Muuttaa ajat ja lain

Kun nyt virheiden paljastaja oli raivattu tieltä, Saatana toimi oman tahtonsa mukaan. Profetia oli ennustanut, että paavinvalta oli pyrkivä “muuttamaan ajat ja lain”. Dan. 7: 25. Se ei vitkastellut tähän tehtävään ryhtyessään. Tarjotakseen pakanuudesta kääntyneille heidän epäjumalainpalvontansa korvikkeen ja siten edistääkseen heidän nimellistä kristinuskon vastaanottamistansa, se solutti vähitellen kuvien ja pyhäinjäännösten palvonnan kristilliseen jumalanpalvelukseen. Lopulta yleinen kirkolliskokous vahvisti asetuksellaan tämän paavillisen epäjumalanpalvelusiärjestelmän. Täydentääkseen tämän jumalattoman tekonsa Rooma päätti pyyhkiä Jumalan laista pois toisen käskyn, joka kieltää kuvien palvonnan, sekä jakaa kymmenennen käskyn kahtia, niin että lukumäärä pysyisi samana.KuKi 257.5

Pakanuuden hyväksi mukautuva henki valmisti tietä vieläkin pitemmälle menevään taivaan arvovallan halveksimiseen. Saatana muutti neljättäkin käskyä ja koetti syrjäyttää ikivanhan sapatin, sen päivän, jonka Jumala oli siunannut ja pyhittänyt, ja korottaa sen tilalle pakanoiden juhlallisesti viettämän, “kunnioitettavan auringon päivän”. Tähän muutokseen ei ensi alussa pyritty avoimesti. Kaikki kristityt olivat ensimmäisinä vuosisatoina pitäneet oikeata sapattia. He kiivailivat Jumalan kunnian puolesta, ja uskoessaan, että Hänen lakinsa oli muuttumaton, he innokkaasti valvoivat sen säädösten loukkaamattomuutta. Mutta edustajiensa välityksellä Saatana toimi suurella taitavuudella päämääränsä saavuttamiseksi. Jotta ihmisten huomio kiintyisi sun-nuntaihin, hän teki siitä juhlapäivän Kristuksen ylösnousemuksen kunniaksi. Sinä päivänä pidettiin uskonnollisia jumalanpalveluksia, mutta sitä pidettiin kuitenkin vielä huvittelupäivänä, kun taas sapattia edelleenkin vietettiin pyhänä.KuKi 258.1

Jo pakanana ollessaan Konstantinus julkaisi käskyn, joka määräsi sunnuntain vietettäväksi yleisenä juhlapäivänä kaikkialla Rooman maailmanvallan alueella. Kääntymyksensä jälkeen hän yhä pysyi sunnuntain uskollisena kannattajana, ja uuteen uskoonsa innostuneena hän pakotti kansan noudattamaan tätä pakanallista käskyään. Mutta tälle päivälle näin osoitettu kunnia ei vielä ollut kylliksi estämään kristittyjä pitämästä oikeata sapattia Herran pyhänä päivänä. Oli otettava vielä yksi askel: väärä sapatti oli korotettava samanarvoiseen asemaan kuin oikeakin. Muutamia vuosia Konstantinuksen käskyn julkaisemisen jälkeen Rooman piispa antoi sunnuntaille arvonimen Herran päivä. Täten saatiin kansa vähitellen johdetuksi pitä- mään sitä pyhän arvoisena. Aikuperäistäkin sapattia pidettiin kuitenkin yhä.KuKi 258.2

Pääpettäjä ei ollut vielä suorittanut työtään loppuun. Hän oli päättänyt koota kristityn maailman oman lippunsa alle ja käyttää valtaansa sijaishallitsijansa, ylpeän ylipapin, välityksellä, joka väitti olevansa Kristuksen sijainen. Hän pääsikin tarkoitustensa perille puolikääntyneiden pakanoiden, kunnianhimoisten prelaattien ja maailmaa rakastavien kirkonmiesten avulla. Kerta toisensa jälkeen pidettiin suuria kirkolliskokouksia, joihin kokoontui kirkollisia mahtimiehiä kaikkialta maailmasta. Melkein jokaisessa kirkolliskokouksessa Jumalan säätämää sapattia painettiin aina hiukan alemmaksi, kun taas sunnuntaita samanaikaisesti vastaavasti korotettiin. Siten pakanallista juhlaa lopulta ruvettiin kunnioittamaan jumalallisena säädöksenä, kun taas Raamatun sapatti selitettiin muinaismuistoksi juutalaisuudesta, ja sen pyhittäjät kirottiin.KuKi 259.1

