Elian sanoma Ahabille

Elia sai vastauksen rukoukseensa. Monesti toistetuilla vetoomuksilla, vakavilla nuhteilla ja varoituksilla ei Israelia ollut saatu parannukseen. Nyt oli tullut aika, jolloin Jumalan täytyi puhutella heitä rangaistustuomioilla. Koska Baalin palvojat väittivät, että taivaan lahjat, kaste ja sade, eivät tulleet Herralta vaan olivat hallitsevien luonnonvoimien vaikutusta ja että auringon luova voima rikastutti maan ja sai kaiken kasvamaan runsaasti, Jumala sallisi kirouksensa kohdata raskaana tuota saastutettua maata. Israelin luopuneille heimoille näytettäisiin, miten mieletöntä on luottaa Baalin voimaan, kun oli kyse ajallisista siunauksista. Ennen kuin he kääntyisivät katuvina Jumalan puoleen ja tunnustaisivat hänet kaiken siunauksen lähteeksi, ei maa saisi kastetta eikä sadetta.AO3 30.3

Elialle uskottiin tämän taivaallisen tuomion julistaminen Allahille. Hän ei pyrkinyt Herran sanansaattajaksi. Herran sana tuli hänelle. Tavoitellessaan vain Jumalan kunniaa hän ei epäröinyt totella Jumalan käskyjä, vaikka jumalaton kuningas hänet siitä syystä tuhoaisikin. Profeetta lähti heti matkaan ja kulki yötä päivää, kunnes saapui Samariaan. Palatsissa hän ei pyydellyt puheillepääsyä eikä jäänyt odottamaan muodollista esittelyä. Sen ajan profeettojen karkeaan asuun puettuna hän pääsi kuin huomaamatta vartijoiden ohi ja seisoi pian hämmästyneen kuninkaan edessä.AO3 31.1

Elia ei pyydellyt anteeksi odottamatonta tuloaan. Israelin kuningasta Suurempi oli käskenyt hänen esittää sanoman. Elia kohotti kätensä taivasta kohti ja vakuutti juhlallisesti elävän Jumalan nimeen, että Korkeimman rangaistus kohtaisi Israelia. »Niin totta kuin Herra, Israelin Jumala, elää, jonka edessä minä seison», hän julisti, »näinä vuosina ei tule kastetta eikä sadetta muutoin kuin minun sanani kautta.»AO3 31.2

Elia saattoi esittää sanomansa vain siksi, että hän uskoi lujasti Jumalan sanan pettämättömään voimaan. Ellei hän olisi ehdottomasti luottanut Herraan, jota hän palveli, hän ei olisi koskaan tohtinut tulla Ahabin puheille. Matkallaan Samariaan Elia oli sivuuttanut vuolaita virtoja, vihannoivia kukkuloita ja mahtavia metsiä, joihin kuivuus ei näyttänyt yltävän. Koko luonto näytti olevan kauneuden kukoistuksessaan. Profeetta olisi voinut kummastella, miten nuo alati virtaavat joet saattoivat kuivua tai nuo vehreät kukkulat ja laaksot lakastua kuivuuden kärventäminä. Mutta hän torjui mielestään kaikki epäuskoiset ajatukset. Hän uskoi täysin siihen, että Jumala nöyryyttäisi luopuneen Israelin ja saattaisi sen rangaistuksillaan katumaan. Taivas oli antanut käskynsä, eikä Jumalan sana voinut raueta tyhjiin. Henkensä uhallakin Elia täytti pelottomasti tehtävänsä. Kuin salamana kirkkaalta taivaalta iskeytyi lähestyvän tuomion sanoma jumalattoman kuninkaan korviin. Mutta ennen kuin Ahab pystyi toipumaan hämmästyksestään tai laatimaan vastausta, Elia poistui yhtä äkisti kuin oli tullutkin jäämättä katselemaan sanomansa vaikutusta. Herra kävi hänen edellään tietä avaten ja käski profeettaa: »Mene pois täältä ja käänny itään päin ja kätkeydy Keritin purolle, joka on Jordanin itäpuolella. Sinä saat juoda purosta, ja minä olen käskenyt kaarneiden elättää sinua siellä.»AO3 31.3

Kuningas koetti kaikin keinoin saada selville Elian olinpaikan, mutta profeettaa ei löytynyt. Vihoissaan sanomasta, joka oli lak- kauttanut taivaan siunaukset, kuningatar Iisebel neuvotteli tuota pikaa Baalin pappien kanssa, ja niin he yhdessä kirosivat profeetan ja uhmasivat Herran vihaa. Mutta turhaan he haeskelivat häntä, joka oli ennustanut heille onnettomuutta; hän ei ollut löydettävissä. He eivät liioin pystyneet pitämään omana tietonaan sitä tuomion julistusta, joka oli lausuttu vallalla olevasta luopumuksesta. Elia oli paheksunut Israelin syntejä ja ennustanut pikaisesti lähestyvää rangaistusta, ja uutinen tästä levisi nopeasti kautta maan. Muutamissa se herätti pelkoa, mutta yleensä tuohon taivaalliseen sanomaan suhtauduttiin ivaten ja pilkaten.AO3 31.4