Loading...
Larger font
Smaller font
Copy
Print
Contents
Lunastuksen Historia - Contents
  • Results
  • Related
  • Featured
No results found for: "".
  • Weighted Relevancy
  • Content Sequence
  • Relevancy
  • Earliest First
  • Latest First
    Larger font
    Smaller font
    Copy
    Print
    Contents

    Paavalin viimeinen todistus

    Paavali johdettiin yksityisenä henkilönä teloituspaikalle. Levottomina hänen vaikutuksensa ulottuvaisuudesta hänen vainoojansa pelkäsivät, että hänen kuolemaansakin katsellessaan monet voisivat tulla voitetuiksi kristinuskoon. Siitä johtuen vain muutamien harvojen sallittiin olla läsnä. Mutta paatuneet sotilaat, jotka oli määrätty saattamaan häntä, kuuntelivat hänen sanojaan, ja suureksi hämmästyksekseen näkivät hänet iloisena, vieläpä riemullisena edessään sellainen kuolema. Hänen anteeksiantava mielensä hänen murhaajiaan kohtaan sekä hänen viimeiseen saakka horjumaton luottamuksensa Kristukseen olivat elämän tuoksu elämäksi muutamille, jotka olivat todistamassa hänen marttyyrikuolemansa. Useat vastaanottivat ennen pitkää Vapahtajan, jota Paavali saarnasi, ja pelottomasti sinetöivät uskonsa verellään.KuKi 247.2

    Paavalin elämä, aina sen viimeisimpään hetkeen asti, todisti hänen sanojensa totuudesta toisessa Korinttolaiskirjeessä:KuKi 247.3

    “Sillä Jumala, joka sanoi: ‘Loistakoon valkeus pimeydestä’, on se, joka loisti sydämiimme, että Jumalan kirkkau- den tunteminen, sen kirkkauden, joka loistaa Kristuksen kasvoista, levittäisi valoansa. Mutta tämä aarre on meillä saviastioissa, että tuo suunnattoman suuri voima olisi Jumalan eikä näyttäisi tulevan meistä. Me olemme kaikin tavoin ahdingossa, mutta emme umpikujassa, neuvottomat, mutta emme toivottomat, vainotut, mutta emme hyljätyt, maahan kukistetut, mutta emme tuhotut. Me kuljemme, aina kantaen Jeesuksen kuolemaa ruumiissamme, että Jeesuksen elämäkin tulisi meidän ruumiissamme näkyviin.” 2 Kor. 4:6—10. Hänen pätevyytensä ei ollut hänessä itsessään, vaan jumalallisen Hengen läsnäolossa ja vaikutuksessa, joka täytti hänen sielunsa ja alisti jokaisen hänen ajatuksensa kuuliaiseksi Kristuksen tahdolle. Se seikka, että hänen oma elämänsä oli esimerkkinä siitä totuudesta, jota hän julisti, antoi sekä hänen saarnaamiselleen että esiintymiselleen vakauttavan voiman. Profeetta sanoo: “Vakaamieliselle Sinä talletat rauhan, rauhan, sillä hän turvaa Sinuun.” Jes. 26: 3. Juuri tämä taivaallinen rauha, joka loisti hänen kasvoiltaan, voitti monta sielua evankeliumille.KuKi 247.4

    Apostoli ei luonut katsettaan suureen tuntemattomaan epävarmana eikä peloissaan, vaan iloisena odottaen toivonsa täyttymistä. Seistessään marttyyrina teloituspaikallaan hän ei nähnyt teloittaj an välkkyvää miekkaa eikä vihreää maata, johon hänen verensä oli pian vuotava, vaan hän katsoi tuon kesäisen, tyynen sinitaivaan läpi Iankaikkisen valtaistuimelle. Hän puhui Jumalallensa: Oi Herra, Sinä olet minun lohduttajani ja perintöosani. Milloin saan syleillä Sinua? Milloin saan katsella Sinua ilman välillä olevaa hämärtävää verhoa?KuKi 248.1

