Suuri koetus

Määrätylle paikalle he pystyttivät alttarin ja latoivat sille halot. Sitten Aabraham ääni vavisten kertoi pojalleen jumalallisen sanoman. Hämmästyneenä ja kauhistuneena Iisak kuunteli kohtaloaan, mutta ei tehnyt mitään vastarintaa. Hän olisi voinut väistää tuomiotaan, jos olisi halunnut, sillä surun murtama vanha isä ei noiden kauheiden päivien uuvuttamana olisi mahtanut mitään voimakkaalle nuorukaiselle. Mutta Iisak oli lapsuudestaan asti har-jaantunut tottelemaan auliisti ja luottavasti, ja kun hän sai kuulla Jumalan tarkoituksen, hän alistui siihen alttiisti. Hän uskoi samoin kuin Aabrahamkin ja piti kunniaasianaan henkensä uhraamista Jumalalle. Hellästi hän koettaa lieventää isän surua ja auttaa hänen hervottomia käsiään sitomaan hänet köysillä kiinni alttariin.AO1 135.2

Ja nyt enää viimeiset rakastavat sanat, viimeiset kyyneleet ja viimeinen jäähyväissyleily. Isä ko- hottaa veitsen surmatakseen poi-kansa, mutta äkkiä hänen käsi-vartensa pysäytetään. Jumalan enkeli huutaa patriarkalle taivaasta: »Aabraham, Aabraham!” Nopeasti hän vastaa: »Tässä olen.” Ja ääni jatkaa: »Älä satuta kättäsi poikaan äläkä tee hänelle mitään, sillä nyt minä tiedän, että sinä pelkäät Jumalaa, kun et kieltänyt minulta ainokaista poikaasi.»AO1 135.3

Sitten Aabraham huomasi »oinaan, joka oli sarvistaan takertunut pensaikkoon», ja niin hän nouti uuden uhrin ja uhrasi sen »poikansa sijasta”. Ja Aabraham antoi iloissaan ja kiitollisena sille paikalle uuden nimen - »Herra näkee».AO1 136.1

Moorian vuorella Jumala jälleen uudisti liittonsa ja vahvisti juhlallisella valalla siunauksen Aabrahamille ja hänen siemenelleen kaikkina tulevina sukupolvina: »Minä vannon itse kauttani, sanoo Herra: Sentähden että tämän teit etkä kieltänyt minulta ainokaista poikaasi, minä runsaasti siunaan sinua ja teen sinun jälke-läistesi luvun paljoksi kuin taivaan tähdet ja hiekka, joka on meren rannalla, ja sinun jälkeläisesi valtaavat vihollistensa portit. Ja sinun siemenessäsi tulevat siunatuiksi kaikki kansakunnat maan päällä, sentähden että olit minun äänelleni kuuliainen.»AO1 136.2

Aabrahamin suuri uskon teko valaisee majakan tavoin Jumalan lasten polkua kaikkina tulevina aikoina. Aabraham ei koettanut välttyä tekemästä Jumalan tahtoa. Tuon kolmen päivän matkan aikana hän olisi hyvin ehtinyt järkeillä ja epäillä Jumalaa, jos olisi ollut taipuvainen epäilemään. Hän olisi voinut järkeillä, että jos hän olisi surmannut poikansa, häntä olisi pidetty murhamiehenä, toisena Kainina, ja että hänen opetuksiaan olisi sen jälkeen vieroksuttu ja halveksittu. Sen tähden hän ei enää olisi kyennyt tekemään hyvää lähimmäisilleen. Hän olisi voinut koettaa vapautua tottelemasta jo ikänsäkin perusteella. Mutta patriarkka ei turvautunut mihinkään tällaiseen verukkeeseen. Aabraham oli kyllä inhimillinen; hänen halunsa ja kiintymyksensä olivat samanlaiset kuin meidänkin. Mutta hän ei ruvennut kyselemään, miten lupaus voisi täyttyä, jos Iisak surmattaisiin. Hän ei koettanut järkeilyllä tyynnyttää ahdistunutta sydäntään. Hän tiesi, että Jumala on oikeamielinen ja vanhurskas kaikissa vaatimuksissaan, ja hän totteli käskyä kirjaimellisesti.AO1 136.3

»Aabraham uskoi Jumalaa, ja se luettiin hänelle vanhurskaudeksi, ja häntä sanottiin Jumalan ystäväksi” (Jaak. 2: 23). Ja Paavali sanoo: »Ne, jotka uskoon perustautuvat, ovat Aabrahamin lapsia» (Gal. 3: 7). Mutta Aabraham osoitti uskonsa teoillaan. »Eikö Aabraham, meidän isämme, tullut vanhurskaaksi teoista, kun vei poikansa Iisakin uhrialttaril-le? Sinä näet, että usko vaikutti hänen tekojensa mukana, ja teoista usko tuli täydelliseksi” (Jaak. 2: 21, 22). On monia, jotka eivät ymmärrä uskon ja tekojen välistä suhdetta. He sanovat: »Usko vain Kristukseen, niin olet turvassa. Sinulla ei ole mitään tekemistä lain pitämisen kanssa.” Mutta aito usko ilmenee kuuliaisuutena. Kristus sanoi epäuskoisille juuta-laisille: »Jos olisitte Aabrahamin lapsia, niin te tekisitte Aabrahamin tekoja» (Joh. 8: 39). Ja uskollisten isästä Herra lausuu: »Aabraham kuuli minua ja noudatti, mitä minä noudatettavaksi annoin, minun käskyjäni, säädöksiäni ja opetuksiani” (1 Moos. 26: 5). Apostoli Jaakob sanoo: »Samoin uskokin, jos sillä ei ole tekoja, on itsessään kuollut” (Jaak. 2: 17). Ja Johannes, joka kirjoittaa niin paljon rakkaudesta, sanoo meille: »Rakkaus Jumalaan on se, että pidämme hänen käskynsä» (1 Joh. 5: 3).AO1 136.4

