Pappien palvelustehtävät

Koska sekä pyhäkkö että siinä tehtäviään hoitavat papit »palvelevat siinä, mikä on taivaallisten kuva ja varjo” (Hebr. 8: 5), se oli erityisen tärkeää, ja siksi Herra antoikin Mooseksen välityksellä erittäin tarkkoja ohjeita tämän vertauskuvallisen palveluksen jo-kaisesta yksityiskohdasta. Pyhäkköpalvelus jakaantui päivittäiseen ja vuotuiseen palvelukseen. Päi-vittäistä palvelusta suoritettiin pyhäkön esipihalla sijainneen polttouhrialttarin luona sekä sisällä pyhäkön etummaisessa osassa eli pyhässä, kun taas vuotuinen palvelus suoritettiin kaikkeinpyhimmässä eli pyhäkön takaosassa.AO1 330.2

Tätä pyhäkön sisempää osastoa ei saanut nähdä kukaan muu kuin ylimmäinen pappi, ja hänkin sai mennä sinne vain kerran vuodessa ja vain huolellisten ja juhlallisten valmistelujen jälkeen. Vavisten hän astui sisälle Jumalan eteen, ja kunnioittavan hiljaisuuden vallitessa kansa odotti hänen paluutaan ylentäen mielensä hartaasti rukoilemaan Jumalan siunausta. Armoistuimen edessä ylimmäinen pappi toimitti sovituksen Israelin synneistä, ja kirk-kaassa pilvessä Jumala ilmestyi hänelle. Jos hän viipyi sisällä ta-vallista kauemmin, kansa pelkäsi, että Herran kirkkaus oli saattanut tuhota hänet joko heidän tai omien syntiensä vuoksi.AO1 331.1

Päivittäinen palvelus käsitti aamun ja illan polttouhrin, hyväntuoksuisen suitsutusuhrin kultaisella alttarilla sekä tiettyjä yksilöllisiä syntiuhreja. Lisäksi uhrattiin määrättyinä sapatteina, uudenkuun aikoina ja erikoisina juhla-aikoina.AO1 331.2

Joka aamu ja ilta poltettiin alttarilla vuoden vanha karitsa ja sen yhteyteen kuuluva ruokauhri. Näin kuvattiin kansan päivittäistä pyhittäytymistä Herralle ja sen jatkuvaa riippuvuutta Kristuksen sovitusverestä. Jumala tähdensi erikoisesti sitä, että pyhäkköpalveluksen yhteydessä jokaisen uhrin tuli olla »virheetön» (2 Moos. 12: 5). Pappien oli tarkastettava kaikki paikalle tuodut uhrieläimet ja hylätä jokainen sellainen, jossa todettiin jokin virhe. Vain »virheetön» uhri saattoi kuvata hänen täydellistä puhtauttaan, joka tulisi uhraamaan itsensä virheettömänä ja tahrattomana karitsana (ks. 1 Piet. 1: 19). Apostoli Paavali käyttää näitä uhreja kuvauksenaan puhuessaan siitä, mitä Kristuksen seuraajista pitäisi tulla. Hän sanoo: »Niin minä Jumalan armahtavan laupeuden kautta kehoitan teitä, veljet, an-tamaan ruumiinne eläväksi, pyhäksi, Jumalalle otolliseksi uhriksi; tämä on teidän järjellinen ju-malanpalveluksenne” (Room. 12: 1). Meidän tulee antautua palvelemaan Jumalaa ja pyrkiä teke- mään tämä uhrimme mahdolli-simman täydelliseksi. Jumala ei hyväksy mitään vähempää kuin parhaan, mitä voimme tarjota. Ne jotka rakastavat häntä koko sydä-mestään, pyrkivät antamaan hänelle elämänsä parhaan palveluksen, ja he koettavat jatkuvasti saattaa koko olemuksensa sopusointuun niiden lakien kanssa, jotka auttavat heitä tekemään hänen tahtoaan.AO1 331.3

Suitsutusuhri lähensi pappia Jumalaan välittömämmin kuin mikään muu päivittäinen palvelus. Koska pyhäkön sisempi esirippu ei ulottunut kattoon asti, armoistuimen yllä oleva Jumalan kirkkaus pääsi kajastamaan pyhäkön etuosaan. Uhratessaan suitsuketta Herran edessä pappi katsoi arkkiin päin, ja kun suitsutus kohosi pilvenä ylös, jumalallinen kirkkaus laskeutui armoistuimen päälle sekä täytti kaikkein pyhimmän ja usein pyhäkön molemmat osat, niin että papin oli pakko perääntyä ulko-ovelle asti. Tässä esikuvallisessa palveluksessa pappi katsoi uskossa armoistuimeen päin, jota hän ei voinut nähdä. Sa-moin Jumalan kansan on nyt koh-distettava rukouksensa Kristukseen, suureen Ylimmäiseen pappiinsa, joka inhimilliselle katseelle näkymättömänä rukoilee heidän puolestaan taivaallisessa pyhäkössä.AO1 332.1