Tuo suuri luopio oli onnistunut korottamaan itsensä “yli kaiken, mitä jumalaksi tahi jumaloitavaksi kutsutaan”.KuKi 259.2

Tess. 2: 4. Hän oli rohjennut muuttaa Jumalan laissa sen ainoan käskyn, joka kiinnittää koko ihmissuvun huomion totiseen ja elävään Jumalaan. Neljännessä käskyssä Jumala ilmaisee itsensä taivaitten ja maan Luojana, jossa ominaisuudessa Hän eroaa kaikista vääristä jumalista. Jumala pyhitti seitsemännen päivän luomistyön muistomerkkinä ihmisen lepopäiväksi. Sen oli määrä aina pitää elävä Jumala ihmisten mielissä kaiken olevaisen alkulähteenä ja kunnioituksen ja palvonnan kohteena. Saatanan pyrkimyksenä on vieroittaa ihmisiä heidän uskollisuudestaan Jumalaa kohtaan ja kuuliaisuudesta Hänen lailleen. Sen tähden hän kohdistaa erikoiset ponnistuksensa sitä käskyä vastaan, joka viittaa Jumalaan Luojana.KuKi 259.3

Protestantit väittävät nykyään, että Kristuksen ylösnouseminen sunnuntaina teki siitä kristillisen sapatin. Mutta siihen puuttuu Raamatun todistus. Ei Kristus eivätkä Hänen apostolinsa antaneet tuolle päivälle sellaista kunniaa. Sunnuntain pyhittäminen kristillisenä säädöksenä juontaa alkunsa siitä “laittomuuden salaisuudesta”, joka jo Paavalin päivinä oli aloittanut työnsä. Missä ja milloin Herra on tunnustanut omakseen tämän paaviuden lapsen? Mikä laillinen syy voidaan esittää muutokselle, josta Raamattu kokonaan vaikenee?KuKi 259.4

Kuudennella vuosisadalla oli paavinvallan asema vakiin- tunut lujaksi. Sen valtaistuin oli pystytetty keisarilliseen pääkaupunkiin, ja Rooman piispa oli julistettu koko kirkon pääksi. Pakanuus oli antanut tilaa paaviudelle. Lohikäärme oli antanut pedolle “voimansa ja valtaistuimensa ja suuren vallan”. Ilm. 13: 2. Ja nyt alkoi se 1260 vuotta kestävä paavillinen sortoaika, josta oli ennustettu Danielin ja Johanneksen profetioissa. (Dan. 7:25; Ilm. 13:5—7.) Kristittyjä pakotettiin joko luopumaan uskonsa aitoudesta ja omaksu-maan paavilliset seremoniat ja jumalanpalveluksen tai virumaan kuoliaiksi vankityrmässä, kärsimään kuoleman piinapenkissä, roviolla tai pyövelin kirveen alla. Nyt täyttyivät Jeesuksen sanat: “Omat vanhemmatkin ja veljet ja sukulaiset ja ystävät antavat teidät alttiiksi; ja muutamia teistä tapetaan ja te joudutte kaikkien vihattaviksi minun nimeni tähden.” Luuk. 21: 16, 17. Vaino kohtasi uskollisia suuremmalla raivolla kuin koskaan ennen, ja maailmasta tuli suunnattoman suuri taistelukenttä. Vuosisadat Kristuksen seurakunta löysi suojaa yksinäisistä ja tuntemattomista pakopaikoista, niinkuin profeetta sanoo: “Ja vaimo pakeni erämaahan, jossa hänellä oli Jumalan valmistama paikka, että häntä elätettäisiin siellä tuhat kaksisataa kuusikymmentä päivää.” Ilm. 12: 6.KuKi 259.5