Jaakob siunaa poikansa

Tuntiessaan kuoleman lähestyvän hän lähetti noutamaan luokseen Joosefin. Pitäytyen lujasti Jumalan lupaukseen, joka koski Kanaanin omistamista, hän sanoi: »Ala hautaa minua Egyptiin, sillä minä tahdon levätä isieni luona; vie siis minut Egyptistä ja hautaa minut heidän hautaansa.» Joosef lupasi tehdä sen, mutta Jaakob ei vielä ollut tyytyväinen; hän vaati poikaansa vannomaan juhlallisesti, että pääsisi lepoon isiensä viereen Makpelan luolaan.AO1 216.4

Vielä oli huolehdittava eräästä toisesta tärkeästä asiasta: Joosefin pojat oli myös muodollisesti luettava Israelin lasten joukkoon. Tullessaan nyt viimeistä kertaa tapaamaan isäänsä Joosef toi mukanaan poikansa Efraimin ja Manassen. Nämä nuorukaiset polveutuivat äitinsä puolelta Egyptin ylhäisimmästä pappissuvusta, ja isänsä aseman turvin he saattoivat tulla varakkaiksi ja huomatuiksi, jos pysyisivät egyptiläisten yhteydessä. Joosef toivoi kuitenkin heidän liittyvän omaan kansaansa. Hän ilmoitti uskovansa liiton lupaukseen, ja poikainsa hyväksi hän luopui kaikesta Egyptin hovin tarjoamasta kunniasta saadakseen paikan halveksittujen paimentolaisheimojen joukossa, joille Jumala oli uskonut sanansa ja säädöksensä.AO1 217.1

Jaakob sanoi: »Kaksi poikaasi, jotka ovat sinulle syntyneet Egyptin maassa, ennenkuin minä tulin luoksesi Egyptiin, olkoot minun omani; Efraim ja Manasse olkoot minun omani niinkuin Ruuben ja Simeon.” Heistä tulisi hänen ottopoikiaan ja eri heimojen päämiehiä. Näin Joosefille oli tuleva yksi esikoisuuden etuoikeuksista, jonka Ruuben oli menettänyt - kak-sinkertainen perintöosa Israelissa.AO1 217.2

Ikä oli sumentanut Jaakobin silmät, eikä hän ollut huomannut nuorukaisten läsnäoloa, mutta nähdessään nyt heidän hahmonsa hän kysyi: »Keitä nämä ovat?” Saatuaan kuulla sen hän lisäsi: »Tuo heidät minun luokseni siunatakseni heidät.” Heidän tultuaan lähemmäksi patriarkka syleili ja suuteli heitä ja laski juhlallisesti kätensä heidän päänsä päälle siunatakseen heidät. Sitten hän rukoili: »Jumala, jonka kasvojen edessä minun isäni Aabraham ja Iisak ovat vaeltaneet, Jumala, joka on minua kainnut syntymästäni hamaan tähän päivään asti, enkeli, joka on minut pelastanut kaikesta pahasta, siunatkoon näitä nuorukaisia.» Siinä ei nojauduttu vähääkään omiin voimiin eikä inhimillisiin kykyihin tai taitoihin. Jumala oli ollut hänen varjelijansa ja ylläpitäjänsä. Siinä ei myöskään valiteltu menneiden päivien pahuutta. Hän ei enää pitänyt menneitä koettelemuksia ja suruja häntä »vastaan» olevina. Hän muisti vain, miten Jumalan armo ja laupeus oli seurannut häntä koko hänen vaelluksensa ajan.AO1 217.3

Siunauksen jälkeen Jaakob va-kuutti pojalleen - ja antoi tuleville sukupolville ja niiden orjuuden ja surujen pitkien vuosien varrelle tämän todistuksen uskostaan: »Katso, minä kuolen, mutta Jumala on teidän kanssanne ja vie teidät takaisin isienne maahan.”AO1 217.4

Sitten kaikki Jaakobin pojat ke-rääntyivät lopuksi hänen kuolin-vuoteensa viereen noudattaen Jaakobin kutsua: Tulkaa kokoon ja kuulkaa, Jaakobin pojat, kulkaa isäänne Israelia — niin minä ilmoitan teille, mitä teille päivien lopulla tapahtuu.” Usein hän oli huolissaan mietiskellyt heidän tu- levaisuuttaan ja koettanut kuvitella mielessään eri heimojen tulevia vaiheita. Kun hänen lapsensa nyt odottivat hänen viimeistä siu-naustaan, innoituksen Henki antoi hänelle profeetallisen näkymän hänen jälkeläistensä tulevaisuudesta. Toinen toisensa jälkeen hänen poikiensa nimet mainittiin, jokaisen luonnetta kuvailtiin, ja heidän tulevat vaiheensa esitettiin lyhyesti.AO1 217.5

»Ruuben, sinä
olet minun esikoiseni,
minun voimani ja minun
miehuuteni ensimmäinen
ensi sijalla arvossa,
ensi sijalla vallassa.”AO1 218.1

Näin isä kuvaili Ruubenille alun perin kuuluvaa esikoisen asemaa. Mutta Karjatornin tuolla puolen hän oli langennut syvälle syntiin ja tullut arvottomaksi saamaan esikoisuuden siunausta. Jaakob jatkoi:AO1 218.2