    Maallisen elämänsä ajan Paavali eli aina todellisessa taivaallisessa ilmapiirissä. Kaikki, jotka seurustelivat hänen kanssaan, tunsivat hänen yhteydestään Kristukseen ja seurustelustaan enkeleiden kanssa heijastuvan vaikutuksen. Tässä piilee totuuden voima. Pyhän elämän teeskentelemätön, tahaton vaikutus on vaikuttavin saarna, mitä voidaan pitää kristinuskon hyväksi. Todistelut, vaikkapa kumoamat-tomatkin, herättävät vain vastustusta, mutta jumalisessa esimerkissä on voima, jota on mahdoton täysin vastustaa.KuKi 248.2

    Ajattelematta vähääkään omia, niin lähellä olevia kärsimyksiään, apostoli tunsi syvää murhetta opetuslasten puolesta, jotka hänen oli nyt jätettävä pitämään puoliaan ennakkoluuloja, vihaa ja vainoa vastaan. Hän koetti vahvistaa ja rohkaista niitä harvoja kristittyjä, jotka seurasivat häntä teloituspaikalle, kertoen niistä tavattoman kallisarvoisista lupauksista, jotka annetaan vanhurskauden asian tähden vainotuille. Hän vakuutti heille, ettei mitään siitä, mitä Jumala on puhunut koetelluista ja uskollisista lapsistaan, jää täyttämättä. He tulevat nousemaan ja loistamaan, sillä Herran valkeus on koittava heille. Kun Herran kunnia ilmestyy, saavat he pukea ylleen kauniit valkoiset vaatteensa. Vähäksi aikaa he voivat joutua ahdistukseen ja moninaisiin kiusauksiin ja jäädä ilman maallista lohdutusta; mutta heidän täytyy rohkaista mielensä ja sanoa: “Tiedän kehen olen uskonut. Hän on voimallinen pitämään sen, missä olen Häneen luottamukseni pannut. Hänen nuhteensa on pian päättyvä, ja rauhallisen ja onnellisen päivän iloinen aamu on koittava.”KuKi 248.3

    Pelastuksemme Päämies on valmistanut palvelijansa viimeistä suurta taistelua varten. Kristuksen uhrikuoleman lunastamana, pestynä synnistä Hänen verellään ja Hänen vanhurskauteensa pukeutuneena Paavalilla oli itsessään todistus siitä, että hänen sielunsa oli kallis hänen Lunastajansa silmissä. Hänen elämänsä on kätkettynä Kristuksen kanssa Jumalassa, ja hän on vakuuttunut siitä, että Hän, joka on voittanut kuoleman, on voimallinen pitämään sen, mitä on luvannut. Hän tarttuu hengessänsä Vapahtajan lupaukseen: “Minä herätän hänet viimeisenä päivänä.” Joh. 6: 40. Hänen ajatuksensa ja toivonsa ovat keskittyneet hänen Herransa toiseen tulemukseen. Ja kun teloittajan miekka laskeutuu ja kuoleman varjot peittävät marttyyrin sielun, hänen viimeinen ajatuksensa rientää eteenpäin, ja hänen hartain toivonsa on suurena ylösnousemuksen päivänä saada kohdata elämän Antaja, joka toivottaa hänet tervetulleeksi autuaitten iloon.KuKi 249.1

    Melkein kaksikymmentä vuosisataa on kulunut siitä, kun iäkäs Paavali vuodatti verensä Jumalan Sanan ja Kristuksen todistajana. Ei ainoakaan uskollinen käsi ole kirjoittanut muistiin tuleville sukupolville tämän pyhän miehen elämän viimeisiä vaiheita, mutta innoitettu Sana on säilyttänyt meille hänen vähää ennen kuolemaansa antamansa todistuksen. Torventoitotuksen tavoin on hänen äänensä kuulunut kautta kaikkien aikojen rohkaisten uljuudellaan tuhansia Kristuksen todistajia ja herättäen tuhansissa suruttomissa sydämissä hänen oman voitokkaan ilonsa kaiun: “Sillä minut jo uhrataan, ja minun lähtöni aika on jo tullut. Minä olen hyvän kilvoituksen kilvoitellut, juoksun päättänyt, us- kon säilyttänyt. Tästedes on minulle talletettuna vanhurskauden seppele, jonka Herra, vanhurskas tuomari, on antava minulle sinä päivänä, eikä ainoastaan minulle, vaan myös kaikille, jotka Hänen ilmestymistään rakastavat.” 2 Tim. 4: 6—8.KuKi 249.2

    Larger font
    Smaller font
    Copy
    Print
    Contents