Esikuvin ja lupauksin Jumala »julisti — Aabrahamille edeltäpäin tämän hyvän sanoman” (Gal. 3: 8). Patriarkka uskoi tulevaan Lunastajaan. Kristus sanoi juuta-laisille: »Aabraham, teidän isänne, riemuitsi siitä, että hän oli näkevä minun päiväni; ja hän näki sen ja iloitsi” (Joh. 8: 56). Iisakin sijasta uhrattu oinas kuvasi Jumalan Poikaa, joka myöhemmin tuli uhrattavaksi puolestamme. Kun Jumalan lain rikkominen tuomitsi ihmisen kuolemaan, Isä sanoi Poikaansa katsoen ihmiselle: »Saat elää; tässä minulla on lunnaiden maksaja.»AO1 137.1

Jumala käski Aabrahamin sur-mata poikansa sekä selvittääkseen hänelle evankeliumin todellisuuden että koetellakseen hänen uskoaan. Ankaran koettelemuksensa tuskallisina päivinä hänen sallittiin kärsiä, jotta hän omasta kokemuksestaan voisi käsittää jo-takin sen uhrin suuruudesta, jonka ääretön Jumala antoi lunastaakseen ihmisen. Mikään muu koetus ei olisi tuottanut Aabrahamille sellaisia sieluntuskia kuin oman poikansa uhraaminen. Jumala uhrasi Poikansa tuskalliseen ja häpeälliseen kuolemaan. Enkelit, jotka näkivät Jumalan Pojan nöyryytyksen ja sieluntuskan, eivät saaneet tulla avuksi niin kuin Iisakin tapauksessa. Mikään ääni ei huutanut: »Jo riittää!» Kunnian Kuningas uhrasi henkensä pelastaakseen langenneen ihmis-suvun. Voitaisiinko Jumalan sääli-västä rakkaudesta antaa mitään parempaa todistusta? »Hän, joka ei säästänyt omaa Poikaansakaan, vaan antoi hänet alttiiksi kaikkien meidän edestämme, kuinka hän ei lahjoittaisi meille kaikkea muutakin hänen kanssansa?» (Room. 8: 32).AO1 137.2

Aabrahamilta vaaditun uhrauksen tarkoituksena ei ollut hyödyttää vain hänen omaa parastaan tai tulevia sukupolvia vaan olla opetuksena myös taivaan ja muiden maailmojen synnittömille olennoille. Kristuksen ja saatanan välillä käytävän kamppailun taistelukenttä, jolla pelastussuunnitelma toteutetaan, on kaikkeuden oppikirjana. Koska Aabraham ei ollut täysin uskonut Jumalan lupauksiin, saatana oli syyttänyt häntä enkelien ja Jumalan edessä liiton ehtojen rikkomisesta ja väittänyt hänen menettäneen oi-keutensa sen siunauksiin. Siksi Jumala halusi todistaa koko taivaalle palvelijansa kuuliaisuuden ja oman täydellisen kuuliaisuuden vaatimuksensa sekä selvittää kaikille pelastussuunnitelmaa entistä täydellisemmin.AO1 137.3

Taivaalliset olennot saivat olla todistamassa, miten Aabrahamin uskoa ja Iisakin alistuvaisuutta koeteltiin. Aadam ei ollut joutunut läheskään niin ankaraan koetukseen. Ensimmäisille esivanhemmillemme annetun kiellon totteleminen ei merkinnyt mitään kärsimystä, mutta Aabrahamille annettu käsky vaati erittäin tuskallisen uhrauksen. Koko taivas katseli ihmetellen ja ihaillen Aabrahamin horjumatonta kuuliai-suutta ja kiitteli hänen uskolli-suuttaan. Saatanan syytökset osoitettiin vääriksi. Jumala julisti palvelijalleen: »Nyt minä tiedän, että sinä pelkäät Jumalaa [saatanan syytöksistä huolimatta], kun et kieltänyt minulta ainokaista poikaasi.” Ja Jumala vahvisti valalla liittonsa Aabrahamille muiden maailmojen olentojen nähden. Se oli todistuksena siitä, että kuuliaisuus saa palkkansa.AO1 137.4

Enkelienkin oli ollut vaikea käsittää lunastuksen salaisuutta - ymmärtää, että taivaan Päällikön, Jumalan Pojan, täytyi kuolla syyl-lisen ihmisen puolesta. Kun Aab-rahamin käskettiin uhrata poikansa, se herätti kaikkien taivaallisten olentojen mielenkiinnon. Tavattoman hartaasti he seurasivat tämän käskyn noudattamisen jokaista vaihetta. He kuulivat, miten Iisak kysyi: »Missä on lammas polttouhriksi?» ja miten Aabraham vastasi: »Jumala on katsova itselleen lampaan polttouhriksi.» He näkivät, miten isän käsi pysäytettiin juuri kun hän oli iskemäisillään poikansa kuoliaaksi. Samoin he näkivät, miten Jumalan varaama oinas uhrattiin Iisakin sijasta. Ja silloin enkeleille selvisi lunastuksen salaisuus, ja he ymmärsivät entistä paremmin niitä ihmeellisiä toimenpiteitä, joihin Jumala oli ennalta ryhtynyt ihmisen pelastamiseksi (1 Piet. 1: 12).AO1 138.1