»Mutta sinä kuohahdat
kuin vesi,
et pysy ensi sijalla.”AO1 219.1

Pappeus annettiin Leeville, valtakunta ja messiaaninen lupaus Juudalle ja kaksinkertainen perintöosa Joosefille. Ruubenin heimo ei koskaan päässyt johtoase-maan Israelissa. Se oli väkiluvultaan Juudan, Joosefin tai Daanin heimoa vähäisempi, ja ensimmäisten joukossa se joutui maanpakolaisuuteen.AO1 219.2

Ruubenin jälkeen olivat Simeon ja Leevi iältään vanhimpia. Yhdessä he olivat syyllistyneet julmuuksiin sikemiläisiä kohtaan sekä olleet lähinnä syypäitä Joosefin myymiseen. Heistä sanottiin:AO1 219.3

»Minä jakelen heidät
Jaakobin sekaan
ja hajotan heidät
Israelin sekaan.»AO1 219.4

Kun Israelin väkiluku laskettiin juuri ennen sen tuloa Kanaaniin, Simeonin heimo todettiin pienim-mäksi. Viimeisessä siunauksessaan Mooses ei lainkaan maininnut Simeonia. Kanaanin asutusjaossa tämä heimo sai vain pienen osan Juudan alueesta, ja kun eräät sen perheet myöhemmin voimistuivat, ne perustivat erillisiä siirtokuntia Pyhän maan rajojen ulkopuolelle. Leevin ainoana perintöosana oli neljäkymmentä kahdeksan maan eri puolilla sijainnutta kaupunkia. Mutta kun tämä heimo pysyi uskollisena Herralle muiden luopuessa hänestä, sille uskottiin pyhäkön pyhäin palvelusten hoito, ja niin kirous muuttui siunaukseksi.AO1 220.1

Esikoisuuden parhaat siunaukset annettiin Juudalle. Hänen nimensä tarkoittaa ylistystä, mikä ilmenee tämän heimon vaiheita kuvailevasta profeetallisesta ilmoituksesta:AO1 220.2

»Juuda, sinua sinun veljesi
ylistävät;
sinun kätesi on
vihollistesi niskassa,
sinua kumartavat isäsi pojat.
Juuda on nuori leijona;
saaliilta olet, poikani,
noussut.
Hän on asettunut makaamaan,
hän lepää kuin leijona,
kuin naarasleijona
-kuka uskaltaa häntä häiritä?
Ei siirry valtikka pois Juudalta
eikä hallitsijansauva
hänen polviensa välistä,
kunnes tulee hän, jonka se on
ja jota kansat tottelevat.»AO1 220.3

Leijona, metsien kuningas, sopii hyvin kuvaamaan tätä heimoa, josta polveutuivat Daavid ja Daavidin Poika, Messias, tosi »jalopeura Juudan sukukunnasta”, jota kaikki vallat lopulta kumartavat ja kaikki kansat kunnioittavat.AO1 220.4

Useimmille lapsilleen Jaakob ennusti suotuisaa tulevaisuutta. Kun sitten lopuksi tultiin Joosefin nimen kohdalle, isä herkistyi täydestä sydämestään rukoilemaan, että siunaukset laskeutuisivat tämän »veljiensä ruhtinaan päälaelle»:AO1 220.5

»Joosef on nuori hedelmäpuu,
nuori hedelmäpuu
lähteen reunalla;
sen oksat ulottuvat yli muurin.
Jousimiehet hätyyttävät häntä,
ampuvat ja ahdistavat häntä.
Mutta hänen jousensa
pysyy lujana,
ja hänen käsivartensa ovat
notkeat
Jaakobin Väkevän avulla,
kaitsijan, Israelin kallion,
isäsi Jumalan, avulla,
joka sinua auttakoon,
Kaikkivaltiaan avulla,
joka sinua siunatkoon,
antakoon siunauksia
taivaasta ylhäältä,
siunauksia syvyydestä alhaalta,
siunauksia nisistä ja kohdusta.
Sinun isäsi siunaukset kohoavat
yli minun vanhempaini
siunausten,
yli ikuisten kukkulain
ihanuuden.
Ne laskeutukoot
Joosefin pään päälle,
veljiensä ruhtinaan päälaelle.»AO1 220.6

Jaakob oli aina ollut syvästi ja palavasti rakastava mies; hän rakasti poikiaan väkevästi ja hellästi, ja hänen viimeiset jäähyväisensä olivat vapaat kaikesta puo- lueellisuudesta ja kaunasta. Hän oli antanut heille kaiken anteeksi ja rakasti heitä loppuun asti. Isällisessä rakkaudessaan hän olisi lausunut heille vain rohkaisevia ja toivoa herättäviä sanoja, mutta hänen ylleen laskeutunut Jumalan voima ja innoituksen vaikutus pakottivat hänet julistamaan totuuden, niin kipeää kuin se tekikin.AO1 220.7

Lausuttuaan viimeiset siunaukset Jaakob toisti vielä hautapaikkaansa koskevan määräyksensä: »Haudatkaa minut isieni viereen, - luolaan, joka on Makpelan vai-niolla. - Siihen on haudattu Aab-raham ja hänen vaimonsa Saara, siihen on haudattu Iisak ja hänen vaimonsa Rebekka, ja siihen mi-näkin hautasin Leean.» Näin hän vielä viimeisillään osoitti uskovansa Jumalan lupaukseen.AO1 221.1