Surua

Beetelissä Jaakob joutui murehti-maan sellaisen henkilön menetystä, jota kauan oli kunnioitettu hänen isänsä perheen jäsenenä. Tämä oli Rebekan imettäjä Debora, joka oli seurannut emäntäänsä Mesopotamiasta Kanaanin maahan. Jaakob piti arvossa tämän iäkkään naisen mukanaoloa, koska siten hänen mieleensä palautuivat lapsuuden ajat ja varsinkin äiti, joka oli rakastanut häntä niin paljon ja hellästi. Deboran poismeno aiheutti niin suuren surun, että tammikin, jonka juurelle hänen hautansa kaivettiin, sai siitä nimen »Itkutammi”. On merkillepantavaa, että tämä perheen ystävän elinkautinen uskollinen palvelus ja hänen kuolemansa aiheuttama suru on katsottu arvolliseksi tullakseen merkityksi muistiin Jumalan sanaan.AO1 188.4

Beetelistä oli vain kahden päivän matka Hebroniin, mutta tällä taipaleella suuri suru kohtasi Jaa-kobia, kun hänen vaimonsa Raakel kuoli. Kahdesti hän oli joutu- nut palvelemaan hänen tähtensä seitsemän vuotta, ja hänen rak-kautensa sai ne tuntumaan vain muutamilta päiviltä. Tämä rakkaus oli ollut niin syvällistä ja kestävää, että kun Jaakob makasi kuo-lemansairaana Egyptissä ja Joosef tuli tapaamaan isäänsä, Raakelin menetys oli ainoa tapaus, jonka iä-käs patriarkka halusi muistaa kerratessaan mielessään pitkän ja vaivalloisen elämänsä vaiheita: »Palatessani Mesopotamiasta kuoli minulta Raakel matkalla Kanaanissa, kun vielä oli jonkun verran matkaa Efrataan; ja mina hautasin hänet siellä Efratan — tien varteen” (1 Moos. 48: 7).AO1 188.5

Ennen kuolemaansa Raakel ehti synnyttää toisen poikansa. Ollessaan kuolemaisillaan hän antoi lapselle nimen Benoni, »kärsimykseni poika». Mutta isä antoi hänelle nimen Benjamin, »onnen poika”, »oikean käteni poika” tai »voimani”. Raakel haudattiin tien varteen siinä paikassa, jossa hän kuoli, ja hänen haudalleen pystytettiin muistopatsas.AO1 189.1

Matkalla Efrataan Jaakobin perheessä tapahtui jälleen häpeäl-linen rikkomus, jonka johdosta Ruuben, hänen esikoisensa, menetti esikoisuuteen liittyvät oikeutensa ja kunniansa.AO1 189.2

Lopulta Jaakob pääsi perille ja »saapui isänsä Iisakin luo Mamreen, — Hebroniin, jossa Aabraham ja Iisak olivat asuneet muukalaisina». Sinne hän jäi isänsä loppuvuosiksi. Tämän kauan poissa olleen pojan huolehtivassa hoidossa heikoksi ja sokeaksi tullut Iisak vietti sentään lohdullisesti nuo yksinäiset murheen vuotensa.AO1 189.3

Jaakob ja Eesau tapasivat toisensa isänsä kuolinvuoteen ääressä. Ennen vanhempi veli oli odottanut tätä tilaisuutta kostonsa hetkenä, mutta sittemmin hänen tunteensa olivat suuresti muuttuneet. Jaakob puolestaan tyytyi täysin esikoisuuden hengellisiin siunauksiin ja jätti vanhemmalle veljelleen isän varallisuuden perinnön - eikä Eesau taas muuta ollut halunnut tai arvostanutkaan. Kateus ja viha eivät enää erottaneet heitä toisistaan, mutta silti he lähtivät eri suuntiin. »Eesau asettui Seirin vuoristoon.” Jumala, joka siunaa runsaasti, oli suo- nut Jaakobille maallista rikkautta sen taivaallisen hyvän lisäksi, jota hän oli tavoitellut. Veljesten omaisuus »oli niin suuri, etteivät he voineet asua yhdessä, eikä se maa, jossa he asuivat muukalaisina, riittänyt heille heidän karjansa paljouden tähden». Tämä ero oli myös sen tarkoituksen mukaista, mikä Jumalalla oli Jaakobin suhteen. Koska veljesten uskonnolliset käsitykset poikkesivat niin paljon toisistaan, heidän oli parempi asua erillään.AO1 189.4