Israelin rukousten ohessa ylös kohoava suitsutus kuvaa Kristuksen ansioita ja välitystoimintaa sekä hänen täydellistä vanhurskauttaan, joka uskon kautta luetaan hänen kansansa hyväksi ja joka yksin voi tehdä syntisten olentojen palvonnan kelvolliseksi Jumalalle. Pyhäkön pyhimmän osaston verhon edessä oli ikuisen välitystoiminnan alttari ja sen etummaisen osaston edessä oli jatkuvan sovituksen alttari. Jumalaa oli lähestyttävä veren ja suitsutuksen välityksellä. Nämä kuvasivat suurta Välimiestä, jonka kautta syntiset saavat lähestyä Herraa ja jonka ainoan välityksellä armo ja pelastus voidaan suoda katuvalle, uskovalle sielulle.AO1 332.2

Kun papit aamuin ja illoin astuivat sisälle pyhäkköön suitsutuksen aikana, oltiin esipihalla valmiina suorittamaan päivittäinen uhraaminen siellä olevalla alttarilla. Jumalanpalvelukseen kokoontuneet seurasivat tätä suurella mielenkiinnolla. Ennen kuin he papin palveluksen välityksellä pääsivät Jumalan eteen, heidän oli vakavasti tutkisteltava sydäntään ja tunnustettava syntinsä. Katse pyhäkköön suunnattuna he yhtyivät hiljaiseen rukoukseen. Näin heidän pyyntönsä kohosivat suitsutuksen pilvessä ylös ja uskonsa kiinnittyi sen luvatun Vapahtajan ansioihin, jota sovitusuhri kuvasi. Aamun ja illan uhriaikoja pidettiin pyhinä, ja myö-hemmin niitä noudatettiin ju-malanpalvelukseen määrättyinä aikoina koko Israelissa. Ja kun juutalaiset sitten aikanaan joutuivat maanpakolaisina hajaantumaan kaukaisiin maihin, he näinä määräaikoina yhä käänsivät kas-vonsa Jerusalemia kohti ja rukoilivat Israelin Jumalaa. Tästä tavasta kristitytkin saavat esimerkin aamuja iltarukouksesta. Vaikka Jumala ei hyväksykään pelkkiä muotomenoja, jotka ovat vailla jumalanpalveluksen hen- keä, hän mielihyvin näkee häntä rakastavien kumartuvan aamuin ja illoin pyytämään anteeksi tekemiään syntejä ja anomaan tarvitsemiaan siunauksia. Näkyleivät pidettiin aina Herran edessä jatkuvana uhrina. Näin ne sisältyivät päivittäiseen uhraamiseen. Näkyleipää kutsuttiin myös »läsnäolon leiväksi», koska se oli aina Herran kasvojen edessä. Se oli ihmisen tunnustus siitä, että hän on riippuvainen Jumalan antamasta sekä ajallisesta että hengellisestä ruoasta ja että hän saa sitä vain Kristuksen välitystoiminnan avulla. Jumala oli ruokkinut Israelia erämaassa taivaan leivällä, ja häneen heidän täytyi yhä turvautua saadakseen sekä ajallista ruokaa että hengellisiä siunauksia. Sekä manna että näkyleipä viittasivat Kristukseen, elävään leipään, joka aina Jumalan luona ollen edustaa meitä. Hän itse sanoi: »Minä olen se elävä leipä, joka on tullut alas taivaasta” (Joh. 6: 48-51). Leipien päälle pantiin suitsuketta. Kun leivät sapattisin vaihdettiin tuoreisiin, poltettiin suitsuke alttarilla uhriksi Jumalalle.AO1 332.3

Eri henkilöiden hyväksi suoritettu palvelus oli tärkeimpänä osana päivittäisistä toimituksista. Katuva syntinen toi uhrinsa pyhäkön ovelle ja pannen kätensä uhrieläimen pään päälle tunnusti syntinsä. Näin hän vertauskuvallisesti siirsi ne itseltään viattomalle uhrille. Omin käsin hän sitten surmasi eläimen, ja pappi kantoi veren pyhäkköön ja pirskotti sitä sen esiripun edessä, jonka takana oli arkin sisällä syntisen rikkoma laki. Tällä toimituksella synti siirrettiin veren välityksellä vertauskuvallisesti pyhäkköön. Papin tuli sen jälkeen syödä uhrieläimen liha Aaronin poikien Moosekselta saaman seuraavan ohjeen mukaisesti: »Hän [Jumala] on antanut sen teille, että poistaisitte kansan syntivelan” (3 Moos. 10: 17). Molemmat uhrimenot kuvasivat samanvertaisesti synnin siirtämistä katuvalta pyhäkköön.AO1 333.1

Tämänkaltainen toiminta jatkui vuoden mittaan päivästä toiseen. Israelin synnit tällä tavoin pyhäkköön siirrettyinä saastuttivat sen, ja niin synnit oli poistettava sieltä erikoisin toimenpitein. Jumala käski toimittaa pyhäkön molempien osien sovituksen, ja alttari oli puhdistettava ja pyhitettävä »israelilaisten saastaisuudesta» (3 Moos. 16: 19).AO1 333.2