hänet kädestä Damaskoon.KuKi 211.3