Lähtö Laabanin luota

Kun Jaakob alkoi väsyä palvele-maan Laabania, hän aikoi palata Kanaaniin ja sanoi apelleen: »Päästä minut menemään kotiini ja omaan maahani. Anna minulle vaimoni ja lapseni, joiden vuoksi olen sinua palvellut, mennäkseni pois; sillä tiedäthän itse, kuinka olen sinua palvellut.» Mutta Laaban pyysi häntä jäämään ja selitti: »Merkkini ilmoittavat, että Herra sinun tähtesi on siunannut minua.” Hän näki omaisuutensa karttuvan vävypoikansa hoidossa.AO1 175.2

Jaakob myönsi sen: »Vähän sinulla oli ennen minun tuloani, mutta sitten se on karttunut suureksi.» Mutta ajan mittaan Laaban alkoi kadehtia Jaakobin vaurastumista, sillä tämä »tuli ylen rikkaaksi; hän sai paljon pikkukarjaa sekä palvelijattaria, palvelijoita, kameleja ja aaseja”. Laabanin kademieli tarttui hänen poikiinsakin, ja Jaakob sai kuulla, miten he panettelivat häntä: “‘Jaakob on anastanut kaikki, mitä isämme omisti; isämme omaisuudesta hän on hankkinut itselleen kaiken tämän rikkauden.’ Ja Jaakob huomasi Laabanin kasvoista, ettei hän ollut häntä kohtaan niinkuin ennen.»AO1 175.3

Jaakob olisi lähtenyt viekkaan sukulaisensa luota jo ajat sitten, ellei olisi pelännyt Eesaun kohtaamista. Nyt hänestä tuntui, että vaara uhkasi häntä Laabanin poikien taholta, jotka pitivät hänen rikkauttaan omanaan ja kukaties yrittäisivät väkivalloin päästä siihen käsiksi. Ymmällään ja suuresti ahdistettuna hän ei tiennyt mihin ryhtyä. Mutta hän muisti Beetelissä saamansa armollisen lupauksen ja esitti asiansa Jumalalle anoen hänen johdatustaan. Unessa hänen rukoukseensa vas-tattiin: »Palaja maahasi ja sukusi luo, niin minä teen sinulle hyvää.”AO1 175.4

Laabanin ollessa muualla he pääsivät lähtemään. Eläimet koottiin nopeasti ja lähetettiin edellä, ja sitten Jaakob vaimoineen, lapsineen ja palvelijoineen ylitti Eufratin ja suuntasi kulkunsa kohti Kanaanin rajoilla sijaitsevaa Gileadia. Kolmen päivän kuluttua Laaban sai kuulla heidän paostaan, lähti ajamaan heitä takaa ja saavutti seurueen, joka silloin oli seitsemättä päivää matkalla. Kiukusta punaisena hän käski heidän palata, ja hän saattoi pakottaakin heidät tottelemaan, sillä hänen joukkojensa vahvuus oli paljon suurempi. Pakolaiset olivat todella suuressa vaarassa.AO1 175.5

Hän ei kuitenkaan toteuttanut vihamielisiä aikeitaan, mikä johtui siitä, että itse Jumala oli ilmestynyt puolustamaan palvelijaansa. »Minulla olisi valta tehdä teille pahaa”, Laaban sanoi, »mutta teidän isänne Jumala sanoi minulle viime yönä näin: ‘Varo, ettet puhu Jaakobille hyvää etkä pahaa.’» Tämä tarkoitti sitä, ettei hän saanut pakottaa Jaakobia palaamaan eikä toisaalta houkutella häntä imarteluilla.AO1 176.1

Laaban oli pidättänyt tyttäriensä myötäjäiset ja aina kohdellut Jaakobia viekkaasti ja ankarasti. Kuitenkin hän nyt tyypillisen teeskentelevästi nuhteli vävyään tämän salaisesta lähdöstä, mikä oli estänyt isää pitämästä lähtiäisiä tai edes hyvästelemästä tyttäriään ja näiden lapsia.AO1 176.2

Vastauksessaan Jaakob toi selvästi esiin Laabanin itsekkään ja ahneen menettelyn sekä haastoi hänet sen todistajaksi, miten hän, Jaakob, oli puolestaan ollut uskollinen ja rehellinen. »Jos minun isäni Jumala, Aabrahamin Jumala, jota myöskin Iisak pelkää, ei olisi ollut minun puolellani», Jaakob sanoi, »niin sinä olisit nyt lähettänyt minut tyhjänä tieheni. Jumala on nähnyt minun kurjuuteni ja kätteni vaivannäön, ja hän ratkaisi viime yönä asian.”AO1 176.3

Laaban ei voinut kumota esiin-tuotuja tosiasioita, ja siksi hän nyt ehdotti rauhanliittoa. Jaakob suostui ehdotukseen, ja sopimuk- sen muistomerkiksi rakennettiin kivistä roukkio. Sille Laaban antoi nimeksi Mispa, »vartiopaikka», sanoen: »Herra olkoon vartija meidän välillämme, minun ja sinun, kun joudumme loitolle toistemme näkyvistä.»AO1 176.4

»Ja Laaban sanoi vielä Jaakobille: ‘Katso, tämä roukkio ja tämä patsas, jonka minä olen pystyttänyt meidän välillemme, minun ja sinun - tämä roukkio olkoon todistuksena, ja myöskin tämä patsas olkoon todistuksena siitä, etten minä kulje tämän roukkion ohi sinun luoksesi ja ettet sinäkään kulje tämän roukkion ja tämän patsaan ohi minun luokseni paha mielessä. Aabrahamin Jumala ja Naahorin Jumala, heidän isiensä Jumala, olkoon tuomarina meidän välillämme.’ Ja Jaakob vannoi va-lansa Jumalan kautta, jota hänen isänsä Iisak pelkäsi.» Vahvistaakseen sopimuksen osapuolet järjestivät juhlan. Iltaa vietettiin ystävällisesti seurustellen, ja aamun koitteessa Laaban seurueineen lähti kotimatkalle. Tähän eroon päättyvät tiedot Aabrahamin lasten ja Mesopotamian asukkaiden välisestä kanssakäymisestä.AO1 177.1